Eipä löydy Hiksin posonia!

Eenkvistin Kari se lupailee taas Tähdet ja Avaruus -lehdessä Hiksin hiukkasen löytymistä, mutta taitaa olla vaan ropakantaa... Tiedepelleillä on taas apurahoista pula. Toisaalta nyt kun valonnopeus on ylitetty pitäis laittaa kaikki teoriat uusiksi, mutta nämä yrittävät vielä paikkailla vanhoja. Se on yhä vaikeampaa, mutta kai täytyy julkisivu pitää pystyssä niin kauan kuin on rahoittajista toivoa.
4104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikä pelle siellä taas huutelee. Ei sitä valonnopeutta ylitetty ole.Higgsin bosonikin ollaan mahdollisesti jo havaittu, mutta varmistus kestänee jonkin aikaa. Palaa ensi vuonna samaan aikaan asiaan.

Äänestä
  • Äskettäin löydetty valoa nopeampi hiukkanen, vai oliko se aaltoliike, kumosi Einsteinin suhteellisuusteorian. Jotain tiedän minäkin vaikka en ole yliopistoa käynyt. Lukion kumminkin. Luulisi että fyysikkojen joukossa nyt housut tutisee kun pitäisi heittää romukoppaan kaikki vanhat opit. Higgsin bosonia ovat turhaan yrittäneet löytää, mutta sitä vastoin joutuivatkin tämän uuden ihmeen eteen. Kuinkas nyt suu pannaan, fyysikot?

    Äänestä

  • Oppikirjat uusiksi kirjoitti:

    Äskettäin löydetty valoa nopeampi hiukkanen, vai oliko se aaltoliike, kumosi Einsteinin suhteellisuusteorian. Jotain tiedän minäkin vaikka en ole yliopistoa käynyt. Lukion kumminkin. Luulisi että fyysikkojen joukossa nyt housut tutisee kun pitäisi heittää romukoppaan kaikki vanhat opit. Higgsin bosonia ovat turhaan yrittäneet löytää, mutta sitä vastoin joutuivatkin tämän uuden ihmeen eteen. Kuinkas nyt suu pannaan, fyysikot?

    Ei ole löydetty. Koejärjestelyissä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä virhe. Jos neutriino olisi todella valoa nopeampi, olisi asia tullut ilmi jo aikoja sitten. Itse asiassa virhekin on luultavasti jo löydetty. Tarkastusmittauksia saadaan odottaa ainakin syksyyn.
    Käsityksesi tieteestä ja tieteen teosta on melko merkillinen.

    Äänestä

Veikkaan ettei Higgsin bosonia ole olemassa. Maailmankaukkeuden pitäisi täyttää
Higgsin kenttä. Hiukkasten massa tai massattomuus on syvällisempi asia kuin ymmärretään. Gravitonin suhteen voi tilanne olla sama, vaikka se onkin yleisen suhteellisuusteorian ennuste. Valon nopeutta ei muuten sittenkään ole ylitetty viimeisimmän tiedon mukaan, kuten arvata saattoi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ai jai jai... kirjoitti:

Eenkvistin Kari se lupailee taas Tähdet ja Avaruus -lehdessä Hiksin hiukkasen löytymistä, mutta taitaa olla vaan ropakantaa... Tiedepelleillä on taas apurahoista pula. Toisaalta nyt kun valonnopeus on ylitetty pitäis laittaa kaikki teoriat uusiksi, mutta nämä yrittävät vielä paikkailla vanhoja. Se on yhä vaikeampaa, mutta kai täytyy julkisivu pitää pystyssä niin kauan kuin on rahoittajista toivoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu