Kuinka auttaa ja tukea sairasta poikaystävää ja jaksaa itse???

Tyttöparka, ei siinä rakkauskaan lopulta auta, jos poikaystäväsi kohtelee sinua huonosti. Saatat ajatua ennen pitkää itse pahoinvoivaksi ja suhteenne voi katketa lopullisesti ja äkisti poikaystäväsi toimesta. Näin se usein vaan menee. Silloin kadut vuosia, jolloin olet yrittänyt rakastaa ja hoitaa sairasta läheistäsi. Jäät nimittäin täysin tyhjän päälle, jos et nyt pidä huolta siitä, että sinulla on omaakin elämää ja ystäviä.

Mikään suhde ei ole sen arvoinen, että toinen uhrautuu toisen vuoksi vuosikausia. Et millään voi ymmärtää millainen tilanne se tulee olemaan, jos poikaystäväsi jättää sinut. Koko elämäsi romahtaa ja siitä toipumiseen on monilla mennyt vuosia. Moni ei pärjää ilman terapiaa ja ulkopuolista apua, vaikka olisi kuinka vahva luonteeltaan.

Mieti siis tarkkaan mihin keskityt näinä vuosina, kun suhteenne on vielä olemassa. Sinäkin olet olemassa ja sinullakin on oikeus nauttia elämästä. Pelon kanssa eläminen ei tee hyvää kenellekään.

Mieleltään sairasta on vaikeaa auttaa ammattilaistenkin, saatikka meidän omaisten.

Tiedän tasan tarkkaan kuinka ihana ihminen bipo on terveempänä ollessaan. Kuten asiantuntijat sanovat, "liian hyvä ollakseen totta". Näinhän se sitten olikin.

Pidä ennen kaikkea huolta itsestäsi ja hyvinvoinnistasi.

Sen verran nyt täytyy sanoa tuohon: "Tiedän tasan tarkkaan kuinka ihana ihminen bipo on terveempänä ollessaan. Kuten asiantuntijat sanovat, "liian hyvä ollakseen totta". Näinhän se sitten olikin." Tuosta tulee mieleen lähinnä narsistit, jotka ovat suhteen alussa liian hyviä ollakseen totta. Itse olen bipo, enkä tosiaan ole liian hyvä ollakseni totta. Olen ihan tavallinen. Jopa pirun tylsä ihminen. En yhtään sen parempi tai huonompi ihminen, kuin kukaan ns. tervekään. Tunnen melkoisen monta bipoa, ja jokainen heistä on normaalissa vaiheessa ihan tavallinen, eikä mitenkään normaalia ihanempi.

Sitten itse asiaan. Meistä kukaan ei voi päättää aloittajan puolesta, että mitä hänen pitäisi tehdä. Voimme vain antaa neuvoja omien kokemuksiemme pohjalta. Minä ja tämä toinenkin vastaaja olemme varmasti sitä mieltä, että juokse tyttö kulta niin lujaa karkuun kuin ikinä pääset. Minä itse seurustelin vuosia I-tyypin bipo-miehen kanssa, ja rikoin itseni täysin tässä suhteessa. Masennuin pahasti tuon suhteen aikana. Erosta on jo vuosia, mutta silti vieläkin välillä muistot satuttavat, enkä ehkä ole vieläkään päässyt kaikesta yli. Älä missään nimessä uhraudu miehesi vuoksi tässä tilanteessa. Hän nauttii maniassa täysin siemauksin elämästään, kun sinä olet kotona itkemässä.

Tämä toinen kirjoittaja sanoi hyvin: "Mikään suhde ei ole sen arvoinen, että toinen uhrautuu toisen vuoksi vuosikausia. Et millään voi ymmärtää millainen tilanne se tulee olemaan, jos poikaystäväsi jättää sinut. Koko elämäsi romahtaa ja siitä toipumiseen on monilla mennyt vuosia. Moni ei pärjää ilman terapiaa ja ulkopuolista apua, vaikka olisi kuinka vahva luonteeltaan."

Minä olin todella vahva ihminen, mutta romahdin täysin, kun mieheni jätti minut toisen naisen vuoksi. Se tuli aivan puun takaa. Voit vain kuvitella kuinka hyväksikäytetyksi tunsin itseni sen jälkeen. Kaikkeni olin antanut, mutta mitään en saanut takaisin. Pelkkää tuskaa ja vakavaa masennusta. En olisi koskaan voinut kuvitella, että romahdan sillä tavoin. On varmaan mennyt kohta yli 10 vuotta siinä masennuksessa, mikä aiheutui tuosta suhteesta. Nyt se on vähän alkanut helpottamaan, mutta mikä järki siinä oli, että minun nuoruuteni meni masennuksessa yhden inhottavan miehen vuoksi. Nyt en edes uskalla enää mennä uuteen suhteeseen. Sairastuin myös paniikkihäiriöön tuon suhteen aikana. Nyt oireet ovat helpottaneet, kun erosta on vuosia.

Kysy itseltäsi, että onko tämä minun kohtaloni se sama, jonka sinä haluat itsellesi? Melkein väistämättä siinä käy tällä tavalla, jos ei jotain ihmettä tapahdu. Minä tuhlasin elämäni parhaimmat vuodet tuohon mieheen, joka ei olisi ansainnut yhtään mitään minulta. Nyt olen kyyninen "mummo", joka ei uskalla enää suhteeseen, kun pelkää kaikkea mahdollista niin paljon. Täysin rikottu sisältä.

Itkuhan tässä tulee kun porukka on sitä mieltä että maniaa ei voi hallita siinä määrin että normaali parisuhde onnistuisi....yritin hakea täältä tukea enkä neuvoja jättämiseen. Kiitos kuitenkin...

Ei ollut tarkoitus mieltäsi pahoittaa. :( Maniaa pystyy ehkä hallitsemaan, jos lääkitys on sopiva ja bipo haluaa lääkityksestä pitää kiinni. Aina ei valitettavasti löydetä sopivaa lääkitystä, tai manioita tulee siltikin joskus. Lähinnä tarkoitin sitä, että haluatko antaa kaikki pettämiset anteeksi sairauden varjolla. Pahoittelen, jos tekstini pahensi oloasi. Se ei kuitenkaan ollut tarkoitus. Jos hänen kanssaan haluat elää, niin toivottavasti hänelle löydetään sopiva lääkitys ja se auttaa. Onko Litoa kokeiltu? Sillä on monet saaneet hyvät tulokset manian hoidossa.

Minulla on ollut esimiehinä ja poikaystävänä biboja - viim. mainitulla oli kai vielä nph. En alussa uskonut millään, etteikö rakkaus voittaisi kaikkea. Kun sitten elin arkielämää näiden kanssa tajusin, että tämä maailma on todella sairas ja ainoa tapa turvata sielunsa rauha on yksin oleminen. Hankin kotieläimen ja olen jo vuosikausia yksin. En kaipaa enää ketään enkä mitään - harrastukset pitävät pirteänä ja kielitaitoa riittää aina maan ääriin asti. Sitä ainoaa oikeaa miestä - rakasta ja hyvää - en tule koskaan tapaamaan enkä sellaista etsikään. Olin joskus jollain seurustelua haluavien palstoilla ja suurin osa miehistä valehteli. Jotkut valehtelivat olevansa singlejä, toiset sanoivat, ettei heillä ole lapsia ja loput valehtelivat olevansa talon ym. omistajia. Jotkut asuivat jo jonkun naisen kanssa, josta halusivat eroon muuttamalla toisen naisen luo - halpa konsti eikä muuttokuluja tule kun sokeasti rakastunut nainen tulee auttamaan. Tällä lailla ihmiset menevät riesasta toiseen kun luulevat jotain tunnekohausta rakkaudeksi.
Minä vain tunnustin tosiasiat enkä lähtenyt näihin valheilluusiohin mukaan. Kun suhde on syventynyt ja tosiasiat tulevat ilmi, mies sanoisi näin: "Katsos - minä olin niin ihastunut sinuun ja tiesin, ettei minulla olisi ollut mitään mahdollisuuksia, jos olisin sanonut totuuden". Tällaisia satuja on maailma täynnä tänään. Ja saduista putoaminen maan pinnalle saattaa sattua! Varokaa vain ihmiset - niin miehet kuin naisetkin. Psyyken sairauksia ei aina lääkärikään pysty parantamaan - saati sitten elämänkumppani. Sairaan kanssa voi sairastua itsekin. Itsestään huolen pitäminen ei ole mikään rikos.

Hei! Itse olen 22 vuotias bipon vaimo. Toivon sinulle paljon voimia. Meillä oli vuosi sitten 5 ja 2 viikon sairaalajaksot. Nyt kohta vuosi ilman maniajaksoja. Lääkitys on aika hyvin jo tasapainossa ja siihen on sitouduttu. Lääkärin mukaan kaiken a ja o. Toivottavasti kumppanillesi saadaan oikea lääkitys ja hän sitoutuu siihen. Ei ne kaikki bipot sellaisia ole joiden kanssa ei voisi elää normaalia arkea!!!

Itse käyttäisin hyväksi miehen morkkiksen jälkeistä tilaa, kun hän katuu ja haluaa palata kotiin. Siinä vaiheessa käänny pikaisesti psykiatrin puoleen - ja psykiatrin kanssa teette yhdessä säännöt, miten "katkaista" meno, jos vastaavaa maniaa uudelleen tapahtuu.
Jos hätä-ohjeista on sovittu, rahan ja huoriin tuhlaamisen sijasta, olisi tutulla lääkärillä valmis lupa potilaan passittamisesta psykiatriseen sairaalaan.
Itse en bipo- miestä kotiini enää huolisi, jos hän ei suostuisi ko sopimukseen. On ennustettavissa, että tulevaisuudessa miehesi toistaa samaa käytöstä, mitä hän on tähänkin saakka harrastanut. Myös pankkitilien sulkemisesta voisi neuvotella, miten se olisi mahdollista, jos maniaa on päällä.

Terppa!
Olen ollut 19v naimisissa maanikon kanssa ja kaikki nuo ovat tuttuja juttuja.. tosi ikäviä muistoja matkan varrelta.
Mutta, on paljon (`terveestä`) puolisosta kiinni miten suhde etenee sairauden kanssa. On vain oltava tosi tiukka ja vaadittava selvät säännöt. Lääkitys on oltava ajantasalla, kyllä se tänäpäivänä (lähes) kaikille löytyy, on tullut niin paljon uusia. Maanikot helposti vetoavat tuohon `ei kaikille ole lääkkeitä` höpöön. Voi, miten olen sitä kuullutkaan ..
Manian vallitessa on vaikeaa saada puoliso uskomaan että nyt menee `liian lujaa`, jotenkin on vain sovittava että on uskottava! kun toinen sen sanoo ja heti mentävä/tehtävä asialle jtn.
Juuri pari kk sitten meillä kunnon mania iski päälle, ja monta viikkoa jouduttiin taistelemaan että maanikko uskoi. Tai joutui uskomaan.. sen verta pahoja asioita tapahtui.
Olen itse sitä mieltä että hoitamattoman maanikon kanssa ei vain voi asua saman katon alla, varsinkaan jos lapset mukana. Mutta hoitoa saa!! Jos ottaa avun vastaan. Mania pahenee vuosien varrella, JOS ei sitä ajoissa hoideta oikein.
Hyviä aikoja on paljon meilläkin, nyt uusi lääke aloitettu, vanhasta meni teho (seroguel). Vanha oli vuosia hyvä ja toimiva.
Maniassa puolison osa on erittäin vaikea ja uuvuttava, ja on uskallettava sanoa suoraan, vaikka varmasti saa vihaa ja inhoa niskaan. Kiitos seisoo lopussa. Voimia! Ja hakekaa tukea ja apua, kyllä sitä saa!!

Tässä vähän lakoonisesti kerron, että bipo-ihminen sitkeästi toistaa samaa yliaktiivisuutta, missä mukana pettämistä ja tuhlailua. Näistä tyypeistä tiedetään, että puolisot ja seuralaiset vaihtuu mutkattomasti, eikä entistä elämää muistella. Hämmästyttävintä on se, ettei uusi puoliso ole lainkaan kiinnostunut bipo-aktiivin entisestä elämästä. Jos ihminen on raukkamaisesti jättänyt taakseen perhettä, vaimoa ja lapsia, hän todennäköisesti toistaa kaavaa vastaisuudessakin. Uudet avokit ovat hämmästyttävän sinisilmäisiä ja uskovan uuden rakkauden voimaan. Mielestäni yliaktiivisen bipon kanssa rakkaus on toisarvoista ja oman mielenterveyden säilyttäminen ensiarvoista.

On meitä toisenlaisiakin bipoja, kuten olen itsekin - sama mies on ollut kuvioissa koko elämäni, mitä nyt joskus pientä riitaa on ollut, mutta ei pettämistä.
Kerro, miten yhteiselonne on selkiytynyt vai oletko jo liiaksi väsynyt jatkamaan suhdetta ?