Olen joskus enemmän kuin lohduton. Olen juureton, olen suvuton, olen en-kenenkään-lapsi.
En tunne kuuluvani adoptiosukuun. Hienossa, kullatuin kirjaimin koristellussa sukukirjassa on syntmäaikana ja syntymäpaikkani (Suomessa synnyin, Suomessa olen aina asunut), sen hetkinen asuinpaikkani ja lopussa teksi: adoptoitu.
Jos biologisella suvullani on sukukirja, minua ei ole siellä ollenkaan.
Olen juureton, veretön. Vereni ei virtaa missään muualla kuin minussa - ja omissa lapsissani, joihin olen mennyt siirtämään tämän saman lohduttomuuden.
Biologinen äitini ei tahdo tavata minua, hänen sanojensa mukaan en ole hänen lapsensa. Adoptioäitini on niin lapsettomuuden katkeroittama, että viina vei hänet. Emme ole tavanneet enää vuosiin. Olen varautunut ihmisten kanssa, mutta edelleen joskus toivon että joku aikuinen ottaisi minut siipiensä suojaan kuten sijaislapset joskus otetaan: että olisi joku turvallinen ihminen joka haluaisi minut! Minut!! Siten, kuten lasta halutaan hoivata. Ajatella että täytän tänä vuonna 30, ja edelleen pohjattomasti suren, kuin lapsi, puuttuvaa sukua, puuttuvaa kuuluvuuden tunnetta.
Adoptoidun lapsen suru kestää läpi elämän
31
1388
Vastaukset
- puupää..,m,.,
Onko tämä keksitty juttu?
Vaikeata uskoa oikeaksi- Da Silvatar
Mikä tuossa kuulostaa sinusta keksityltä, kun suurin osa on vain omaa tunnettani? Kyllä, biologinen äitini ei halua tavata, onko se jollekin uutta tietoa että näinkin voi olla?
Ja adoptioäitini todella on alkoholisti.
Se, miten adoptio kirjataan sukukirjoihin löytyy Googlesta.
Jotenkin tyypillinen reaktio, loukkaavakin. Onko tämä tottakaan, no on se.
t: alkuperäinen - miksi
Da Silvatar kirjoitti:
Mikä tuossa kuulostaa sinusta keksityltä, kun suurin osa on vain omaa tunnettani? Kyllä, biologinen äitini ei halua tavata, onko se jollekin uutta tietoa että näinkin voi olla?
Ja adoptioäitini todella on alkoholisti.
Se, miten adoptio kirjataan sukukirjoihin löytyy Googlesta.
Jotenkin tyypillinen reaktio, loukkaavakin. Onko tämä tottakaan, no on se.
t: alkuperäinenNiin valitettavaa kun se onkin niin kaikille adoptiota hakeville ei sitä pitälis myöntää. Eikä yksinhuoltajille, liian läheltä seurannu 2 eritapausta. Voin kuvitella DA SILVATAR miltä sinusta tuntuu, oliko sulla isää. Vaikka ulkoapäin näyttää hyvältä on varallisuutta , hyvä asema ei se takaa hyvästä hoidosta mitään. Lapsi tarvitsee rakkautta, huolenpitoa.
Vaikka adoptio hakeville on pitkä seulonta ei siinä pystytä narsismia tunnistamaan.
Kannatin aikaisemmin adoptiota , nyt kyllä valittevasti kuulun vastustajiin yksinhuoltajalle en nää niissä mitän hyvää. - Ville.
miksi kirjoitti:
Niin valitettavaa kun se onkin niin kaikille adoptiota hakeville ei sitä pitälis myöntää. Eikä yksinhuoltajille, liian läheltä seurannu 2 eritapausta. Voin kuvitella DA SILVATAR miltä sinusta tuntuu, oliko sulla isää. Vaikka ulkoapäin näyttää hyvältä on varallisuutta , hyvä asema ei se takaa hyvästä hoidosta mitään. Lapsi tarvitsee rakkautta, huolenpitoa.
Vaikka adoptio hakeville on pitkä seulonta ei siinä pystytä narsismia tunnistamaan.
Kannatin aikaisemmin adoptiota , nyt kyllä valittevasti kuulun vastustajiin yksinhuoltajalle en nää niissä mitän hyvää.".... Kannatin aikaisemmin adoptiota , nyt kyllä valittevasti kuulun vastustajiin yksinhuoltajalle en nää niissä mitän hyvää."
Minä lisään tuohon vielä, että adoptioita ei saa käyttää lapsettomuushoitoina.
Lapsettoman pariskunnan "ihmiskäsitystä" ei myöskään pystytä selvittämään missään yksinkertaisessa adoptioneuvonnassa, pitäisi tehdä vähintään mieletilatutkimus.
Narsismi on lisääntymässä ja adoptiolasten kasvatusta / hoitoa seurataan - valvotaan todella huonosti.
- puupää..,m,.,
No äitisi kerran teki rohkean päätoksen ja pääsit uuteen kotiin jossa sinua oli kovasti odotettu. Ei kukaan pakottanut ado vanhempiasi adoptoimaan.
Kuullostat aika katkeralta. Jospa bion päätos olla tapaamatta onkin viisas. Haluatko häntä vain syyttää?- Da Silvatar
Mitä pahaa on katkeruudessa? Muistuttaako lapsen katkeruus vanhempia omista virheistä?
Eikö adoption nurjasta puolesta saa missään puhua? - puupää..,m,.,
Da Silvatar kirjoitti:
Mitä pahaa on katkeruudessa? Muistuttaako lapsen katkeruus vanhempia omista virheistä?
Eikö adoption nurjasta puolesta saa missään puhua?No ei kukaan sanonut että puhua ei saa
syyllistämisestä ei mitään hyvää tule. Itse olet syypää oman eläsi valintoihin. Ja valitset olla katkera
Sinä sait kuitenkin paljon.
Joskus olen itse toivonut että vanhempani olisivat olleet syntyessäni sellaisessa asemassa että olisivat edes etukäteen varautuneet vanhemmuuteen - Jassooo
puupää..,m,., kirjoitti:
No ei kukaan sanonut että puhua ei saa
syyllistämisestä ei mitään hyvää tule. Itse olet syypää oman eläsi valintoihin. Ja valitset olla katkera
Sinä sait kuitenkin paljon.
Joskus olen itse toivonut että vanhempani olisivat olleet syntyessäni sellaisessa asemassa että olisivat edes etukäteen varautuneet vanhemmuuteeneksyt sitten aborttipalstalta tänne välillä valistamaan ihmisiä?
On se nyt jukulauta kun eivät tajua olla iloisia siitä että sentään syntyivät kun äiti olis voinut yhtä hyvin päätyä aborttiin?
Kehtaavat valittaa kun oma elämä mennyt mennyt pieleen.
Lapsen vika varmaan että äiti hylkäs ja adoäiti alkoholisti?
- kevätkirjottaja
Hei Da Silvatar
myötätuntoni on puolellasi, olen itsekin adoptoitu. En myöskään ole tavannut biologista äitiäni vaikka tiedän että hän elää. Ymmärrän miltä tuntuu kantaa tuo suru josta kirjoitit mukanaan, joka päivä. Olen saman ikäinenkin kuin sinä. Omia lapsia ei vielä ole.
Kuitenkin, olet ainutlaatuinen ihminen, juuri sellaisena kuin olet ja yhtä arvokas kuin kaikki muutkin taustasta ja lohduttomista tunteista huolimatta. - kok.on
Haluan sanoa ap:lle, että se että olisi oikeat vanhemmat, ei tee asiaa välttämättä ollenkaan paremmaksi..vaikka kuinka olisi vanhemmat, voi silti olla täysin juureton, kuulumaton ja yksin. Pitää aina muistaa, että vaikka muilla näyttäisi olevan kuinka täydellinen elämä sinun sijaasi, voi heillä olla vielä pahempaa asiaa taustalla.
Pidä huoli lapsistasi, siitä, että heille ei tule tuota sinun katkeruuttasi ja suruasi. On elettävä siten, että juurettomuus ei ota yliotetta, koska sinun velvollisuutesi on kasvattaa omat lapsesi parhaalla mahdollisella tavalla.
Suku ja vanhemmat eivät todellakaan tarkoita sitä, että kuuluisit johonkin. Omat lapsetkaan eivät välttämättä halua olla vanhempiensa kanssa missään tekemisissä. Koita tehdä tästä hetkestä paras hetkesi ja jätä taakse ikävä menneisyys. Sinä sait oman perheen, ole kiitollinen siitä? - Tsemppiä!
Juurettomuuden tunne voi varmaan tuntua hyvinkin todelliselta jos ei ole bio- eikä adoäitiä. Toisaalta kannattanee olla onnellinen omista biolapsista. Sinua, bioäitiäsi ja adoäitiäsi kaikkia yhdistää yksi juttu: menettäminen. Jokainen teistä on menettänyt jotakin elämässään. Bioäitisi sinut, adoäitisi biolapsen ja sinä olet menettänyt heidät molemmat. Menetyksen kestäminen on raskasta ja näköjään adoäitisi ei siihen kyennyt. Eipä ole minulla viisautta autta tuohon juurettomuuteen mutta kannattaa musitaa että kyllä sinulla on tärkeä merkitys sinulla itselläsi - se ettet aiheuta menetystä omille lapsillesi - voit pistää poikki menetysten sarjan vaikka se ei helppoa olekkaan. Itse en ole saanut biologisia lapsia ja olen sen kokenut - ainoa biolapsi kuoli keskenmenoon ja nyt on kaksi adolasta. Oma veri ei virtaa tästä sukupolvesta eteenpäin mutta ei siitä kannata olla katkera. Olen voinut elää erilainsen elämän joka on antanut erilaisia asioita kuin biolapsen kanssa - ja olen voinut antaa näille lapsille mahdollisuuden hyvään elämään ja sellaisiin hyviin valintoihin, joita heille ei ehkä muuten olisi tarjoutunut. Rakkauttahan jokainen tarvitsee ja sitä yritän näille adonaperoille antaa - omat lapseni antavat minulle myös paljon vastarakkautta - koen olevani tarpeellinen- toivottavsti sinäkin. Toivottavasti sinä saat rakkautta lapsiltasi ja puolisoltasi - rakkaus synnyttää rakkautta ja välittämistä, joka juurruttaa ihmiset toisiinsa. Elämä on niin sattumanvaraista että kaikkea ei voi valitettavasti saada. Täytyy yrittää rakentaa niistä aineksista mahdollisimman hyvä kokonaisuus mitä saatavilla on. Mielestäni jokainen joka on saanut bio- tai adolapsia on saanut paljon - ja sitä kannattaa rakkaudelle vaalia. Koetappa jaksaa elää tässä hetkessä murehtimatta menneitä. Kaikki kokevat enemmän ja vähemmän menetyksiä, mutta ne kannattaa unhotaa ja suunnata elämä eteenpäin - elämä on liian arvokas murehdittavaksi.
- Tsemmpiä !
PS. vielä jatkoa edelliseen. Kannattaa yrittää olla armollinen omille vanhemmilleen. Omilta vanhemmilta ei voi valitettavasti vaatia liikoja koska nekin on vain ihmisiä. Lopullinen aikuistuminen tapahtuu kuin voi antaa anteeksi omille vanhemmille ja voi sitten päästä itse elämässä eteenpäin. Jos jää "jumittumaan" ajatukseen että vanhemmat eivät tehneet "sitä ja sitä" - ja sen takia kokee olevansa juureton tai onneton jne..... niin jää milestäni elämään vähän liikaa vanhoissa jutuissa. Jokaisen täytyy oppia elämään omaa elämäänsä niillä eväillä mitä on.
Ei kannata myöskään vaatia itseltään liikaa, ole armollinen myös itsellesi ja omille ajatuksillesi.
- JonesHenry
Sä et suoraan sanoen oo surua nähnytkään. Kaipuusta et ole kuullutkaan!
http://www.iltalehti.fi/ilona/200606154611931_in.shtml
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2010/10/suomeen_sopeutuminen_on_adoptoiduille_tyolasta_2031684.html
http://yle.fi/alueet/pohjanmaa/2011/07/adoptiolapselle_oma_kulttuuri_on_tarkea_2738314.html- Da Silvatar
Meinaatko, että kotimaasta adoptoituna olen jotenkin huonompi?
- kaisa
Da Silvatar kirjoitti:
Meinaatko, että kotimaasta adoptoituna olen jotenkin huonompi?
Voi apua, minkälaisia vastauksia olet saanut! Et saisi tuntea kuten tunnet, pitäisi vain unohtaa ja olla kiitollinen. Joskus mietin, mikä tätä aikaa/yhteiskuntaa vaivaa, kun tunteita pelätään ja mitätöidään tällä tavalla.
En ole adoptoitu, eikä minulla ole myöskään adoptio- eikä biologisia lapsia, joten en voi tietää miltä Sinusta tuntuu, voin vain kuvitella. Mutta uskon, että juurettomuuden tunne on sellainen, jonka vain toinen juureton voi ymmärtää, ja jota ei voi mielestään häivyttää tai pois työntää, vaikka niin haluaisi.
Minä kannustaisin Sinua tuntemaan ja hyväksymään tunteesi. Sinulla on oikeus olla surullinen, vihainen, katkerakin. Suru lähtee vain suremalla, viha vihaamalla, ei suinkaan sillä, että työntää ne mielestään ja yrittää unohtaa.
Voimia Sinulle! - yksi adoptoitu
kaisa kirjoitti:
Voi apua, minkälaisia vastauksia olet saanut! Et saisi tuntea kuten tunnet, pitäisi vain unohtaa ja olla kiitollinen. Joskus mietin, mikä tätä aikaa/yhteiskuntaa vaivaa, kun tunteita pelätään ja mitätöidään tällä tavalla.
En ole adoptoitu, eikä minulla ole myöskään adoptio- eikä biologisia lapsia, joten en voi tietää miltä Sinusta tuntuu, voin vain kuvitella. Mutta uskon, että juurettomuuden tunne on sellainen, jonka vain toinen juureton voi ymmärtää, ja jota ei voi mielestään häivyttää tai pois työntää, vaikka niin haluaisi.
Minä kannustaisin Sinua tuntemaan ja hyväksymään tunteesi. Sinulla on oikeus olla surullinen, vihainen, katkerakin. Suru lähtee vain suremalla, viha vihaamalla, ei suinkaan sillä, että työntää ne mielestään ja yrittää unohtaa.
Voimia Sinulle!Minä olen adoptoitu, biologinen sisareni otti aikoinaan yhteyttä, mutta nyt on taas mennyt vuosia ilman kontaktia. Syy tähän on minussa, sisareni haluaisi myös että tapaisin äitimme, mutta sekä minä että äitimme olemme ilmoittaneet, ettei meillä ole halua tapaamiseen. Miksi minun pitäisi hänet tavata?Minut on adoptoitu 50-luvulla eikä lapsuuteni mitenkään täydellinen ollut, mutta ei se ollut monella biologisella lapsellakaan. Surullinen saa olla, mutta katkera ei kannata olla. Itse pystyy kuitenkin aika paljon omaan elämäänsä vaikuttamaan. Viha ei lähde vihaamalla vaan anteeksiantamalla!
- asd
Olet aivan oikeassa
Miksi olla katkera? Me emme kaikki synnyt ihanteellisiin olosuhteisiin
Jokainen raskaana oleva ei kykene lastaan hoitamaan
Ainakin adoptiossa lapsii saa alusta asti sellaisen perheen jonka yhteiskunta on todistanut kykeneväksi
Eri juttu näillä teinien kersoilla, jotka syntyvät kotiin josta puuttuu kaikki, on väkivaltaa ja tyottomyyttä ja vauvan hoitoon ei riitä hermoja eikä kukaan edes tiedä miten sitä pitäisi hoitaa - ole onnellinen
Ole onnellinen, että sinulla omia lapsia. Älä kehtaa valittaa tuollaisesta. Ne vanhemmat jotka adoptoivovat, odottavat lasta PALJON kauemmin kuin ne jotka saa biologisia lapsia. Usein adoptiolapsen saamiseen voi mennä jopa vuosia. Lopeta itsesääli, sinulla on omia lapsia...ja on ehkä mieskin ?? Minä olen samanikäinen ja ei ole miestä vielä...joten ei myöskään lapsia ! :)
- Hui1jausta
älä syytä ado vanhempiasi siitä että sinut adoptoivat, he eivät sitä aiheuttaneet että sinä olit adoptoitava. He vain avasivat elämänsä ja kotinsa sinulle.
Kysy itseltäsi kuinka suuri osa on kiinni sinun omasta asenteesta
Sinun ei tarvitse tehdä adoptiota elämäntarinaksi, vaan voit jättää sen yhdeksi kappaleeksi - Lähimmäinen
Hei, Da Silvatar. Toivon, että löydät "kummivanhemman". Adoptoimme poikamme,ainokaisemme alle 3 kk ikäisenä. Hänet saatuamme olin maailman onnellisin ihminen. Hän oli vauvasta lähtien mitä ihanin ihminen, niin ihana että usein ajattelin, voiko hän olla tottakaan. Sitten eräänä päivänä, 8 vuotta sitten, hän aivan yllättäen, täysin varoittamatta, ilman minkäänlaisia ennusmerkkejä, riisti itseltään hengen. Vaikka hän sanoi viestissään,että syy ei ole meidän vanhempien, kannoimme valtavaa syyllisyyden taakkaa hänen lähdöstään vuosien ajan. Vasta nyt vuosien päästä on vähän helpompaa, kun ei enää "jaksa" syyllistää itseään. Hän oli varmaan ylikiltti, ymmärsin vähitellen hänen lähdettyään. Hän tahtoi varmaan tulla hyväksytyksi, eikä uskaltanut näyttää ikäviä tunteita ollenkaan. Hän olisi silloin täyttänyt pian 17 vuotta. Arvelimme sittemmin, että yhtenä syynä hänen lähtöönsä voi olla adoptio, se ettei tiedä, mistä on tullut, mitä ominaisuuksia perinyt, kumpaa biol. vanhempaa muistuttaa, ei ehkä ymmärtänyt miksi on erilainen kuin me adoptiovanhemmat. Näitä olen miettinyt, etenkin kun olen seurannut Kadonneeen jäljillä -ohjelmia. Poikamme tiesi, että on adoptoitu, mutta ei halunnut siitä puhuttavan, joten emme puhuneet, koska kaikki näytti olevan mitä parhaiten. Kun hän olisi täyttänyt 18 vuotta, olisin auttanut häntä löytämään juurensa heti kun hän vain olisi halunnut. Mutta sitä aikaa ei koskaan tullut.
Sinulle toivon kaikkea kaunista ja hyvää - ja että löytäisit biologisia sukulaisiasi. Jos biol. äitisi ei sinua halua tavata, on varmaan muita, jotka haluaisivat. Älä anna periksi. Mutta älä myöskään unohda elää. Olet tärkeä ihminen. Askel kerrallaan löydät vastauksia. Ihana, että sinulla on lapsia. Ajattele: kaikille niitä ei suoda! Iloa elämääsi :)- Lähimmäinen
Da Silvatar, ja muut adoptoidut, jotka mietitte juurianne. Katsoin jokin aika sitten Aamu sydämellä -ohjelmaa. Siellä haastateltiin kahta adoptoitua nuorta naista, jotka ovat etsineet - ja löytäneetkin - biologisia juuriaan. Avuksi ja tueksi vastaavassa elämäntilanteessa oleville on perustettu yhdistys nimeltä "Aikuiset adoptoidut ry". Kannattaa tutustua sitä kautta vertaisiin :)
Voimia ja iloa teidän adoptoitujen ja läheistenne elämään!! - blääääh.....
Siis lapsesi teki itsemurhan ja nyt päätät että syytät asiasta hänen biologisia vanhempia?
Miksi? Sinulle se pieni aarre annetiin rakastettavaksi ja kasvatettavaksi.
Oletko noin katkera?
- 1234567890
Aikuiset adoptoidut ry:n kotisivu löytyy osoitteesta http://www.aikuisetadoptoidut.fi/
Olemme perustaneet yhdistyksen vertaistueksi. Tervetuloa mukaan!- AdoptoituMinäkin
Da Silvatar, älä välitä niistä, jotka eivät ymmärrä. He eivät ole kokeneet hylätyksi tulemisen tuskaa vaan pakenevat sitä. Älä kuuntele heitä. Kuuntele tunteitasi, ne ovat oikein. Surua ja tuskaa on niin paljon että sen kokeminen pelottaa. Silti sitä hylättyä pientä lasta sisälläsi on kuunneltava, se itkee ja haluaa hyväksyntää ilman ehtoja. Itse olen saanut apua traumaterapiasta, pienin askelin etenen ja opettelen luottamaan terapeuttiini. Lisäksi toivon että saisin yhteyden toisiin adoptoituihin, jotka tuntevat samankaltaisia kipuja ja ovat aina tunteneet itsensä rumiksi ankanpoikasiksi. Laitoin sähköpostia yllämainittuun osoitteeseen, katsotaan, mitä seuraa.
- eräs aik orpo
AdoptoituMinäkin kirjoitti:
Da Silvatar, älä välitä niistä, jotka eivät ymmärrä. He eivät ole kokeneet hylätyksi tulemisen tuskaa vaan pakenevat sitä. Älä kuuntele heitä. Kuuntele tunteitasi, ne ovat oikein. Surua ja tuskaa on niin paljon että sen kokeminen pelottaa. Silti sitä hylättyä pientä lasta sisälläsi on kuunneltava, se itkee ja haluaa hyväksyntää ilman ehtoja. Itse olen saanut apua traumaterapiasta, pienin askelin etenen ja opettelen luottamaan terapeuttiini. Lisäksi toivon että saisin yhteyden toisiin adoptoituihin, jotka tuntevat samankaltaisia kipuja ja ovat aina tunteneet itsensä rumiksi ankanpoikasiksi. Laitoin sähköpostia yllämainittuun osoitteeseen, katsotaan, mitä seuraa.
Yleensä adoptiolapset ovat parjääviä ja onnellisia. Kuinka paljon on kärsitään biologisten vanhempien lapsina.
Kuitenkin aloittajan kokmeus on aito ja toivottavsti löydät niitä turvallisia emoja ja pappoja tueki elämäsi taipaleella.
- S
Haluatko vain jäädä suruun koska et uskalla luovuttaa siitä?
Juurettomuus, onko se niin paha asia, ihmiset pääasiassa tuottavat kärsimystä toisilleen.
Onhan helppo sanoa, käännä vaikeudet voitoksesi, mutta jos teet tyhjäksi vaikeudet ja siedät tyhjyyden.- epä reiluu
mieki oon adoptoitu enkä muista 0-6iästä mitää en tunne oikeita vanhempii,ja en muista mitää vauva iästä
- adoptioäiti
Hyvä Da Silvatar,
olen todella pahoillani ja surullinen puolestasi. Äitisi ei ilmiselvästikään ollut käsitellyt omaa biologisen lapsettomuuden traumaansa ja seuraukset olivat katastrofaliset sekä Sinun että hänen itsensä kannalta.
Minulla itselläni on aikuinen Afrikasta adoptoitu tytär, enkä todellakaan tunne olevani lapseton saati sitten katkera siitä, päinvastoin. Hän on ehdottomasti parasta, mitä minulle ja miehelleni on ikinä tapahtunut ja on ollut suuri ilo ja etuoikeus olla hänen vanhempansa, rakastaa häntä ja seurata hänen varttumistaan suurisilmäisestä pikkutytöstä kauniiksi ja älykkääksi nuoreksi naiseksi.
Äitisi katkeruus teki Sinusta juurettoman ja nyt kirjoitat siirtäväsi oman lohduttomuutesi omiin lapsiisi. Toistat siis tahtomattasi äidiltäsi oppimaasi käyttäytymiskaavaa. Olet ymmärrettävästi vihainen ja katkera sekä biologiselle äidillesi että adoptioäidillesi, mutta kuten nimimerkki "yksi adoptoitu" viisaasti sanoi: viha ei lähde vihaamalla vaan anteeksi antamalla, eikä katkeruudessa ole mitään hyvää tahi jaloa. Äitisi katkeruus tuhosi hänet itsensä ja traumatisoi pahasti Sinut. Älä tee samaa virhettä omien lapsiesi kanssa. Hae vertaistukea ja etsi joku, jolle voit puhua asiasta.
Kaikkea hyvää Sinulle. - k.o.t.k
Mä tiädän et ei kaikille hakeville adoäideille sais antaa lasta mut entä sit ku se adoptio onnistuu ja adoäiti oikeesti rakastaa lastaan vaiks se ei olekkaan biologinen? ja ku adoäiti on aina tukemassa ja kertoo ja puhuu ihan rauhassa sen adolapsen juurista ja siitä mite kaikki tapahtu ja kuinka rakastaa tätä lasta? eiks ne adoptiot pelasta niitä lapsia? ja Da Silvatar, se ei oo sun vika että sun vanhemmat on sellasia.. oon samaa mieltä 'adoptioäiti' nimimerkin kanssa!
- Pitää paikkansa
http://areena.yle.fi/tv/1708234
Katso järkyttävä video Areenassa!- A30
Annan poikani adoptioon ja haluan tavata hänet sitten kun tapaaminen suodaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1211808Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1801324Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon641168Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?351067En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v82986- 97935
Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37880Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin64816Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42779En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156751