Vaikka kuinka yritän sopeutua "seurustelemaan" niin en tajua sitä juttua. Olen elänyt avioliitossa pitkän tovin elämästäni ja muutimme melko nopeasti yhteen ex-mieheni kanssa. Liitto kesti 12 vuotta kumminkin. No, nyt olen tavannut miehen, jota saan tavata 1-2 päivänä viikossa. Se ei täytä läheisyydentarpeitani (ja sex tarpeitani - sitä on vielä harvemmin kuin nuo tapaamiset). Tiedän, että moni iässäni oleva mies ei tarvitse muuta kuin naisystävän, jota tapailla silloin tällöin. Mutta minä tarvitsen enemmän, jos totta puhutaan niin tarvitsen yhteisen kodin, että olisin tyytyväinen. Suoraan sanottuna inhoan sitä, ettei minulla ole "kokonaista" perhettä. Kyllä, yritän olla tyytyväinen tähänkin tapaamisfrekvenssiin, mutta vaikeaa se on. Pääkin täyttyy mietinnöistä: esim jospa hän ei koskaan halua muuta kuin tätä...Mutta miten selvitän sen, mitä mies haluaa tulevaisuudelta? Kyllä, ennen kuin aloin seurustelemaan, niin kysyin sen tärkeimmän kysymyksen, että haluaako hän perhettä ja yhteistä kotia. Kielteinen vastaus olisi totta kai johtanut siihen, että en olisi jatkanut tapaamisia (hän tiesi sen kyllä). Mutta kuitenkin hän puhelee, että on tyytyväinen tähän mitä meillä on. Ymmärrän tietysti, että seurustelun tässä vaiheessa se riittää ja pitää riittää. Mutta silti en osaa rentoutua ja nauttia vaan tästä seurustelusta, kun se pelko, jos se seurustelu on "hukattua" aikaa pukkaa mieleen :(. Miten tyynnytän mieleni ja rauhoitun...ja toisaalta, miten selvitän vaivihkaa mitä mies oikeasti haluaa tulevaisuudessa...Olen kärsimätön, tiedän...aika näyttää...harmi vaan että aika on niin loppuva luonnonvara...
sopeutuminen seurustelemaan
3
187
Vastaukset
- auliK
Minulla on vähän sama ongelma ja miesystäväni ei näe tässä ongelmaa.Uskoisin että olemme molemmat niin erilaisia ja vaikka kuinka yritän ajatella että "olen perillä" niin ei auta, haluan yhteisen elämän. Muutoin suhteemme on loistava ja kemiamme kohtaavat. Seurustelua on takana pian 3 vuotta.
Tämän olen myös miesystävälleni sanonut ja sanonut myös, että mikäli hän ei halua yhteistä arkea ja kotia, on hän vapaa lähtemään ja kunnioitan hänen tahtoaan samoin kuin hänen tulee kunnioittaa minun tahtoani. Joten vähän ikävästikin heitin pallon miehelle.
Nyt hän on muuttamassa luokseni asumaan. En vaan saa päästäni sitä ajatusta että hän tuntee olonsa painostetuksi. Mielestäni en ole painostanut mutta toisinaan hän on antaa ymmärtää että haluaa asua yksin, että hänelle riittää kun tavataan viikonloppuisin ja toisinaan arki-iltana. Minulle se ei riitä ja mielestäni me molemmat olemme oikeassa ja molempien pitää tulla vastaan. Koko ajan meidän ei tarvitse olla yhdessä eikä tietää toisen menoja ja tuloja. Haluan vain jakaa arkeni ja elämäni jonkun kanssa.
Katsotaan nyt mihin tämä menee, hän vuokrasi asuntona sukulaispojalleen kesäksi. Meillä on siis kesän kestävä koeaika ja mikäli se ei toimi tai hän selvästikin haikailee "oman aikansa" ja asuntonsa perään niin lopetan suhteen, päästän hänet menemään ja etsimään jonkun sopivamman. Kipeää se tulisi tekemään mutta rakkaudesta... Sen hänkin myös tietää.- kärsimätön
Tarinasi kuulostaa tosi lohduttomalta. Toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi teillä. Minä en suostu avoliittoon enää (olen kerran ollut), joten ainoa mahdollisuus on avioliitto ennen yhteenmuuttoa. Mutta se ei vielä ole ajankohtainen asia. Minun ei vielä tarvitse tietää, menemmekö naimisiin miesystäväni kanssa vaan jotenkin haluaisin selville, riittääkö yksinelämä hänelle vai haluaako todella yhteistä kotia, jos osoittautuu, että sovimme toisillemme pitemmällä aikavälillä. Mutta se aika ei voi olla vuosikausia. Ja mielestäni oikeuteni olisi jo aika nopeasti tietää edes se seikka, mihin tässä tähdätään...ikiseurusteluun vai avioliittoon :).
Voisitteko te miehet kommentoida tähän, miten voin selvittää asian niin ettei se tunnu painostamiselta tai typerältä vaan että saisin sen jotenkin selville vaivihkaa :).
- kiire tuhoaa
Anna miehelle aikaa ja nauti yhteisesti hetkistä jos tosiaan on takana kovin lyhyt suhde. Toi kolme vuotta taas on jo ehkä se raja jolloin voi jo toisen mietteitä vakavissaan kyselläkkin. Mutta kun me kaikki olemme niin kovin erilaisia.
Itse koen niin että yhteenmuuttaminen on iso askel. Tottakai sitä haluaa ensin tutustua ja varmistella, että kyseessä on ihminen jonka kanssa haluaa myös sen arjen jakaa. Arki on kuitenkin täysin muuta kuin se satunnainen tapailu. Jotkut toki muuttavat yhteen jo muutaman kuukauden tapailun jälkeen mutta sitten siinä kyllä pitäisin minulla ainakin olla jo suuret tunteet mukana. Oon itse nainen ja jotenkin itseäni alkaa ahdistaa jo alkutapaamisilla se liika into ja höpötys yhteisestä tulevaisuudesta. Se alkaa tuntua painostavalta ja otan yleensä pakkia ja reippaasti, joten yleensä juttu tyssää siihen. Minulla on oma koti ja arki ja yksi lapsi. Eihän sitä nyt voi koko palettia pistää uusiksi ihan tosta noin vaan jo sen pelkästään lapsenkin takia. Haluan rauhassa tutustua. Kukaan ei ole vielä vienyt niin jalkoja alta että tilaisin muuttoautoa pihaan kuukauden seurustelun perusteella. Ja kun osaa olla yksin ja nauttia omasta seurastaan, on sitten helpompaa olla myös siinä parisuhteessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö
palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh731920Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.
"Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläkemaksuilleen moninkertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr971663- 1471207
- 59688
- 198652
Järkytys uutisten ystäville - Huomenta Suomen kesään iso muutos
Huomenta Suomi on monen suomalaisen vakio-ohjelma. Suorana nähtävä Huomenta Suomi seuraa päivän tärkeimpiä uutisia, pol6636Trumpille jälleen voitto
Trump ensin tuhosi Iranin ydinohjusprojektin, jotta ko. terroristivaltio ei voisi aiheuttaa ydinsotaa. Ja nyt Trump pako191553- 54547
- 46488
Haluan teidät molemmat elämääni
Toista rakastan todella syvästi, ja toinen on kuin paras ystävä minulle. En voi luopua kummastakaan... </337462