Tuolla YLE Areenalla on vielä tällä hetkellä nähtävissä dokumentti Saksan alueella roomalaisaikana tapahtuneesta Harzhornin taistelusta.
Miksihän dokumentin tekijät eivät ymmärrä, että roomalaiset hävisivät taistelun?
Tien etelään ollessa tukossa eloonjääneet pakenivat pohjoiseen. Siellä he perustivat viikinkikulttuurin. Eloonjääneiden mukanaan viemät antiikin tarinat ovat koko skandinaavisen mytologian pohjana.
Harzhornin taistelu
3
360
Vastaukset
- metusalem II
voihan vitsi? tämä ajatus viikinkikulttuurin perustajista, taitaa olla huippu tästä ie / indogerm. sivistyksen tuputtamisesta pohjolan suom.- ugril. kansoille.
- Simeoni I
Hyvä dokumentti. Jälleen kerran asumattomasta synkästä metsästä löytyi odottamatta mielenkiintoiset jäännökset, joiden ei tunnetun historian mukaan pitänyt olla siellä. Perimätietoakin vanhasta linnoitteesta oli, ja kuinkas kävikään, yli 2000 löydettyä esinettä.
Mielenkiintoisia pointteja, jotain kysymyksiä jäi auki?
Roomalaiset olivat palaamassa pohjoisen suunnasta, mistä? Miehiä saattoi olla jopa 30 000. Kahakka ei muutenkaan sopinut tunnettuun tietoon Germanian sotaretkistä ja saattaa muuttaa käsitystä näistä. Oliko tämäkin retki vain sotimista sotimisen vuoksi, satunnaista vaeltelua Germaanien alueella, sekasortoa ja ryöstelyä, vai olikoa takana paluu jostain keskeisemmästä kohteesta? Dokumentissa mainittiin reitti Mainziin, jonka toinen päätepiste oli? Jossain muistan mainitun idean roomalaiskaleereista Itämerellä, dokumentti toi mieleen ajatukseen Hampurista (ei vielä kaupunki silloin, luonnollisesti), satama-alue (?) Harz-vuorista pohjoiseen...
Viikinkikultturin perustamista mielenkiintoisempana pidän kuvatunlaisen toiminnan vaikutusta Itämeren aluueseen, ja sen myöhempiinkin aikoihin esim. 500-600 luvuille, jolloin mm. Suomessa ilmeisesti vallitsi näissä oloissa vauras kulttuuri. Ja tietty kyllähän jotkin yhtäläisyydet kutkuttaa, soudettavat uiskot, Angot (vrt. pilum), varsijouset, hirsilinnoitukset jne... - Arthur Karhu
Eikös briteissäkin ns. arthur ollut roomalainen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1363796Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362464Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442108Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet171091Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711052- 46925
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63886En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on31875- 43800
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies98785