Ilmatieteenlaitos sekä CERN

kuumaa kuin kuubassa

http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/418945

Suomalaiset ovat siis vahvasti mukana CERN:in cloud projektissa, josta saadaan ohessa lisämateriaalia mahdollisesti tulevaisuuden ilmastomalleillekin. Hyvä juttuhan se on, että erilaisia asioita saadaan tarkennettua sekä arvioiden virhemariginaaleja pienennettyä. Ja ymmärretään paremmin, että mihin kaikkeen esimerkiksi avaruuden säteily vaikuttaa ja kuinka paljon.

Tuota mölyä tämän ympärillä en kyllä jaksa ymmärtää. Pitää väkisin tehdä tikusta asiaa ja pahimmillaan jopa fyysikkoa leikkimällä hehkuttaa jotain oman mielikuvituksen tuottamia tulkintoja uusista tutkimustuloksista. Luottamus esimerkiksi tallbloke blogeihin putosi todella alas, johtuen aiemmista kuujutuista, joissa kyllä harjoiteltiin vääristämistä oikein urakalla. Kohdeyleisönä oli selvästi sellaiset ihmiset, jotka fysiikkaa eivät jaksa oikeasti ajatella...

Kun jonkin mekanismin toimivuutta saadaan tarkennettua, jatkotutkimuksilla niin hyvä juttuhan se on, että niitä asioita saadaan tarkennettua ja vaikkapa tulevaisuuden ilmastomalleista paremmin totuutta vastaavia.

Mutta tuoko toi nykyisiin arvioihin paljoa muutosta? Se on asia, mitä tutkitaan. Ei välttämättä mitään mainittavaa tuo, mutta ainahan se on mahdollista että jokin uusi löydös muuttaa sitä, mitä ymmärrämme paljonkin.

Onhan noista aerosoleita varmaan tutkimuksia jos jonkinlaisia. Monien tutkimusten mukaan niiden rooli kokonaisuudessa ei niin kummoinen ole. Niiden tutkimuksen tuloksia sitten tarkistellen ( ei siis tuloksen perusteella valikoivasti poimien, kuten noissa blogeissa tehdään ) ja soveltaen saadaan kenties parempaa ymmärtämystä pilvien muodostumiseen, mikä on nykyisissä ilmasto arvioissa yksi suurimpia epätarkkuuksia aiheuttava tekijä.

Itse tuen kyllä täysin rinnoin CERN tutkimusten jatkamista, koska totuuttahan siinä yritetään tarkentaa. Uskovaisia se ei aina miellytä, kun totuus on se mitä se on eikä se muuksi muutu, ei edes aku ankkojen blogeilla.

1

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • +

      Tuolla lisää aiheesta:

      "Kosmisilla säteillä olematon vaikutus ilmastoon"

      http://co2-raportti.fi/?heading=Kosmisilla-säteillä-olematon-vaikutus-ilmastoon&page=ilmastouutisia&news_id=2970

      http://ilmastotieto.wordpress.com/2011/04/07/kosmisilla-sateilla-mitaton-vaikutus-ilmastoon/

      http://agwobserver.wordpress.com/2009/08/31/papers-on-the-non-significant-role-of-cosmic-rays-in-climate/

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1471
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      587
    Aihe