* MIEKKA sanasta.'

raija sivu

942. MIEKKA sanasta.

Vanha englantilainen taru kertoo siitä, miten maassa muinoin valittiin kuningas. Sillä perusteella, että hän joka onnistui vetämään miekan kivestä pääsi puhumaan koko kansalle. Ideana oli, että vain ihan tietty lämpötila ja auringon valokulma mahdollisti homman muutamina minuutteina vuodessa. Nykyään taas tuon "ajankohdan" tieto ON valtaa! Ne ani harvat alaan tarkoin vihkiytyneet. Joita Herra nähköön on todella vähän. Jotka tuntevat mitä tämän mystisen kivikallion sisällä olevat radioaktiivisuuksiensa melskeet tekevät.

Voivat tiedon miekan nykäistä irrallensa ja päästää pahuudet kansansa päälle. Onneksi ja tämä on todella tärkeää. IHAN kaikilla miekan nyppijöillä ei ole alinomaa oma napa lähinnä. Vaan on todellakin kaikkein pelättävimpiä tapauksia ne tuskin ketkään, jotka tuon "tuhontuojan miekan" käteensä saatuaan. Eivät rupea sillä apinan raivollaan katkomaan IAEA- tyyliin läheistensä päitä. Vaan antavat saamansa miekan nöyränä eteenpäin elämälle läheiselle kansalleen "miekan vartijana". Sanoen enteellisesti:" Tuossa se on, teille tarjottuna. Menkää ja tehkää sillä mitä viisautenne sanoo.". . .

Katsoin aikamme kuvaa 5.4.2012. Turun - sanomissa koko kansi sotkettuna. Pääsiäispäivän tärkein epistola: " Alko täyttää 80 vuottaan. Tulkaatten raskautetut, imeväiset pääsiäisenä meillä on valtion unelmafabriikien juottolat auki! Ryypätkää, rellestäkää ja ajakaa kirvein perheenne hankeen. Niin me saamme rypeä rahoissanne. Unohtakaa maalliset ydinmurheenne. Sillä niin on herrasjohtonne suuressa viisaudessa päättänyt. Ettei kannata murehia nähdä. Nyt on aika sumentaa, ajatuksenne silmäänsä. Elää kuin viimeistä päivää. Ennen kuin kuolette kurjissa ydinpaskoissamme!"

Olen jatkuvien ydinturvaviranomaisten pommituksissa nykyään. Pitkin päivää saan toki postia, soittojaan kontaktejaan hyviltä, myös erittäin syvästituntevilta ihmisiltä. Mutta ainakin puolet teksteistä tulee tekemisistäni kiehuvilta ydinturvan militääreiltä, poliiseilta, SA, TVO:n KA4 toimintainsinööristöiltä ja disinformaattoreilta maailmalta:

– Seisot murtuneen kaupunginmuurin rakosessa. Josta pahuus pyrkii koko voimallaan tuonen tuoden läpi. Sinun ja nimenomaan sinun henkilökohtaisen osaamisesi ja sotimisen puolustuksen varassa tässä kohdassa on ratkaistava miljoonien puolustuskyvyttömien kohtalot. Ole vahva ja kestä loputon paine.. .

- Peace make love. Keskity oman sisäisen maailmasi tutkimuksiin. Sieltä löytyy letkeen rennosti totuus j a elämän onni. Unohda, u n o h d a kaikki ulkopuolinen. SE ei sinua tarvitse. Fokusoidu ja käperry itseesi...

– Jokaiselle on tarkoitus, harva haluaa sitä kysyä Isältään ja siihen astua. No kiva että on edes yksi jossain ajan hetkessä samalla aaltopituudella. Tätä ei ymmärrä kuin muurinaukossa seisovat - sympatian etsiminen tuo vain pahan mielen.

jatkuu..

1

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raija sivu

      jatkoa.

      – Hyvä mies! Miksi takerrut maalisten suojeluun. Kaikki tämä ympärilläsi on turhuutta ja katoavaista. Ei maallinen tarvitse pelastajaa. Anna se pois sielustasi. Ei ole sinun oikeutesi, eikä tehtäväsi pelastella tätä pahaa maailmaa. Anna sen kuolla ilman korvaamattomia tietojasi. Maailma on JO menetetty. Tehtäväsi on, (jälleen) käperry itseesi keskittyen. Vaikene ja vaipuen rukoile! Sinua EI tarvitse maailmamme joka on menossa kohti ydinherraskaisten viitoittamaa "valkeiden valhemerien" kallojen täyttämää kukkaispatjaansa. Ei toden totta totuuksia ydinvoimasta haluta enää kuunnella mistään suunnasta!
      --

      Loppuepisodi. . .

      Mitä minä sitten noille nettien satapäisille IAEA:n korruptioviranomaisille, niillekin jotka minun teolleni arvoisensa antavat vastaan. Mitä mielii mieli ja mietin tehdä? Pelkästään Suomessa on luokkaa 5 000 000 kaltaistani elämän jatkotoiveita hatarasti janoavaa ihmistä. Vailla v a i n sitä yhtä. Tietoa siitä, että mistä ON kyse. Kuka ja miten meitä ollaan IEA:n ydintoimiin tappamassa sukupuuttoon. Mitäkö tekisin. Niinpä tässä kysymys? Kieltäytyisinkö ympäröivästä totuudesta viranomaisten Wiktoriaksi. Meditoisin tämän huutavan äänen erämaassa hiirihiljaisuuksiinsa. En antaisi janoisille veden tippaa, vaan joisin mantrojani hokien kaiken ahnaasti itse. Käsi hiostuen nahkaiseen Raamattuun upottautuen munkiksi iskostuen..

      Vai tekisinkö "siten" toisin. Linnottautuisin 4 seinän sisälle. Imeytyisin mustasamettiseen meditaatiotelttaani. Toivoen, etteivät sisäministeriön murhakoirat syöksisi sappeaan sylkien raatelemaan habitustani veriläikiksi ainakaan tänään. Tiedon miekkojen vartijan koruttomaan kuolemaan nuppuunsa. Tekisinkö ystävät, te joista välitän, tämän teille silmääni väräyttämättä? Pistäisin käteni ristiin ja keskittyisin yksityiseen Jumal suhteeseeni. Toimien kuin keskiajan pylväissä pyhimyksiksi yrittävät munkit? Todellako näin. . ?

      Niin haluatte kuulla vastauksen. Toivotte esseet aiheaikeesta varmaan. Syöksyn armeijoiden, POLIISIAUTOJEN survonnan keskelle. Piittaamatta vaarojen täyttymyksistä asetan itseni SUPO:n ahnaille lasertähtäimilleen hollille. Menen konkreettisen kuoleman kujanjuoksujen läpi. Keskelle ydinmolokin temppeliritarien uhriaukeille. Toreille turuille vailla toiveita paluusta. Rykäisen korotan ääneni... Ja legenda on, jos on syntyvä. Ei ehkä vielä pahuuden ajassamme ei toki kuuta taivaalta. Minuus EI ole tässä se tärkeä, vaan totuuden tuoma kansallinen toivo. Mutta vielä tulevat sukupolvet kaiken ymmärtää, tajuaa tempojen summaamiset miksi ketkä ja.. no katsokaa itse:

      http://www.youtube.com/watch?v=qgnZL0NYJ8s
      Joo, kyllä meni pitkään... Sanotaan, että ennen kesää sitten loput...Styrge, Vesa.

      Voi niin m o n i haluaisi kuulla näitä myös maailmalla kielillään. Mutta niin harvassa on ne jotka näitä osaa, jaksaa kääntää, vääntää elämään pyytäjille. . .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      203
      2790
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      165
      2496
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      904
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      107
      902
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      307
      874
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      453
      778
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe