Haittaako muita toisten ihmisten typeryys...?

On itsessään typerää ja epäolennaista häiriintyä toisten ihmisten typeryydestä. Silti minulla käy niin toisinaan, pidän sitä omana sudenkuoppanani ja haluaisin niistä tunteista ja ajatuksista eroon.

Eli siis; itse olen erittäin käytännönläheinen, mutta myös matemaattisesti lahjakas, yleissivistynyt, filosofiaan perehtynyt. Tiedän tekniikasta, osaan remontoida, ideoida, pidän huolta terveydestäni, ympäristöstäni, läheisistäni, olen sinut itseni kanssa, olen ystävällinen, iloinen ja nauravainen ja mielestäni myös tunneälykkyydeltäni riittävä... En ole minkään alan fakki-idiootti, silti tiedän paljosta paljon.
Mutta...
SItten kun olen tekemisissä jonkun epäkäytännöllisesti toimivan ihmisen kanssa, turhaudun hyvin helposti. Itse teen monet asiat tehokkaasti, aikaa säästävästi mutta erittäin huolellisesti. Jäsentelen tehtävät etukäteen mielessäni ja jätän pois harhaliikkeet. Jotenkin minua välillä ärsyttää, kun ihmiset eivät osaa ajatella pienissä asioissa loogisesti (ihan vain vaikka kahvin keittäminen). Yritän antaa ajatusten vain mennä minusta läpi ja jatkaa kulkuaan. Toisaalta sitten minua ärsyttää ihmiset, jotka ovat typeriä sillä tavalla, että he eivät osaa tarkastella asioita monelta eri kantilta ja olla ns. objektiivisia. Usein nämä ihmiset reagoivat asioihin epärakentavalla tavalla, esim kimpaantuvat, menettävät hermonsa, tiuskivat.

Ja siis korostan: vika ei ole muissa ihmisissä, vika on minussa. Haluaisin jonkun viisaan lauseen, jonkun mietteen, jota seuraamalla voisin pikkuhiljaa alkaa arvostaa enemmän niitä ihmisiä, joista ärsyynnyn. Ihan vain sen takia, että voisin olla parempi ihminen.
23628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kaikki ihmiset on erilaisia. Se että ajattelet asioista eri tavalla ja toimit eri tavalla on vain miten sinä toimit. Muut toimivat eri tavalla. Jotenkin tuntuu että ajatteletkohan jotenkin olevasi hirveän "yliälykäs" ja paljon älykkäämpi kuin muut ?!? Tuollaisessa harhaluulossa ei kannata elää. Kyse on vain luonteesta ja eriluonteisista ihmisistä. Joku tykkää nipottaa ja tehdä pilkun tarkasti ja nopeasti joka asian. Toinen taas tykkää ottaa rennommin. Ja tehdä asiat eri tavalla. Älykkyydeltäänhän nämä voivat olla korkeammallakin tasolla kuin sinä joten älä tee itsestäsi yli-ihmistä. pientä nöyryyttä ja enemmän epäitsekkyyttä peliin. Sinä et ole maailman napa. Kaikki ihmiset toimivat eri tavalla asioissa ja ajattelevat asioista eri tavalla. Sinun pitää itsekin oppia ajattelemaan ja tarkastelemaan asioita paljon laajemmin. Ajattelutapasi on kovin suppea

Äänestä
  • Vähän sama vika täälläkin... yleensä sanon duunikavereille (kun ne säätää jotain aivan turhaa): "En tiennytkään, että sen voi tehdä noinkin monimutkaisesti?"

    Olen arvioinut, että vajaassa 30 vuodessa saan opetettua lähes kaikki työkaverini tehokkaiksi työntekijöiksi (kuten itse olen)... 8)

    Äänestä

  • AY 137 Lufthansa kirjoitti:

    Vähän sama vika täälläkin... yleensä sanon duunikavereille (kun ne säätää jotain aivan turhaa): "En tiennytkään, että sen voi tehdä noinkin monimutkaisesti?"

    Olen arvioinut, että vajaassa 30 vuodessa saan opetettua lähes kaikki työkaverini tehokkaiksi työntekijöiksi (kuten itse olen)... 8)

    Antaa nyhväreiden nysvätä. Siitä ne palkkansa saa kun pakertavat :)

    Äänestä

Ihan uteliaisuudesta kysyn: Miten mielestäsi kahvin voi keittää väärin, jos on suodatin laitettu, oikea määrä vettä keittimeen ja puruja suodattimeen ja keitin päälle laitettu. miten sen voi tehdä väärin ? Hitaasti vai ?!? Ja jos joku tekee sen hitaammin niin mitä väliä ? Pääasia että tekee. ei kai sitä mikään Lucky Luke tarvitse noinkin turhanpäiväisissä asioissa olla.

Äänestä

"Eli siis; itse olen erittäin käytännönläheinen, mutta myös matemaattisesti lahjakas, yleissivistynyt, filosofiaan perehtynyt. Tiedän tekniikasta, osaan remontoida, ideoida, pidän huolta terveydestäni, ympäristöstäni, läheisistäni, olen sinut itseni kanssa, olen ystävällinen, iloinen ja nauravainen ja mielestäni myös tunneälykkyydeltäni riittävä... En ole minkään alan fakki-idiootti, silti tiedän paljosta paljon."

Oliko em. oma analyysi itsestäsi?

Jokainen on yksilö.
Kukaan ei ole täydellinen, kaikilla meistä on heikkoutensa.
Itseään on hyvin vaikea arvioida puolueettomasti joten se kannattaa jättää puolison, lasten, sukulaisten, työkavereiden ja ystävien tehtäväksi, sillä sieltä tuleva palaute on paras mittari persoonallisuutesi selvittämiseen.

Mielestäni on super-hienoa että haluat pyrkiä arvostamaan ihmistä joka välillä "käy hermoillesi".
Itseasiassa toisten ihmisten kunnioittaminen ja arvostaminen on hyvin jalo ele joka tuottaa paljon hyvää eikä pätkääkään tuskaa ja kärsimystä jota näemme , kuulemme ja koemme liian usein.

Äänestä

Pienillä asioille on paljon merkitystä. Kahvin voi todella keittää väärin jos tilanne on sopiva. Minuakin joskus kyrpii, että samat ihmiset, jotka syyttävät minua epätehokkaaksi ja epäkäytännölliseksi syyllistyvät itse moisiin paheisiin.

Asia kannattaa mieltää näin: me emme ole valmiita ihmisiä. Voimme oppia tekemään asiat paremmin jos kuuntelemme toisiamme. Uskon, että ketjun aloittaja voisi oppia paljon "tehottomilta" ja "epäkäytännöllisiltä" ihmisiltä ja myös päinvastoin. Nykymaailma ei ole yksilösuorituksia varten. Ryhmätyö on keino luoda kestävää hyvinvointia pitkälle tulevaisuuteen. Ryhmätyö edellyttää kaikkien huomioon ottamista, heikkouksineen ja vahvuuksineen, ja sitä että ihmiset kuuntelevat toisiaan.

Toisin sanoen, ei ole merkityksellistä mitä osaat nyt, vaan miten paljon kykenet oppimaan muilta. Se on puoliksi oikeaa suhtautumista ja puoliksi "sitä jotain". Jos ihmiset eivät kuuntele aloittajaa, kun hän tuo entistä paremman ratkaisuehdotuksen johonkin ongelmaan julki, se on heidän vikansa ja häpeänsä. Muussa tapauksessa ei ole väliä, tietävätkö kyseiset henkilöt ratkaisumallin jo valmiiksi: heillä on kyky muuttaa toimintaansa!

Kannattaa kuitenkin tarkkailla omaa käyttäytymistään. Liian monet tässä maassa ymmärtävät edellä mainitun vuorovaikutussuhteen yksisuuntaiseksi. KUKAAN EI OLE TÄYDELLINEN!

Äänestä
  • Kerrotko miten sen voi keittää väärin ? Jos toimii kuten mainitsin ja muistaa pannunkin laittaa. Ja jos joskus jotain unohtaa. Niin se on inhimillistä. aina ei ole kukaan skarppi. Ja minun puolesta heittäkööt joku vaikka kahvinkeittimen seinään jos on huonolla päällä. Mitään merkitystä moisella asialla. Jos itse keitätte paremmin, niin sanokaa ystävällisesti, että keitätte itse,.

    Äänestä

  • Daltonin veli kirjoitti:

    Kerrotko miten sen voi keittää väärin ? Jos toimii kuten mainitsin ja muistaa pannunkin laittaa. Ja jos joskus jotain unohtaa. Niin se on inhimillistä. aina ei ole kukaan skarppi. Ja minun puolesta heittäkööt joku vaikka kahvinkeittimen seinään jos on huonolla päällä. Mitään merkitystä moisella asialla. Jos itse keitätte paremmin, niin sanokaa ystävällisesti, että keitätte itse,.

    Kahvin voi keittää väärin. Valitset väärän maun ja laitat liikaa puruja niin saat aikaan mitä etovimman keitoksen, joka ei maistu kenellekään. Jos kahvi sitten tarjotaan diplomaateille neuvottelutilanteessa, mokasi saa aivan toiset mittasuhteet kuin mitätön makuasia. Sopivalla luonteenlaadulla varustetut neuvottelukumppanit nimittäin antavat asian vaikuttaa itseensä, mikä haittaa neuvottelujen onistumista. Pahin tapaus - rauhanneuvottelujen venyminen, jolloin lisää ihmishenkiä menetetään - vain keittämäsi kahvin takia!

    En ole mestarikahvinkeittäjä, enkä väitä olevani missään sinua parempi. Pointti viestissäni oli se, että ihmisten pitäisi kuunnella toisiaan. Toisten kuuntelu ei aina ole miellyttävää, mutta se on erittäin hyödyllistä ja avartaa mieltä. Painotan yhä sitä mitä kirjoitin edellisen viestini loppuun, että KUKAAN ei ole täydellinen.

    Äänestä

  • optimo orava kirjoitti:

    No vi t t u. Harvoin ne diplomaatit sinne työpaikalle tulee kahvittelemaan :D

    Jos vähän ajattelet niin on aika pelottavaa että väärinkeitetty/oikeinkeitetyn kahvin saisi diplomaattien kokouksen kääntää suuntaa...

    Tässä vaiheessa kannattaa ajatella tarkkaan että miten asiat olikaan
    -voit olla oikeassakin!

    Äänestä

optimo-orava ja Tapukkala vois meikälisen työpaikassa ruveta kahvinkeittäjäksi. itse en viitsi, kun oon siinä niin huono. Tehkööt paremmat :)

Äänestä

Kaikki ei sovellu yhtä hyvin tiimityöskentelyyn. Minua ei haittaa se millä tavalla muut työnsä tekevät, kunhan lopputulos on sellainen kuin pitää. Eniten ottaa päähän ihmiset, jotka eivät tee paskaisia duuneja... esim. keittiössä kukaan ei viitsi esipestä astioita eikä heittää jätteitä roskiin, vaan viemäreiden annetaan tukkeutua! Silloin näen punaista ja tekisi mieli huutaa kurkku suorana suorat sanat!

Äänestä
  • niinpä33, on selvästi nainen :D

    Äänestä

"Älykkyydeltäänhän nämä voivat olla korkeammallakin tasolla kuin sinä joten älä tee itsestäsi yli-ihmistä. pientä nöyryyttä ja enemmän epäitsekkyyttä peliin. "

Siinäpä juuri se. En tahdo nostaa ketään, en itseäni, en vanhempiani, presidenttiä, huippukirurgia tai muuta vastaavaa, millekään jalustalle, mutta en myöskään halua laskea ketään kenenkään alapuolelle. Niin kuin sanoin, ne kärsimättömyyden ja turhautumisen tunteet, joita koen joidenkin ihmistyyppien kanssa, ovat ongelma, eivät itse ihmiset.
Ymmärrän kyllä tuntosi, tällainen kirjoitus voi joissakuissa herättää ajatuksen: "Tuo ihminen luulee olevansa parempi kuin muut." Itse olen kuitenkin pyrkinyt seuraamaan sanoja: "Joka itsensä korottaa, se alennetaan." Ja edelleen painotan, vika ei ole muissa ihmisissä, vika on minussa, ja siihen omaan vikaani haluan korjauksen. Helpoin reitti joillekuille olisi, jos vain ärjyisi: "Taas teet sen väärin! Olet huono ihminen!" mutta sillä ei saavuttaisi mitään hyvää. Omia ajatusreittejä hallitsemalla voi olla toiselle ihmiselle hyvä kanssaeläjä, tukea häntä ja toivottavasti tuoda hänelle iloa. :)
En missään näissä turhautumisen tiloissani näytä muille ihmisille kärsimättömyyttäni, vaan pyrin olemaan johdonmukainen, rauhallinen ja kannustava. Silti haluaisin hieman muokkailla tunteitani näissä tilanteissa, jotta minustakin tuntuisi hyvältä ja voisin välittää enemmän lämpöä ympärilleni.

"Toisin sanoen, ei ole merkityksellistä mitä osaat nyt, vaan miten paljon kykenet oppimaan muilta."

Minun pitää varmaan siis olla asioita hitaammin tekevien ihmisten kanssa enemmän ja opetella kärsivällisemmäksi. :)

Äänestä
  • Tuo on paljolti luonne kysymys. Me ihmiset nyt vain olemme erilaisia. Minä en taas itse pidä nipottajista. Itse ollu hoito-alan hommissa ja mulle ihan sama miten joku kahvin työtauon aikana keittää. Tai jättääkö joku joskus imuroimatta kun on hemmetinmoinen kiire. Kunhan hommat hoituu. Ne mitkä ovat tärkeitä

    Äänestä

  • vastaaja. kirjoitti:

    Tuo on paljolti luonne kysymys. Me ihmiset nyt vain olemme erilaisia. Minä en taas itse pidä nipottajista. Itse ollu hoito-alan hommissa ja mulle ihan sama miten joku kahvin työtauon aikana keittää. Tai jättääkö joku joskus imuroimatta kun on hemmetinmoinen kiire. Kunhan hommat hoituu. Ne mitkä ovat tärkeitä

    Joskus nuorempana olin kärkevä arvioimaan työkavereiden tekemisen tapaa. Nyt en viitsi puuttua, jos minulle ei asiasta aiheudu merkittävää lisätyötä. Tehkööt niin kuin haluavat. Ei tarvitse enää kränätä, ja välit pysyvät parempina.

    Äänestä

  • Rauha maassa kirjoitti:

    Joskus nuorempana olin kärkevä arvioimaan työkavereiden tekemisen tapaa. Nyt en viitsi puuttua, jos minulle ei asiasta aiheudu merkittävää lisätyötä. Tehkööt niin kuin haluavat. Ei tarvitse enää kränätä, ja välit pysyvät parempina.

    Joo. Olet tehnyt hyvän valinnan. Me ihmiset olemme erilaisia. Kaikki eivät ole myöskään niin lahjakkaita kuin muut ja voivat tehdä asioita huonommin. En ole ikinä tykännyt kritisoida ketään työssäni esim. Enkä pidä näistä kritisoijista kun vaikka kuinka tekee parhaansa niin aina joku sellainen löytyy. Kun ihminen tekee parhaansa, niin minun mielestäni jos ei ole yhtä hyvä kuin itse. Nin pitää hyväksyä se ihminen

    Äänestä

Voisit aloittaa vaikka keittämällä kahvin "väärin".

Äänestä
  • Eipä sellaisella asialla ole mitään merkitystä... . Mulle on ihan sama vaikka joku hajottaisi koko keittimen. Keskityn aina vain olennaiseen, en joutaviin.

    Äänestä

  • stone. kirjoitti:

    Eipä sellaisella asialla ole mitään merkitystä... . Mulle on ihan sama vaikka joku hajottaisi koko keittimen. Keskityn aina vain olennaiseen, en joutaviin.

    Meni sitten sinulta ohi.

    Äänestä

Olen itse aloittajan tyylinen ihminen, joka osaa vähän kaikkea, mutta ennen kaikkea olen käytännönläheinen. Eniten minua ihmetytti viestissäsi se, että sinua häiritsee jonkun harhaliikkeet esimerkiksi kahvinkeitossa. Minulle riittää, että joku keittää sen kahvin eikä pannu mene hajalle. Toisin sanoen lopputulos ratkaisee.

Näin niin kuin yleisenä elämän viisautena sanoisin, että kannattaa keskittyä ihmisissä heidän hyviin puoliin. Itse en osaa kielellisesti ilmaista itseäni hienosti ja joitain lukuneroja voi kielenkäyttöni häiritä. Tällaisissa tilanteissa yleinsä ajattelen, että omapahan on vikansa.

Tärkeintä ihmisissä on sydämellisyys ja avarakatseinen mieli. Joskus poden poikaystävälleni ihmisten epäkäytännöllisyyttä, koska ihminen minäkin olen ja minua toisinaan ärsyttää muut ihmiset.

Äänestä

No arvaa vaan haittaako... Minuakin on leimattu hulluksi ja jopa sosiopaatiksi sen takia, että haluan perustella mielipiteeni ja käyttäytymiseni järjellä, toimia tarkkaan mietittyjen eettisten periaatteiden mukaan, kritisoida yhteiskuntaa huonosta suunnittelusta jne. enkä "kunhan vaan elää"... Käy välillä vakavasti mielessä liiman haisteleminen.

Äänestä
  • Oukei, nyt sitten muistat vaan silleen, että pidät sen tuubin tarpeeks kaukana nokastas ettei se tartu kiinni. meinaan sattuu niin saatanasti se irrottaminen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tapukkari kirjoitti:

On itsessään typerää ja epäolennaista häiriintyä toisten ihmisten typeryydestä. Silti minulla käy niin toisinaan, pidän sitä omana sudenkuoppanani ja haluaisin niistä tunteista ja ajatuksista eroon.

Eli siis; itse olen erittäin käytännönläheinen, mutta myös matemaattisesti lahjakas, yleissivistynyt, filosofiaan perehtynyt. Tiedän tekniikasta, osaan remontoida, ideoida, pidän huolta terveydestäni, ympäristöstäni, läheisistäni, olen sinut itseni kanssa, olen ystävällinen, iloinen ja nauravainen ja mielestäni myös tunneälykkyydeltäni riittävä... En ole minkään alan fakki-idiootti, silti tiedän paljosta paljon.
Mutta...
SItten kun olen tekemisissä jonkun epäkäytännöllisesti toimivan ihmisen kanssa, turhaudun hyvin helposti. Itse teen monet asiat tehokkaasti, aikaa säästävästi mutta erittäin huolellisesti. Jäsentelen tehtävät etukäteen mielessäni ja jätän pois harhaliikkeet. Jotenkin minua välillä ärsyttää, kun ihmiset eivät osaa ajatella pienissä asioissa loogisesti (ihan vain vaikka kahvin keittäminen). Yritän antaa ajatusten vain mennä minusta läpi ja jatkaa kulkuaan. Toisaalta sitten minua ärsyttää ihmiset, jotka ovat typeriä sillä tavalla, että he eivät osaa tarkastella asioita monelta eri kantilta ja olla ns. objektiivisia. Usein nämä ihmiset reagoivat asioihin epärakentavalla tavalla, esim kimpaantuvat, menettävät hermonsa, tiuskivat.

Ja siis korostan: vika ei ole muissa ihmisissä, vika on minussa. Haluaisin jonkun viisaan lauseen, jonkun mietteen, jota seuraamalla voisin pikkuhiljaa alkaa arvostaa enemmän niitä ihmisiä, joista ärsyynnyn. Ihan vain sen takia, että voisin olla parempi ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu