Lämmittääkö avaruuden taustasäteily maapalloa.
Vastaushan on perin yksinkertainen, jos lämmittäisi, maapallo ei jäähtyisi,
eli saavuttaisi auringon pintalämpötilan eli n. 6000 astetta.
"Olbersin paradoksi
Pintakirkkaus: Leikataan pahviin pieni reikä ja katsotaan sen läpi (ei paljaalla silmällä) Aurinkoa. Näemme tietyn määrän säteilyä. Mennään kaksinkertaisen etäisyyden päähän ja katsotaan uudelleen saman reiän läpi Aurinkoa (ei edelleenkään paljaalla silmällä). Säteilyn teho on laskenut neljännesosaan (kokonaissäteily leviää pinta-alalle A = 4 [pii] (2r)2 = 4 x 4 [pii] r2). Tosin samalla reiän läpi näkyy nelinkertainen ala Auringon pintaa. Näemme siis saman määrän säteilyä kuin ennenkin. Kohteen pintakirkkaus ei siis riipu sen etäisyydestä.
Jos avaruus olisi äärettömän suuri ja vanha, kohtaisi jokainen näkösäde lopulta jonkin tähden pinnan. Koska pintakirkkaus ei riipu etäisyydestä, loistaisi taivas yöllä ja päivällä keskimäärin yhtä kirkkaana kuin tyypillisen tähden pinta.
Tämä ongelma on tunnettu ainakin vuodesta 1610, jolloin Kepler käytti sitä perusteluna maailmankaikkeuden äärelliselle koolle. Myöhemmin monet muutkin ovat käsitelleet ongelmaa. Yksi heistä oli saksalainen tähtitieteen harrastaja Heinrich Olbers (1758-1840), jonka mukaan ongelma tunnetaan Olbersin paradoksina."
http://www.astro.utu.fi/edu/kurssit/ttpk1/ttpkI/15Kosmologia.html
Vastaushan on perin yksinkertainen, jos lämmittäisi, maapallo ei jäähtyisi,
eli saavuttaisi auringon pintalämpötilan eli n. 6000 astetta.
"Olbersin paradoksi
Pintakirkkaus: Leikataan pahviin pieni reikä ja katsotaan sen läpi (ei paljaalla silmällä) Aurinkoa. Näemme tietyn määrän säteilyä. Mennään kaksinkertaisen etäisyyden päähän ja katsotaan uudelleen saman reiän läpi Aurinkoa (ei edelleenkään paljaalla silmällä). Säteilyn teho on laskenut neljännesosaan (kokonaissäteily leviää pinta-alalle A = 4 [pii] (2r)2 = 4 x 4 [pii] r2). Tosin samalla reiän läpi näkyy nelinkertainen ala Auringon pintaa. Näemme siis saman määrän säteilyä kuin ennenkin. Kohteen pintakirkkaus ei siis riipu sen etäisyydestä.
Jos avaruus olisi äärettömän suuri ja vanha, kohtaisi jokainen näkösäde lopulta jonkin tähden pinnan. Koska pintakirkkaus ei riipu etäisyydestä, loistaisi taivas yöllä ja päivällä keskimäärin yhtä kirkkaana kuin tyypillisen tähden pinta.
Tämä ongelma on tunnettu ainakin vuodesta 1610, jolloin Kepler käytti sitä perusteluna maailmankaikkeuden äärelliselle koolle. Myöhemmin monet muutkin ovat käsitelleet ongelmaa. Yksi heistä oli saksalainen tähtitieteen harrastaja Heinrich Olbers (1758-1840), jonka mukaan ongelma tunnetaan Olbersin paradoksina."
http://www.astro.utu.fi/edu/kurssit/ttpk1/ttpkI/15Kosmologia.html
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lisäksi heräsi lisäkysymys, kun monitoimi-ituhippi otti esiin termin,
Fourierin periaate, mikä se on, ja mistä se löytyy jotta voi tarkastella lähemmin?
Juuri näin!
Se on hiilidioksidi mikä maapallon lämmittää, ei mikään kosminen säteily.
Kerros ny mitä Fourier todisti,
lisäksi on vielä kuulematta miten saunanlämmitys CO2,hdella onnistuu.
Onko kipakat löylyt?
Myöskin FMI vannoi Fourierin nimeen, mutta eivät saa ilmastomallinnusta soimaan?
Pöljää porukkaa.
Tiedoksi vaan, että tieteellinen käsitys maailmankaikkeuden synnystä on jo aikoja sitten selittänyt Olbersin paradoksin.
Sekoitat häikäilemättä kaksi aivan eri asiaa keskenään. Eipä minulla muuta tällä kertaa.
Mitkä asiat sekoitan häikäilemättä?
Etkö usko joskus löytyvän yhtenäisteoriaa sinne sun tänne.