Uskovat on niin kauan kuin muistan puhuneet jo tästäkin. Kerran romahtaa vallitseva rahajärjestelmä ja luodaan aivan uusi rahajärjestelmä. Joka sitten johtaa taas niihin kuvioihin, joista raamattu puhuu.
Jopa pedon merkkiin.
Taitaa vaan mennä nämäkin puheet nappiin.
Tuleeko eurooppaan uusi rahajärjestelmä
36
118
Vastaukset
Rahajärjestelmiä on romahdellut ja romahtelee, on valuuttoja jotka ovat käytännössä arvottomampia kuin paperi jolle ne on painettu.
Valtioita on ajautunut maksukyvyttömyyteen ja noussut siitä, suuriakin kansantalouksia.
Siis mitä uutta? Lukuisia kertoja maailmalla jo toteutuneita "ennustuksia".- pässitutka
Kehityssuunnassa ei olekaan mitään uutta, mutta juuri siksi se tuleekin tiedostaa. Romahdukset ja konfliktit johdattelevat kohti suurempia järjestelmiä, jotka perustuvat epäoikeudenmukaisuuteen. Aivan samoin ne on luotu epäoikeudenmukaisuuden avulla, joten ne perustuvat vääryyteen. Siinä viimeistään pitäisi näkyä miksi uskovaiset ovat tuoneet esiin koko rahajärjestelmien teeman.
> Taitaa vaan mennä nämäkin puheet nappiin.
Näin on tosiaan tapatunut ja tapahtumassa, aivan niinkuin kaiken muunkin Raamatussa kerrotun suhteen.- Rahan valtias
Unohdat että eurooppa ei ole koko maailma. Raamatussa puhutaan maailman valuuttasta, eli koko maailma on yksi yhtenäinen valtio jossa yksi rahayksikkö.
Ei ole näköpiirissä lähitulevaisuudessa.> Ei ole näköpiirissä lähitulevaisuudessa.
Hyvin harvat asiat ovat näköpiirissä, mutta silti niitä vain tapahtuu ihan yhtäkkiä, ja seuraukset voivat olla sekä mittavat että katastrofaaliset.
Kristitty seurakunta on maan päällä se Jumalan voima joka estää antikristusta astumasta esiin. Kun luopumus käy riittävän suureksi, tai viimeistään, kun Jeesus hakee omansa pois ennen vaivan ajan alkua, tuo pahuus tulee ilmaantumaan ja silloin alkaa hyvin nopeassa tahdissa ilmenemään kaikenlaista "mielenkiintoista".
TMIVtmiv kirjoitti:
> Ei ole näköpiirissä lähitulevaisuudessa.

TMIV... ja vielä, pedon merkin ilmaantumisen ei tarvitse edellyttää yhtä maailman valtiota tai yhtä valuuttaa. Se on vain väline, jolla korvataan kaikki käteinen raha.
TMIV- Eräs sivustakatsoja
tmiv kirjoitti:
... ja vielä, pedon merkin ilmaantumisen ei tarvitse edellyttää yhtä maailman valtiota tai yhtä valuuttaa. Se on vain väline, jolla korvataan kaikki käteinen raha.
TMIVSe on todennäköisesti mikrosiru. Luin joskus Tiede-lehdestä että kybertekniikka kehittyy todella nopeasti ja ihmisen kloonaus on paljon hitaampaa ja josta ihmiset ovat turhaan huolissaan. Tässä Tiede-lehden artikkelissa pohdittiin juuri sellaista mahdollisuutta, että on mahdollista että tätäkin tullaan käyttämään pahaan, siis kybertekniikkaa, jopa valvomaan ihmisten ajatuksia.
Täytyyhän antikristuksella olla muukin keino paitsi jättää myymättä ja ostamatta kristityille. Eli siis valvotaan kuka kumartaa petoa. Siksi sitä ei pidä ottaa sitä merkkiä.
En ala riidellä tmivin kanssa siitä, tempaistaanko kristityt ennen vainon aikoja, kaikkeen muuhun uskon, mutta itse varaudun kyllä että ei. En usko edes puolivälissä tempaukseen, vaan siihen, että mitä Paavali esim. tarkoitti, olemme sattumoisin hengissä ja Jeesuksen toinen tuleminen on taivaan valtakunnan purkautuminen esiin, siis toisen todellisuuden purkautuminen esiin. En tiedä kuka meistä on oikeassa, mutta vähän vaikea uskoa että otetaan pois vainon ajasta, eiväthän alkukristitytkään päässeet siitä. Sinulla on todella hyviä kirjoituksia tmiv! Olen hengessä mukana toisen kristityn kanssa. Säästä välillä voimiasi. Jumalamme siunausta. Eräs sivustakatsoja kirjoitti:
Se on todennäköisesti mikrosiru. Luin joskus Tiede-lehdestä että kybertekniikka kehittyy todella nopeasti ja ihmisen kloonaus on paljon hitaampaa ja josta ihmiset ovat turhaan huolissaan. Tässä Tiede-lehden artikkelissa pohdittiin juuri sellaista mahdollisuutta, että on mahdollista että tätäkin tullaan käyttämään pahaan, siis kybertekniikkaa, jopa valvomaan ihmisten ajatuksia.
Täytyyhän antikristuksella olla muukin keino paitsi jättää myymättä ja ostamatta kristityille. Eli siis valvotaan kuka kumartaa petoa. Siksi sitä ei pidä ottaa sitä merkkiä.
En ala riidellä tmivin kanssa siitä, tempaistaanko kristityt ennen vainon aikoja, kaikkeen muuhun uskon, mutta itse varaudun kyllä että ei. En usko edes puolivälissä tempaukseen, vaan siihen, että mitä Paavali esim. tarkoitti, olemme sattumoisin hengissä ja Jeesuksen toinen tuleminen on taivaan valtakunnan purkautuminen esiin, siis toisen todellisuuden purkautuminen esiin. En tiedä kuka meistä on oikeassa, mutta vähän vaikea uskoa että otetaan pois vainon ajasta, eiväthän alkukristitytkään päässeet siitä. Sinulla on todella hyviä kirjoituksia tmiv! Olen hengessä mukana toisen kristityn kanssa. Säästä välillä voimiasi. Jumalamme siunausta.> Se on todennäköisesti mikrosiru.
Näin voi olla. Riittää, että sillä kyetään tunnistamaan henkilö luotettavasti ja riittävän etäältä. Sen ei siis tarvitse muuta kuin sisältää jokin henkilön yksilöivä tieto ja kyky lähettää digitaalisesti tietoja kysyttäessä, esim. radioaalloin tms. Luultavasti siihen liitettäisiin myös kyky tunnistaa sijaintinsa ja välittää tarvittaessa sekin - ehkä jopa osana esim. jotain maksutapahtumaa, "todisteena" siitä, että ao. henkilö on ollut samassa paikassa kuin missä jokin maksutapahtumakin on kirjattu, tms. Tietenkin tämä mahdollistaa myös aukottoman valvonnan henkilön liikkeistä.
Kaikki tuo teknologia on jo olemassa, joten mitään erityisen pitkiä aikoja sen pakolliseen käyttöönottoon tuskin tarvitaan.
> En ala riidellä tmivin kanssa siitä, tempaistaanko kristityt ennen vainon aikoja,
En minäkään tahdo riidellä siitä - sen enempää itseni kuin muidenkaan kanssa ;). Turhaapa se olisikin, sillä käsittääkseni on ihan yhtä luotettavan tuntuisia perusteluita kummallekin päätelmälle. Jää nähtäväksi.
> Sinulla on todella hyviä kirjoituksia tmiv! Olen hengessä mukana toisen kristityn kanssa. Säästä välillä voimiasi.
No jopas, kiitos noista sanoista! :) Täytyy säästellä juu, monesti sitä sortuu ärsyyntymiseen ja muuhun hölmöilyyn ihan vain väsyneisyyttään. Tule sinäkin kirjoittelemaan tänne. Uskovia kirjoittajia kehiin vaan niin paljon kuin mahdollista, niin saadaan sitä signaaliakin tänne s**tanallisten "kohinoiden" joukkoon ;).
TMIV- hjll
tmiv kirjoitti:
> Se on todennäköisesti mikrosiru.

TMIVVäitetään, että kasvojen tunnistus on nopeaa. Netin turvallisuuden väitetään romahtavan tiedustelupalveluiden tekemien ja levinneiden kyberaseiden takia. Mikrosiruja ei varmaan asenneta suuressa määrin ihon alle, jollei mikrosiru varmenna kantajansa DNAn ja varmenna netin käyttäjää ? Pedon luku voi liittyä eri lajien DNAn koodiin ? Onko taasen Jumalan merkki henkinen ?
hjll kirjoitti:
Väitetään, että kasvojen tunnistus on nopeaa. Netin turvallisuuden väitetään romahtavan tiedustelupalveluiden tekemien ja levinneiden kyberaseiden takia. Mikrosiruja ei varmaan asenneta suuressa määrin ihon alle, jollei mikrosiru varmenna kantajansa DNAn ja varmenna netin käyttäjää ? Pedon luku voi liittyä eri lajien DNAn koodiin ? Onko taasen Jumalan merkki henkinen ?
> kasvojen tunnistus on nopeaa
Alkaa olla nykyään juu, ja aika luotettavaakin, ainakin lähietäisyydeltä. Kasvojen tunnistuksella voitaisiinkin varmaan helposti identifioida henkilö, mutta toimenpide ei vastaa Raamatussa annettua kuvausta pedon merkistä (Ilm. 13:16-17):
"16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku"
> Mikrosiruja ei varmaan asenneta suuressa määrin ihon alle, jollei mikrosiru varmenna kantajansa DNAn ja varmenna netin käyttäjää
Jaa-a. Mene ja tiedä :). Itse käsitän niin, että riittää, että on vaikka jokin keinotekoinen maailmanlaajuinen tunnusjärjestelmä, josta annettu uniikki koodi, ikäänkuin henkilötunnus, identifioi tietyn henkilön tietojärjestelmille. Tällöin "pedon merkin" ei tarvitsisi muuta kuin kyetä kysyttäessä lähettämään tuo koodi kysyvälle järjestelmälle.

TMIVVoi olla, että uniikki koodi -globaali hetu- riittää ? Sellainen järjestelmä olisi helppo kiertää ja väärentää ? Se voi olla tiedustelupalveluiden, lahjontaan perustuvien valtioiden, yritysten, rikollisjärjestöjen jne tavoite ? Riittäisikö nykyinen luottokortti ?
hjll kirjoitti:
Voi olla, että uniikki koodi -globaali hetu- riittää ? Sellainen järjestelmä olisi helppo kiertää ja väärentää ? Se voi olla tiedustelupalveluiden, lahjontaan perustuvien valtioiden, yritysten, rikollisjärjestöjen jne tavoite ? Riittäisikö nykyinen luottokortti ?
No tarkkaan ottaenhan ei kyllä ole sanottukaan, että sen täytyisi olla jokin idioottivarma systeemi. Kunhan se nyt mahdollistaa sen, että ostaminen ja myyminen ilman sitä on mahdotonta. Sitä paitsi, myös väärennetyn pedon merkin vastaanottaminen olisi edelleen pedon merkin vastaanottaminen, joten mitä välii.
TMIVhjll kirjoitti:
Voi olla, että uniikki koodi -globaali hetu- riittää ? Sellainen järjestelmä olisi helppo kiertää ja väärentää ? Se voi olla tiedustelupalveluiden, lahjontaan perustuvien valtioiden, yritysten, rikollisjärjestöjen jne tavoite ? Riittäisikö nykyinen luottokortti ?
> Riittäisikö nykyinen luottokortti
Jos se määrätään kiinnittämään oikeaan käteen tai otsaan, ja siinä on myös kaikissa versioissa jokin sellainen juttu josta voidaan laskea pedon nimen luku, niin eiköhän sekin sitten riitä :).
TMIVtmiv kirjoitti:
> kasvojen tunnistus on nopeaa
Alkaa olla nykyään juu, ja aika luotettavaakin, ainakin lähietäisyydeltä. Kasvojen tunnistuksella voitaisiinkin varmaan helposti identifioida henkilö, mutta toimenpide ei vastaa Raamatussa annettua kuvausta pedon merkistä (Ilm. 13:16-17):
"16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku"
> Mikrosiruja ei varmaan asenneta suuressa määrin ihon alle, jollei mikrosiru varmenna kantajansa DNAn ja varmenna netin käyttäjää
Jaa-a. Mene ja tiedä :). Itse käsitän niin, että riittää, että on vaikka jokin keinotekoinen maailmanlaajuinen tunnusjärjestelmä, josta annettu uniikki koodi, ikäänkuin henkilötunnus, identifioi tietyn henkilön tietojärjestelmille. Tällöin "pedon merkin" ei tarvitsisi muuta kuin kyetä kysyttäessä lähettämään tuo koodi kysyvälle järjestelmälle.
TMIVtmiv sanoi :
"16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku"
___________
1933/38 painos sanoo :
Ilmestyskirja :
16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, JOSSA on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
Sana JOSSA kertoo sen merkin olevan ihmisessä - 1992 painos taas
kertoo merkin voivan olla irrallisena kädessä esimerkiksi pankkikortti.
1992 painos on tulvillaan tuollaisia "virheitä."pertsa2012 kirjoitti:
tmiv sanoi :
"16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku"
___________
1933/38 painos sanoo :
Ilmestyskirja :
16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, JOSSA on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
Sana JOSSA kertoo sen merkin olevan ihmisessä - 1992 painos taas
kertoo merkin voivan olla irrallisena kädessä esimerkiksi pankkikortti.
1992 painos on tulvillaan tuollaisia "virheitä."PERTSA. Minä aina puutun epäkohtiin, anteeksi. Mutta kun puhutaan "orjista", niin ollaan liian kaukana nykyäivästä, saati sitten vielä myöhemmistä ajoista. "Vapaat - orjat"- asetelma on ollut ja mennyt. Ei tarvitse edes järkeä, kun tajuaa että nuo lauseet olivat käyttökelpoisia siihen aikaan, kun ne kirjoitettiin.
Tuollainen merkki voi tulla, muttei nyt sentään "kaikille". Länsimaihin juu, muttei jossain viidakon perukoilla ole mitään käyttöä. Ilmestyskirjassa on liikaa aukkoja, jotta sitä voi pitää takuuvarmana sanana. Ja koko kirjaa ei olisi saanut olla kuin niille seitsemälle seurakunnalle näytillä. Miksi sekään ei toteutunut?- dikduk
helsinkijokkeri kirjoitti:
PERTSA. Minä aina puutun epäkohtiin, anteeksi. Mutta kun puhutaan "orjista", niin ollaan liian kaukana nykyäivästä, saati sitten vielä myöhemmistä ajoista. "Vapaat - orjat"- asetelma on ollut ja mennyt. Ei tarvitse edes järkeä, kun tajuaa että nuo lauseet olivat käyttökelpoisia siihen aikaan, kun ne kirjoitettiin.
Tuollainen merkki voi tulla, muttei nyt sentään "kaikille". Länsimaihin juu, muttei jossain viidakon perukoilla ole mitään käyttöä. Ilmestyskirjassa on liikaa aukkoja, jotta sitä voi pitää takuuvarmana sanana. Ja koko kirjaa ei olisi saanut olla kuin niille seitsemälle seurakunnalle näytillä. Miksi sekään ei toteutunut?Jokkeri, oikeaa tulevaa ei kukaan ole kyennyt näkemään , ei aikaa ilman orjuutta, naiset tasa-arvoisina , ihminen käymässä kuussa...
Merkistä ajattelisin että siinä on esikuvana olleet juutalaisuuden tfilin, ne ovat "merkkejä" jotka ovat otsalla ja oikeassa kädessä (jos se on vahvin käsi) "Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.." 5.Moos.6:8
Puheena Ilmestyskirjassa on kristinuskon syntyaika jolloin kristittyjä vainottiin, mutta sen jälkeen elettiin yli tuhat vuotta aikaa jolloin kristityt itse vainosivat muita . Aikahypyt apokalypseissa ovat näköjään sallittuja. - Pieni sivuhuomautus
helsinkijokkeri kirjoitti:
PERTSA. Minä aina puutun epäkohtiin, anteeksi. Mutta kun puhutaan "orjista", niin ollaan liian kaukana nykyäivästä, saati sitten vielä myöhemmistä ajoista. "Vapaat - orjat"- asetelma on ollut ja mennyt. Ei tarvitse edes järkeä, kun tajuaa että nuo lauseet olivat käyttökelpoisia siihen aikaan, kun ne kirjoitettiin.
Tuollainen merkki voi tulla, muttei nyt sentään "kaikille". Länsimaihin juu, muttei jossain viidakon perukoilla ole mitään käyttöä. Ilmestyskirjassa on liikaa aukkoja, jotta sitä voi pitää takuuvarmana sanana. Ja koko kirjaa ei olisi saanut olla kuin niille seitsemälle seurakunnalle näytillä. Miksi sekään ei toteutunut?On maailmassa ihan kirjaimellisestikin orjia vielä. (Jopa länsimaissa joitakin naisia pidetään seksiorjina, muualta Eurooppaan tulleita esim., puhumattakaan muusta maailmasta, lapsia kaakaoplantaaseilla orjina, sotilasorjina etc.) Sitä en tiedä, onko hän tarkoittanut näitä orjia, vai sen ajan käsitteillä, ymmärtänyt orjina jotkin ihmiset kun näky on näytetty.
Sotakoneiden kuvaukset ovat mielenkiintoisia. Selostettu sen ajan käsitteillä nykypäivän sotakoneita.
Tuskinpa tämä on näin yksioikoista. Pedon merkki esim. mikrosiruna on juuri erittäin intressantti.
- hjll
Onko paikallisraha Raamatun mukainen,työllistävä negatiivisen koron paikallisraha ? Entä ihmetalous, jossa kaikki saadaan rukoilemalla ? Rahan takana on aina jokin taho: valtio, eu, yk, tekoäly ? Nykyisin kansantalouksia ja maailmantaloutta ohjataan supertietokoneiden simulaattioilla ?
- hjll
Sopiiko Nebukadnessarin uni suuresta patsaasta globaaliin rahaan tai mihin tahansa imperiumiin ? Mikropiireissä ja savessa on paljon piitä.
- aivanko kohta
Jokohan se anttikristo kohta ilmestyy.
- body
Nykyinen raha- ja valuuttajärjestelmä toimii, kunhan vain saadaan nuo huijarit kuriin.
Ja ne pedonmerkit menivät jo, ne oli siellä erämaa taipaleella ja haudattiin hiekkaan, joten ne saa ja pitää unohtaa menneisyyden harhakuvina.- Niinhän sitä luulisi
Ainakin minusta se juuri on mielenkiintoista, vaikka en joka päivä odotakaan Jeesuksen toista tulemista, eivätkä ajatukseni askartele kaiken aikaa pedon merkissä, kuten ei useimmillakaan kristityillä, että tuo sitten taitaakin olla totta. Äärimmäisen mielenkiintoiseksi tekee sen, että ihmiset nimenomaan eivät enää älyä huomata sitä. Ei siitä tarvitse kaiken aikaa jauhaa tietenkään, mutta kerrassaan herkullista, että suurin osa kirkkoon kuuluvista ja kirkon papeistakaan eivät pidä sitä mitenkään mahdollisena juttuna.
Herkullista. Absolutely. Sitten vielä kun tulee näitä profetioita liukuhihnalta, kukaan ei lopulta usko ja siinähän se ansa juuri on. Toki tässä nyt tarvitaan vielä vähän aikaa, koska sitä ei ole kokonaan häivytetty mielistä. Täytyy olla sellainen tilanne, missä ihmiset eivät voi olla varuillaan. Sehän tulee siis yllätyksenä. Ja täällä pitää olla vieläkin vähemmän ihmisiä, jotka enää ottavat sitä ollenkaan todesta, edes mahdolliselta kannalta. Niinhän sitä luulisi kirjoitti:
Ainakin minusta se juuri on mielenkiintoista, vaikka en joka päivä odotakaan Jeesuksen toista tulemista, eivätkä ajatukseni askartele kaiken aikaa pedon merkissä, kuten ei useimmillakaan kristityillä, että tuo sitten taitaakin olla totta. Äärimmäisen mielenkiintoiseksi tekee sen, että ihmiset nimenomaan eivät enää älyä huomata sitä. Ei siitä tarvitse kaiken aikaa jauhaa tietenkään, mutta kerrassaan herkullista, että suurin osa kirkkoon kuuluvista ja kirkon papeistakaan eivät pidä sitä mitenkään mahdollisena juttuna.
Herkullista. Absolutely. Sitten vielä kun tulee näitä profetioita liukuhihnalta, kukaan ei lopulta usko ja siinähän se ansa juuri on. Toki tässä nyt tarvitaan vielä vähän aikaa, koska sitä ei ole kokonaan häivytetty mielistä. Täytyy olla sellainen tilanne, missä ihmiset eivät voi olla varuillaan. Sehän tulee siis yllätyksenä. Ja täällä pitää olla vieläkin vähemmän ihmisiä, jotka enää ottavat sitä ollenkaan todesta, edes mahdolliselta kannalta.Näinpä. Rahasta ja rahanpyörittämisestä on luotu uusi uskonto. Sitä ei saa epäillä, siihen tulee luottaa kuin kallioon. Hyssytellään, että ainahan se näin on ollut. Ei ole mitään hätää. Sen kun vain kulutatte yhä samaan tahtiin.
Samoin en minäkään elä lopun tunnelmissa. Enkä oikein jaksa uskova noihin profetioihin, kun niitä on muutaman kymmenen vuotta seuraillut. Minusta se on pelkkää ennustamista, enteeksi jos loukkaan jotakuta.
”Täytyy olla sellainen tilanne, missä ihmiset eivät voi olla varuillaan.”
Mutta varmaan on se, että pahat ajat alkavat ja ne todella tulevat varas yöllä. Se että kuinka ja mistä tuo alkusysäys tulee, ei tiedä vielä kukaan.
- body
Nuo lopunajat, pedonmerkit ja muut ikivanhat kajastukset ova menneisyyden ihmisten harhakuvia.
Olivat niin ahtaalla, nälissään ja näännyksissä että hallusinaatiot valtasivat ajatusmaailman.
Nyt niitä luetaan kuin almanakkaa ja katsotaan sataako huomenna.
Uskovaisuus on mennyt sairaaksi touhuksi.
Luulisi että elämän realiteetit jo jotain vaikuttaisivat, sillä maailmanloppuja on ennustettu jo ainakin muutama vuosituhat.
NIITÄ EI TULE, EIKÄ MENE, JOTEN NE PITÄÄ JO HAUDATA MENNEISYYDEN HIEKKAAN.- mitenhän on
jaa jaa..
- Ingenjör_(1
Niinistön vaalitentissäkin esilel tuoma uusi valuutta on SDR:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Erityisnosto-oikeus tässä Medvedev esittelee uuden maailmanvaluutan:
http://www.telegraph.co.uk/finance/currency/5796892/Russian-President-Dmitry-Medvedev-pulls-new-world-currency-from-his-pocket.html- Niinhän sitä luulisi
Herkullisinta tuossa antikristus-jutussa on se, että jopa maalliset estävät välillä vahingossa lopun tekemällä antikristus-elokuviaan.
Puhumattakaan Jim-kanavan skandaalinkäryisistä huuhaa-ohjelmista. Kyllä tässä sikäli vielä saattaa olla pitkäkin aika.
Liikaa asiasta tietoisia ihmisiä. > Liikaa asiasta tietoisia ihmisiä.
Luulen, että ihmisten tietoisuus asiasta vaikuttaa tässä yllättävänkin vähän. Pikemminkin vaikuttaa asenne, eli se, miten tuohon tietoon suhtautuu ja miten aikoo sen pohjalta toimia ja/tai jättää toimimatta.
Arvelen, että yksi merkittävimmistä "markkinointikikoista" pedon merkille tulee olemaan helppous ja turvallisuus. Saadaanhan sillä helpotettua monenlaisia henkilön tunnistamiseen, asiakirjojen allekirjoitusten varmentamiseen, ja rahaliikenteeseen liittyviä toimenpiteitä. Lisäksi se tulnee helpottamaan erilaisten rikosten ratkaisua olennaisesti - saattaapa olla, että sen väitetään jopa lopettavan kaikenlaisen rikollisuuden, kun kiinnijäämisen todennäköisyys lähentelee 100%:ia. Arvelen, että tällaisten "täkyjen" kanssa ihmiskuntaa tullaan viemään kuin pässiä narussa.
TMIVKiitos TMIV. Sehän kuulostaa suunnilleen maailman parhaalta keksinnöltä, jos merkillä saadaan helpotettua tunnistuksia ja varmennuksia. Ja jos tiedossa on vielä rikollisuuden loppuminen, niin mikä sen hienompaa ihmiskunnalle! Odotellaan.
Niin :(. Juuri kuvaamiesi kaltaisia asenteita tarkoitin, kun sanoin, että ihmiskunnalle tuo ajatus myytäneen ihan helposti: ratkaisuna tai merkittävänä apuna monenlaisiin ongelmiin. Samalla unohtuu, että ajatuksen taustalla on itse s**tana ihmiseksi syntyneenä antikristuksena. Se, mikä jälleen kerran näyttää ja tuntuu hyvältä (vrt. kielletyn puun hedelmä), onkin vain petollista valhetta ja kuolettavaa myrkkyä.

TMIVtmiv... oletko oikeasti tosissasi?
- KILVOITELLAAN
tmiv kirjoitti:
Niin :(. Juuri kuvaamiesi kaltaisia asenteita tarkoitin, kun sanoin, että ihmiskunnalle tuo ajatus myytäneen ihan helposti: ratkaisuna tai merkittävänä apuna monenlaisiin ongelmiin. Samalla unohtuu, että ajatuksen taustalla on itse s**tana ihmiseksi syntyneenä antikristuksena. Se, mikä jälleen kerran näyttää ja tuntuu hyvältä (vrt. kielletyn puun hedelmä), onkin vain petollista valhetta ja kuolettavaa myrkkyä.
TMIVTmiv. Luin juuri Raamatusta Toinen kirje Tessalonikalaisille 2 luvusta: Siinä puhutaan antikristuksesta, joka tulee eksyttämään maailmaa. Siitä juuri Jeesus on varoittanut. Tapahtuu uskosta luopumista, tämän anitikristuksen voimalla hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen. Mielestäni on rukoiltava tosi paljon Jumalaa, Jeesuksen Kristuksen nimessä, että Hän antaisi uskoa ja voimia kilvoitella armon tiellä, kohti Taivaan iloa, joka on varattu kaikille Jeesukseen uskoville. Jeesus sanoo: Minun kodissani on monta asuinsijaa ja minä menen valmistamaan lisää, että tekin saisitte olla siellä missä minäkin olen. Toivon kaikille uskoville ja kaikille lukijoille Siunattua kesää. Kannattaa alkaa etsimään Jumalan valtakuntaa, niin se teille annetaan. Tämän tarkoitin niille , jotka eivät ole vielä löytäneet Jeesusta Kristusta. Kirjoittele, mitä olet mieltä?
TMIV, Eli sinusta on parempi jäädä tälle kehitystasolle, vaikka rikollisuuden voisi sinun esityksesi mukaan saada "pahan merkillä" minimiin. Eli pahuuden merkillä pahuus vähenee. Ja se on petollista valhetta? En pysy perässä.
- body
Jos olette käväisseet esim Lontoo Heathrow lähtopaikalla, ei siellä ehditä niitten satojentuhansien matkalaisten sukuselvityksiä tehdä, jotta oikea ihminen lähtee matkalle.
Ihmisen tunnistaminen tehdään niin helpolla, nopeasti ja varmasti kuin vain tietotekniikka sen suo.
Nyt siihen siihen tunnistamiseen käytetään panhainta koodisysteemiä ja sitä parannellaan, uusitaan ja muutetaan. Ehken se on siru ??, mutta se ei ole mikään pedon merkki.- Entäpä jos?
Ei tässä varsinaisesti väitetä tarkkaan, että tiedetään mikä se on. Mutta mieti itsekin: miten antikristus muuten pystyy valvomaan, ettei hänelle epäsuosituille henkilöille osteta ja myydä?
Miten lopulta kun homma menee hullummaksi, valvotaan, että häntä kumarretaan jumalana. Etkö tunne yhtään uutta teknologiaa. En tiedä koska tämä tulee, en väitä tietävänä aikoja, mutta kyllä siinä on kuvattu jonkinlaista mikrosirua hyvinkin.
Eikä tarvitse edes olla mikään ns. fundis tämän ymmärtääkseen, ja huomatakseen että siinä saattaa hyvinkin olla perää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407851Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.303077Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3632078Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841694Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1461509Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211251- 1001219
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371132- 151088
Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com191066