Nyt tulee pitkä vuodatus!
Olen kolmesta sisaruksesta nuorin, aikuisia olemme jo kaikki. Veljeni on aina ollut äidin lellikki todella selvästi, sen tietävät kaikki. Minua taas äitini ei ole koskaan sietänyt, sain aina kaikki huudot ja valitukset, jopa samoista asioista mistä veljeäni kehuttiin! Mun kohdalla ne aina kääntyi negatiivisiksi. Itse olin taas isän tyttö, mutta isä oli paljon poissa ja muutenkin hiljainen, joten samanlaista suosimista ei ollut minua kohtaan, kyse oli enemmän tunnepuolesta kun enhän äitiäni kohtaan kovinkaan lämpimiä tunteita ole koskaan tuntenut. Siskoani kohtaan molemmat olivat samanlaisia ja siskoni on vanhin meistä. Äitini on aina nauttinut siitä kun saa mahdollisimman ison yleisön edessä saattaa minut naurunalaiseksi, muita sisaruksia ei ole kohdeltu samalla tavalla. Veljeni oppi tämän saman, ja edelleen pilkkaa ja ivaa ja haukkuu kaikkea mikä koskee minua. Esimerkkinä vaikka se että olen ollut kohta 18 vuotta kasvissyöjä, ja joka ikinen kerta kun näemme, hän pilkkaa sitä ja äitini säestää nauramalla ja yllyttämällä. Luulisi että vitsi olisi jo hieman kulunut... Isä myös nauraa usein, ja joskus myös hänkin pilkkaa joten en kovin isän tyttö ole tuntenut olevani enää vuosikausiin.
Minä olen ainoa lapseton sisaruksista, ja kun joku sisaruksistani, tai heidän lapsistaan on paikalla, minua ei ole olemassakaan. Äitini useinkin kesken mun lauseen sanoa heille jotain ja alkaa tehdä jotain heidän kanssaan. Joskus kun huomautin siitä, äiti sanoi vain että hän luuli mun lopettaneen jo. Kesken sanan!
Viimeisimpänä taisi mennä välit isäänkin josta olen erittäin loukkaantunut. Vanhempani erosivat viime syksynä, ja isä ilmoitti siitä muille sisaruksille, mutta minulle hän soitti vasta muutaman viikon jälkeen. Toki tiesin asiasta jos siskoltani, mutta olisi hänen pitänyt mulle siitä ilmoittaa itse! Sen jälkeen isä ei ole soittanut kertaakaan, ja tämä tapahtui muistaakseni marraskuussa. Muiden sisarusten kanssa isä juttelee aika säännöllisesti. Itse laitoin hänelle jokin aika sitten tekstarin, johon hän vastasi monen päivän kuluttua että kiitos viestistä. Ja sen jälkeen ei ole kuulunut sanaakaan. Perheeni tapaaminen, siskoa lukuunottamatta, aiheuttaa minulle vain pahaa mieltä koska mut on pistetty niin ulkopuoliseksi etten näe mitään järkeä edes tavata heitä. Äidin luona käyn joskus harvoin, veljen kanssa emme ole muutenkaan pahemmin yhteydessä, ja pelkkää vittuilua se hänen puoleltaan onkin. Kehuja vanhemmiltani on turha odottaa, muistan koko elämäni aikana äitini kerran kehuneen minua, kun pääsin ensimmäistä kertaa yliopistoon (mitä sisarukseni eivät ole tehneet kertaakaan).
Tiedän ettei äitini koskaan minua halunnutkaan, mutta mielestäni ei ole kovin reilua osoittaa sitä lapselle koko ajan, synnyin täysin tahtomattani! Olen hankkinut hyvän koulutuksen ja elättänyt itseni, en ole joutunut mihinkään sen kummempiin hankaluuksiin enkä tietääkseni tehnyt mitään sellaista miksi ansaitsisin tämän kaiken. Mutta silti kaikki mitä elämässäni teen on väärin. Olen todella miettinyt välien katkaisemista kaikkiin muihin paitsi siskooni. Tosin isään välit tuntuvat olevan katki jo nyt kun ei häntä tunnu kiinnostavan. Olen siinä pisteessä että jos vielä kerrankin äidiltä ja veljeltä tulee samaa ivaa kuin aina ennenkin (ja mihin se yhtäkkiä päättyisi), ilmoitan että heippa. Vai olisiko jotain muita vinkkejä?
Juu, tuli todellakin pitkä vuodatus kuten heti alussa sanoinkin!
Olen perheen ulkopuolella, mitä tehdä?
22
3712
Vastaukset
- Pysy kaukana
Mitäpä tuollaisilla sukulaisilla tekisi, parempi pysyä kaukana.
Saa vaan itselle huonon olon ja pahan mielen. Eikä kannata rientää auttamaan sitten jotain ollaan vailla.
Itselläni on sellainen tilanne, että väheksytään ja arvostellaan (ei ole tarpeeksi hieno työ ja koulutus, jolla voisi kehua). Sitten ollaan kyllä kaikkea vailla .- perheen ulkopuolinen
Juu siis unohtui mainita että kaikissa sukujuhlissa ja ties missä kissanristiäisissä olen aina hommissa keittiön puolella. AINA. Sitä ei edes ole kysytty vuosikausiin, vaan se on ollut automaattinen oletus että näin on. Ja tätä tekee erityisesti siskoni, se ainoa joka perheestä on mulle läheinen! Mitään korvausta en ole koskaan saanut, enkä ole kyllä pyytänytkään. Mielelläni autan tarvittaessa mutta olisihan se nyt kiva että joskus edes muistettaisiin miten paljon olen auttanut. Ja niitä juhlia on ollut paljon... Tuleehan se mitta täyteen jossain vaiheessa ja mulla se taitaa olla nyt täyttynyt.
- määmy
perheen ulkopuolinen kirjoitti:
Juu siis unohtui mainita että kaikissa sukujuhlissa ja ties missä kissanristiäisissä olen aina hommissa keittiön puolella. AINA. Sitä ei edes ole kysytty vuosikausiin, vaan se on ollut automaattinen oletus että näin on. Ja tätä tekee erityisesti siskoni, se ainoa joka perheestä on mulle läheinen! Mitään korvausta en ole koskaan saanut, enkä ole kyllä pyytänytkään. Mielelläni autan tarvittaessa mutta olisihan se nyt kiva että joskus edes muistettaisiin miten paljon olen auttanut. Ja niitä juhlia on ollut paljon... Tuleehan se mitta täyteen jossain vaiheessa ja mulla se taitaa olla nyt täyttynyt.
Kannattaisi pistää välit poikki.
Voit kokeilla myös miten siskosi reagoi, kun seuraavalla kerralla sinut pyydetään toimimaan juhlissa keittiössä. Toteat ettei sinulla ole innostusta viettää juhlia keittiön puolella.
Voi olla, ettei sen jälkeen tule kutsuja ja sinut on kutsuttu ilmaisen työpanoksen vuoksi.
- yli viiskymppinen
Voin omasta kokemuksesta kertoa, että kun ne välit vihdoin pistää poikki, niin helpottaa todella - ja sitten rupeaa ihmettelemään, miksi kestinkään niin kauan!
Omassa tapauksessani tiedän nyt näin jälkeenpäin, että olisi pitänyt poistua taka-alalle 25 vuotta aiemmin kuin mitä tein. Olisin säästynyt monelta pilkalta, murheelta ja hyväksikäytöltä.- Anonyymi
Saman kokemuksen äänellä suosittelen myös unohtamaan tuonkaltaiset hahmot omasta elämästä. Ymmärsin myös vasta kun molemmat vanhemmat olivat kuolleet , että he olivat ruokkineet sisarusten kateutta minua kohtaan ja vähättelemällä tekemisiäni kylväneet riitaa. Ja uskomatonta kyllä vanhemmat voivat olla kateellisia omalle lapselleen. Jouduin itse kustantamaan kaiken elämisen ja opiskeluni joka aiheutti lisää kateutta. Aloittaessani opiskelun vanhempani totesivat, että kannattaako minun opiskella jos en sitten pärjääkään. Tämä johtui ainoastaan siitä että isoveljen tutkinto oli alempi, ja veljeen oli sentään panostettu rahaa, minuun ei. Valmistuttuani rakensin talon täysin omilla varoillani, seuraavana vuonna isoveljen piti myös alkaa rakentaa ja siskon ostaa asunto vaikkei kummallakaan ollut siihen varaa, mutta apua vanhemmilta etteivät olisi minua huonompia. Mitä tahansa itselleni tai lapsille olen hankkinut oli Äitini hankittava sisaruksille sama tai vähän parempi tasapuolisuuden nimissä. Lopulta vielä kavalsivat vanhemmilta kaiken varallisuuden ettei perittävää jäänyt. Niinpä neuvoni on että sulje ajoissa nämä otukset pois elämästäsi niin säästät itsesi kaikelta mielipahalta ja ahdistukselta jonka lähisukulaiset voivat aiheuttaa. Sinisilmäisyys ei tässä auta sisaruskateus on sairaus johon ei ole parannuskeinoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saman kokemuksen äänellä suosittelen myös unohtamaan tuonkaltaiset hahmot omasta elämästä. Ymmärsin myös vasta kun molemmat vanhemmat olivat kuolleet , että he olivat ruokkineet sisarusten kateutta minua kohtaan ja vähättelemällä tekemisiäni kylväneet riitaa. Ja uskomatonta kyllä vanhemmat voivat olla kateellisia omalle lapselleen. Jouduin itse kustantamaan kaiken elämisen ja opiskeluni joka aiheutti lisää kateutta. Aloittaessani opiskelun vanhempani totesivat, että kannattaako minun opiskella jos en sitten pärjääkään. Tämä johtui ainoastaan siitä että isoveljen tutkinto oli alempi, ja veljeen oli sentään panostettu rahaa, minuun ei. Valmistuttuani rakensin talon täysin omilla varoillani, seuraavana vuonna isoveljen piti myös alkaa rakentaa ja siskon ostaa asunto vaikkei kummallakaan ollut siihen varaa, mutta apua vanhemmilta etteivät olisi minua huonompia. Mitä tahansa itselleni tai lapsille olen hankkinut oli Äitini hankittava sisaruksille sama tai vähän parempi tasapuolisuuden nimissä. Lopulta vielä kavalsivat vanhemmilta kaiken varallisuuden ettei perittävää jäänyt. Niinpä neuvoni on että sulje ajoissa nämä otukset pois elämästäsi niin säästät itsesi kaikelta mielipahalta ja ahdistukselta jonka lähisukulaiset voivat aiheuttaa. Sinisilmäisyys ei tässä auta sisaruskateus on sairaus johon ei ole parannuskeinoa.
On vielä lisättävä tähän, että kun Äitini kuoli oli kuin lauma villieläimiä olisi päästätte häkistä. Äiti oli pitänyt nämä ruodussa rahan avulla, mutta kun häntä ei ollut päästivät kaiken kaunan , kateuden, häijyyden ja ilkeyden estoitta esiin. Luulin että nyt kun äidin ote heistä hellitti puhuminen olisi mahdollista mutt ei todellakaan, toinen sisko kävi välittömästi pankkiautomaatilla ennen kuin tilit suljettiin, toinen otti aamulla jopa wc-paperit mukaan kun ei viitsi nyt kauppaan mennä , veljen vaimon löysin perse pystyssä kaivamassa äidin yöpöydän laatikoita, lopetti kun seisoin selän takana. pian ehdottivat että ostetaan asunto isältä halvalla ja otetaan rahat takaisin, mihin en missään oloissa suostunut. Mutta ei ollut tarkoituskaan että kanssani niitä olisi jaettu, vaan pitivät huolen että mahdollisimman vähän tulee minulle. Irtaimiston veivät kokonaan ja isän putsasivat melko tyhjiin , koska eläessään saa tehdä rahoillaan mitä haluaa. Yllättävää että niin soita ihminen kuin isäni joka ei kenellekään antanut eläissään joulu-tai synttärilahjaa halusikin yhtäkkiä antaa sisaruksille omaisuutensa unohtaen minut. Isä sanoi että jos hän ei suostu hän jää yksin ,että sellaista painostusta.
Joten ainoastaan voitat hylkäämällä tälläiset suhteet elämästäsi
- Alakuloako
Minusta tuntuu nyt, että sinun oma itsetuntosi on nyt jostakin syystä lähtenyt väärään ajatteluun, et arvosta itseäsi ja kuvittelet kaikessa olevasi huonompi toisia.
En usko että äitisi sinua hylkii, pyri keskustelamaan hänen kanssaan jos mahdollista tuntemuksistasi. Ja mene mukaan äitisi ja sisaruksiesi kanssa keskusteluun, iloisena, positiivisena, osallistu kaikkeen yhteiseen.- perheen ulkopuolinen
Äitini ryhtyy marttyyriksi heti kun kuulee pienintäkään kritiikkiä itseään kohtaan. Ja äitini siis haukkuu kaikkia paitsi sisaruksiani, selän takana tietysti, ja naaman edessä ollaan mielinkielin. Hän on maailman negatiivisin ihminen, mutta pyrkii aina nostamaan itsensä jalustalle. Hänen kanssaan tuon kaltainen keskustelu olisi täysin mahdotonta eikä hän siihen edes suostuisi. Ja ne muut keskustelut koskevat heitä joten hankala siihen on mennä väliin hihkumaan kommentteja mitä he haluavat syödä tmv. Itse arvostan kyllä itseäni ja saan arvostusta muualta. Mutta töitä sain tehdä sen eteen kun lapsena opin että en kelpaa. Ja äitini on sanonut mulle ihan suoraan silloin että olen vahinko, ja että hän toivoisi minun olevan enemmän yhden ystäväni kaltainen, josta hän tykkäsi todella paljon. Nämä ei siis ole mun kuvitelmaani!
- Monica..
perheen ulkopuolinen kirjoitti:
Äitini ryhtyy marttyyriksi heti kun kuulee pienintäkään kritiikkiä itseään kohtaan. Ja äitini siis haukkuu kaikkia paitsi sisaruksiani, selän takana tietysti, ja naaman edessä ollaan mielinkielin. Hän on maailman negatiivisin ihminen, mutta pyrkii aina nostamaan itsensä jalustalle. Hänen kanssaan tuon kaltainen keskustelu olisi täysin mahdotonta eikä hän siihen edes suostuisi. Ja ne muut keskustelut koskevat heitä joten hankala siihen on mennä väliin hihkumaan kommentteja mitä he haluavat syödä tmv. Itse arvostan kyllä itseäni ja saan arvostusta muualta. Mutta töitä sain tehdä sen eteen kun lapsena opin että en kelpaa. Ja äitini on sanonut mulle ihan suoraan silloin että olen vahinko, ja että hän toivoisi minun olevan enemmän yhden ystäväni kaltainen, josta hän tykkäsi todella paljon. Nämä ei siis ole mun kuvitelmaani!
Tiedän miltä susta tuntuu ja se on raastavaa kun sitä vanhemman ja perheen rakkautta ja hyväksyntää ei saa vaikka mitä tekis ja yrittäis ja siitä tulee huono omatunto koko loppuiäksi mutta näyttää siltä että et sitä myös saa niin sinuna ehkä on parasta lopettaa sen yrittäminen. sun pitää yrittää ettiä sisältöä joka korvaa tän tyhjän tunteen, ulkopuolisuuden tunteen ja kun olet käynyt läpi näitä asioita ammattilaisen kanssa niin pystyt nousemaan vastaan näitä tunteita mitä perheesi sinulle tekee.
Minä nuorin neljästä lapsista ja äidilläni suhde toisen miehen kanssa ja minä sen tulos ja voit vaan arvata mitä sain sisaruksiltani ja 'isältäni' kasvaessani. Olen meidän perheen musta lammas vaikka olen aina ollut kiltti ja tehnyt parhaani mutta he kaikki inhoavat minua ja kaikki ongelmat perheessä on minun takia. Tiedän tietenkin että näin ei ole mutta kun kasvaa siinä tunteessa niin on vaikea sitä ravistaa pois. - -tytär-
Monica.. kirjoitti:
Tiedän miltä susta tuntuu ja se on raastavaa kun sitä vanhemman ja perheen rakkautta ja hyväksyntää ei saa vaikka mitä tekis ja yrittäis ja siitä tulee huono omatunto koko loppuiäksi mutta näyttää siltä että et sitä myös saa niin sinuna ehkä on parasta lopettaa sen yrittäminen. sun pitää yrittää ettiä sisältöä joka korvaa tän tyhjän tunteen, ulkopuolisuuden tunteen ja kun olet käynyt läpi näitä asioita ammattilaisen kanssa niin pystyt nousemaan vastaan näitä tunteita mitä perheesi sinulle tekee.
Minä nuorin neljästä lapsista ja äidilläni suhde toisen miehen kanssa ja minä sen tulos ja voit vaan arvata mitä sain sisaruksiltani ja 'isältäni' kasvaessani. Olen meidän perheen musta lammas vaikka olen aina ollut kiltti ja tehnyt parhaani mutta he kaikki inhoavat minua ja kaikki ongelmat perheessä on minun takia. Tiedän tietenkin että näin ei ole mutta kun kasvaa siinä tunteessa niin on vaikea sitä ravistaa pois.Voi perheessä olla näitä *mustia lampaita* ihan samasta isästä ja äidistä, josta muukin katras on saatu aikaiseksi.
Minä olen myös perheen nuorin lapsi. Ja jostain kumman syystä olen ollut aina vanhemmilleni tavallaan *näkymätön* lapsi. Paitsi silloin kun on tapahtunut jotain sellaista, että on pitänyt saada syntipukki tapahtuneelle. Tai rangaistuksen kohde. Jota piiskattiin muidenkin tekemisistä.
Äitini oli todella katkera nainen eläessään. Hän oli minulle tavattoman mustasukkainen. Koki minut kilpailijakseen. Hänen lempipuuhaansa oli minun nöyryyttäminen julkisesti. Kelpasin ainoastaan *palvelemaan* häntä. (siivous/ruuanlaitto ymst.)
Äitini ei itse asiassa pitänyt kenestäkään naisesta, paitsi itsestään. Hän parjasi heitä jatkuvasti selan takana, jopa omia *ystävätäriään*. Ja kaikki miehet, jopa huonotapaisetkin olivat *täydellisyyksiä* hänen mielestään.
Hän palautti joululahjat joulujen jälkeen. Uhkaili itsemurhalla. Syytti omista sairauksista minua. Toivoi kuolemaani.
Ja minä perheen ainoa tytär. Olen kiltti ja avulias tavallinen ihminen. Joka joutui hylkäämään omat vanhempansa. Jotta henki säilyisi. Itse en ole koskaan ymmärtänyt sitä suunnatonta pahuutta, jonka sain osakseni omilta vanhemmilta.
- perheen ulkopuolinen
Hyvä tietää että on muitakin! Tai siis ei hyvä mutta kai tiedätte mitä tarkoitan. Tuo naurunalaiseksi tekeminen lapsena ja etenkin murrosikäisenä oli pahinta, ja jotain niitä asioita äiti rakastaa kaivaa esiin edelleen, kunhan vain on yleisöä jolle ne kertoa. Minunkaan äitini ei pidä juuri kenestäkään, ja näkee vain negatiivista ihan kaikessa. Jostain käsittämättömästä syystä itse olen kuitenkin positiivinen ihminen ja uskon aina asioiden järjestyvän. Olen aina mieli maassa ja aivan poikki kun vähän aikaa kuuntelen äitini pelkkää valitusta kaikesta, se on todella uuvuttavaa kuunneltavaa. Minä en ota heihin enää mitään yhteyttä, ja kun isäni ei ole tähänkään asti minuun ottanut yhteyttä, tuskin ottaa nytkään. Veljeni kanssa olemme puhuneet tai tavanneet muutaman kerran vuoteen joten mitään ongelmaa ei tuossakaan ole häntä vältellä. Äiti soittaa joskus, ja vali vali vali on tietysti puheenaiheena, ja seuraavaksi saa kuulla miten mua ei kiinnosta hänen valituksensa. Tekeytykööt marttyyriksi, kunhan ei mun tarvitse enää kuunnella!
- -tytär-
Itse olen usein pohtinut tätä lapsenroolia narsistivanhempien perheessä.
Ja tullut siihen lopputulokseen, että lapsi *näkee*narsistivanhemman läpi.
Huomaa hänen valehtelevan, manipuloivan ja alistavan ihmisiä, valtansa saavuttamiseksi.
Ja siksi lapsi leimataan ulkopuoleisten silmissä tarkoituksella mielisairaaksi, pahaksi ja usein myös valehtelijaksi. Koska vanhemmat ovat peloissaan omien *kulissien* kaatumisesta. Ja näin he yrittävät turvata epätodellisen *näytelmän* jatkumisen.
Eli, jos jotain pahaa paljastuu kodin ulkopulella, niin aina voidaan vedota valehtelevaan ja *mielisairaaseen* sanojaan, jonka sanomiset on mielikuvituksen tuotetta ja keksittyjä valheita. Eli, tähän leimattuun lapseen, joka on vaaratekijä tässä huterassa valtapelissä.
Narsistiperheen lapsena on todella rankkaa kasvaa. Minua taannoin lämmitti veljeni lausuma siitä, että miten hyvin olin kestänyt lapsena ja nuorena vanhempieni minuun kohdistuneen kaltoinkohtelun.
Siis hänkin oli huomannut sen. Vaikka se ei häneen kohdistunutkaan. Hän oli se, *jalustalle* nostettu, Jumalasta seuraava. Jota vanhemmat palvoivat. Ja katsoivat hänen tekemiset läpisormien. Hänen, jonka kolttosien seurauksena minun takapuoleni oli saanut usein maistaa solkipää vyötä, kun syntipukkia tarvittiin.
Välimatkan pitäminen vielä elossaolevaan vanhempaan auttaa ainoastaan tässä tapauksessa. Luonnehäiriöistä vanhempaa ei voi laskea todellakaan lähelle. Koska asiat eivät ole muuttuneet, eikä ne muutu. Se on nähty, niin monta kertaa. - Anonyymi
Minä olin kyllä vanhemmilleni tärkeä , mutta he kuolivat nuorena ja senjälkeen olen ollut sisaruksilleni aina syyllinen kaikkeen ja tunnen olevani epäkelpo yksilö joka asiassa vaikka olen ottanut yhden sisaren omaan perheeseeni kunvanhemmat kuoli ja hän jäi alaikäiseksi siitäkin sain syyt että käytin hänen rahansa vaikka tein tarkan kirjanpidon virkaholhoojalle nyt alkaa tuntuu että en jaksa enään, mitä teen , kaikki ollaan jo aikuisia mutta sillti homma jatkuu syrjivänä ja syyttävänä...
- Tuuli kuljettaa
"Itse olen usein pohtinut tätä lapsenroolia narsistivanhempien perheessä.
Ja tullut siihen lopputulokseen, että lapsi *näkee*narsistivanhemman läpi.
Huomaa hänen valehtelevan, manipuloivan ja alistavan ihmisiä, valtansa saavuttamiseksi.
Ja siksi lapsi leimataan ulkopuoleisten silmissä tarkoituksella mielisairaaksi, pahaksi ja usein myös valehtelijaksi. Koska vanhemmat ovat peloissaan omien *kulissien* kaatumisesta. Ja näin he yrittävät turvata epätodellisen *näytelmän* jatkumisen.
Eli, jos jotain pahaa paljastuu kodin ulkopulella, niin aina voidaan vedota valehtelevaan ja *mielisairaaseen* sanojaan, jonka sanomiset on mielikuvituksen tuotetta ja keksittyjä valheita. Eli, tähän leimattuun lapseen, joka on vaaratekijä tässä huterassa valtapelissä"
tämän allekirjoitan myös! Nämä ovat täysin niitä oikeita sanoja mitä en osannut itse sanoiksi sanoa.
Oma äitini ja isäni ovat juuri niitä ihmisiä jotka ikävä kyllä pidän elämästäni kaukana.
Mitään pahaa en heille halua, mutta aikuisena elän omaa elämääni ja hyvin menee kun en pidä ihmisiin yhteyttä jotka jatkuvasti mollaavat ja haukkuvat teetpä sitten niin tai näin..aina se on väärin päin.
Oma jaksaminen ja hyvinvointi on se millä jaksaa ja siitä on hyvä pitää huolta. - Ulkona itse + lapset
Kyselit vinkkejä...
Vanhempiasi tuskin voit paljoa muuttaa. Voit vain suojata itseäsi pahalta mieleltä.
Psykologian kirjallisuuden (jossa käsitellään ihmisyyttä ja vuorovaikutusta yms.) lukeminen voisi avata analyyttisen ymmärryksen tilanteeseen ja sen avulla voit tutkailla perhetilannetta teoreettisella tasolla. Siitä voi olla apua sinulle itsellesi: kestät tilanteen tulematta liian surulliseksi.
Jos sinulla olisi lapsia, tilanne olisi varmaan vielä pahempi: Nimittäin he todennäköisesti saisivat perintönä saman kohtelun ja se vasta julmaa onkin. Siinä ei leijonaäitiyskään auta yhtään mitään. Pieni lapsi on todella surullinen, kun hän ei kelpaa isovanhemmille ja toiset lapsenlapset kelpaavat. Kun omaan lapseen sattuu, se sattuu todella syvälle äidin sydämeen.
Toivottavasti jaksat löytää voimat itsestäsi, koska perheeltäsi et niitä tunnu saavan. Joidenkin elämänpolku on suvun suunnalta hyvin yksinäinen, niin se vain valitettavasti on.- perheen ulkopuolinen
Luulen että jos mulla olisi lapsia, en osaisi tehdä mitään oikein. Se vasta rankkaa olisikin; raskauden jälkeisissä hormonihuuruissa kuunnella jatkuvaa valitusta kuinka surkea äiti olen! Olen todellakin onnellinen siitä että minulla ei lapsia ole, eikä myöskään tule. Veljen lapset saavat muuten jonkun verran erilaista kohtelua kuin siskon lapset, mutta ei niin selvästi. En usko että siskon lapset ovat tätä asiaa edes huomanneet. Olen jonkun verran lukenut psykologiaa omissa opinnoissani ja työssäni, mutta kannattaisi varmaan perehtyä tuohon perheen dynamiikkaan enemmän psykologian kannalta katsottuna.
Onneksi minulla on muutamia hyviä ystäviä, joille olen tärkeä! Minun on erittäin vaikea luottaa ihmisiin, enkä ystävysty helposti. Mutta pidän sitten myös kiinni niistä ystävistä mitä minulla on. Luulen että epäluottamukseni muita kohtaan juontuu noista lapsuuden kokemuksista, en päästä ketään lähelleni koska tiedän että lähellä ihminen voi satuttaa kaikista eniten, enkä halua joutua satutetuksi. En ole kovin sosiaalinen luonna ja viihdyn yksin, onneksi kun en kerran ketään päästä lähelleni! Kiitos kaikille hyvistä vinkeistä ja kokemusten jakamisesta, lisääkin otetaan vastaan! - -tytär-
perheen ulkopuolinen kirjoitti:
Luulen että jos mulla olisi lapsia, en osaisi tehdä mitään oikein. Se vasta rankkaa olisikin; raskauden jälkeisissä hormonihuuruissa kuunnella jatkuvaa valitusta kuinka surkea äiti olen! Olen todellakin onnellinen siitä että minulla ei lapsia ole, eikä myöskään tule. Veljen lapset saavat muuten jonkun verran erilaista kohtelua kuin siskon lapset, mutta ei niin selvästi. En usko että siskon lapset ovat tätä asiaa edes huomanneet. Olen jonkun verran lukenut psykologiaa omissa opinnoissani ja työssäni, mutta kannattaisi varmaan perehtyä tuohon perheen dynamiikkaan enemmän psykologian kannalta katsottuna.
Onneksi minulla on muutamia hyviä ystäviä, joille olen tärkeä! Minun on erittäin vaikea luottaa ihmisiin, enkä ystävysty helposti. Mutta pidän sitten myös kiinni niistä ystävistä mitä minulla on. Luulen että epäluottamukseni muita kohtaan juontuu noista lapsuuden kokemuksista, en päästä ketään lähelleni koska tiedän että lähellä ihminen voi satuttaa kaikista eniten, enkä halua joutua satutetuksi. En ole kovin sosiaalinen luonna ja viihdyn yksin, onneksi kun en kerran ketään päästä lähelleni! Kiitos kaikille hyvistä vinkeistä ja kokemusten jakamisesta, lisääkin otetaan vastaan!Minulla itselläni on lapsia ja he ovat elämäni paras asia. Siksi ilmaisen hieman eriävän mielipiteen edelliseen kirjoitukseen.
On nimittäin näin, kun itse on tullut kaltoinkohdelluksi omien vanhempien puolelta. Niin sitä jotenkin käyttää tapahtunutta asiaa varoitusesimerkkinä. Eli, pyrkii antamaan omille lapsilleen kaiken sen rakkauden, turvan ja kannustuksen, mitä ilman itse lapsena jäi.
Omat vanhempani aikoinaan jatkoivat samaa lapsieni eriarvoistamista. Poika oli heille paras. Hänen tekemänä hyväksyttiin melkein mitä vaan. Häntä *lahjottiin* huomattavasti kalliimmilla syntymäpäivälahjoilla, kuin tyttöpuoleisia sisaruksiaan.
Nykyisin narsistivanhempani lahjoo tuttavaperheen lapsenlapsia. Kehuskelee vain soittaessaan meille, kuinka täydellisiä ja älykkäitä nämä lapset ovat. Ostelee heille puheidensa mukaan satojen eurojen lahjoja :)
Muistamatta omien ainoiden lastenlasten syntymä-, tai nimipäiviä lainkaan. Mutta, sehän kuuluu tähän narsismiin. Ja kun sen tietää, niin antaa mennä vaan. - Iloisinmielin
Jos katson asiaa omien lasteni kannalta eivät he osaa verrata itseään serkuksiinsa ja siihen mitä nämä saavat tai jäävät saamatta. Ei pieni lapsi osaa olla niistä asioista "todella surullinen". Eivätköhän nämä ongelmat ole pääasiallisesti meidän aikuisten mielessä. Turvallinen olo kotona ja hyvä suhde omiin vanhempiin (jotka eivät siirrä tuskaansa lapsiinsa) niin lapset pärjäävät tosi pitkälle.
- Anonyymi
-tytär- kirjoitti:
Minulla itselläni on lapsia ja he ovat elämäni paras asia. Siksi ilmaisen hieman eriävän mielipiteen edelliseen kirjoitukseen.
On nimittäin näin, kun itse on tullut kaltoinkohdelluksi omien vanhempien puolelta. Niin sitä jotenkin käyttää tapahtunutta asiaa varoitusesimerkkinä. Eli, pyrkii antamaan omille lapsilleen kaiken sen rakkauden, turvan ja kannustuksen, mitä ilman itse lapsena jäi.
Omat vanhempani aikoinaan jatkoivat samaa lapsieni eriarvoistamista. Poika oli heille paras. Hänen tekemänä hyväksyttiin melkein mitä vaan. Häntä *lahjottiin* huomattavasti kalliimmilla syntymäpäivälahjoilla, kuin tyttöpuoleisia sisaruksiaan.
Nykyisin narsistivanhempani lahjoo tuttavaperheen lapsenlapsia. Kehuskelee vain soittaessaan meille, kuinka täydellisiä ja älykkäitä nämä lapset ovat. Ostelee heille puheidensa mukaan satojen eurojen lahjoja :)
Muistamatta omien ainoiden lastenlasten syntymä-, tai nimipäiviä lainkaan. Mutta, sehän kuuluu tähän narsismiin. Ja kun sen tietää, niin antaa mennä vaan.Kokemukseni on ollut samanlainen vaikka olenkin poika.
Äitini ei minulta salaillut kuinka paljon etevämpi veljeni oli kaikessa, mutta siitä huolimatta minä olen se joka on opiskellut pidemmälle ja itsenäisesti pystynyt ilman tukea perheeltä toimimaan.
Toivon hartaasti että olen pystynyt omille lapsilleni antamaan toisenlaisen kuvan vanhemmuudesta ja välittämisestä. Vaikkakin myönnän etten kyllä ole osannut ääneen kertoa siitä välittämisestä riittävästi tyypilliseen suomalaiseen tapaan.
- n
Hei
Itselläni on hyvin vähän kokemusta tämän kaltaisista asioista. Mutta kyllä se pienienä lapsena ihmetytty miksi veljeni ja poikaserkkuni saivat synttärilahjoja isäni vanhemiltä kun taas minä pelkän synttärikortin...pikkusiskoni vielä harvemmin sai mitään. Äidilleni isäni äiti sanoi suoraan ettei aio teidän lapsia vahtia. Mutta kyllä serkkuja oli vahtimassa vaikka kuinka paljon.
Mutta koska äitini on onneksi viisas nainen ja ymmärsi jo hyvässä vaiheessa että isäni vanehmpien liika näkeminen ei ole hyvä asia, muutimme jo lapsena toiselle puolelle suomea. Ja kyllä vanhempani ovat naimisissa yhä.
Asiaa on miettinyt enemmän teini ikäisenä. kyseisistä syistä johtuen välit isäni vanhempiin ovat olleet hyvin muodolliset ja viileät, enkä heitä monesti vuoden aikana nää. Kun vaarini kuoli, itkin lähinnä sitä että vaarini kuoli, en kyseistä ihmistä, jota en oikeastaan edes tuntenut. Mummini on myös myöntänyt etteivät lapsenlapset ole hänelle niin tärkeitä.
Olen itse työn perässä muuttanut, niinkuin myös mieheni. Kummankin vanhemmat asuvat kaukana ja vielä työelämässä. Sukua ei voi valita, mutta ystävät voi. Sen vuoksi olemme koonneet ympärillemme ns. oman tukiverkoston joka on perheemme täällä. Siinä on hyvä sekä esikouluun menevän poikamme että syntyvän toisen lapsemme olla ja elää.
Kaikki haitalliset ihmissuhteet kannattaa kitkeä elämästä pois. Valitettavasti joskus ne ovat esim. omia vanhempia. Jos koet että vanhempasi nujertavat sinut niin etsi itsellesi perhe. Mitään helppoa se ei ole, eikä minulla ole näin radikaalista toiminnasta mitään kokemusta. Mutta ajatus kannattaa ainakin pitää mielessä. - perheen ulkopuolinen
Olen huomannut miten on henkisesti helpottanut kun olen päättänyt tehdä pesäeron vanhempiini ja veljeeni. He tosin eivät sitä tiedä. En siis ole ottanut heihin yhteyttä eivätkä he minuun. Seuraavasta pilkkaamisesta tai vähättelystä sanon hyvästit.
- kisuinka
No mun äiti sano et se rakastaa kissoja enemmän kun mua ja mä oon meidän perheen musta lammas
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34887601 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181811320RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217