Tuoretiskin myyjät eivät tiedä, myyvätkö tuoretta?

kalaruoan.ystava

Kävinpä tänään paikkakuntamme Citymarketissa tuoretiskillä kysymässä kalaa sushiin jota oli tarkoituksena tehdä ensinmäistä kertaa. Koska sushiin käytetään raakaa kalaa, sen on oltava tuoretta. Luin netistä paljon hyviä ohjeita siitä, miten kaupasta kannattaa kysyä kalan pyyntipäivää.

Lohi näytti herkulliselta, joten kysyin myyjältä koska kala on pyydetty. Myyjä vastasi, etteivät he saa sitä tietää. Olin vähän ihmeissäni, ja kysyin sitten että koska se on heille kauppaan tullut. Täti huokasi happamana, ja meni taemmas katsomaan papereita jostain kansiosta. Hetken selattuaan hän huikkasi: "8. päivä on tullut jotain, mutta en pysty takaamaan että onko se juuri tuota lohta. Tuoreempaa se ei ainakaan ole". Hämmennyin, enkä sitten ottanutkaan kalaa.

Siis mitä ihmettä, eikö kaupat pidä tarkkaa kirjaa että milloin herkästi pilaantuvat kalatuotteet on kauppaan tulleet ja esille laitettu? Eihän kala voi kovinkaan useita päiviä säilyä myyntikelpoisena? Pisti ajattelemaan, kun olen useasti aiemminkin ostanut lohta tiskiltä sen kummemmin miettimättä että kauan se onkaan lillunut varastossa / tiskillä ennen ostoskoriini päätymistä.

Pitää ilmeisesti onkia jatkossa kalat itse jos haluaa olla varma tuoreudesta :-D

3

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kala_ystava

      Kyllä myyjän pitää tietää kertoa kalan pyyntipäivä, pyyntipaikka ja vielä pyytäjäkin (= kalastaja). Ihan sama ostatko kalan torilta vai kaupan kalatiskistä. Ostettavasta kalasta, nimenomaan tuorekalasta, pitää löytyä katkeamaton ketju ( asiakirjat ) myyntitiskiltä pyyntipaikkaan. Vaikka myyjä on kuinka hapan, kun näitä tietoja kysytään, on hänen tehtävänsä kertoa asiakkaalle tiedot. Olen usein kysynyt Jyväskylän MiniManin kalatiskiltä esim. friteeratun muikun valmistajaa, ja aina on vastaus tullut. Harmi vaan, kun enää ei saa Posiolla valmistettua friteerattua muikkua.

    • boog

      Kaupan tiskin lohi on aina pyydetty vähintään pari päivää aikaisemmin. Ihan tuoretta on turva toivoa... Aika turha miettiä jos olet kerta aiemminkin ostanut ja mitään ei ole käynyt. Ei se kala ihan parissa päivässä huonoksi mene...

    • tuoretta tiskiin!

      Meidän paikkakunnalla sekä Prismassa että Cittarissa on myyntitiskin takana seinässä taulu, johon on merkitty kulloisenkin myynnissä olevan kalan pyynti- ja viimeinen käyttöpäivä. Itse kiinnitän huomiota ainoastaan ensimmäiseen - se ei saa olla monta päivää takana päin, varsinkaan rasvaisten lohen ja kirjolohen kohdalla. Norjan lohi on lähes aina minulle liian vanhaa.

      Ja myyjille olen valittanut, jos viikonlopun myynnissä on ollut tarjolla alkuviikosta pyydystettyä lohta - se on aivan liian vanhaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe