kirves

kirvesmies

Isoisäni aikoinaan (50-60-luvllla?) löysi pellosta kirveen jonka terä oli kuunsirpinmuotoinen. Se oli katkennut ja isoisä vähän sepäntöitä osaavana lisäsi siihen puuttuvan osan. Ei kovin hienoa toimintaa mikäli kyseessä on arkeologinen löytö. Mutta siihen nyt puuttumatta kyselisin kirveen tyypistä.

Kirveen iästä en osaa sanoa muuta kuin että metalli ei näytä uudelta mutta ei nyt ole läpeensä ruostunutkaan. Isoisä aikoinaan väitti että se on nuijasodan aikainen, mutta toisaalta hän uskoi myös että dinosauruksia oli elänyt samaan aikaan ihmisten kanssa...

Löytö on tehty Lapualla, luultavasti Ruhan suunnalla.

Itselläni ei ole kameraa joten kuvaa en saa lähetettyä mutta tuli elokuvassa vastaan vähän samanlainen. http://bayimg.com/AAMHaaaDj

Löydön kirveessä terä on muuten samanlainen mutta päät nousevat vielä enemmän kaarelle taaksepäin. Ja varsi (terän ja puuvarren välillä) on vain sormen paksuinen ja ainakin puolet lyhyempi kuin kuvan kirveessä.

Koskaan ei ole tullut moista vastaan kun olen historiateoksia lueskellut eli nyt kyselisinkin mihin tarkoitukseen kyseisen muotoisia kirveitä on tehty?

Taistelukirves?
Tietyn tyyppiseen veistämiseen?
Onko kenties ollut hilparityyppinen aseen terä, eli ollut pitemmän kepin päässä?

4

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puu mätänee

      Jos kirveessä - tavallisessa pellossa - oli vielä puinen varsi jäljellä, ei se voi olla kuin muutaman kymmenen vuoden ikäinen.

      • kirvesmies

        Ei ollut vartta. Isoisä veisti siihen uuden.


      • hilpariko olisi

        Ahaa, aloittaja mainitsikin jo hilparin, syvimmät valitteluni...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      25
      2523
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1566
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1344
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1140
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1101
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      24
      922
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      912
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      261
      893
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      213
      874
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      815
    Aihe