Poromiehet vastustavat yhä Soklia

Savukosken poromiehet vastustavat edelleen Soklin kaivosta ja kaivosrataa. Kemi-Sompion paliskunnan poroisännän Raimo Hannuniemen mukaan kaivos rautateineen tulisi paliskunnan keskeisille laidunmaille.

- Se on paliskunnan kannalta kriittisellä paikalla, justiin sillä alueella missä vielä luonnonmukaista, perinteistä porotaloutta harjoitetaan, missä porot on vielä täysin luonnon laitumilla ja käyttävät hyväksi ikivanhaa luontaista laidunkiertojärjestelmää, Hannuniemi sanoo.

Poroisännän mukaan kaivosrata halkaisisi paliskunnan laidunmaat kymmenien kilometrien tai enimmillään jopa lähes sadan kilometrin matkalta, riippuen ratavaihtoehdosta.

Hannuniemi ei innostu siitä, että osa kaivosradasta, noin kilometrin pätkä, kulkisi maan alta, Natura-alueen alta.

- Näitä tunneleitahan ei varmaan tehdä porotalouden tarpeisiin. Nehän tehdään jonkun muun tarpeiden mukaan. Sitä ei tiedä, palvelevatko nämä samat paikat porotaloutta.

Hannuniemi sanoo, että paliskunnan kanta ei ole muuttunut, vaikka Yara kertoi luopuvansa Soklin malmin rikastamisessa Venäjällä.
19283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Juu minäkin vastustan on niin pirunhyvä huristella moottorikelakalla nyt tuota Sallanrataa,poromiehet hiukan vastustaa ajamista häirittee kuulemma porojen laiduntamista kelkanpörinä.Saatika mikä kolina siitä tulee jos neljäkin malmijunaa puksuttaa Kemiä kohti.Semmosta yhtä vastustamistahan se on meidän itälappilaisten elämä.

Äänestä
  • Sinä saatana et ajele enään metriäkään valtion mailla! En rupea veronmaksaja rahoittamaan jokun huruukon tekemiä vauriota pölkkyihin/ratakiskoihin.

    Äänestä

oikia homma.ei mithän kaivosta muutaku poron kaivoskiekerö.

Äänestä

Järkevintä on kuljettaa fosfaatti putkea pitkin Kemijärvelle ja jalostaa se täällä . Sit se lastataan juniin ja rahdataan Kemin sataman kautta maailmalle. Kun putki kulkee maan alla voi Hannunniemi poroineen ajella kelkoilla missä lystää. Eikä tartte poromiehille korvauksia maksaa. Näin se tehä pitäs !

Äänestä

Mikä saa-tanan oikeus niillä poromiehillä on sanella mitä lapissa tehdään.
Itse paimentavat toisten mailla, pelloilla ja tienvarsilla ylisuuria poromääriä.
Minun mielestä poronhoitoa voitaisiin sallia, vain jos ei muuta tekemistä ole.

Äänestä

Poron lihasta tulee niin kallista yhteiskunnalle, että valtion olisi ostettava porot , ja niitä hallittaisiin kuten hirviäkin. Poromiehille kehiteltäisiin muuta työtä, tai ruokittaisiin yhteiskunnan puolesta kotiin. Nyt verovaroista maksetaan porotaloudelle huomattavia tukia, korvataan petovahinkoja , ja me autoilijat maksamme korkeita vakuutusmaksuja porokolareiden vuoksi. Tuotettu poronliha kilo kaikkinensa on hanhenmaksan hinnoissa.

Äänestä
  • Olisi tosiaan järkevää yhteiskunnelle kallis porotalous pistää uusiksi. Jos valtio tosiaan ostaisi porokarjat, voisi se alkaa myymään poronkaatolupia, samoin kuin hirvenkin. Rikkaat venäläiset ja pihit saksalaisetkin voisivat maksaa kaatoluvista huimia hintoja, joilaa taas pystyttäisiin kustantamaan poromiehille luopumiseläkettä.

    Äänestä

Niin ja valtion maitahan nämä on..eine poromiesten ja palkisten maita ole koittakaa jo tajuta..mutta tuntuu että poromiehet hallittee ja omistaa valtion maat.

Äänestä

Poromiehet sahaavat omaa oksaansa samaan tapaan kuin Paperiliiton selluköpöt aikoinaan. Helppo suojatyöpaikka köpöillä hirmupalkoilla ja aina vaan lisää etuja ja palkkaa vaadittiin ahneuden riivaamina.

Niinpä kutsuttiin Karvinen apuun saneeraamaan ja siirtämään sellu- ja paperitehtaat muille maille mm. Kanadaan liukusellua tekemään Kemijärven pöntöillä. Ahneus ja toisen osapuolen jatkuva vastustaminen kostautuu. Niin tulee omalla tavallaan käymään ahneille ja itsekkäille poromiehille.

He vastustavat muiden työpaikkoja, maakotkia, hirviä, susia, ahmoja jne. jne. Kuka heiltä poronlihat ostaa, jos ovat kohta ainoita Lapissa, joilla on töitä? Vai sitäkö he toivovat että saisivat elää yksin Lapissa ja ottaisivat ettotöiden loputtua turisteja vastaan ja Greenpeaacen kavereitaan niinä aikoina, kun ei poroja tarvitse paimentaa ja tappaa.

Osallistukaa hyvät poromiehet kaivoksen suunnitteluun Sokliin ja hyväksykää muutkin ammatit kun poromiehet! Muuten sahaatte omaa oksaa.

Äänestä

Poromies jos joku on koko yhteiskunnan pahin loinen. Tukia ja porokorvauksia nostelevat. Poronlihan hinta pilvissä ja muut maanomistajat elättää. Minunkin isäni raivasi peltoja parikymmntä hehtaaria ja siellä kaivaa, kuopii ja elää toisen ihmisen iso porokarja. Missä muussa ammatissa saa elukat laskea toisten pelloille, metsiin, pihoihin ja kasvimaille? Erittäin röyhkeää ammatinharjoittamista. Jospa saisimme luvan ampua jokaikinen kisura, joka kaivaa meidän peltoja ja pihapiirejä, niin olisi tasapuolista. Liikenteelle porot tekevät haittaa miljoonien edestä ja kas kummaa korvauksen nostaa poromies!

Minun oikeudentajuun ei mahdu tuollainen loisiminen. Tehköön poromiehet peltonsa niin kuin muutkin viljelijät/karjankasvattajat ja pitäkööt poronsa niillä omilla maillaan!!! Poronlihaa en osta enkä syö - periaatteesta.

Äänestä

mikä helvetin poroelinkeino? Kokotalvenha ne kisurat on aidassa kotona, syötetään heiniä ja rehua, eipä maku enää jää kauas lehemänlihasta, siinä teille poroelinkeinoa... Poromiehet aikoinaan vastustivat myös koemonttujen kaivamista soklinalueelle, muka kisurat tippuu monttuihin, eihän toki kisura ole yhtäpöljä ku poromies. Eikähän se ole niin, että poron suurinvihollinen on todellaki poromies ite.

Äänestä
  • Mitä ihmettä sinä täällä valehtelet????? Ei ole kuin muto-osa aidoissa. Kerroppa meille kaikille, mistä ne porot sitten tulee tuonne tien varsille, ihmisten pelloille ja pihoille. Koko syksyn on meidän pellolla kuopinut satapäinen tokka. Ollaan rehellisiä!!!

    Äänestä

Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kateellista sakkia Itä-Lapista löytyy.

Porot jos mitkä vetävät turisteja Lappiin, ja niistä euroista hyötyvät myös porottomat.

Elämän ja järjen valon merkki on se, että poromiehet uskaltavat pitää oikeuksistaan kiinni, ei niistä oikeuksista kukaan muu huolehdi. Kemi-Sompion paliskunnan poromiehet, pitäkää vaan puolenne!!!!!!

Kemi-Sompion poromiesten puolella on paljon väkeä, kyse on myös periaatteesta, että kuka ja ketkä ja millä vallalla saa paikallisten ihmisten oikeuksia polkea. Vai saako?

Miksi juuri valtion maat pitäisi antaa käytännössä katsoen ilmaiseksi ulkomaisille firmoille oli ne sitten kaivosfirmoja tai tuulienergiakeinottelijoita. Ja meille ei jäisi mitään muuta kuin älyttömän suuret haitat moneksi sukupolveksi eteen päin.

Sitä paitsi poroja ja poromiehiä oli Lapissa jo ennen ensimmäistäkään kaivosta.

Äänestä
  • Millä tavalla ne porot vetää turisteja Lappiin? Kertoisitko. Meidän muiden näkemys on, että kesällä luonto ja talvella laskettelu, hiihto ja "ilottelukeskukset", kuten Levi, Ylläs ym. houkuttelevat turisteja. Eikä ne vaellusta harrastavatkaan porojen takia tänne tule. He tulevat nauttimaan hiljaisuudesta, luonnosta ja luontoelämyksistä. Mutta jos ihminen harrastaa itsepetosta, hän uskoo niin ja aivopesee muitakin uskomaan, että joku nyt niitä kurmuisia kisuroita tulee tänne katsomaan. Kylläpä meitä nyt naurattaa, huumorihan on sallittu. Aikoamoisen vitsin pukkas ....että muka porojen takia ihmiset ajaa satoja jopa tuhansia km. Ha hah hah hah haaaa!

    Äänestä

Kaikkea ne vastustavat, mutta sokli tulee ja vaikka erityislailla(pakkolunastus).

Äänestä

Sokli kyllä karkoittaa turistit kauaksi.

Äänestä
  • Joo ei sielä työmaa-alueela passaa turistin törröttää kaivikoneen tielä.

    Äänestä

  • Kittilässä huilaa turisteja kultakaivoksesta huolimatta....Savukoskella ei turisteille mitään olekaan, oli Soklia tai ei.

    Äänestä

  • isokylläsoklille kirjoitti:

    Kittilässä huilaa turisteja kultakaivoksesta huolimatta....Savukoskella ei turisteille mitään olekaan, oli Soklia tai ei.

    Talvivaaraan sitä aina verrataan vaikka kyseisen kaivoksen toiminta pohjautuu modernimpaan liuotustekniikkaan mistä johtuen se on huono vertailun kohde.

    Sokli olisi kuin Rautuvaara. Avo tai umpilouhos. Esim Raajärven kaivoksella on lähes 40 lakkautusvuoden jälkeen edelleen liiketoimintaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vasenpoikkialtavita kirjoitti:

Savukosken poromiehet vastustavat edelleen Soklin kaivosta ja kaivosrataa. Kemi-Sompion paliskunnan poroisännän Raimo Hannuniemen mukaan kaivos rautateineen tulisi paliskunnan keskeisille laidunmaille.

- Se on paliskunnan kannalta kriittisellä paikalla, justiin sillä alueella missä vielä luonnonmukaista, perinteistä porotaloutta harjoitetaan, missä porot on vielä täysin luonnon laitumilla ja käyttävät hyväksi ikivanhaa luontaista laidunkiertojärjestelmää, Hannuniemi sanoo.

Poroisännän mukaan kaivosrata halkaisisi paliskunnan laidunmaat kymmenien kilometrien tai enimmillään jopa lähes sadan kilometrin matkalta, riippuen ratavaihtoehdosta.

Hannuniemi ei innostu siitä, että osa kaivosradasta, noin kilometrin pätkä, kulkisi maan alta, Natura-alueen alta.

- Näitä tunneleitahan ei varmaan tehdä porotalouden tarpeisiin. Nehän tehdään jonkun muun tarpeiden mukaan. Sitä ei tiedä, palvelevatko nämä samat paikat porotaloutta.

Hannuniemi sanoo, että paliskunnan kanta ei ole muuttunut, vaikka Yara kertoi luopuvansa Soklin malmin rikastamisessa Venäjällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu