Elämä ei ole rajoittunut meidän mittakaavaamme

sohvakosmologi

Mitä pienempään mittakaavaan mennään, sen nopeemmin kulkee aika ko. mittakaavassa olevalla havainnoitsijalla. Samoin, mitä suurempaan mittakaavaan mennään, sen hitaammin aika kulkee. Oikeasti maapallomme saattaa hyvinkin olla ns. "atomi", osa jonkun suuremman mittakaavan elämänmuotoa. Esimerkiksi kun "zoomataan" oikein kaus poispäin maapallolloa, alkaa lopulta tähtisumujen ja galaksien myötä hahmottua jäätelöpallo, jota tuntemattoman 10^50 mittakaavan elämänmuoto pistää poskeensa. Samalla analogialla kun syödään jäätelöä, kyseinen pallo sisältää miljardeja ja miljardeja sivilisaatioita ja elämänmuotoja, joiden elämänkaaret vain humahtavat ohi meidän aika-avaruudessamme. On selvää, että vaikka zoomattaisiin sisään tai ulos loputtomasti, niin koskaan ei tulla löytämään pienintä ja suurinta entiteettiä.

10

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ääretön määreetön

      Aiheesta on tuo animaatioelokuvakin tehty jossa oli kokonainen maailma pölyhiukkasen sisällä.
      Ihan mielenkiintoista.
      Jostakin todella kaukaa katsottuna meidän universumi on pikkiriikkinen pilkku vain.

      Äärettömyydessä olisi melkoista haaskausta mikäli se olisi ainoa pilkku.

      Tiedelehdessä oli ajatuksia loputtomista universumeista joka väistämättä tarkoittaisi sitä että siellä on paraikaa lukemattomia meikäläisen klooneja tekemässä täsmälleen samaa asiaa kuin mekin.

      Äärettömyys on suhteellisen vaikea asia ajatusleikkinäkin jo.

      • joopa joo...

        "Tiedelehdessä oli ajatuksia loputtomista universumeista joka väistämättä tarkoittaisi sitä että siellä on paraikaa lukemattomia meikäläisen klooneja tekemässä täsmälleen samaa asiaa kuin mekin."

        Mihin tuo väistämätön totuus perustuu?


    • naku totuus

      Siihen että jos on ääretön määrä tapahtumia niin silloin jotkin tapahtumat ovat väkisin identtisiä.

      Jos vaikkapa oletetaan että lottovoiton, siis päävoiton mahdollisuus on 1 / 16000000
      ja otetaan vaikkapa jokin vielä suht ymmärrettävä luku esim jos olisi biljoona lottoajaa niin laskennallisesti tulisi 62500 päävoittoa.

      Äärettömyydessä tuo biljoonakin olisi ihan yhtä pieni luku kuin 0,1 eikä sillä olisi mitään merkitystä. Teoriaa tuskin ihan lähiaikoina vahvistetaan tai kumotaan.)

      • eiku...

        Se perustuu siihen, että luulemme kaiken pyörivän oman napamme ympärillä. Tokihan meistä- ja hyvin tärkeästä elämästämme pitää ainakin kolme kopiota olla.
        Melko epätodennäköistä kyllä. Jää siinä tilaa muillekin vaihtoehdoille.


      • cut the crap
        eiku... kirjoitti:

        Se perustuu siihen, että luulemme kaiken pyörivän oman napamme ympärillä. Tokihan meistä- ja hyvin tärkeästä elämästämme pitää ainakin kolme kopiota olla.
        Melko epätodennäköistä kyllä. Jää siinä tilaa muillekin vaihtoehdoille.

        Ikuisesti ihmetyttää tuo alemmuudentuntoinen jankutus ihmisen pahuudesta ja tyhmyydestä.
        Voisi hyväksyä reippaasti sen faktan että me olemme todella nuori laji. Ei vielä edes päiväkoti-iässä.
        Jos selviämme niin ehkä jo tuhannen vuoden päästä meiltä voidaan vaatia asioita.
        Taistelu jatkuu kuten kaikilla muillakin lajeilla tällä sun muilla palloilla!

        Ja aihe oli teoriat. Teorioita on pakko olla mikäli mielimme kehittyä. Ne ovat pohja joihin etsitään tukea tieteellisistä havainnoista ja matematiikasta.


      • jatkoa eikulle..
        eiku... kirjoitti:

        Se perustuu siihen, että luulemme kaiken pyörivän oman napamme ympärillä. Tokihan meistä- ja hyvin tärkeästä elämästämme pitää ainakin kolme kopiota olla.
        Melko epätodennäköistä kyllä. Jää siinä tilaa muillekin vaihtoehdoille.

        niin ja PS "eiku"- mies et ymmärtänyt ollenkaan mitä tarkoittaa äärettömyys ja äärettömät universumit. Ne ei liity millään tavalla meihin tai meidän mahdolliseen itsekkyyteemme vaan puhtaasti matematiikkaan.

        Ja tuo teoria tulee hieman kosmologiaa enemmän pohtineilta tahoilta kuin "eiku" - mieheltä.


    • kuksaa2

      Porvarispunteilla aika on rahaa. Ei he tiedä mitään ajattomasta luonnosta.

    • Halu tulla syödyksi?

      Hawkins on toisutuvasti puhunut että alinet olisi vihamielisiä, niitä ei kannataisi yrittää lähestyä ja kommunikoida.

      Maapallo mainostaa itseään noin 50 valovuoden päähän nyt..
      Kasvaen koko ajan. Proxima Centauri vain 4.2 valovuoden päässä.. ja on koittamassa aika jolloin maan teknisen olemasaolon aika havaitaan suuressa määrässä lähi järjestelmiä.. Alfa Centauri A on varsin auringonkaltainen,,

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_lähimmistä_tähdistä

      Nämä kaikki tietää jo maan teknologiasta,, par aikaa katsellen Natsisaksan lähetyksiä!

    • lukkijurpomies.

      Hawkingsin teoria vihamielisyyksistä perustuu tiedemiehen laskennalliseen huoleen ja pelkoon.

      Omalta kohdaltani ja kuulemani / lukemani perusteella olen ennemminkin sitä mieltä että mikäli on niin pitkälle kehittynyt että kykenee tähtienväliseen matkailuun niin on myös henkisesti niin pitkälle kehittynyt että kunnioittaa muiden lajien elämää ja korkeintaan haluaa elää vuorovaikutuksessa heidän kanssaan josta molemmat hyötyy.

      Suurimman osan maanpäällä elävien ihmisten tämänhetkinen maailmankuva ja yhteiskuntarakenteet eivät kestäisi tietoa extra- terrestrialeista. Siksi niistä ei puhuta julkisuudessa vaan niitä käsitellään "huru-ukkojen" rajatietona.

      Omalta kohdaltani matemaattisena henkilönä katson näytön riittäväksi siihen että täällä on vierailtu ja vieraillaan. Esim poikani on lentäjä ja hän on keskustellut aiheesta yli sadan kollegansa kanssa ja heistä joka kolmas on nähnyt objekteja joita he eivät osaa selittää.

      Tässä kohtaan tästä seikasta johtuen tulee väistämättä mieleen se että meidän fysiikan laeissa on erittäin vakavia puutteita. Sillä olisi melkoisen vaikeaa kuvitella että jokin sivilisaatio matkustaisi tuhansia tai miljoonia vuosia pöljistelemään tätä meidän touhua täällä.
      Siispä täytyy olla olemassa jonkinlaiset "madonreiät" tai jokin "ylivalonnopeus" tai jokin muu siirtymätapa josta meillä ei ole edes minkäänlaista teoriaa olemassa.

      Toisen maailmansodan aikana jokaisen osapuolen raportoimista "foo fighterseista" tehdään havaintoja tänä päivänäkin. Pistää todella kysymään että mikä täällä on niin mielenkiintoista että vuosikymmeniä sama jengi on kyttäämässä meitä.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Foo_fighter

      http://www.youtube.com/watch?v=82_xzHcAQgo

      • leikkaus.

        "aircrew reported that the objects flew formation with their aircraft and behaved as if under intelligent control, but never displayed hostile behavior"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe