Tiede pelastaa kuin pelastaakin maapallon. Ilmaston lämpeneminen pysähtyy eikä sulavat napajäätiköt hukuta New Yorkia tai Lontoota.
Tämä ao. uutinen on paha juttu etenkin denialisteille jotka näkevät märkiä unia uudesta jääkaudesta ja pilkuttomasta auringosta - vähät niistä, ihminen tekee omat omat aurinkonsa ja vaikka sulattaa maapallon jos se uhkaa jäätyä
Maailman ensimmäinen fuusiovoimala on Yhdysvalloissa suunnitteilla. Kaliforniassa käynnistetyn hankkeen tuloksia toimivasta ja hallitusta fuusiosytytyksestä odotellaan tänä vuonna. Laitoksen johtaja Edward Moseksen mukaan testit ovat sujuneet tähän asti hyvin.
Kuluttajat voivat saada fuusioreaktoreilla tuotettua sähköä jo 2030-luvulla.
Fuusiovoiman hyödyiksi lasketaan sen turvallisuus ja ympäristöystävällisyys. Yksi kylpyammeellinen vettä ja pari litiumakkua riittävät kattamaan yhden ihmisen koko elinajan sähkötarpeen.
Maapallo pelastuu!
2
<50
Vastaukset
- Sähköteurastaja
Noita fuusioreaktioita on rakennettu jo 30 vuotta, mutta eivät ole saaneet sitä tuottamaan enempää energiaa kun siihen täytyy syöttaa.
Se vain sitkaasti odottaa nurkan takana.
Joko olet tilannut?
Sillä on sama aikavakio kuin ilmastonmuutoksella, eli toimiva sovellus on odotettavissa 30 vuoden kuluttua, mitä nyt rahoitusta vaativat tidemiehet
panevat vähän väliä överiksi.
Johan eCatin piti rarkaista energiaongelmat, mut ei ole näkynyt markkinoilla. - Syytä uskoa
Amerikkalaiset tiedemiehet ovat maailman parhaita. Näyttää siltä, että miljoonien asteiden lämpöongelma on viimeinkin ratkaistu. Muutenhan fuusireaktori on varsin yksinkertainen. Tottakai siinä muutama vuosikymmen menee ennen kuin kaikki koko maapallolla pyörii fuusiovoimalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646175Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813796Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242811- 232340
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol422231Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61699Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85131281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201256- 331248