Äärimmäisen yksinkertainen maailmankaikkeus

Mr. Ikuinen Rakkaus

Maailmankaikkeushan on äärimmäisen yksinkertainen.

Tosin tämän äärimmäisen yksinkertaisen maailmankaikkeuden toimintatavan ymmärtäminen ja hyväksyminen tuntuu olevan joillekin lähes äärettömän vaikeaa.

Aikoinaan ei hyväksytty sitä faktaa että Maapallo liikkuu ja pyörii akselinsa ympäri.

Nykyisin ihmisten on vähintään yhtä vaikeaa hyväksyä se fakta että me itse koostumme koko ajan kolmiulotteisesti laajenevista tihentymistä.

Jokaisen laajenevaan systeemiin kohdistuu aina ulkoinen paine ja jokaisella laajenevalla systeemillä on oma sisäinen paine.

Ulkoisen paineen pienentyessä, laajeneminen kiihtyy samassa suhteessa, jolloin ulkoinen paine pysyy suhteellisesti ottaen koko ajan samana suhteessa kiihytyvällä vauhdilla laajeneviin tihentymiin.

En osaa sanoa millä kiihtyvyydellä tihentymät laajenevat ja millaisen kiihtyvyyden ne saavat aikaiseksi esim. pois päin laajenevan Maapallon keskustasta.

Ei ole mitään syytä ajatella että pelkkä kiihtyvä työntyminen pois päin laajenevan Maapallon keskustasta pitäisi meidät laajenevan Maapallon pinnalla, koska tietysti laajenevaan Maapalloon kohdistuu jatkuvasti ulkoinen paine.

Aineen kokoluokka, aika ja liike ovat suhteellisia ja ne kokevat jatkuvaa muutosta samassa suhteessa ja näin voimme mitata esim. valolle aina saman nopeuden.

.

Olen huomannut että avaamani aiheet aiheuttavat voimakasta sisäistä painetta useissa henkilöissä ja siksipä olenkin ajatellut antaa teille pienen loman, heh heh.

.

Olen myös huomannut että haluatte keskustella OSP malllista avaamissanne aiheissa ja se on hyvä asia se.

Jos kuitenkin haluatte että minä kommentoin viestejänne, niin sen minä teen vain ja ainoastaan avaamissani aiheissa.

Tämä siksi että minä olen se joka johtaa näitä keskusteluja näistä aiheista!

Minä olen johtaja jonka pillin / aiheiden mukaan keskustelua käydään ja te olette hyeenoja jotka räksyttävät ja seuraavat niitä aiheita jotka minä avaan, kun yhden miehen karavaani työntyy eteenpäin ilman että te saisitte aikaan juuri minkäänlaista vastusta / työntävää voimaa / painetta, heh heh.

.

Olen myös huomannut että joilekin on muodostunut kova sisäinen paine / halu keskustella minusta henkilönä.

Itse en aio osallistua niihin keskusteluihin edes omissa aiheissani, mutta ymmärrän kyllä sen että joillakin on kova sisäinen paine keskustella minusta henkilönä, joten antaa palaa.

.

Olette tällä hetkellä niin kovan sisäisen paineenvaihtelun alaisia että suon teille pienen paineentasausloman!

Olette sen ansainneet rakkaat kanssatyöntyjät.

Heh heh

.

6

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitä saa mitä väittä

      Hoitoon lähtö tuli kun tilanne kävi sinulle ylipääsemättömäksi.
      heh heh
      Aavistelinkin jotain tälläista

      Ei kukaan kestäisi jos maailma johon on uskonut 10v onkin harhaa..

      "Jos kuitenkin haluatte että minä kommentoin viestejänne, niin sen minä teen vain ja ainoastaan avaamissani aiheissa"
      kunnostauduitkin tosi hyvin tässä suhteessa, mutta entistä hullumpia aloituksia teit.

    • Nyt kun sinulla näyttää olevan aikaa hillua täällä aamusta iltaan, niin voisitko vihdoinkin vastata muutamaan kysymykseen joihin aiemmin et ole millään 13-tuntisilta työpäiviltäsi ehtinyt vastata:

      1) Miten tämä malli selittää Cavendishin gravitaatiokokeen?

      2) Miksi Helsinkiin kohdistuu suurempi ulkoinen paine kuin Mexico Cityyn? (Helsingissä suurempi putoamiskiihtyvyys)

      3) Kai nyt jonkin suuruusluokan osaat antaa tuolle laajenemiskiihtyvyydelle? Vai voiko se olla nollakin?

      4) Miten dipoliin sähkökentässä kohdistuva vääntömomentti selittyy ilman vetävää voimaa?

      5) Miksi selität sivustollasi kuminauhan toimintatavan vetävällä voimalla jos vetävää voimaa ei mielestäsi ole olemassakaan?

    • ikyfdiyr6

      Äärimäisen yksinkertainen olet sinä. OSP on täysin kumottu. Siitä on aivan turha edes keskustella. Emme keskustele OSP mallista, vaan naureskelemme tietämättömyyttäsi ja suoraan sanoen tyhmyyttäsi. Ainioat seikat jotka ylittävät nuo ominaisuutesi ovat itsepäisyytesi ja magalomaniasi, joka on jo henkisen sairauden puolella.

    • Albert E.

      no niin, nyt joudut jo tekemään myönnytyksen kun toteat että valon nopeus on vakio. Aiemmin sinulla oli eri nopeuksilla liikkuvia fotoneja jotka tyrkkivät toisiaan ja näin kontrolloisivat toistensa kulkua. Mutta kun ne kulkevat samalla nopeudella keskenään, kuten jo itsekin myönnät, tällaista kontrollia ei voi olla.
      Olet ottanut ensimmäisen, pienen mutta tärkeän askeleen!

    • Mr. Ikuinen Rakkaus

      Kuten me kaikki jo tiesimmekin, niin minähän hän olen siis hän joka tätä keskustelua johtaa. Minä olen hän kapellimestari ja te tansitte minun pillini mukaan, heh heh.

      Turha teidän on availla aiheita joissa käsittelette minua. Ette te keskenänne mitään keskustelua / väittelyä saa aikaiseksi, heh heh.

      Muutama lomaltapaluunnevastaus tulossa ja ehkäpä muutama ASIAAN liittyvä uusi aihekin, heh.

      .

    • uiyuyfytd

      Voimme yhdessä naureskella sinun tyhmyydellesi, jolle nettipalstoilla ei taida olla vertaa. Samalla on mukavaa aivovoimistelua keksiä uusia tapoja, jotka kumoavat OSP haihattelusi. Toki niitä on nytkin enemmin kuin tarpeeksi, mutta eihän fyssan perusteiden kertaamisesta mitään haittaakaan ole.

      Taroittaako lomaltapaluu samaa kuin laitoshoidon päättyminen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      209
      2708
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1906
    3. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      407
      1518
    4. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      153
      1483
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      362
      1389
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1278
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1266
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1196
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      59
      1046
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      938
    Aihe