Kuolemaa en muuten kohtaa kovin usein, mutta elokuvissahan näitä näkee näyteltynä, viimeksi eilen Renny Harlinin (aika huonossa) elokuvassa joka kertoi Georgian 5päiväisestä sodasta. En lähtenyt mukaan venakkovihan lietsontaan.
Mutta palataanpa itse asiaan. Kuolema. Onko siinä muka jokin idea että karjuu kuolevalle tyyliin "älä nyt stna anna periksi, roiku vttu kiinni elämässä, älä prkle kuole!". Voiko tuolla tavalla muka oikeasti pelastaa jonkun hengen?
Siis jos olen aivan kuolemaisillani, niin auttaako se jos oikein vasiten yritän olla kuolematta? Onko ihmisen asenteella tuolaisessa tilanteessa todistetusti merkitystä? Auttaako ponnistelu, elämässä-kiinni-pysymisen-yrittäminen sellaisessa tilanteessa?
Mutta palataanpa itse asiaan. Kuolema. Onko siinä muka jokin idea että karjuu kuolevalle tyyliin "älä nyt stna anna periksi, roiku vttu kiinni elämässä, älä prkle kuole!". Voiko tuolla tavalla muka oikeasti pelastaa jonkun hengen?
Siis jos olen aivan kuolemaisillani, niin auttaako se jos oikein vasiten yritän olla kuolematta? Onko ihmisen asenteella tuolaisessa tilanteessa todistetusti merkitystä? Auttaako ponnistelu, elämässä-kiinni-pysymisen-yrittäminen sellaisessa tilanteessa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luulisin että taistelukentällä kuoleman kielissä kamppailevaa toveriaan auttava sotilas huutaa lähinnä itselleen, omaa pelkotilaansa auttaakseen.
En silti sulkisi pois mahdollisuutta että akuutissa lääketieteellisessä vaaratilanteessa kovalla yrittämisellä voisi olla jotakin merkitystä hengissäpysymisen kannalta.
Ei silti kannata mennä sairaalaan parantumattomaan syöpään kuolevan isoäitinsä viereen huutamaan "älä mummo swiddu kuole, tsemppaa stna vastaan oikein widusti!".
Tuskin auttaa astraaliruumista liihottelemasta omille teilleen.