3D:n näyttäminen

Järviäkki

Vanhoja ja uusia tapoja näyttää kolmiulotteisuutta. Mitkä näistä ovat käytössä ja minkä pitäisi olla (laajemmassa) käytössä:

1.Pienen terävyysalueen videokamera kun fokusta säädetään parin sekunnin aikana äärestä toiseen. Näkyy millä tahansa näytöllä. Huono liikkuvan kohteen kanssa.

2.Anaglyph tekniikka jossa eri värikanavilla (punainen, vihreä, sininen) kuvataan kummankin silmän näkymää eli valitaan 2 värikanavaa. Kuva on tavallaan mustavalkoinen. Tarvitaan värilasit tai pitää opetella katsomaan sekavaa kuvaa sellaisenaan. Jos katsoo ilman laseja, olisi mahdollista käyttää myös kaikkia kolmea värikanavaa jos kamerat olivat kolmiossa tai muussa kolmen ryhmässä.

3.Valokenttäkamera kuten lytro. Fokusta muuttavan videonpätkän voi tehdä jälkikäteen myös vaikkapa veteen putoavasta kivestä.

4.Kolmiulotteisen mallin muodostaminen jollain tavalla (stereonäkö, laserskannaus, valokenttäkamera) ja sitten joku esitystapa sille mallille:

4.1 Pyöritellään mallia 20 asteen heilahduksissa satunnaisella tavalla.

4.2 Syvyyskartta joka näytetään harmaasävyinä. Mitä lähempänä piste on, sitä vaaleampi se on. Syvyyskartta voi olla myös yksi värikanava kun kaksi muuta kanavaa ovat oikeita värejä eli kappaleen tekstuuria.

4.3 Printataan 3D printterillä pienoismalli. Tekstuurin printtaaminen pintaan voi olla hankalaa: Kiihdytetään sähköisesti varattuja värihiukkasia tyhjiössä kuin elektroneja tv:n kuvaputkessa oikeisiin paikkoihin. Tai käytetään sähkömoottoriohjattua useampiakselista vartta tai varsien yhdistelmää jonka päässä on väriruiskut.

4.4 Hologrammi joka on 1980-luvun tekniikkaa: kalvo jonka takana näyttää olevan vihreä esine. Jostain syystä nämä ovat poissa muodista. Onko sitä opittu tekemään värillisenä tai liikkuvan kuvan kanssa?

4.5 Virtuaalilasit eli silmälappuvideot joissa on samankaltainen optiikka kuin viewmaster laitteessa. Joskus 1990 niistä kohistiin, mutta sitten ei ole kuulunut mitään.

5.Nestekidekalvolla välkkyvä vasen ja oikea puoli. 3d tv:ssä käytetty.

6.Pyöröpolarisaatiolla toimiva optisten suodattimien pari laseissa ja projektorissa. 3d-elokuvateattereissa käytetty.

7.Jokaista värikanavaa kahteen osaan pilkkova katselulasi. Vasen ja oikea silmä näkevät eri puolet kunkin värikanavan osista. Lieneekö tämä 3d-sanomalehdissä käytetty tekniikka kun on painokone joka pystyy käyttämään tarpeeksi montaa väriä eli spektrin osan heijastusainetta? Jos on tällä tekniikalla toimiva LED-näyttö, siinä pitää olla 6 eri väristä lediä.

6

612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Riittää kiitos

      Sulla tuntuu olevan eri nimimerkeillä niin paljon kysymyksiä omista eri lapsellisista projekteista niin mitä jos saisit edes yhden niistä vedettyä loppuun ihan omin avuin? Jos ei taidot riitä niin ei ehkä kannata leikkiä jotain tietäjää kun sulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia?

    • kfn389

      palstan tarkoitusten joukko ei ole selvinnyt osalle lukijoita. Yksi tarkoitus on läpän heitto huvikseen. toinen tarkoitus on läpän heitto kirjoitus- ja keskustelutaitojen ylläpitämiseksi.

      vaikka joku väite olisikin lapsellinen, se ei pilaa palstaa, eikä varsinkaan ole asiatonta palstan käyttöä. Helsingin sanomien tiedepalstallakin oli lasten kysymyksiä. Lapset voivat kysyä myös tällä palstalla.

      jos aihe tuntuu lapselliselta ei ole pakko lukea tätä palstaa. Ehdotan että nimimerkki "riittää kiitos" lopettaa tämän palstan lukemisen tai valikoi lukemansa nykyistä tarkemmin. Tämä on vain ilmainen idea jonka voi ottaa vastaan tai olla ottamatta, tee mitä huvittaa. En tosin tiedä onko millään muulla suomalaisella palstalla yhtään vähemmän "lapsellisuutta" kuin tällä.

      jos haukuttu aloitus oli lapsellinen, lapsellisuutta ei ole liikaa tällä palstalla!

      Ihmiset leikkivät monenlaisia asioita virallisten harrastusten puitteissa tai muuten. On näytelmäkerhoja ja videopelejä. "Tietäjän leikkiminen" on erittäin sopivaa tällä palstalla. Saatat pitää "tietäjän leikkimistä" epäsopivana, mutta se on vain henkilökohtainen mielipiteesi ja makusi, joka tuskin kiinnostaa palstan lukijoita.

      • Perästä kyl kuuluu

        Aijaa sori kuvittelin että tiedepalstan tarkoitus olis keskustella tieteestä asiallisesti ilman läpänheittoa tai länkytyksiä. Sori my bad. Aletaanpas suoltaa lapsellisia alotuksia tänne kun niitä ei kerran ole liikaa.


      • voi itkuvonku
        Perästä kyl kuuluu kirjoitti:

        Aijaa sori kuvittelin että tiedepalstan tarkoitus olis keskustella tieteestä asiallisesti ilman läpänheittoa tai länkytyksiä. Sori my bad. Aletaanpas suoltaa lapsellisia alotuksia tänne kun niitä ei kerran ole liikaa.

        Tuliko pojalle henkinen pipi? :-(

        Saakai ihminen kysyä, jos hänellä on mielessään jotain ja nopealla vilkaisulla huomaa, että kyseessä on tieteelinen probleema. Ei ehkä kaikkein mutkikkain, mutta ei sentään lapsellinen. Ironista on, että oma reaktiosi on todella lapsellinen.

        Tässä pieni "Tieteellinen" selvitys sinulle. Et käsittääkseni ole tämän palvelun ylläpitäjä, tai ketä kaistamaksun maksaa. Eli jos toinen ihminen kirjoittaa kysymyksiä oikealle palstalle, kaistankäyttö ei ole sinun päänvaivasi. Toisekseen jos sinua oikeasti häiritsee muiden ihmisten aivoitukset, niin suosittelen lapsilukkoa (Löytyy yleensä anti virus ohjelmista), jolla estät pääsysi kaikkiin palveluihin jossa sinua voi alkaa harmittaa muiden ihmisten kysymykset.


    • Exxon Valdez

      Aika hyvä veto aprillipilaksi,toopet meni 6-0!

    • 43lk5j3lk45j3l4k5j3l

      2. Anaglyph-tekniikassa käytetään useimmiten puna-syaani -laseja. Lasit ovat erittäin halvat ja yksinkertaiset, mutta kuvassa ei näy kaikkia värejä ymmärrettävästä syystä.

      4.5 Lumus valmistaa läpikuultavia silmälasinäyttöjä, resoluutio on 1280x720. Koska molemmille silmille on oma näyttönsä, on luonnollisestikin mahdollista esittää myös 3D-kuvaa. Ensimmäiset silmälappunäytöt tulivat 90-luvulla, mutta niissä oli heikko resoluutio ja käyttäjä oli sokkona ympäristölleen. Läpikuultavat silmälasinäytöt mahdollistavat niinkutsutut augmented reality -sovellukset.

      5. Televisioiden lisäksi LCD-sulkijalaseihin perustuvaa tekniikkaa käytetään myös tietokoneen kanssa, yleensä pelaamiseen. Tähän tarvitaan tehokas näytönohjain ja erityinen näyttö jonka virkistystaajuus on tavanomaista korkeampi, vähintään 120 Hertsiä. Sulkijalasit ovat melko kalliit ja toimivat paristoilla tai akuilla.

      6. Pyöröpolarisaatiota käytetään myös 3D-televisioissa, LG "Cinema 3D"-tekniikka. Pyöröpolaroidut lasit ovat halvat, eikä kuvassa näy värinää tai välkkymistä kuten sulkijalaseilla.

      7. Molemmille silmille omat värikanavansa näyttävissä tekniikoissa käytetään joko passiivisia tai aktiivisia laseja ja kuva voidaan esittää myös aivan tavallisella näytöllä tai teräväpiirtotelevisiolla. TriOviz "Inficolor 3D"-tekniikassa katselulasit ovat aktiiviset ja niiden toiminta mutkikasta, mikä tekee laseista hyvin kalliit. Infitec-tekniikka jota käytetään esimerkiksi Dolby 3D -teattereissa perustuu dikromaattisia suotimia käyttäviin passiivisiin laseihin, jotka ovat kuitenkin melko kalliit suhteessa esimerkiksi pyöröpolaroituihin laseihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      55
      5685
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      74
      2834
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      19
      2058
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1905
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      161
      1819
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      1781
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1538
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1161
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      82
      1145
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      66
      965
    Aihe