Vaikka huominen on surkean (tai teko-onnellisen) eilisen toistoa, suurin osa ihmisistä elää noin: joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. He siis elävät olemattomuudessa, koska kumpaakaan ei ole. He elävät ajatustensa (jotka ovat siis menneisyyttä tai suuntautuvat tulevaan) vankeina. Vankeuden laatu riippuu ajatusten laadusta. Suurimmalla osalla se on lähinnä siirtymistä ongelmasta toiseen - tietynlaista kärsimystä.
Väitän, että korkeintaan ehkä yksi kymmenestä tuhannesta, tai vielä harvemmat, elävät NYT. Eli siis oikeasti todella elävät.
Nyt-hetken ulkopuolella ei ole mitään todellista. Silti ihmisten mieli on lähes aina siellä, tyhjyydessä, kuvitellussa. Siksi onnellisuutta on niin vähän, siksi rakkautta ei juuri ole, koska mieli vaeltaa harhassa, ei todellisuudessa. Todellisuus on NYT. Todellisuus ei ole koskaan mennyttä tai tulevaa, se on läsnä juuri nyt, muissa aikamuodoissa se ei voi ilmetä.
Menneisyys luo minuuden. Tulevaisuuden toiveet ja pelot pitävät sitä yllä. Minuus ei asetu nyt-hetkeen kuin korkeintaan häivähdykseksi. Miksi ei? Koska nyt-hetki hävittää minuuden ja tuo esille todellisuuden, joka vain ON. Siis vain ON.
Nyt-hetki tarkoittaa minän kuolemaa ja se on ihmisen suurin pelko.
Minuuden häviämisen pelko, eli olemattomuuden pelko, ei ole samaa kuin kuoleman pelko, vaan paljon perustavampi ja voimakkaampi. Kuoleman pelon voi jotenkin häivyttää esimerkiksi uskonnollisen sielu-huuhaan avulla, mutta olemattomuuden pelkoa ei. Siksi minä elää meneessä tai tulevassa. Se on sen elinehto. Muutoin sitä ei ole. Ja se ei halua olla olematta, se on sille pahin painajainen.
Todellisuuteen (nyt-hetkeen) ei sisälly aikaa, sillä aika on ajatuksen (minän) tuote. Ja toisin: minuutta ei ole olemassa ilman psykologista aikaa. Aika on minuuden olemassaolon ehto. Ilman henkilökohtaista historiaa, menneisyyttä, minuutta ei tietenkään ole. Se on jo looginen mahdottomuus. Pysyäkseen olemassa, minuuden pitää projisoida itsensä myös tulevaisuuteen. Siksi tulevan toivo tai pelko, ovat minuudelle elintärkeitä.
Jos ette usko, voitte kokeilla. Viettäkää hetki ilman AINOATAKAAN ajatusta menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Ottakaa testatessanne huomioon, että myös vain esim. kaksi sekuntia nyt-hetkestä poikkeavat ajatukset ovat joko menneisyyttä tai tulevaisuutta.
Nyt-hetken, eli todellisuuden (ajattomuuden), kokeminen on silti mahdollista. Mutta ajattelemalla se ei ole mahdollista. Vain hiljainen, ajatuksista vapaa, mieli voi kokea nyt-hetken täydellisyyden - siis sen mikä on, eli TODELLISUUDEN..
Ikuisuus ei siis ole aikajanan loputonta jatkumista, vaan on ajan PUUTTUMISTA. Siksi ikuisuus on NYT ja ikuisuudessa ei ole minuutta. Uskontojen esittämät taivas-ikuisuudet Jumalan oikealla puolen istuvine sieluineen ovat patologisesti narsististen minuuksien tovottomia ylläpitoyritelmiä, jolla ne yrittävät paeta olemattomuuden kauhuaan.
Olemattomuuden kauhu
4
152
Vastaukset
- varazombi
Harhaiset kuvitelmat ovat selviytymismekanismeja. Usko(nnot) ei(vät) ole niiden syy vaan seuraus.
- Oikea vastaus
Aivan. Uskonnot syntyvät mielen kyvyttömyydestä kohdata todellisuus - siis harhasta.
Harhaiset kuvitelmat ehkä tulkitaan selvitymiskeinoiksi psykologiassa. Tosiasiassa ne eivät ole selvitymiskeinoja mistään, ne vain pitävät ihmisen entistä lujemmin kiini valheessa eli harhassa. - sikapossu
Olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa. Olemattomuuden pelko on monien ongelmien lähde. Juuri minuuden menettäminen pelottaa niitä, jotka ovat jumissa vanhojen ajatustensa kanssa. Tuo pelko estää ihmisiä omaksumasta uusia ajatuksia ja määräämästä oman elämänsä suunta. Koska juuri elämänhallinta luo onnellisuutta, olemattomuuden pelko on omiaan riistämään onnen ihmiseltä.
Täydellistä uppoutumista NYT hetkeen sanotaan meditoinniksi. Suosittelen sitä kaikille, jotka eivät vielä ole kokeilleet. - 5616149
Olen elänyt pelkästään hetkessä kohta kaksikymmentä vuotta.
En ole suunnittele tulevaisuutta enkä muistele menneitä. Kun käännän selkäni unohdan mitä olin tekemässä ja hetken mielijohteesta ryhdyn johonkin ihan muuhun, joka unohtuu taas yhtä helposti. Saatan vaikka tuijottaa tunnin tyhjyyteen ja kun havahdun en muista ajattelinko jotakin.
Toisinaan kun odotusarvot ahdistavat tai elämä pitkästyttää ajattelen kuolemaa tai itsemurhaa ja se helpottaa.
Normien mukaan olen luuseri enkä ole saavuttanut elämässäni mitään mainittavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872