Mehulinko hankittu: paljon kysymyksiä, auttakaa!

Mehustaja2

Hei,

Ostin äskettäin todella kalliin mehulingon ja parin päivän kokeilulla olen ihastunut mutta ihmeissäni. Olen googlettanut sormet kipeiksi löytämättä kunnon vastauksia oikein mihinkään kysymyksiini. Suomessa tuntuu olevan ilmeisen uutta raakahedelmien valmistaminen mehulingolla, koska esimerkiksi "mehustus" vie johonkin keitettyjen mehujen valmistamisen pariin.

1) Asun Helsingin keskustassa. Mikään google-haku ei sellaista löydä, mutta onko jossain olemassa kauppaa joka myisi vain luomuhedelmiä ja -vihanneksia?

2) Suomen ilmastosta johtuen oletan, että suurin osa hedelmistä tulee tänne ulkomailta, useimmat jostain kaukaa. Onko tällaiset hedelmät aina kuorittava (appelsiinit, sitruunat, jne)?

3) Olen saanut ristiriitaista tietoa miten pitäisi toimia esimerkiksi omenoiden ja pomegranaattien kanssa. Myllyni on siis todella tehokas ja jauhaa siemenetkin päreiksi sekunneissa, mutta ilmeisesti ainakin omenan siemenet sisältävät jotain myrkkyä ja siemenkodan poistamista suositellaan. Onko tässä mitään perää? Ulkomaisia omenoita ostaessa pitääkö nekin kuoria vai riittääkö pesu?

4) Jos ajatellaan pelkästään terveellisyyttä eikä makua, niin mitkä ovat (Suomessa asuvan näkökulmasta) ne kaikkein terveellisimmät hedelmät, vihannekset jne mitä tuonne myllyyn kannattaa heittää? Jos ajatellaan että rahalla ei ole väliä. Nyt parin päivän kokeilulla sain väännettyä mehua reseptillä porkkana-mustikka-mansikka-vadelma-parsakaali-tankoparsa-pinaatti-lehtisaalatti-kurkku-appelsiini-omena. Missaanko jotain superterveellistä mitä ehdottomasti haluaisin jokaiseen annokseen sisällyttää?

5. Entä pakastemarjojen käyttö? Miten suuri osa antioksidanteista, vitamiineista jne katoaa jos ostan vaikka pakastemustikoita, laitan ne jääkaappiin yöksi sulamaan ja aamulla linkoan? Ei se tietenkään tuoremarjoja voita, mutta vähän kalliiksi tulee ja eipä tuoremarjojakaan ole puolet vuodesta saatavilla.


Nöyrin kiitokseni jos joku valmistuu vastaamaan? Ottaisin myös mielelläni vastaan jos suomenkielestä keskustelua aiheesta jossain olisi.

16

17515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mehuissaan

      Moikka!

      En osaa itse vastata kysymyksiin, mutta Terveyskimpassa on tähänkin aiheeseen liittyvää keskustelua ja kokemusta jos haluat liittyä: https://www.facebook.com/groups/terveyskimppa/

      Ryhmän ideana ei siis ole pelkästään saada terveystuotteita kimppahinnoilla, vaan myös avoin ajatusten vaihto.

    • mandeminttu

      Kyllä tuota mehulinkoa on käytetty, mut siitä ei olla puhuttu. Itsellänikin sellainen, jonka ostin 90-luvun lopussa.

      1. Kokeile Ruohonjuurta Graniittitalos. Aika mones S-Marketis on luomuhyllyt ja taitaa joissain Cittareissakin olla.

      2. Jotkut pesevät hedelmien päältä sen kamalan vahakerroksen ja myrkyt, upottamalla hedelmät veteen, johon on lisätty vehnänorasmehua. Sen pitäis poistaa myrkyt, jolloin voi kuorineen syödä esim. omenat ja käyttää sitrushedelmien kuoren huoletta. Tosin olen kuullu, että joissain omenissa on niin vahva vaha, ettei lähde millään, joten on kuorittava hyvän pesun jälkeen.

      3. Omenan siemenissä on syanidia ja kertymät kerääntyy niihin. Aivan samoin kuin salaattien "runko-osaan", joten tulee poistaa. Paprikan siemenet taas sisältää kapasiinia, joka joillekin aiheuttaa iho-oireita ja/tai pahoinvointia. Persikan siemenessä oli myös muistaakseni syanidia, joka suurina annoksina vaatii kiireellistä ensiapua. Osa manteleista on myös myrkyllisiä ja niitä on tavallisten manteleiden seassa pusseissa (karvasmanteli). Mut enpä ole koskaan kuullu, et kukaan olis onnistunu syömään 10 kpl karvasmantelia saman pussin sisällöstä yhtäaikaa.

      4. Kun teet porkkanamehua, laita kupin pohjalle 1 tl sitruunamehua hapettumisen ehkäisemiseksi. Pinaatti muuten OK, mut sitä ei kannata usein juoda, koska sisältää oksaalihappoa. Oletko kokeillu noiden lisäksi; punajuurta, lanttua, naurista, rypäleitä, päärynää, melooneja, selleriä, kurkkua, bataattia, palsternakka ym. ja noiden sekoituksia. Jotkut tykkää tuoreesta inkivääristä jopa, mut ei liikaa.

      5. Talvella on pakko käyttää pakastemarjoja, kun tuoreita ei joko saa tai ne ovat aivan liian kalliita ja ulkolaisia. Kyllähän ravintoaineita pakastaessa tuhoutuu, mut se on pieni paha. Pakastaessa suurin tuho on E-vitamiinin kohdalla, joka tuhoutuu täysin.

      • mandeminttu

        Lisään vielä, että maniokkia ei saa syödä raakana, joten en suosittele mehuksi. Siinä on myrkkyä, joka poistuu vain keitettäessä.


      • ruokalaa

        "Osa manteleista on myös myrkyllisiä ja niitä on tavallisten manteleiden seassa pusseissa (karvasmanteli). Mut enpä ole koskaan kuullu, et kukaan olis onnistunu syömään 10 kpl karvasmantelia saman pussin sisällöstä yhtäaikaa."

        Tavallisten ihmisille tarkoitettujen manteleiden seassa ei todellakaan ole karvasmanteleita!!!


    • fdsgdfgdfg

      Noinhan se iskostuu, lääketeollisuuden levittämä propaganda. Aprikoosin, luumujen, omenoiden ja monien muiden hedelmien siemenissä on B12-vitamiinia, eli amygdaliinia, eli laetriilia, jolla on todettu olevan syöpää ja muita tauteja ehkäisevä ja parantava vaikutus. Syöpäteollisuus on pyrkinyt pelottelemaan ihmisiä olemaan käyttämättä tätä halpaa ja luonnollista 'rohtoa' samalla, kun yrittävät tehdä rahaa synteettisellä amygdaliinilla.

      Hakekaa tietoa laajalti, jotta alatte suodattaa manipuloijat molemmista ääripäistä: syöpäteollisuuden ahneet porhot ja luontaishöpöhoidot. Ruoassa on terveys.

      • Ketale

        B12 on aika lähellä, B17 olisi oikein. Asiaan perehdyttyäni olen syönyt omenan siemenkodat yli kolmekymmentä vuotta... myrkky on todella hidasvaikutteista... nam


    • juiceri222222

      liferegenerator YOUTUBESSA! Paljon yksinkertaisia "reseptejä" ja vähän muutakin...

    • hukkaan meni

      Kun juureksista tekee mehua esim. porkkana ja punajuuri, niin heitättekö sen kuiva-aineen pois vaan?

      Oon yrittänyt tehdä sosekeittoa ja laittaa sitä laatikkoon, muta maku ja koostumus aivan järkyttävä.

      • minäkin mehustan

        Tuo kuiva-aines on niin tiivistä tavaraa että se maku todellakin on noissa juureksissa aika järkky sen jälkeen kun mehut on puristettu pois.

        Itsekin kuitenkin päätin nyt alkaa satsaamaan oikein kunnolla ruuan terveellisyyteen ja riittävään vitamiinien ja kuitujen saantiin. Samoin siis osin minäkin kunnollisen mehulingon ja ihan samaan ongelmaan törmäsin itsekin, ,eli en keksinyt järkevää ja maistuvaa käyttöä noille jätteille, mutta hyvän ravintoarvonsa vuoksi en sitten halunnut niitä poiskaan heittää. Tuttavien suosittelemana ja vähän googlettelemalla päädyin sitten ostamaan kunnollisen kuivurin (excalibur) tuolta samasta firmasta kuin mehustimenkin, ja sillä olen nyt nuo kuiva-aineet kuivatellut ja käytän niitä jauheena esim. sämpylöissä ja muussa suolaisessa leivonnassa. Kuivattu porkkanajauhe toimii kyllä esim. marjojen kanssa jugurtissakin ja vaikka puuron seassa, ja siinä se ei maistu kamalalle.

        Pelkästään noiden kuiva-aineiden kuivaamisen takia en olisi toki kuivuria ostanut, mutta ajattelin sillä tekeväni myös paljon muuta hyvää säilyvää syötävää marjoista, hedelmistä ja juureksista. Ja olen tehnytkin, ja voin kyllä suositella lämpimästi kokeilemaan.


    • Tart

      Ekokauppa Ruohonjuuri Kamppi löytyy googlesta. Toki oman järjen käyttö on sallittu kun puhutaan siitä että kannattaako vihanneksia kuoria vai ei.. vaikea sanoa, ei ole uutisissa ainakaan ollu mitään kauhutarinoita siitä että joku oli saanut appelsiinista taudin kun joku ulkomaalainen on noukkinut sen paskasilla käsillä.. ehkä esim, Evira osaa tähän vastata. Omenoiden siemenissä on tosiaan syanideja, muutama siemen ei hallaa tee mutta isompi satsi kylläkin.. Googlaamalla sekin selviää. Kyllä marjojen, vihannesten ym. ravintoarvot alkaa heiketä hetti kun ne huoneenlämmössä/jääkaapissa seisoo. Pakkasessa ja sulatuksessa heikkenee myös, mutta eipä sille voi mitään, siispä turha siitä on liikaa stressata.

    • hei haloo

      Koskas amygdaliini on B-12-vitamiiniksi muuttunut. B12-vitamiini on syanokobolamiinia, amygdaliini sinihappoa sisältävä myrkky.

    • alennustako?

      Hyvii mehustimii löytyy www.ssj.fi. Niillä eri alennuksia silloin tällöin...

      • Että-häh

        hyvii mehustimii ?????????

        Mikä maa, mikä valuutta?


    • kova käyttäjä

      Huromi on paras. Ollut käytössä parisen vuotta ja toimii hienosti.

      • laatumerkkaa

        meillä myös hurom. Vain parasta laatua


    • Anonyymi

      Mansikat ja mustikat kannattaa syödä sellaisenaan ja porkkanat ym mehuina. Kukaan ei syö kikoa porkkanoita, mutta tuosta määrästä puristetun mehun kyllä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe