Presidentin tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa ja toimia puolustusvoimien ylipäällikkönä. Moni mies on kertonut äänestäneensä Niinistöä, koska hänellä on mm. hyvä kokemus Suomen valtiontalouden hoitamisesta sekä johtamisesta. Ovatko nämä tärkeimmät ominaisuudet presidentille?
Millä logiikalla mies äänestää presidenttiä?
Gallup.
16122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Pitäisi varmaan äänestäessään miettiä, miten kyseinen henkilö hoitaa juuri presidentin virkaan kuuluvia tehtäviä. Valitettavasti minäkin äänestän sen mukaan, miten lähellä kyseisen henkilön maailmakatsomus on omaani. Moinen johti nuorempana usein oman etuni vastaiseen äänestyskäyttäytymiseen.
Tosin luulen moisen olevan perin tavallista.
Omaksi eduksi koetaan usein se, mikä hyödyttää itseään suoraan. Ja rahallisesti.
Minusta se on kummallinen ajatustapa.
Kun puhutaan politiikasta eli "yhteisten asioiden hoidosta", on vähintään yhtä ookoo tavoitella yhteistä ja yleistä hyvää. Joskus oman navan kustannuksella.
Jos haluaa sulautua enemmistön sekaan, niin sitten on paras vain äänestää sen kummempia ajattelematta. :(
On jäänyt mieleen yksi sattumus. Juttelin nuorena ja persaukisena opiskelijana vanhan kommarin kanssa siitä, miten se edelleen äänestää kommunisteja, vaikka on velaton asunto, auto, kesämökki jne. Ja minä porvari kitkutin opintotuella ja lainalla. Mehän äänestimme juuri omia etujamme ristiin.
Immu presidentiksi! Loppuu se ihmisten hyysääminen!
Sanoisin et nykyinen politiikka on aikas keskellä (tai laidassa) kokonaisuudessaan - riippumatta puolueesta. Muutama ääripuolue aina välillä hyppää kehiin, mutta ne ovat aika marginaali-ilmiö. Näennäinen vastakkainasettelu saa toki tilanteen tuntumaan toiselta, mut todellisuudessa eroja ei juuri ole. Oikeastaan suurin osa äänestää etuaan vastaan (tai puolesta riippuen kuppiperspektiivistä), mutta koska parempaakaan ei ole tarjolla jatkamme hyväksi havaitulla linjalla.
No homo äänestää tietysti homoa. Ja muut presidenttiä.
Mä sanoisin et logiikka - tai sen puute - on jossakin tunnemaailman syvissä syövereissä. Tunteille pitää kuitenkin keksiä peruste - ja mulle se on toi puolison vasemman nimettömän pituus. Tosimies ei kuitenkaan tunnusta olevansa tunteidensa orja vaan puhtaan rationaalinen faktoihin perustava päättäjä.
Ulkopolitiikan ja kansainvälisten suhteiden hoito ovat presidentin tärkeimmät tehtävät. Niissä Haavisto on selvästi ansioituneempi.
mä heitän kolikolla. Kruuna on niinistö ja klaava on haavisto..........
Klaava tuli eli haavistoo äänestän
Presidentin tärkein ominaisuus on olla kaunis koriste kakun päällä.
Vlitettavasti vain n. 85 000 suomalaista äänioikeutettua oli kanssani samaa mieltä.
Demokratia on siinä mielessä sieltä ja syvältä, koska enemmistö on aina väärässä ja tyhmilläkin on äänioikeus.
Mä näen jatkumon sääty-yhteiskunnan talonpoikien alamaisuudesta tämän päivän reunalla oleviin kansalaisiin (reunalla olevat lainattu Haavistolta).
Aateliston mielivallan alla kärsinyt talonpoika uskoi kuitenkin kuninkaansa hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Samoin halutaan, että presidentti on oikeamielinen ja katsoo heikkojen puoleen, vaikka arjen ongelmiin ei voikaan suoraan vaikuttaa.
Toissapäivänä oli palmusunnuntai... Niinistö varmaan voittaa ja tulee olemaan asiallinen ja edustava presidentti, mutta sydänten presidentti hän ei voi olla.
Tällä logiikalla:
http://www.youtube.com/watch?v=XpeL04WFkEI
> Millä logiikalla mies äänestää presidenttiä?
Jos Marso Bjyrström kannattaa jotain, niin minä äänestän sitä toista.
EI OLE MITÄÄN PELÄTTÄVÄÄ!
http://www.youtube.com/watch?v=4_hKn8St36M&feature=related
Hähä! :D
Mitä hyötyy on edes pressasta suomes? Eihän sillä ole edes valtaa päättää asioista.
Miehen logiikalla?