Ilman kuvaa on miehen turha tehdä profiilia?

akat. poikamies

Tähän tulokseen itse tulin, koska kuvattomaan profiiliini ei tullut ainuttakaan yhteydenottoa. Minun periaatteessa pitäisi olla sitä mitä naiset sanoat hakevansa: pitkä, akateeminen, kulttuuria laajasti harrastava (tietysti nämä ovat joillekuille myös dismeriittejä, mutta eivät varmasti kaikille).

Itse en pistä kuvaani profiiliin julkisen työni takia. Toinen syys on tietysti, se että itse en oikein hyväksy tätä ajatusta netistä jonkinlaisena valintamyymälänä. Katselemme kuvia ja valitsemme sen jonka kuva eniten mielyyttää. Viis mistään muusta. En todellakaan haluaisi tulla tuollatavalla "poimituksi" . Lisäksi kuvat viestittävät vääriä mielikuvia ihmisestä. Toki kuvia voi jossain vaiheessa vaihtaa, mutta liikaa koko homma pyörii pelkkien kuvien ympärillä.

10

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10+2

      Täysin samaa mieltä. Ulkonäöllä on tietenkin merkitystä, mutta jos se olisi pääasia niin varmaan baarit olisi parempi paikka haulle. Mielestäni nettitreffit ovat juuri siitä hyvä konsepti, että siellä voi tutustua ihmisiin itseensä ilman, että visuaalinen ensivaikutelma vaikuttaa ensin liikaa. Valitettavasti täällä vain harva on edes puolitosissaan liikkeellä, ja niilläkin on naisten markkinoista johtuen niin paljon kysyntää etteivät kahdesti vilkaise kuvatonta profiilia vaikka se olisi kuinka hyvin kirjoitettu. Harvoja poikkeuksia on, mutta tuuripeliä törmääkö niihin.

      Ja ei, en ole ruma. En vain pidä ulkonäköä pääasiana.

    • Kuvaton mies

      Lopetin jo nettideitin, mut sanon että ei kuva pakollinen ole, mut sitten pitää osata oikeasti kirjoittaa sekä olla persoonallisen hauska. Samoin profiilia pitää "virittää" siten että se on sopiva ja vetoaa myös naisen tunteisiin.
      En kehu itseäni, mutta hommasta oppineena ja jo alunperin varsin onnistuneen profiilin kirjoittaneena niin kuva ei ole välttämättä se pääasia profiilissa.

      Kuitenkin auttaahan se paljon koska monet naiset hakevat vain kuvallisia profiileja, pitävät niitä luotettavina jne.

      ja tietysti LOPULTA se kuva ratkaisee oikeastaan kaiken. Se on se tiketti jolla pääsee treffeille jos siis haluat itse pitää mitään kriteerejä naiselle (enkä puhu vain ulkonäöllisistä kriteereistä).

      Sain pariin kuvattomaan profiilin jonkinlaisia yhteydenottojakin naisilta ja aika hyvän vastausprosentin, mutta veikkaan että kirjoitan paremmin kuin suurin osa miehistä netissä.

      Lisäksi nettideitin tapa tiivistää asioita sekä aina olla positiviinen ja huumorintajuinen vaati opettelua (koska pelkkä asiallisuus jne. ei riitä).

      Itse en sano juuta enkä jaata mitä kuvat kertovat tai jättävät kertomatta. Aiemmin edes en ajatellut asiaa, mutta nettideitissä selvisi että jos en ole ruma niin sitten aika mitäänsanomaton maitonaama mieheksi.

      Suosittelisin että varaat kuvan johonkin valmiiksi ja olet valmis lähettämään sen parin viestin jälkeen.
      Täten ei tule sille toisellekaan osapuolelle pettymyksiä tai sinä et tuhlaa aikaasi naiseen jolle tärkeintä on ne naamakemiat.

      Netti on heitä täynnä joten jos sinulla ei naamageenit hommaan riitä niin suosittelen vaihtamaan maisemaa. Tosin akateemisista naisista en voi mennä sanomaan kun aika moni hylkäsi minut liian vähäisen koulutuksen perusteella. Naiselle kun tuo status, koulutus ja palkkataso on tärkeämpi kuin sivistys tai äly.

      Kaikessa pointtihan on siinä että tärkeintä valinnoissa on naisen tunteet tiettyjen peruskriteerien jälkeen ja suorin tie seksuaalisuuteen on visuaalisuuden kautta jolloin tunteet syttyy mm. kuvasta.
      Ei naiset ole sillä tavoin netissä romanttisia että pelkkään luonteeseen tai persoonaan ihastuisivat (en tiedä sitten 40 naisista).

    • kuvan kanssa

      Helposti luulisi että netin kautta on helpompi päästä treffeille. Jos laittaa profiilin ilman kuvaa, saa runoilla itsestään melkoisen valheilla kyllästetyn tarinan jotta saa ainuttakaan vastausta. Jos laittaa lisäksi itsestään edustavan kuvan, voi saada jo muutaman vastauksen.

      Naiset ovat turhamaisia, ja heidän iskeminen on äärimmäisen turhauttavaa touhua.

    • 10

      Profiilisi on täytynyt olla jotenkin arrogantti, yli-kulturelli tms. Etkö itse ole lähettänyt ystävällisen imartelevia viestejä kiinnostaville daameille? Se on kulturellinkin miehen osa, etsiä ja tehdä vaikutus.

    • 13 + 7

      Jokin muu on syynä, koska kuvattomat hyvät profiilit saavat tiettävästi paljonkin viestejä. Siis ne harvat oikeasti hyvät profiilit.

      Riippunee kyllä myös kohderyhmästä, eli siis siitä millaista seuraa haet.

    • 6447676

      aivan sama asia naisella. Kun minulla oli kuva, sain noin 10 vastausta/viikko. Kun otin kuvan pois, en ainoatakaan. Tai yhden omituisen kolme viikkoa sitten, siis tyypiltä jota ei selvästikkään kiinnostakkaan.

    • Minä ainakin lähdin tähän hommaan ihan suoraan sillä asenteella, ettei naiset ota yhteyttä. Profiilin tarkoitus on lähinnä kuvata minua suht neutraalisti, ja auttaa naista päättämään haluaako tutustua vai ei.

    • Jos naiset tietäisi mitä ne hakee niin ne hakisivat itse...

    • mies pohjois-pohjanm

      On kuitenkin naisia, jotka heti vaativat kuvan lähettämistä. Tein kuitenkin niin että kirjoittelin hänen kanssaan enemmän, jotta tiedän hänestä jotain. Eräs nainen lähetti ensin kuvansa. Ei hän mikään kaunotar ollut, mutta kun minä lähetin kuvani, kirjoittelu loppui siihen paikkaan. Ei hän mitään voinut edes vastata. Kohteliasta olisi ollut. Kerroin oman nimeni. Hänkin esiintyi nimellä, mutta huomasin että hänellä oli keksitty nimi. Sain hänen oikean nimensäkin kyllä selville hänen kirjoitustensa perusteella. Vaikka oli korkea koulutus ja sama kuin minulla, ei hän mikään välkky ollut.
      Parhaimmat treffini olen tehnyt niiden naisten kanssa jotka eivät ole vaatineet kuvan lähettämistä. Olipa treffeillä kanssani yllättävän nuorikin tyttö. Hän osoittautuikin todella helmeksi. Kävelylenkkiä kummempi ei ollut ensitreffimme. Juttua kuitenkin tuli vaikka kuinka paljon. Siitä alkoi seurustelumme.

    • Kuvan esillä pitäminen ei ole ainakaan mua auttanut yhtään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      849
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      483
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    Aihe