juhannuksena, niinkuin ennen on totuttu, kertoivat TV. uutiset.
Siinä saa taalas mallintaa lämmintä otsasuonet pullollaan, mutta lapset eivät saa kuitenkaan mansikoita, koska sato ei valmistu jussiksi, kuten silloin kun ilmasto oli keväisin lämpimämpi.
Espoossakin eletään vielä Ruotsalaisten varhaisperunoitten varassa, kun Rymättyläläisiä ei ole näkynyt, vaikka ne istutettiin jo lähes puoli vuotta sitten.
Lapsemme eivät tule näkemään mansikoita
10
60
Vastaukset
- Eelis Permanen
Jaa, no jälkikasvu oli kylläkin torilla tänään myymässä ensimmäistä päivää paikallista suomalaista mansikkaa. Ensimmäiset varhaisperunathan saatiin tavanomaisesti jo lakkiaisjuhliin. Äläpä teurastaja siis valehtele.
- Sähköteurastaja
Vastaan kerrankin vakavasti, kun niin naurattaa.
http://www.youtube.com/watch?v=6O5oYSbIlfk - Sähköteurastaja
Kysymyshän oli vain että saavatko lapsemme juhannusmansikoita entiseen malliin, vai tarjoileeko alarmisi raakileita.
A: raakileita
B: kypsiä. - Sähköteurastaja
Kysymys oli TV uutisesta, jossa sanottiin ettei tule mansikoita jussiksi vanhaan malliin, josta voi tehdä päätelmän etteivät lapsetkaan saa mansikoita vanhaan malliin.
Se miksi mansikat eivät ole kypsyneet, sitä voitte kysyä taalakselta, että miten selittää kun kevät on ollut keskimääräistä lämpimämpi, ja kasvit esittävät vastalauseensa olemalla kypsymättä.
Onkohan takana salaliitto? - Eelis Permanen
Oliskohan että pari aikaisempaa kevättä on olleet myös keskimääräistä lämpimämpiä, jopa enemmän kuin tämä kevät? Ja muukin vaikuttaa kuin pelkkä lämpösumma, aurinkoisuus, kuivuus/märkyys ym.
Et vastannut kysymykseen? - Sähköteurastaja
Jos tämä oli kysymyksesi, vastaan auliisti:
"Oliskohan että pari aikaisempaa kevättä on olleet myös keskimääräistä lämpimämpiä, jopa enemmän kuin tämä kevät?"
Meinaakkona että tämä kevät on viileämpi kuin aikaisemmat pari?
No sitähän miekin, aika velikultia, hetihän sä älysit! - Eelis Permanen
No onhan tuo ollut viileämpi kuin edellinen ainakin, en lähde nyt tilastoja sen pidemmälle tarkistelemaan. Ihan tilastomatematiikan mukaan on 50 % mahdollisuus, että kevät x on edellistä viileämpi. Ei ole vaan ihan tilastomatematiikkaa noudattaneet viime vuosien kelit. Saavutettiinko jopa sellainen ihme, että 12 kuukaudessa oli 11 vertailukauden keskiarvoja lämpimämpää kuukautta.
Nyt saat vaikean kysymyksen. Tuo osoittaa a. viilenemistä b. lämpenemistä? - Sähköteurastaja
Pöljä
Todennäkyisyyslaskkuissa ei ole tolokkua, koska puolet kolmen vuoden
ajalta tuuottaa piikin eli 0,125. - Eelis Permanen
Jaaha, Päijänteen rantamilla nautittiin juuri supisuomalaisia varhaisperunoita, eikä hintakaan hirvittänyt. Mitä se teurastaja taas on pöljäillyt ettei pottuja saa. Ja jälkikasvu myi toista päivää mansikkaa.
No osoittaako ne jatkuvat peräkkäiset keskiarvoa lämpimämmät kuukaudet a. viilenemistä b. lämpenemistä? Ei pitäisi olla vaikeaa kahdesta valita. - Sähköteurastaja
No minähän oln just Lohjan tukussa vaihtamassa vierasmaalaisi suomalaisiin
laatikkoihin, sitäpaitsi aiknaan tein Somerolla peunanpesukoneen mikä teki
hyvinniin Someron savimaanpotusta joko hiekkamaan, tai miltamaan perunaa
noin niinku mekaanisesti.
Vastakarvaa saattais kiinnostaa miten se tehhään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671