Monenlaisia syklejä ja paljon vauhtia. Linnunradan keskuksen kiertämiseen meiltä menee siis 225 miljoonaa vuotta joka on yksi pisimmistä sykleistä.
On laskettu että avaruuslentäjät vanhenivat lennon aikana hitaammin kuin maassa olevat. Nopeuksilla on merkitystä.
Silloinkin, kun ihminen on maapallolla näennäisesti liikkumatta, hän on nopeassa liikkeessä.
Liike johtuu monista tekijöistä.
Ensinnäkin Maa pyörii oman akselinsa ympäri. Pyörimisliikkeen nopeus vaihtelee sijainnin mukaan. Suurimmillaan – 1 670 kilometriä tunnissa – se on päiväntasaajan kohdalla.
Nopeus pienenee hieman maapallon napoja päin mentäessä.
Toiseksi Maa kiertää jatkuvasti Aurinkoa 107 200 kilometrin tuntinopeudella. Kolmas vauhtia antava tekijä on Aurinkokunnan oman galaksin, Linnunradan, sisäinen liike. Aurinkokunta kiertää Linnunradan keskuksen kerran 225 miljoonassa vuodessa. Koska Aurinko sijaitsee 27 000 valovuoden päässä Linnunradan keskuksesta, sen radan pituus on 170 000 valovuotta. Näiden lukujen pohjalta voidaan laskea, että Aurinkokunta liikkuu vähän yli 800 000 kilometrin tuntivauhtia.
Lisäksi Linnunrata kuuluu paikalliseksi ryhmäksi kutsuttuun galaksijoukkoon, jonka painovoimapiste on jossain Linnunradan ja sen naapurigalaksin Andromedan välissä. Linnunrata kulkee kohti itseään suurempaa Andromedaa 470 000 kilometrin tuntinopeudella. Vaikutusta on myös sillä, että paikal-linen ryhmä liikkuu 2 200 000 kilometriä tunnissa 150 miljoonan valovuoden päässä sijaitsevan valtavan massakeskittymän suuntaan. Alue tunnetaan nimellä Great attractor eli Suuri puoleensavetäjä. Sen sijaan universumin laajeneminen ei ole liikettä samassa merkityksessä.
Päiväntasaajan ihmiset vanhenevat siis hitaammin suhteellisuusteorian mukaan.
Ilman näitä kokonaisnopeuksia ajantajumme voisi olla kovin erilainen.
Aikoinaan vuorokautemme oli 25 tuntia ja ihmiselle tuo rytmi on luonnollisempi edelleen kuin 24 tunnin vuorokausi.
Ajankulku ja nopeutemme
15
384
Vastaukset
- Vuorokausi on
vuorokausi. Mikäs taika siinä on jakaako sen 24 tai 48 osaan? Tai vaikkapa 25:een.
- Ei todellakaan
mitään. Nyt avaaja soteentui omaan näppäryyteensä. Myös nopeutemme on vaikea laskea, koska pyörivä liikkeen vuoksi emme kule aina samaan suuntaan. Maanpinnan nopeus toki tiedetään ja päivätasaajalla se on suurin.
- tiede.fi
Ei todellakaan kirjoitti:
mitään. Nyt avaaja soteentui omaan näppäryyteensä. Myös nopeutemme on vaikea laskea, koska pyörivä liikkeen vuoksi emme kule aina samaan suuntaan. Maanpinnan nopeus toki tiedetään ja päivätasaajalla se on suurin.
Tuo on tiedelehdestä pääpiirteittäin kopioitu ja sisältää faktatietoa. Miten niin nopeutemme on vaikea laskea? Varsin helppohan se on kun tietää vuorokauden pituuden ja maapallon halkaisijan niin sehän on siinä.
Päiväntasaajalla nopeus on hieman suurempi mutta helposti on laskettavissa myös ympärymitan perusteella pyörimisnopeus pohjoisemmasakin tai etelämmässä.
Maapallon pyörimisnopeus on vakio riippumatta kallistuskulmasta. - Osaatko lukea ?
tiede.fi kirjoitti:
Tuo on tiedelehdestä pääpiirteittäin kopioitu ja sisältää faktatietoa. Miten niin nopeutemme on vaikea laskea? Varsin helppohan se on kun tietää vuorokauden pituuden ja maapallon halkaisijan niin sehän on siinä.
Päiväntasaajalla nopeus on hieman suurempi mutta helposti on laskettavissa myös ympärymitan perusteella pyörimisnopeus pohjoisemmasakin tai etelämmässä.
Maapallon pyörimisnopeus on vakio riippumatta kallistuskulmasta."Maanpinnan nopeus toki tiedetään ja päivätasaajalla se on suurin. "
Siis nopeutemme maailmankaikkudessa. - kor jaillaan
Osaatko lukea ? kirjoitti:
"Maanpinnan nopeus toki tiedetään ja päivätasaajalla se on suurin. "
Siis nopeutemme maailmankaikkudessa.Maailmankaikkeudessa. Kaikkihan pyörii ja avaruus laajenee.
- nuori lentäjä
kor jaillaan kirjoitti:
Maailmankaikkeudessa. Kaikkihan pyörii ja avaruus laajenee.
Juu tuossa artikkelissa mainittiinkin että laajeneminen ei ole liikettä samassa mielessä.
Laajenemisen nopeutta en tiedä ja se on kiihtyvää kaiken lisäksi lieneekö syy suuren massakertymän vetovoimasta vai pimeän energian työntövoimasta.
Mielenkiintoista tässä aiheessa on mielestäni se että vaikuttaako kokonaisnopeutemme avaruudessa ajantajuumme ja käsitykseemme ajasta.
Todennäköisesti koska jo avaruuslentojen vaatimattomilla nopeuksilla (noin 29000km/t) on merkitystä ihmisen vanhenemiseen. - Raamatussa ei
nuori lentäjä kirjoitti:
Juu tuossa artikkelissa mainittiinkin että laajeneminen ei ole liikettä samassa mielessä.
Laajenemisen nopeutta en tiedä ja se on kiihtyvää kaiken lisäksi lieneekö syy suuren massakertymän vetovoimasta vai pimeän energian työntövoimasta.
Mielenkiintoista tässä aiheessa on mielestäni se että vaikuttaako kokonaisnopeutemme avaruudessa ajantajuumme ja käsitykseemme ajasta.
Todennäköisesti koska jo avaruuslentojen vaatimattomilla nopeuksilla (noin 29000km/t) on merkitystä ihmisen vanhenemiseen.ole Heenokin taivasmakasta( aikmatkasta) mitään (poistettuko) mutta jos löydät josakin lue ja ylläty. Aivan kuin hän olisi suorittanu aikamatkan. Kun tuli takaisin kaikki olivat vanhentuneet.
- 25 tuntia
Aikoinaan se maapallon ympäripyörähtäminen vei tunnin enemmän kun mittayksikkönä käytetään tuota nykyistä tuntia.
On se melko iso ero. Ajattele jos jokainen päivä olisi tunnin pidempi niin siinähän ehtisi vaikka mitä.- ei aika
miksikään muutu, vaikka vuorokaudessa olisi 100 tuntia.
- Jönössi Jöbellöbs
Aikaa ei ole olemassa. On vain tilaa ja energiaa, toistensa täydelliset vastakohdat. Aikaa on vain ihmisen mielessä. Jos ei ole ihmistä, ei ole aikaakaan!
- matka jonka kuljet
Vaikka ihmistä ei olisikaan niin maapallo pyörähtäisi edelleen tietyssä ajassa itsensä ympäri ja kaikki taivaankappaleet matkustaisivat edelleen kohti tuntematonta ja olisivat siellä perillä siinä ajassa kuin ovat oli siitä sitten jollakin tietoisuus tai ei.
- 4%
Vuorokauden pituus sen sijaan on muuttunut. Jos vuorokausi jaettaisiin nykyään sataan "tuntiin" niin aiemmin se olisi ollut 104 tuntia.
Aikahan on suhteellinen käsite. Sinusta valonnopeudella loittoneva kaveri ei vanhene lainkaan . - aikamatkustus
Aikamatkustus on todistettu:
Einsteinin keksiessä ajan kulun nopeuden riippuvan havaitsijan nopeudesta hän tuli samalla luoneeksi tulevaisuuteen suuntautuvan aikamatkustuksen perusteet. Mikäli havaitsija haluaa matkustaa tulevaisuuteen, hänen tarvitsee vain rakentaa hyvin suurilla nopeuksilla liikkuva ja jo valonnopeutta lähestyvä avaruusalus, jolla hän poistuu Maapallolta.
Aika kuluu eri tahtiin avaruudessa liikkuvan avaruusaluksen ja Maapallon suhteen. Tämän vuoksi suurilla nopeuksilla liikkuva havaitsija tuntee vain pienen hetken kuluneen, kun taas Maassa on voinut kulua paljon kauemmin aikaa.
Esimerkiksi jos avaruusaluksen nopeus on 99, 999999999 prosenttia valonnopeudesta ja alus viipyy avaruudessa päivän, on sen palatessa Maassa kulunut tuhat vuotta paikallista aikaa. Tämä ajan hidastuminen nopeuden kasvaessa on todistettu käytännössä oikeaksi, vaikkakin huomattavasti pienemmässä mittakoossa.
Mittaamalla hiukkaskiihdyttimissä liikkuvien myonien hajoamisnopeuksien kestoa suhteessa hitaasti liikkuvien myonien vastaaviin elinkaarien pituuksiin, ovat mittaustulokset olleet suhteellisuusteorian mukaisia. - tehosekoitin.
ikuisuus yksi huokaus vain, yksi yö kuin koko elämä- eli vääristyy se aika tuossakin tapauksessa.
- Nero^2
Kysysmys siis, miten voidaan laskea ihmisen nopeus päiväntasaajalla, kun maapallo pyörähtää kerran akselinsa ympäri?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363707- 122466
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371965Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211731Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301503- 1241458
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141256
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4811233- 771181