Englannin kielen ero ympäri maailmaa

Luultavasti ainakin ennen joka töllin televiissiovastaanotinta.

Mutta onko englanninkielisillä alueilla yhtä suuria eroja pronomineissa? Mää, mie, mua, miuta, minnuu?

Tästä nyt kuitenkin jäi pois uudet englannin variaatiot eli esimerkiksi kiinalainen englanti, intialainen englanti ja muut joita ei ole vielä luokiteltu pidgineiksi.

Kirjoitettu englanti ei kovin suuresti eroa. Puhekieli jo USA:n sisällä vaihtelee hyvin suuresti, että sitä eroa vois verrata vaikka rauman- ja savonmurteiden eroon. Eli tymmärretyksi tuleminen alkaa olla jo vaikeata heillekin puolin ja toisin. Saatikka sitten vaikka suomalaiselle.

Ei täällä tuhansia vuosia ole erillään eletty. Ei koko Suomen aluetta ole tuhansia vuosia asuttukaan, tai ainakaan asuttanut kansa ei ole olleet he, joita nykyään on tapana sanoa suomalaisiksi. Jopa suomenruotsalaisilla oli muinoin oma murteensa lähes joka pitäjässä.

Englannin kehityksestä eri puolilla maailmaa pitää huomioida, että Englannissakin on lukuisia murteita: pääero on pohjoisen ja etelän välillä. Samoin on huomioitava, että ns. "brittienglanti" (Received Pronunciation, "Oxford English", the "Queen's/King's English") on sosiaalinen murre, jota puhuu äidinkielenään korkeintaan 5% kansasta. Ennen vanhaan tämä kieli omaksuttiin koulutuksen mukana kuten Suomessa suomalaisen sivistyneen ihmisen oletetaan osaavan suomen yleiskieltä - tosin RP on vielä leimallisemmin arvovaltamurre. Britit ovat hyvin herkkiä tälle "luokka-asialle" ja vetävät vaistomaisesti puhujasta johtopäätöksiä. Kelvollista brittienglantia puhuva hillitty tuppisuu suomalainen voi lontoolaisesta taksikuskista vaikuttaa lordimaiselta, koska yläluokka on "etäinen" kuten suomalaiset ;-)

Australian englannin kehitykseen vaikutti varmaankin se, että saari oli rangaistussiirtola, jonne pahin rupusakki lähetettiin. En tiedä ovatko he kielestään ylpeitä. Jotkut aussit tavoittelevat RP-ääntämystä tai tasoittavat puheestaan aussipiirteitä, mitä pidetään jopa koppavana ja epäsympaattisena.

Eli englannin kielessä on eroja, eikä pelkästään ympäri maailmaa. Jo itse emämaa Englannissa tai Brittein saarilla on valtavasti eroja. Eri englanninkielisissä maissa on omat standardinsa. Suomessa on perinteisesti opetettu RP:tä, mutta Amerikka jyrää television ja populaarikulttuurin kautta.

Joten tästä voisi tehdä yhteenvedon, että monenlaiset ääntämykset "kelpaavat". Ainoastaan yksi vokaalien piirre, jota ei Suomessa korosteta tarpeeksi, on kaiksissa englannin variateissa: kaksi "i":tä, jotka ovat eri foneemeja ja tämä ero on opittava:

ship - sheep
hid - heed
bid - bead

jne.

Ero on kvalitatiivinen eikä kvantitatiivinen, kuten Suomessa usein väärin opetetaan suomen ja monien sanojen kirjoitusasun takia.

Ero on opittävä, koska se on samanlainen kuin suomen e:n ja ä:n ero. jos ymmerrettä, mitä tarkoitan.

Suomalaisen on vaikea näköjään oppia myös ero sanoissa:
live - leave. Ensimmäisessä ei esiinny pitkää i:tä.
E:n j ä:n eroa en sitten tajunnutkaan.

mitä RP meinaa?:P