Mielen muuttaminen kummin suhteen

Juuri tuo on vituttavinta, kun huomaat että toista vituttaa sinä, etkä keksi syytä. Tai että esim. muuten esittää kun mtn ei ois tapahtunu, mut silti kuiteskii sitä joku vituttaa. Suhunhan se on nyt kypsyny. Jos kysyt suoraan, voi olla et saat vastauksen, voi olla et nenät käy kovilla, ken tietää...

Kysy suoraan! Muuten asia jää kalvamaan sinua ja voi jopa pahimmassa tapauksessa tulla ystävyytenne väliin.
Minulle kävi myös lähes samoin, paras ystäväni ei pyytänyt minua kummiksi, vaikka minä ja kaikki muut olettivat niin käyvän. Hieman ennen kastajaisia hän sanoi minulle, että toivottavasti et loukkaantunut, vaikka hän pyysi toista ystäväämme eikä minua (tämä oli alunperin minun ystäväni ja he ovat tutustuneet minun kauttani muutama vuosi sitten). Olin niin häkeltytnyt, koska odotin kummikutsua, etten osannut kuin sopertaa, että en tietenkään... Hän vuodatti vielä, että olisin ollut maailman paras kummi ja tietenkin hänen ykkösvaihtoehtonsa, mutta kun minulla on jo niin paljon kummilapsia, ettei halua kuormittaa minua. Ja tietää, että olen joka tapauksessa aina lapsen elämässä, plaa plaa plaa... Kuitenkin tämä toinen ystäväni osallistui ristiäisiin, en minä, hän saa kutsun perhejuhliin, en minä, siinä on iso ero, onko kummi vai ei.
Jos siis olisin saanut suuni auki tuossa tilanteessa, hän olisi saattanut vielä pyytää minutkin kummiksi, siis jos olisi oikeasti halunnut.
Nyt asia on jäänyt väliimme, koska hän huomasi, että loukkaannuin, mutta en ole halunnut siitä puhua, koska pelkään, että sanon jotain liian ikävää.

Sinuna kysyisin suoraan millä perusteella valitsivat kummit lapselleen.

Minunkin piti alkaa kummiksi ystäväni lapselle, mutta niin ei käynytkään. Raskausaikana oli puhetta kummiudesta. Loppujen lopuksi ystäväni pyysikin toista kaveriaan kummiksi. Tämä sen vuoksi, että minun kanssa hän joka tapauksessa olisi paljon tekemisissä ja tämän toisen kanssa vähemmän. Haluaa pitää siis tämän toisenkin kanssa yhteyttä jatkossa, joten kummius oli siihen sopiva side. En loukkaantunut asiasta, koska olemme joka tapauksessa parhaat ystävät.

Ihmetyttää näissä kummikeskusteluissa se, kun aina joku loukkaantuu jostain. Miksei asioista voi puhua suoraan asianomaisten kanssa niin ei tulisi väärinymmäryksiä.

On totta, että suoraan puhuminen/kysyminen olisi kaikista parasta, mutta jostain syystä ei vain ole kehdannut asiaa nostaa esille. Toisaalta eihän kukaan voi tietää ajatuksiasi ennen kuin kerrot niistä jollekulle, joten pitäisi esim. tässäkin asiassa kehdata avata suunsa.

Kummeija tälle lapselle tuli nyt sitten kaksi. Molemmat kummit ovat sellaisia, jotka ovat aina olleet ja tulisivat joka tapauksessa aina olemaan lapsen vanhempien elämässä tavalla tai toisella mukana. Lisäksi kummallakaan ei ollut kummilasta, ennen kuin nyt.

Pitää sanoa, että kummivalinta osui ihan nappiin, vaikka en nyt itse kummiksi päässytkään. Ystäväni ehkä enemmänkin ajatelli meidän olevan hyviä kummikandidaatteja, mutta hän muotoili asian ehkä väärin, jolloin käsitin asian suorana lupauksena. En enää ole loukkaantunut vaan iloinen siitä, että voin olla lapsen elämässä mukana olemalla ystävä hänen äitinsä kanssa. Toki hieman harmittaa se, että en ole vielä saanut kunniaa olla kummi (minulla siis ei ole kummilapsia), mutta toisaalta eivät kaikki sitä kunniaa tule edes kokemaan.