kunnon lihatiski on heille ihan kunnia-asia.
No, vihannestiski ei ainakaan ole! Eilen ostin lähi-K-marketista kotimaisen kurkun, sellaisen joka on kireään muoviin pakattu! Ostin, vaikka osasin odottaa heikkoa laatua jo ennalta, kun aikaisemmin ostamani ovat maistuneet samalta kuin paska haisee - sori vaan. No, nyt otin heti kotiin tultuani kääreen pois ja huomasin että kurkun väri oli kirjava - siis oli sellaisia tummempia laikkuja. No, tänä aamuna sitten nämä laikkukohdat olivat painuneet kuopalle ja tyvipää oli pehmentynyt. Eli, joku laatuvika alun alkaen.
Että sellaista K-kaupan kunnia-asiaa. Eikä ollut siis kurkkujen suhteen eka kerta, ja joskus olen ottanut pussillisen porkkanoita ja kotona huomasin sitten että suurin piirtein kaikki porkkanat pussissa puolimätiä!
No, miksi menen K-kauppaan? Siksi kun joskus ei jaksa lähteä autottomana parin kolmen kilometrin päähän parempaan kauppaan!
No, kuitin nakkasin eilen siellä kaupassa jo heidän roskikseen ja se käärekin on poistettu, joten turha lähteä palauttelemaan! Mutta kai se on jo lopulta uskottava, että tuosta K-kaupasta ei laatua saa! Yleensä siellä on kaikki tarjoustavaratkin loppu, jos illalla menee katsomaan. Paitsi tietenkin Pirkka-olut, mutta sitä minä en laatikko- tai tölkkikaupallakaan kotiini kanna!
Joo, olen laittanut palautetta kauppaan ja vastahan tässä tuli toukokuussa oikein kyselylomake ko. kaupan palveluista kotiin, lomakkeen tietenkin täytettynä palautin.
muistaakseni K-kauppa aikaisemmin tv-mainoksessa sanoi, että
17
219
Vastaukset
- vein pois hyllystä
Vähän samaa tyyliä tääläkin...mutta onneksi on 3 kauppaa josta valita. K-kaupassa käyn plussakorttitarjouksien takia.
Toissapäivänä oisin tarvinnut ruoanlaittoon mangon. Eipä ollut, sanottiin että kuorma tulee seuraavana päivä . Ei ollut sittenkään. No okei- vastustavasta firmasta löytyi.
Hollantilaiset tomaatit tarjuksessa 99cnt /rasia. Jo neljäs rasia oli käyttökelponen, muut oli homeessa tai litskana.
Ja tomaattien kohdalla ei ollut muuten eka kerta. - vetabix_nro1
Sekä kurkku että porkanat on pakattu muoviin, jonka läpi pystyy arvioimaan tuotteen laadun hyvinkin helposti. Jos sinä olet niin umpi että ostat tarkistamatta mitä ostat, niin siitä vain peilin eteen itkemään tämän tarinan dorkalle.
Sen jälkeen voit kirjoittaa itsellesi vielä diplomin siitä, että heität huonoksi toteamasi kaupan kuitit roskiin, vaikka kokemuksesi mukaan ne kannattaisi säästää että voisi hakea rahat takaisin jos sattuu ostamaan - vapaaehtoisesti - sutta.- oho!
Kyllä tarkastin mitä ostin. Mutta sitä värivirhettä en valitettavasti pystynyt näkemään. Kokeilin juurikin, ettei se tyvipää ala olemaan pemeä tai muutenkaan kurkku pehmeä.
Että älä tule niitä peiliin katsomisia esittelemään!
Kuka sanoi, että aina heitän roskiin kuitit! Aina ei jaksa mennä valittamaan - ja se siitä. - Älä ihmeessä!
oho! kirjoitti:
Kyllä tarkastin mitä ostin. Mutta sitä värivirhettä en valitettavasti pystynyt näkemään. Kokeilin juurikin, ettei se tyvipää ala olemaan pemeä tai muutenkaan kurkku pehmeä.
Että älä tule niitä peiliin katsomisia esittelemään!
Kuka sanoi, että aina heitän roskiin kuitit! Aina ei jaksa mennä valittamaan - ja se siitä.Nyt hän tulee sitten sanomaan, että sitten säilytin väärin, kun kerran yhdessä yössä meni tärviölle!
No, kuten sanottu otin muovin heti pois ja laitoin sen viileäkaappiin eikä lähellä ollut etyleeniä tuottavia kasviksia.
No, kerropa nyt mikä sitä kurkkua vaivasi, kun siinä niitä värivirheitä oli? - vetabix_nro1
oho! kirjoitti:
Kyllä tarkastin mitä ostin. Mutta sitä värivirhettä en valitettavasti pystynyt näkemään. Kokeilin juurikin, ettei se tyvipää ala olemaan pemeä tai muutenkaan kurkku pehmeä.
Että älä tule niitä peiliin katsomisia esittelemään!
Kuka sanoi, että aina heitän roskiin kuitit! Aina ei jaksa mennä valittamaan - ja se siitä.Eli sinä tarkistit että tuote on ok, mutta et huomannut mitään moitittavaa. Jostain omituisesta syystä kaupan henkilökunnan olisi kuitenkin pitänyt pystyä näkemään etukäteen että tuote tulee pilaantumaan maailmanennätys-ajassa ja poistaa tuote myynnistä. Sitäkö sinä yrität tosissasi täällä esittää?
- vetabix_nro1
Älä ihmeessä! kirjoitti:
Nyt hän tulee sitten sanomaan, että sitten säilytin väärin, kun kerran yhdessä yössä meni tärviölle!
No, kuten sanottu otin muovin heti pois ja laitoin sen viileäkaappiin eikä lähellä ollut etyleeniä tuottavia kasviksia.
No, kerropa nyt mikä sitä kurkkua vaivasi, kun siinä niitä värivirheitä oli?Minä tulen sanomaan sinulle sitten, että jos sinä et tiennyt kaupassa tuotetta hypistellessäsi, että tuote tulee pilaantumaan maailmanennätys-ajassa, niin miten sinä puoliapina kuvittelet että kaupan henkilökunta osaisi tai pystyisi ennustamaan tällaisia asioita?
- oudolle tyypille!
vetabix_nro1 kirjoitti:
Minä tulen sanomaan sinulle sitten, että jos sinä et tiennyt kaupassa tuotetta hypistellessäsi, että tuote tulee pilaantumaan maailmanennätys-ajassa, niin miten sinä puoliapina kuvittelet että kaupan henkilökunta osaisi tai pystyisi ennustamaan tällaisia asioita?
Voitko lopettaa tuon älyttömän nimittelyn!
No, mitä ilmeisimmin jossain on vikaa, kun kerran tuote pilaantuu ennätysajassa - ehkä kaupan säilytystilat?
Sinulla on joku ongelma! Pitäisikö tässä vain kehuja jaella K-kaupan väelle? MIKÄ SUN ONGELMA ON?
Ja nimenomaan tuo nimenomainen kauppa kärsii jostain - ehkä liian pienistä tiloista - ehkä vääränlaiset säilytystilat tuoretavaroille - ehkä tilaa väärät määrät tavaraa eli ei osaa ennakoida kysyntää. Sillä sen lisäksi että tämä vihannespuoli on heikko, siellä loppuvat aina tarjoustavarat - illalla kun menee niin ei ole enää mitä nyt sitten plussatarjouksia on ollut.
MITÄ! EIKÖ SAA VALITTAA - OLETKO SINÄ KOKOAPINA!
Et sunkas sinä nyt koe, että sitä kauppaa jossa sinä olet työssä (siltähän se vaikuttaa, että myyjänä/omistajana otat kaiken itseesi), haukutaan.
Olitko muuten se sinä, kun tässä taannoin tämän saman kaupan leipäosastosta kerrottiin! Joo, kaupassa ei vikaa, vika on ostajassa! Asiakkaassa vika, kuluttajassa vika! - totaalisen outo!
vetabix_nro1 kirjoitti:
Eli sinä tarkistit että tuote on ok, mutta et huomannut mitään moitittavaa. Jostain omituisesta syystä kaupan henkilökunnan olisi kuitenkin pitänyt pystyä näkemään etukäteen että tuote tulee pilaantumaan maailmanennätys-ajassa ja poistaa tuote myynnistä. Sitäkö sinä yrität tosissasi täällä esittää?
No, miten sinä selität ne puolimädät porkkanat - siis tosiasissa, sen kaupan vihannesosasto on heikko ja huonosti hoidettu!
MIKÄ SUN ONGELMA ON?
EIHÄN TÄSSÄ MAASSA MUUTENKAAN OLE TAPANA KEHUJA JAELLA! MIKSI MINÄ SITTEN VÄEN VÄKISIN YRITTÄISIN TUOSTA K-MARKETISTA KEKSIÄ HYVIÄ PUOLIA KUN NIITÄ SIELLÄ TOSIAANKAAN EI OLE! PAITSI SE, ETTÄ SE ON LÄHIKAUPPA JA ON SUNNUNTAISINKIN AUKI ILTAYHDEKSÄÄN, ETTÄ JOS NYT VAIKKA MAITO ON LOPPU NIIN SITÄ SAA!
MIKÄ SUN ONGELMA ON? - joo-o.
vetabix_nro1 kirjoitti:
Eli sinä tarkistit että tuote on ok, mutta et huomannut mitään moitittavaa. Jostain omituisesta syystä kaupan henkilökunnan olisi kuitenkin pitänyt pystyä näkemään etukäteen että tuote tulee pilaantumaan maailmanennätys-ajassa ja poistaa tuote myynnistä. Sitäkö sinä yrität tosissasi täällä esittää?
Kerro sinä sitten, miksi muissa kaupoissa, joissa on samalla tavalla pakattuja eli tiukassa muovikääreessä kurkkuja, harvemmin saa sitä laatua mitä tuosta kaupasta?
JOSSAIN VIKAA - EIKÄ SUINKAAN OSTAJASSA!
Ja monesti tuote jää ostamassa, kun sen näkee pakkaamattomassa tavarassa, että se ei ole kunnossa - todennäköisesti juuri sen saman asian takia mennyt huonoksi, että säilytystilat ovat virheelliset. VIhertyviä perunoita jne.
Ja edelleen: Ko. kaupassa suurin piirtein aina kun on tarjoustuotteita myydään ei oota! Ja hirveästi on sitten sitä laatua, että myydään alella vanhaksi mennyttä tavaraa!
EDELLEEN: MIKÄ SUN ONGELMA?
JOS EI OLE KEHUTTAVAA NIIN EI VOI KEHUA VÄKISIN!
- oikean lihan ystävä
"kunnon lihatiski on heille ihan kunnia-asia."
Jos liikkeen lihatarjonnasta on 80 - 90% ns. marinoitua "lihaa", ei tuota mainoslausetta voi ottaa ollenkaan vakavasti. Jos se olisi kunnia-asia, prosenttiosuudet olisivat täysin toisinpäin.- Kyselijä...
No ei todellakaan ole noin paljon marinoituja. Lihatiskiltä löytyy naturelleja eli maustamattomia moneen tarkoitukseen. On kyljyksiä, jauhelihaa, paistilihaa, maustamatonta kanaa, savukylkeä, kokonaisia kaloja jne..
Vaihtoehtoja löytyy monenlaiseen ruokaan.
Eipä tule ostettua niitä marinoituja ollenkaan eikä senkään vuoksi, kun niistä ei tiedä lihan alkuperämaata. - Aikaa sitten
Lihatiski oli kunnossa, kun Väinö sitä teeveessä kehu, siitä on mennyt jo vähän aikaa.
- just just.
Kyselijä... kirjoitti:
No ei todellakaan ole noin paljon marinoituja. Lihatiskiltä löytyy naturelleja eli maustamattomia moneen tarkoitukseen. On kyljyksiä, jauhelihaa, paistilihaa, maustamatonta kanaa, savukylkeä, kokonaisia kaloja jne..
Vaihtoehtoja löytyy monenlaiseen ruokaan.
Eipä tule ostettua niitä marinoituja ollenkaan eikä senkään vuoksi, kun niistä ei tiedä lihan alkuperämaata.No, tässä nimenomaisessa K-marketissa ei lihatiskiä olekaan, on vain pakattuja lihoja!
Taitaa olla tuo kiukkupää K-kauppiaan sukua! - vetabix_nro1
Suomessa yhdenkään kaupan lihaosaston myynnistä 80-90% ei ole marinoituja tai maustettuja lihoja.
Suosittelen hakemaan jonkinlaista apua pakonomaiseen valehtelun tarpeeseesi. - vetabix_nro1
just just. kirjoitti:
No, tässä nimenomaisessa K-marketissa ei lihatiskiä olekaan, on vain pakattuja lihoja!
Taitaa olla tuo kiukkupää K-kauppiaan sukua!Voi tietenkin olla ettet tiedä, mutta kerrottakoon sinulle, että pakattu liha ei ole yhtä kuin marinoitu tai maustettu liha.
- tsiisus sentään!
vetabix_nro1 kirjoitti:
Voi tietenkin olla ettet tiedä, mutta kerrottakoon sinulle, että pakattu liha ei ole yhtä kuin marinoitu tai maustettu liha.
MITÄ HELVETTIÄ SÄ SÖNKÖTÄT!
MINÄ ASIALLISESTI SANOIN; ETTÄ TÄSSÄ ALOITTAJAN TARKOITTAMASSA KAUPASSA EI EDES SITÄ LIHATISKIÄ OLE!
SIIS MITÄ?
ONKO SULLA LÄÄKKEET LOPPU?
HERRAN JUMALA MIKÄ KIUKKUPÄÄ!
- hei
Ja ihan huomautus tuosta lihatiskin kunnia-asiasta, jota mainoksissa käytetään, ei koske k-marketteja vaan k-super marketteja, että ette nyt sekoita kun tosiaankaan suurimmassa osassa k-marketteja ei lihatiskiä enää ole :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668