Hesarin kettutytöt hurjana.

Sähköteurastaja

Maailma on pelastettava - aikaa 3 päivää.
Pelissä maailmas tulevaisuus.
Toivottiin siirtymistä vihreään talouteen, mutta sitä ei edes löydy tyrkyllä olevasta
kokousasiakirjasta.

Hesari suoltaa WWF mantraa, koko lehden voimin.
Kyse oli perimmältään siintä että valtioiden pitäisi maksaa prosentin verran kansantulostaan YK,n pohjattomaan kaivoon, sekä luonnonvarojen hallinnan luovuttamisesta WWF johtoiselle YK,lle ja sen elimille.

23

117

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sähköteurastaja
    • Eelis Permanen

      Niin Rion tavoitteita olivat äärimmäisen köyhyyden poistaminen, lapsikuolleisuuden vähentäminen, koulutusmahdollisuuksien parantaminen ym ym. Kerro mitä noista sinä vastustat ja miksi?

      • hbsrdgs

        Höhlä, nehän vastustavat niitä itse,
        kun eivät ole saaneet aikaan edes ehdotuksia, näin ollen ole sopimassa mistään konkreettisista toimistakaan, saatika niiden aikatauluista.


      • meillä homma hanskas

        Nuo Rion tavoitteethan ovat ihan ok, Suomi on kohtalaisen hyvin täyttänyt nuo tavoitteet omalta osaltaan, eli on hyvä esimerkki muille heikommin menestyneille maille. Huonommin asiansa hoitaneiden maiden siis pitäisi ottaa mallia meistä.


      • Yritä uudestaan.
        meillä homma hanskas kirjoitti:

        Nuo Rion tavoitteethan ovat ihan ok, Suomi on kohtalaisen hyvin täyttänyt nuo tavoitteet omalta osaltaan, eli on hyvä esimerkki muille heikommin menestyneille maille. Huonommin asiansa hoitaneiden maiden siis pitäisi ottaa mallia meistä.

        Hmm. Kovin kettutyttömäinen kommentti. Ensin sanot, että tavoitteet ovat ok, niitä sen kummemmin miettimättä. Sitten vielä esittelet Suomen esimerkkinä.

        Kenellekähän tuollaiset perustelut uppoavat.

        On tainnut jäädä Niiniluoto ja Aristoteles lukematta. Tai ainakin ymmärtämättä.


      • häh---
        Yritä uudestaan. kirjoitti:

        Hmm. Kovin kettutyttömäinen kommentti. Ensin sanot, että tavoitteet ovat ok, niitä sen kummemmin miettimättä. Sitten vielä esittelet Suomen esimerkkinä.

        Kenellekähän tuollaiset perustelut uppoavat.

        On tainnut jäädä Niiniluoto ja Aristoteles lukematta. Tai ainakin ymmärtämättä.

        Niin tavoitteet olivat "äärimmäisen köyhyyden poistaminen, lapsikuolleisuuden vähentäminen, koulutusmahdollisuuksien parantaminen". Eikös nuo asiat ole meillä aika hyvin hanskassa? Ja mitä vikaa noissa tavoitteissa sitten on?


      • Surkeeonjama
        meillä homma hanskas kirjoitti:

        Nuo Rion tavoitteethan ovat ihan ok, Suomi on kohtalaisen hyvin täyttänyt nuo tavoitteet omalta osaltaan, eli on hyvä esimerkki muille heikommin menestyneille maille. Huonommin asiansa hoitaneiden maiden siis pitäisi ottaa mallia meistä.

        Mutta kohtahan Suomi on samassa surkeassa asemassa kuin nuo "heikommin menestyneet maat" kun kiotofiilit ajavat teollisuuden ulos maasta Kiinaan ja Afrikkaan, hinnat nousevat, työttömyys lisääntyy tai siirtyy heikommin palkatulle palvelusektorille emmekä me kohtaisi mitään ilmastomuutosta ilman näitä uhrauksiakaan.

        Ei oikein vaikuta järkevän hommilta minusta nämä kiotofiilien globalismihankkeet.


    • Rio + 20

      Helsingin Sanomien pääkirjoitus:

      http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Maailma on pelastettava aikaa kolme päivää/a1340077352801

      Kolmessa päivässä yrittää 40 000 osallistujaa pelastaa maailman.
      20 vuo­des­sa maail­man vä­ki­lu­ku on kas­va­nut nel­jän­nek­sen, hii­li­di­ok­si­di­pääs­töt ovat li­sään­ty­neet 36 pro­sent­tia ja mo­ni­muo­toi­suus on vä­hen­ty­nyt 12 pro­sent­tia.
      Riskiraja on jo ylitetty.
      Seuraavan 20 vuoden aikana taloudelliset seuraukset ovat merkittävät.
      (Siitä olen samaa mieltä, nyt tehdään kestämätöntä ja tuhlaavaa.)

      • Rio + 20

      • jbcgcghbd
        Rio + 20 kirjoitti:

        Kyllä se on niin tärkeää asiaa, että linkki pitää toimia paremmin:

        http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Maailma on pelastettava aikaa kolme päivää/a1340077352801

        Ei sit kumminkaan taida olla kovin tärkeä asia,
        ton olis voinut postata hullu maailma tai viihdeosastolle.


      • Käännös 180 asteC
        jbcgcghbd kirjoitti:

        Ei sit kumminkaan taida olla kovin tärkeä asia,
        ton olis voinut postata hullu maailma tai viihdeosastolle.

        "Ai­kaa maa­pal­lon pe­las­ta­mi­seen on niu­kas­ti. On las­ket­tu, et­tä ny­ky­me­nol­la eko­sys­tee­mien hei­ken­ty­mi­nen ja il­mas­ton­muu­tos ovat 20 vuo­des­sa eden­neet niin pit­käl­le, et­tä ta­lou­del­li­set seu­rauk­set ovat mer­kit­tä­vät. Ko­kouk­sen tee­mak­si on­kin otet­tu vih­reä ta­lous suh­tees­sa kes­tä­vään ke­hi­tyk­seen ja köy­hyy­den vä­hen­tä­mi­seen. Yh­teen pi­täi­si ni­voa kol­me ulot­tu­vuut­ta: ta­lou­del­li­nen, so­siaa­li­nen ja eko­lo­gi­nen. Täs­sä on tois­tai­sek­si on­nis­tut­tu sur­keas­ti."

        Tuotahan ne ovat hokeneet viimeiset melkein 40 vuotta. Vuosi -75 oli jonkinlainen virstanpylväs ja 180 asteen käännös, kun seuraavan jääkauden alarmismi vaihdettiin paniikinlietsontaan ilmaston ihmisen aiheuttamalla ja kontrolloimattomalla lämpenemisellä.


    • Sähköteurastaja

      Ihmettelen suuresti miksi alarmistit vastustavat RIO 20 kokouksessa
      saavutettua konsensusta.

      Konsensushan tarkoittaa yksimielisyyttä, joka realisoitui siten että kaikki allekirjoittivat, jopa V. Itälä.
      Ei kai konsensukseen ole huomauttamista?

      Limatolloilla oli vain 97% konsensus, mutta nyt saavutettiin vihdoin 100%

      • Käännös 180aC

        "Konsensushan tarkoittaa yksimielisyyttä, joka realisoitui siten että kaikki allekirjoittivat, jopa V. Itälä."

        Tuonne kokouksiin ei pahemmin päästetä niitä, jotka ovat eri mieltä ja siten voisivat romuttaa uneksimisen konsensuksesta.


    • k78hf75

      "äärimmäisen köyhyyden poistaminen, lapsikuolleisuuden vähentäminen, koulutusmahdollisuuksien parantaminen ym ym."

      Tuossa heitettiin tärkeä kysymys että mitä vikaa noissa asioissa on? Siis mitä?

    • Sähköteurastaja

      Oletko pöljä, kaikkihan hyväksyivät esittämäsi aiheet.
      Etkö lukenut parakrafia.

      Kukaan ei vastustanut, koska oli konsensus.
      Se että täytyykö maksaa WWF.lle sen kuninkaallisten metsästysmaiden laajentamisesta alkuasukkaiden kustannuksella, jäi auki, siintäkö se kiikastaa.

      http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/2012041705579685_v0.shtml

    • se edellinen

      En ole pöljä mutta sitä vaan että sinähän olet vastustanut koko kokousta eli siis myös lapsikuolleisuuden vähentämistä ym. Tämä tuli selväksi

    • Sähköteurastaja

      No eihän kokouksen tarkoituksena ollut lapsikuolleisuuden vähentäminen, vaan kuninkaallisen WWF norsujahdin turvaaminen, ettei alkuasukaslapset pyöri jaloissa.

      Nimeenomaanhan kokouksen tarkoituksena oli lapsien vähentäminen.

    • se edellinen

      Kuninkaallisen norsujahdin turvaaminen...joo, et näköjään pysty asialliseen keskusteluun niin kuin otaksuinkin. Jos vielä jotenkin voisit selittää mitä tekemistä kunkun norsujahtireissulla Afrikkaan ja Rion 20 kokouksella on. Mutta vain jos kykenet asialliseen argumentointiin.

      Asialistalla ei ole nimittäin olleet norsujahdit vaan äärimmäisen tärkeät meitä jokaista koskettavat ja tulevaisuuttamme suuntaavat asiat.

    • Omnipotentian harha

      Välillä tuntuu siltä, että, että nämä tyypit, jotka ovat päässeet HeSaan duuniin, kuvittelevat itsestään liikoja.

      Nyt siellä ollaan niin "kettutyttötoimittajaa".

      Sama pätee YLEn suhteen. Olihan sielläkin joku "tiedetoimittaja", joka ennusti maailmanloppua lähivuosille ja sai vielä houkuteltua herkkäuskoisemmat mukaan liturgiaansa.

    • Wuhuu!

      "Yritä uudestaan.

      Hmm. Kovin kettutyttömäinen kommentti. Ensin sanot, että tavoitteet ovat ok, niitä sen kummemmin miettimättä. Sitten vielä esittelet Suomen esimerkkinä.

      Kenellekähän tuollaiset perustelut uppoavat.

      On tainnut jäädä Niiniluoto ja Aristoteles lukematta. Tai ainakin ymmärtämättä."

      • Wuh!

        Hesari on näköjään haastettu.


    • Mr. Minä

      Huomasin, että ketju oli yhtä vailla liekehtiäkseen.

      Voin ehkä auttaa.

      Ja niin autankin.

    • Sähköteurastaja

      Kaikki ei tykkää että kettutytöt käy kuumana?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe