Uutiset kertovat, että Syyria on ampunut alas turkkilaiskoneen. Turkki Naton jäsenenä pyytää Natoa puuttumaan asiaan. Jokainen vähänkin Raamattu lukenut oivaltaa, että tilanne voi muuttua tulenaraksi mm. Iranin israelvihamielisyyden ja Venäjän Syyia ja Iran -sympatioiden johdosta. Jokohan Gog on saamassa koukut leukoihinsa?
"Näin sanoo Herra Jumala: Gog, Mesekin ja Tubalin ylin ruhtinas, minä käyn sinua vastaan! Minä kuljetan sinua paikasta toiseen, minä panen koukut leukoihisi ja tuon nähtäväksi sinut ja koko sotajoukkosi, hevosesi ja ratsumiehesi, kaikki täysissä varusteissa, koko suuren joukkosi pitkine ja pyöreine kilpineen, miekkamiehiä kaikki. Heidän kanssaan ovat Persian, Nubian ja Putin miehet, kaikilla kilvet ja kypärät, heidän kanssaan ovat Gomer ja Bet-Togarma, kaikki perimmän pohjoisen joukot -- sinun kanssasi on monia kansoja.
"Valmistaudu, varustaudu, sinä ja kaikki sinun joukkosi, jotka ovat luoksesi kokoontuneet. Varaudu olemaan minun käytettävissäni, sillä aikojen kuluttua sinä saat kutsun ja tehtävän. Kun aika on täysi, sinä tulet sodan jäljiltä rakennettuun maahan, jonka asukkaat ovat palanneet monien kansojen keskeltä. Sinä tulet Israelin vuorille, jotka ovat pitkään olleet autioina mutta ovat saaneet väkensä takaisin kansojen keskeltä. Kaikki asuvat siellä turvallisin mielin. Silloin tulet sinä, hyökkäät kuin rajuilma, pilven lailla sinä peität koko maan. Sinä hyökkäät kaikkine joukkoinesi, ja sinun kanssasi on monia kansoja."
Joko Gog on saamassa koukut leukoihinsa?
55
172
Vastaukset
- dikduk
Ihmettelen että aikuiset (?) viitsivät tuota leikkiä.
Muuten nykyiset israelilaiset eivät asu "turvallisin mielin " siellähän on ollut sotaa ja pelkoa tuhosta nykyisen valtion synnystä lähtien, mutta ne joille Hesekiel sanansa suuntasi eli pakkosiirrosta palaajat asuivat pitkään turvallisesti ilman ulkoista uhkaa. Nimetyt ruhtinaat maineen ovat historiaa,juutalaisille on tuon jälkeen olleet aivan uudet viholliset joita profeetat eivät edes nähneet, joista pahimmat ja tuhoisimmat monet kristilliset valtiot ja kirkot.Kuuteen miljoonaan tuhottuun mahtuisivat kaikki muinoin eläneet juutalaiset ja israelilaiset hasmonivaltioon asti.
Se mitä Juudan ja israelin asukkaille tapahtui oli hyttysen yninää siihen verraten mitä kristinuskoisessa Euroopassa on juutalaisille tehty.Israelin ja Juudan profetia oli osa lähi-idän laajempaa ilmiötä siihen kuului koston ennustaminen ja toivominen oman kansan ja sen jumala n viholliselle . Sota ja tappaminen olivat luonnollisia asioita, ei pahoja ja vältettäviä kuten en nykyään koetaan.- Koukut leuassa
Olet kyllä nyt pahasti hakoteillä. Juutalaismurhat tapahtuivat Euroopan maaperällä, eivät Israelissa. Kaikki profeetat ennustavat lopun ajan Israeliin. Profeetoissahan on ennustettu, että aurinko ja kuu eivät anna valoaan. Näin ei ole vielä tapahtunut.
- dikduk
Koukut leuassa kirjoitti:

Tarkoitus oli sanoa että koska profeetat ennustivat tuhoa silloisten Israelin ja Juudan vihollisille nyt he ennustaisivat sitä muinaisten Niniven ja Damaskon asemesta Berliinille ja Roomalle.Näin pitkälle he eivät nähneet ja muinaisten vihollistenkaan tuhoa ei tapahtunut siten kuin profeetat sen ennustivat, sen sijaan Babelista palanneiden asutus ja temppeli- joiden piti olla pysyviä- tuhoutuivat, Sitäkään profeetat eivät nähneet.
Auringon ja kuun valon pimeneminen oli muinoin käytetty vertaus, taivaan ilmiöiden syitä ei tunnettu, välillä kumpikin taivaankappale pimeni ja sitä pidettiin merkkinä milloin mistäkin.
Nykyinen Israel ei asu rauhassa, sotia siellä voi vielä syttyä ja yllätyksenä ne eivät todellakaan tulisi," Gogin" sodan voitte unohtaa. - Jumala voi !
dikduk kirjoitti:
Tarkoitus oli sanoa että koska profeetat ennustivat tuhoa silloisten Israelin ja Juudan vihollisille nyt he ennustaisivat sitä muinaisten Niniven ja Damaskon asemesta Berliinille ja Roomalle.Näin pitkälle he eivät nähneet ja muinaisten vihollistenkaan tuhoa ei tapahtunut siten kuin profeetat sen ennustivat, sen sijaan Babelista palanneiden asutus ja temppeli- joiden piti olla pysyviä- tuhoutuivat, Sitäkään profeetat eivät nähneet.
Auringon ja kuun valon pimeneminen oli muinoin käytetty vertaus, taivaan ilmiöiden syitä ei tunnettu, välillä kumpikin taivaankappale pimeni ja sitä pidettiin merkkinä milloin mistäkin.
Nykyinen Israel ei asu rauhassa, sotia siellä voi vielä syttyä ja yllätyksenä ne eivät todellakaan tulisi," Gogin" sodan voitte unohtaa.Ote
http://fkf.net/Kadonneet/NancyGander2002.html
" Silloin Herra sanoi: ”Minun profeetallinen sanani tulee menemään eteenpäin. Tyttäreni, minä näen sinun nousevan ruskeaa karhua vastaan, joka on tämä demonivoima Suomen yllä ja pitää sitä vankinaan pelon alla.
Ja minä näin sinun nousevan karhun yläpuolelle ja se karhu tulee makaamaan allasi pelkoa täynnä sinusta. Sinä tulet rikkomaan tämän otteen Suomen kansan yli.”
Eräs toinen uskonsisar sanoi: ”Hiljattain olen nähnyt monien susien lähestyvän laaksoa. Laakson toisessa päässä oli ikään kuin metalliasuisia miehiä, jotka olivat tulossa samaan suuntaan.
Sitten jostain tuli tämä massiivisen iso lumipallo, joka syöksyi alas ja murskasi nämä metallimiehet allensa.
Tämä lumipallo varmaankin kuvaa sitä, mitä Suomessa tulee tapahtumaan. Sudet ovat uskonnollisia demonihenkiä.
Kun me uskovat rukoilemme, se on kuin suomalainen lumipallo, joka lähtee vyörymään.” Sitten tämä henkilö sanoi. ”Viime sunnuntain rukouskokouksessa näin suuren jäävuoren tulevan alas ja siinä oli susilauma piileskelemässä.
Herra sanoi: ”Minä tulen toteuttamaan profeetallisen näyn Suomessa aikanansa. Suomessa tulee olemaan suuri puhdistus ja minun omani päästetään vapaiksi.”
Aika mielenkiintoinen profetia !
Mutta siitä onko Suomi yksi kadonneista Juudan heimoista, sitä ei voi tietää, mutta kyllä niissä yhtäläisyyksiä on.
Aika mielenkiintoinen tuo jo ajatuksenakin on !
http://fkf.net/Kadonneet/ - dikduk
Jumala voi ! kirjoitti:
Ote

http://fkf.net/Kadonneet/En ymmärrä tuollaista höpöhömpää .Suomalaisten alkuperä on selvitetty, geneettisesti ja muutenkin, eikä se ole lähi-idässä ei lähelläkään .Suomalaisten esi-isät asuivat täällä jo kun Israelin kuningaskunta tuhoutui eikä tänne ole väkeä lähi-idästä muuttanut .
. Mikä tahansa hömppä menee täydestä joihinkin jos siihen liitetään jokin uskonnollinen tekijä, joku näki unta jossa Jeesus sanoi , joku on tutkinut raamattua ja pyhä henki on hänelle ilmoittanut että...Näitä "ilmoituksia " ovat saaneet suurin piirtein kaikki kristinuskoon kääntyneet kansat , myös tanskalaiset ja englantilaiset ovat oikeasti yksi Israelin heimoista.Pohjoiseen on Israelin lapsilla näköjään ollut erityisen kova pyrky, samoin imperiumin rakentamiseen :Rule Ruben, rule the waves.. ???
Aina "profetioissa" jotkut tapetaan, mutta oma joukko pelastuu karmealta kohtalolta jonka jumala muille on järjestänyt ja unessa ystävällisesti jollekin näyttänyt. - ed.
dikduk kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista höpöhömpää .Suomalaisten alkuperä on selvitetty, geneettisesti ja muutenkin, eikä se ole lähi-idässä ei lähelläkään .Suomalaisten esi-isät asuivat täällä jo kun Israelin kuningaskunta tuhoutui eikä tänne ole väkeä lähi-idästä muuttanut .
. Mikä tahansa hömppä menee täydestä joihinkin jos siihen liitetään jokin uskonnollinen tekijä, joku näki unta jossa Jeesus sanoi , joku on tutkinut raamattua ja pyhä henki on hänelle ilmoittanut että...Näitä "ilmoituksia " ovat saaneet suurin piirtein kaikki kristinuskoon kääntyneet kansat , myös tanskalaiset ja englantilaiset ovat oikeasti yksi Israelin heimoista.Pohjoiseen on Israelin lapsilla näköjään ollut erityisen kova pyrky, samoin imperiumin rakentamiseen :Rule Ruben, rule the waves.. ???
Aina "profetioissa" jotkut tapetaan, mutta oma joukko pelastuu karmealta kohtalolta jonka jumala muille on järjestänyt ja unessa ystävällisesti jollekin näyttänyt.Yhtäläisyyksiä kuitenkin on tuon ja jnk. muunkin tutkimuksen kanssa, ei se nyt ihan tuulesta temmattu liene. Ja yhdestä alkuperästä kaikki on kuitenkin lähtenyt.
- dikduk
ed. kirjoitti:
Yhtäläisyyksiä kuitenkin on tuon ja jnk. muunkin tutkimuksen kanssa, ei se nyt ihan tuulesta temmattu liene. Ja yhdestä alkuperästä kaikki on kuitenkin lähtenyt.
Suomalaiset ja israelilaiset /juutalaiset kuten kaikki muutkin nykyiset kansat ja ihmiset yhdistää yhteinen afrikkalainen alkuperä.On olemassa vain yksi ihmislaji johon me kaikki kuulumme.
Nykyiset kansat ja kulttuurit ovat kaikki nuoria, ja jokaisen meidän esi-isät ovat käyneet läpi monia vaiheita ennen kuin edes ovat syntyneet ne kansat joihin nyt kuulumme. Suomalaisten perimä kuitenkin todistaa etteivät suomalaiset ole olleet kosketuksissa eivätkä polveudu niistä etnisistä ryhmistä joista israelilaiset olivat lähtöisin .Siitä ei ole mitään epäselvyyttä, tietyt kristilliset ryhmät vain keksivät ja elättävät näitä kumallisuuksia omista uskontoon liittyvistä syistään. - ed.
dikduk kirjoitti:
Suomalaiset ja israelilaiset /juutalaiset kuten kaikki muutkin nykyiset kansat ja ihmiset yhdistää yhteinen afrikkalainen alkuperä.On olemassa vain yksi ihmislaji johon me kaikki kuulumme.
Nykyiset kansat ja kulttuurit ovat kaikki nuoria, ja jokaisen meidän esi-isät ovat käyneet läpi monia vaiheita ennen kuin edes ovat syntyneet ne kansat joihin nyt kuulumme. Suomalaisten perimä kuitenkin todistaa etteivät suomalaiset ole olleet kosketuksissa eivätkä polveudu niistä etnisistä ryhmistä joista israelilaiset olivat lähtöisin .Siitä ei ole mitään epäselvyyttä, tietyt kristilliset ryhmät vain keksivät ja elättävät näitä kumallisuuksia omista uskontoon liittyvistä syistään.Jesaja ennusti jo noin 100 vuotta ennen Ensimmäisen Temppelin hävitystä ja Juudan joutumista Baabelin pakkosiirtolaisuuteen, että Assyyrian pakkosiirtolaisuuteen kadonneet ja Egyptiin karkoitetut Israelin heimot palaavat (Jesaja 27:8-13). Efraimin heimo palaa vuoristoonsa Jordan-joen länsirannalle (Hesekiel 48:5). Jeremia ennusti:
"Niinä päivinä Juuda menee Israelin luo ja yhdessä ne tulevat pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin omaksi teidän isillenne" (Jeremia 3:18). Heprealaisissa ja latinalaisissa alkuteksteissä Juuda siis menee Israelin luo (ts. liittyy siihen Israeliin),
joka vielä asuu pohjoisessa maassa (Venäjällä?), ja sieltä yhdessä palataan esi-isien perintömaahan!
Tällaiseksi Israelin kokoontumisen paikaksi "pohjoisimmassa Pohjolassa" eli ("ilmestysvuoreksi Otavan tähtikuvion alla" Jes. 14:13) osoittautunee Pietarin ja Arkangelin laajat ympäristöt, missä jo ovat kauan asuneet juutalaiset ja suomensukuiset vähemmistöt.
Näkikö Jeremia 2600 vuotta sitten juutalaisten ja israelilaisten kohtaamisen Suomessa (=Finland) "maan pohjoisella äärellä" (Jer. 31:8) ?
" Suomalaisten perimä kuitenkin todistaa etteivät suomalaiset ole olleet kosketuksissa eivätkä polveudu niistä etnisistä ryhmistä joista israelilaiset olivat lähtöisin "
Onko sinulla faktatietoa asiasta ? - dikduk
ed. kirjoitti:
Jesaja ennusti jo noin 100 vuotta ennen Ensimmäisen Temppelin hävitystä ja Juudan joutumista Baabelin pakkosiirtolaisuuteen, että Assyyrian pakkosiirtolaisuuteen kadonneet ja Egyptiin karkoitetut Israelin heimot palaavat (Jesaja 27:8-13). Efraimin heimo palaa vuoristoonsa Jordan-joen länsirannalle (Hesekiel 48:5). Jeremia ennusti:

Onko sinulla faktatietoa asiasta ?Pohjoinen maa oli Babel Jeremiahan puhuu koko ajan kuningaskuntien tuhosta, niiden asukkaiden pakkosiirrosta ja sieltä paluusta, ei mistään joka tapahtuisi 2500 vuoden kulutua.Jeremiahan myös ilmoitti että Babelista palanneiden asutus jäisi pysyväksi (Jer 24:5-6) .
Jes 14.13 puhuu Assyyrian kuninkaan , Sargon II:n kuolemasta. " "Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: "Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa "
Jer 31: 8 " tuon heidät pohjoisen maasta", joka edelleen on Babylonia .
Taidat provoilla? - ed.
dikduk kirjoitti:
Pohjoinen maa oli Babel Jeremiahan puhuu koko ajan kuningaskuntien tuhosta, niiden asukkaiden pakkosiirrosta ja sieltä paluusta, ei mistään joka tapahtuisi 2500 vuoden kulutua.Jeremiahan myös ilmoitti että Babelista palanneiden asutus jäisi pysyväksi (Jer 24:5-6) .
Jes 14.13 puhuu Assyyrian kuninkaan , Sargon II:n kuolemasta. " "Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: "Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa "
Jer 31: 8 " tuon heidät pohjoisen maasta", joka edelleen on Babylonia .
Taidat provoilla?Babylonia ei ole pohjoinen maa. Eikä se ole missään maanäärissä.
Heprean ja Suomen kielissä on noin kuusisataa yhteistä sanaa, joista muutamat ovat samoja kuten "emo", "tippa, tipah" ja "ahaa, ahah" sekä "t"-päätteinen monikkomuoto. Suomalaiset eivät vieläkään osaa Efraimille muinoin onnettomalla tavalla (Tuom. 12:5-6) lausua yhteen kirjaimia s ja h kuten esimerkiksi sanassa "shibboleth", vaan tiedemiehemme käyttävät kansalliselle Shibboleth-systeemille nimeä "haka", vaikka kielellistä vaihtoa on ruotsalaisten ja venäläisten kanssa ollut yli 1000 vuotta.
Juutalainen Raamatun kalenteri on kuu-aurinkokalenteri, millaisen käyttöön muinaisessa Suomessa viittaavat ns. jätinkirkot tai jatulintarhat. Kalevalaan on talletettu Kalevan (Kaleb?) kansan kaipaus ja etsintä menetetystä omasta kotimaasta:
"Juuri kaivaten maata moista
lähteneet oli kulkemaan tuolta he Aasian alkukoista
- otava, aurinko oppainaan - maata kaivaten, kussa senki luonto luontoa omaa ois,
kussa Kalevan heimon henki korven honkien humussa sois......"
Juudan heimojen Baabeliin karkoitusten 604-586 eKr yhteydessä katosi Liitonarkki, mikä oli tärkein armon väline ja jonka Kirkkaus pyhitti Temppelin. Kalevalan SAMPO saattaa olla perimätietoa Israelin kalleimmasta kansallisaarteesta. Kuitenkaan "Liitonarkkia ei enää kaivata, kun
Juudan ja Israelin heimot palaavat yhdessä pohjoisesta maasta" (Jer. 3:16-18). Juutalaisetkin tulevat siihen mennessä vakuuttuneiksi, että Messias on jo tullut "JHWH:n kärsivänä palvelijana" - dikduk
ed. kirjoitti:
Babylonia ei ole pohjoinen maa. Eikä se ole missään maanäärissä.
Heprean ja Suomen kielissä on noin kuusisataa yhteistä sanaa, joista muutamat ovat samoja kuten "emo", "tippa, tipah" ja "ahaa, ahah" sekä "t"-päätteinen monikkomuoto. Suomalaiset eivät vieläkään osaa Efraimille muinoin onnettomalla tavalla (Tuom. 12:5-6) lausua yhteen kirjaimia s ja h kuten esimerkiksi sanassa "shibboleth", vaan tiedemiehemme käyttävät kansalliselle Shibboleth-systeemille nimeä "haka", vaikka kielellistä vaihtoa on ruotsalaisten ja venäläisten kanssa ollut yli 1000 vuotta.
Juutalainen Raamatun kalenteri on kuu-aurinkokalenteri, millaisen käyttöön muinaisessa Suomessa viittaavat ns. jätinkirkot tai jatulintarhat. Kalevalaan on talletettu Kalevan (Kaleb?) kansan kaipaus ja etsintä menetetystä omasta kotimaasta:
"Juuri kaivaten maata moista
lähteneet oli kulkemaan tuolta he Aasian alkukoista
- otava, aurinko oppainaan - maata kaivaten, kussa senki luonto luontoa omaa ois,
kussa Kalevan heimon henki korven honkien humussa sois......"
Juudan heimojen Baabeliin karkoitusten 604-586 eKr yhteydessä katosi Liitonarkki, mikä oli tärkein armon väline ja jonka Kirkkaus pyhitti Temppelin. Kalevalan SAMPO saattaa olla perimätietoa Israelin kalleimmasta kansallisaarteesta. Kuitenkaan "Liitonarkkia ei enää kaivata, kun
Juudan ja Israelin heimot palaavat yhdessä pohjoisesta maasta" (Jer. 3:16-18). Juutalaisetkin tulevat siihen mennessä vakuuttuneiksi, että Messias on jo tullut "JHWH:n kärsivänä palvelijana"Babylonia oli israelilaisille pohjoinen maa ja heidän maan äärensä olivat itselle tuolloin tunnetuissa paikoissa " Pois, pois! Paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra. Minä olin hajottanut teidät kaikkiin ilmansuuntiin, sanoo Herra. 7 Pois, pois Babylonista! Lähtekää sieltä, Siionin asukkaat! "
Sinä provoilet , kalebit ja sammot ylittävät järjettömyydessään jo fundiskristittyjenkin väitevalikoiman . No jaa, rimaa hipoen, kyllä täällä vakavissaankin esitetään vaikka mitä . - ed.
dikduk kirjoitti:
Babylonia oli israelilaisille pohjoinen maa ja heidän maan äärensä olivat itselle tuolloin tunnetuissa paikoissa " Pois, pois! Paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra. Minä olin hajottanut teidät kaikkiin ilmansuuntiin, sanoo Herra. 7 Pois, pois Babylonista! Lähtekää sieltä, Siionin asukkaat! "
Sinä provoilet , kalebit ja sammot ylittävät järjettömyydessään jo fundiskristittyjenkin väitevalikoiman . No jaa, rimaa hipoen, kyllä täällä vakavissaankin esitetään vaikka mitä .Miksi Suomen valtiolipussa on leijona ?
" Heprean ja Suomen kielissä on noin kuusisataa yhteistä sanaa, "
Miten sen selität ? - näin..
dikduk kirjoitti:
Babylonia oli israelilaisille pohjoinen maa ja heidän maan äärensä olivat itselle tuolloin tunnetuissa paikoissa " Pois, pois! Paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra. Minä olin hajottanut teidät kaikkiin ilmansuuntiin, sanoo Herra. 7 Pois, pois Babylonista! Lähtekää sieltä, Siionin asukkaat! "
Sinä provoilet , kalebit ja sammot ylittävät järjettömyydessään jo fundiskristittyjenkin väitevalikoiman . No jaa, rimaa hipoen, kyllä täällä vakavissaankin esitetään vaikka mitä .Rabbi Yair Davidiy pitää suomalaisia (ja sveitsiläisiä) Isaskarin kadonneena heimona, kuten jostain syystä piti myös kosmopoliitti Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim eräässä päiväkäskyssään. Tuskin kuitenkaan nämä kaksi itsenäistä eurooppalaista valtiota, Sveitsi ja Suomi, ovat näin läheisesti sukua keskenään.
- näin.
ed. kirjoitti:
Miksi Suomen valtiolipussa on leijona ?
" Heprean ja Suomen kielissä on noin kuusisataa yhteistä sanaa, "
Miten sen selität ?Babylonia oli valtakunta Mesopotamiassa, nykyisen Irakin valtion eteläosassa. Valtakunnan pääkaupunki oli Babylon.
Babylonian rajoina olivat Persianlahti, Tigris- ja Eufratvirrat ja autiomaa. Laajimmillaan Babylonia ulottui idässä Eläminvuoriin ja lännessä Välimereen
Eipä tuo missään maan ääressä ole.. - dikduk
näin.. kirjoitti:
Rabbi Yair Davidiy pitää suomalaisia (ja sveitsiläisiä) Isaskarin kadonneena heimona, kuten jostain syystä piti myös kosmopoliitti Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim eräässä päiväkäskyssään. Tuskin kuitenkaan nämä kaksi itsenäistä eurooppalaista valtiota, Sveitsi ja Suomi, ovat näin läheisesti sukua keskenään.
Davidiy ei ole rabbi eikä tutkija vaan juutalainen versio Dänikenistä. Davidiyn mielestä kaikki länsimaiset kansat ovat alkuisin Israelin kymmenestä heimosta, Englannin kunigasperhe tietysti myös.
Israelilaisille Babylonia oli pohjoisessa, sinne mentiin pohjoista reittiä eikä heidän tuolloinen maailmansa ulottunut paljonkaan lähi-idän ulkopuolelle.Maailman ääret olivat lähellä, pakkossiirrosta palaajien sanottiin tulleen "maailman ääristä". - niin miten ?
dikduk kirjoitti:
Davidiy ei ole rabbi eikä tutkija vaan juutalainen versio Dänikenistä. Davidiyn mielestä kaikki länsimaiset kansat ovat alkuisin Israelin kymmenestä heimosta, Englannin kunigasperhe tietysti myös.
Israelilaisille Babylonia oli pohjoisessa, sinne mentiin pohjoista reittiä eikä heidän tuolloinen maailmansa ulottunut paljonkaan lähi-idän ulkopuolelle.Maailman ääret olivat lähellä, pakkossiirrosta palaajien sanottiin tulleen "maailman ääristä".Miksi Suomen valtiolipussa on leijona ?
" Heprean ja Suomen kielissä on noin kuusisataa yhteistä sanaa, "
Miten sen selität ? - dikduk
niin miten ? kirjoitti:
Miksi Suomen valtiolipussa on leijona ?
" Heprean ja Suomen kielissä on noin kuusisataa yhteistä sanaa, "
Miten sen selität ?leijonia on vaikka missä lipuissa ympäri maailmaa.Kuutta sataa yhteistä sanaa ei ole ,yksi lähes samanlainen samaa asiaa tarkoittava sana on, ja yksi muu sana on tullut lainana suomeen .
Se linkki jonka piti osoittaa samoja sanoja selitti nimenomaan että niitä ei ole, vaikka muinoin pyrittiin todistamaan että olisi. - laita näkyviin
dikduk kirjoitti:
leijonia on vaikka missä lipuissa ympäri maailmaa.Kuutta sataa yhteistä sanaa ei ole ,yksi lähes samanlainen samaa asiaa tarkoittava sana on, ja yksi muu sana on tullut lainana suomeen .
Se linkki jonka piti osoittaa samoja sanoja selitti nimenomaan että niitä ei ole, vaikka muinoin pyrittiin todistamaan että olisi.Missä linkkin on ? Koska oma linkkini väitti ihan toista.
ed. kirjoitti:
Jesaja ennusti jo noin 100 vuotta ennen Ensimmäisen Temppelin hävitystä ja Juudan joutumista Baabelin pakkosiirtolaisuuteen, että Assyyrian pakkosiirtolaisuuteen kadonneet ja Egyptiin karkoitetut Israelin heimot palaavat (Jesaja 27:8-13). Efraimin heimo palaa vuoristoonsa Jordan-joen länsirannalle (Hesekiel 48:5). Jeremia ennusti:
"Niinä päivinä Juuda menee Israelin luo ja yhdessä ne tulevat pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin omaksi teidän isillenne" (Jeremia 3:18). Heprealaisissa ja latinalaisissa alkuteksteissä Juuda siis menee Israelin luo (ts. liittyy siihen Israeliin),
joka vielä asuu pohjoisessa maassa (Venäjällä?), ja sieltä yhdessä palataan esi-isien perintömaahan!
Tällaiseksi Israelin kokoontumisen paikaksi "pohjoisimmassa Pohjolassa" eli ("ilmestysvuoreksi Otavan tähtikuvion alla" Jes. 14:13) osoittautunee Pietarin ja Arkangelin laajat ympäristöt, missä jo ovat kauan asuneet juutalaiset ja suomensukuiset vähemmistöt.
Näkikö Jeremia 2600 vuotta sitten juutalaisten ja israelilaisten kohtaamisen Suomessa (=Finland) "maan pohjoisella äärellä" (Jer. 31:8) ?
" Suomalaisten perimä kuitenkin todistaa etteivät suomalaiset ole olleet kosketuksissa eivätkä polveudu niistä etnisistä ryhmistä joista israelilaiset olivat lähtöisin "
Onko sinulla faktatietoa asiasta ?Suomalaisten perimä jne.
Millä sinä voit tuon todistaa sillä mulla on samaa verta joka käy suoraan ISRAALILAISELLE AB veri ryhmä.- nerokas9
dikduk kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista höpöhömpää .Suomalaisten alkuperä on selvitetty, geneettisesti ja muutenkin, eikä se ole lähi-idässä ei lähelläkään .Suomalaisten esi-isät asuivat täällä jo kun Israelin kuningaskunta tuhoutui eikä tänne ole väkeä lähi-idästä muuttanut .
. Mikä tahansa hömppä menee täydestä joihinkin jos siihen liitetään jokin uskonnollinen tekijä, joku näki unta jossa Jeesus sanoi , joku on tutkinut raamattua ja pyhä henki on hänelle ilmoittanut että...Näitä "ilmoituksia " ovat saaneet suurin piirtein kaikki kristinuskoon kääntyneet kansat , myös tanskalaiset ja englantilaiset ovat oikeasti yksi Israelin heimoista.Pohjoiseen on Israelin lapsilla näköjään ollut erityisen kova pyrky, samoin imperiumin rakentamiseen :Rule Ruben, rule the waves.. ???
Aina "profetioissa" jotkut tapetaan, mutta oma joukko pelastuu karmealta kohtalolta jonka jumala muille on järjestänyt ja unessa ystävällisesti jollekin näyttänyt.Et ymmärrä se pitää paikansa mitenkä ihminen on hakoteillä.
Asiaa on tutkittu ja aivan päinvastaista tietoa on saatu.
Ja siihen liitäisin itsenikn sillä mulla on AB veriryhmä käy suoraan Israalilaiselle ja sukuani on ollut useita sukupolvia taaksepäin.
Äitini suku on israalilaista alkuperää - dikduk
orakas1 kirjoitti:
Suomalaisten perimä jne.
Millä sinä voit tuon todistaa sillä mulla on samaa verta joka käy suoraan ISRAALILAISELLE AB veri ryhmä.Ei juutalaisilla tai suomalaisilla ole omia muista poikkeavia veriryhmiä ,verensiirrossa ,jos ryhmä on oikea ,voi kuka hyvänsä antaa verta kenelle hyvänsä.Eri veriryhmien yleisyys populaatioissa kyllä vaihtelee.
- dikduk
laita näkyviin kirjoitti:
Missä linkkin on ? Koska oma linkkini väitti ihan toista.
Se jota luin täällä oli tämä
http://www.helsinki.fi/uh/1-2006/juttu12.shtml
ja sinä esitettiin mitä muinoin uskottiin "This description is based on my article ‘The Story of Supposed Hebrew-Finnish Affinity - a Chapter in the History of Comparative Linguistics’ published in Inquiries into Words, Constraints and Contexts: Festschrift in the Honour of Kimmo Koskenniemi on his 60th Birthday"
Nyt jo varmasti tiedetään että suomi ja heprea eivät ole sukua, ei ole yhteistä sanastoa tms - mene ja tiedä
dikduk kirjoitti:
Se jota luin täällä oli tämä
http://www.helsinki.fi/uh/1-2006/juttu12.shtml
ja sinä esitettiin mitä muinoin uskottiin "This description is based on my article ‘The Story of Supposed Hebrew-Finnish Affinity - a Chapter in the History of Comparative Linguistics’ published in Inquiries into Words, Constraints and Contexts: Festschrift in the Honour of Kimmo Koskenniemi on his 60th Birthday"
Nyt jo varmasti tiedetään että suomi ja heprea eivät ole sukua, ei ole yhteistä sanastoa tmsNiin no mene ja tiedä, mut aika vanha tuo sinunkin linkkisi on,ois ihan hauska jos joku tutkisi niitä enemmän.
Collin` in listassa oli, 77 yhtenevää sanaa.Svenoniuksen 37 .
NELJÄ KANTAÄITIÄ
H,J,U,K (Four founding mothers H,J,U,K):
mtDNA klaanit Mitokondrio on bakteeria muistuttava solun sisällä symbioosissa elävä eliökanta, joka tuottaa lämpöä ja avustaa solua aineenvaihdunnassa. Sen rengasmaisessa mtDNA-molekyylissä on 16600 emästä, joihin on koodattu vain 37 tunnettua geeniä. Koska mitokondrio on tavattoman yksinkertainen kromosomeihin verrattuna, niin mutaatioita tapahtuu hyvin harvoin. Koska siittiön koko on häviävän pieni verrattuna munasoluun, niin lapsen mtDNA tulee äidiltä. Mitokondrio soveltuu ihmiskunnan laajamittaisten vaellusten selvittämiseen paremmin kuin kromosomit, koska se siirtyy äidiltä kaikille lapsille, eikä siksi liukene ajan saatossa kokonaan pois perillisiltä, kuten esimerkiksi Y- ja X-kromosomityypit tekevät.
Suomen kantaäidit voidaankin jäljittää suomalaisten mtDNA:n perusteella, jonka tärkeimmät haploryhmät ovat H (40%), U (16-28%) ja J (5-14%) sekä W (4-9%) ja T (3-6%). Nämä viittaavat sukulaisuuteen juutalaisten haploryhmien K (32%), H (21%), N1 (10%), J (7%) ja U (6%) kanssa. Lisäksi K polveutuu U:sta ja W ja N1 ovat "serkuksia" kuten T ja J. Pohjoisen Suomen väestössä esiintyy U:ta tuplasti (28%) eteläiseen (16%) verrattuna, mikä viittaa alkuperäisten idästä tulleiden suomalaisten eurooppalaisuuteen ja/tai israelilaisuuteen. H:ta esiintyy juutalaisilla Euroopassa (21%) muita vähemmän, mutta H on silti juutalaisilla hyvin yleinen Venäjällä (27%) ja varsinkin Afrikassa (32%). - dikduk
mene ja tiedä kirjoitti:
Niin no mene ja tiedä, mut aika vanha tuo sinunkin linkkisi on,ois ihan hauska jos joku tutkisi niitä enemmän.
Collin` in listassa oli, 77 yhtenevää sanaa.Svenoniuksen 37 .
NELJÄ KANTAÄITIÄ
H,J,U,K (Four founding mothers H,J,U,K):
mtDNA klaanit Mitokondrio on bakteeria muistuttava solun sisällä symbioosissa elävä eliökanta, joka tuottaa lämpöä ja avustaa solua aineenvaihdunnassa. Sen rengasmaisessa mtDNA-molekyylissä on 16600 emästä, joihin on koodattu vain 37 tunnettua geeniä. Koska mitokondrio on tavattoman yksinkertainen kromosomeihin verrattuna, niin mutaatioita tapahtuu hyvin harvoin. Koska siittiön koko on häviävän pieni verrattuna munasoluun, niin lapsen mtDNA tulee äidiltä. Mitokondrio soveltuu ihmiskunnan laajamittaisten vaellusten selvittämiseen paremmin kuin kromosomit, koska se siirtyy äidiltä kaikille lapsille, eikä siksi liukene ajan saatossa kokonaan pois perillisiltä, kuten esimerkiksi Y- ja X-kromosomityypit tekevät.
Suomen kantaäidit voidaankin jäljittää suomalaisten mtDNA:n perusteella, jonka tärkeimmät haploryhmät ovat H (40%), U (16-28%) ja J (5-14%) sekä W (4-9%) ja T (3-6%). Nämä viittaavat sukulaisuuteen juutalaisten haploryhmien K (32%), H (21%), N1 (10%), J (7%) ja U (6%) kanssa. Lisäksi K polveutuu U:sta ja W ja N1 ovat "serkuksia" kuten T ja J. Pohjoisen Suomen väestössä esiintyy U:ta tuplasti (28%) eteläiseen (16%) verrattuna, mikä viittaa alkuperäisten idästä tulleiden suomalaisten eurooppalaisuuteen ja/tai israelilaisuuteen. H:ta esiintyy juutalaisilla Euroopassa (21%) muita vähemmän, mutta H on silti juutalaisilla hyvin yleinen Venäjällä (27%) ja varsinkin Afrikassa (32%).Suomalaisten kantaäidit ovat ajalta ennen Israelin kuningaskuntia. Suomalaisten ja juutalaisten välillä ei ole geneettistä sukulaisuutta , mitään tieteellistä näyttöä muusta ei ole vaikka jotkut kristilliset pienryhmät keksivätkin edelleen milloin mitäkin juttuja.
.
Lingvistiikasta : "Even in those days, prophecy was a rare phenomenon among scholars. Thus, the proponents of the Hebrew-Finnish affinity could not predict that, only a few decades after Collin, the study of comparative linguistics was to acquire a totally different direction under the leadership of Wilhelm von Humboldt, Rasmus Rask and their colleagues who demonstrated the existence of Semitic, Indo-European and Finno-Ugric families of languages. Our predecessors could not predict future developments – as part of the European community of scholars they followed the scholarly paradigm of their own period."Aika, ja parempi tieto ajoivat noiden tarinoiden ohi .
En edellleenkään voi uskoa että olisit tosissasi näissä jutuissasi.
Hei,
Ei voi muuta, kuin sulkea räjähdysalttiin tilanteen rauhoittumisen rukouksiinsa.
t. Maarit-pappi- uskissss
Jumalalla on oma suunnitelmansa.
Toivottavasti ammattilaispapille ei tulee profetioiden toteutuminen yllätyksenä.
Olisi noloa, jos Jerusalem jaettaisiin Sakarjan kirjan 12-luvun tapaan ja samalla toteutuisi Hesekiel 38-39 yhdessä Joelin kirjan 2.-luvun ja Psalmin 83 kanssa ilman, ettei kukaan luterilaisen kirkon papeista osannut varoittaa asiasta. Maarit etkö näe mitä on tullossa????
Talousromahdus on varmaa - sotilaallisia kurituksia odotellaan.
Miten uskallat sitten enää ollla virassasi homoteologiaa julistamassa????
Pappeja kohtaa rangaistus.- kristittyabc
pertsa2012 kirjoitti:
Maarit etkö näe mitä on tullossa????
Talousromahdus on varmaa - sotilaallisia kurituksia odotellaan.
Miten uskallat sitten enää ollla virassasi homoteologiaa julistamassa????
Pappeja kohtaa rangaistus.Pertsa hyvä,
Olit oikeassa tai ei, niin varo tuomion julistamista, ettei sinua tuomita. Varmaan osaat jatkossa pyöristää sanasi siten, ettet näin kärkevästi tuomitse pappia.
Olet itse homoasiassa ja pappien käytöksen kohdalla oikeassa. Raamattukin puhuu Jumalan huoneen tuomitsemisesta sekä Laodikean seurakunnan oksentamisesta ulos, mutta laita paremmat sanat suuhusi. kristittyabc kirjoitti:
Pertsa hyvä,
Olit oikeassa tai ei, niin varo tuomion julistamista, ettei sinua tuomita. Varmaan osaat jatkossa pyöristää sanasi siten, ettet näin kärkevästi tuomitse pappia.
Olet itse homoasiassa ja pappien käytöksen kohdalla oikeassa. Raamattukin puhuu Jumalan huoneen tuomitsemisesta sekä Laodikean seurakunnan oksentamisesta ulos, mutta laita paremmat sanat suuhusi.kristittyabc sanoi :
Olet itse homoasiassa ja pappien käytöksen kohdalla oikeassa. Raamattukin puhuu Jumalan huoneen tuomitsemisesta sekä Laodikean seurakunnan oksentamisesta ulos, mutta laita paremmat sanat suuhusi.
__________
En minä ole tuominnut vaan Sana tuomitsee nuo kyykäärmeen sikiöt.
Oliko nyt paremmat sanat??
Noin Jeesus puhutteli juutalaisten perinnäissääntöjen vaalijoita.
Minun tehtäväni täällä ei ole vaalia hovitapoja vaan tuon pappien väärät
evankeliumit esiin tavalla , jonka ne ansaitsevat.
Kantsii rukoilla muslimien Jumalaa, kun se vaikuttaa tuolla päin.
- profetiaproffa
Goog on Venäjä ja Putin näyttäytyy Israelissa maanantaina valtiovierailulla ja lentää tiistai-illalla moskovaan takaisin. Nykyään kenraalejakin on tällaisilla valtiovierailuilla mukana, joten Putinilla saattaa ottaa mukaansa jonkun korkean kenraalin puhumaan Syyrian ja Iranin tilanteesta.
Hesekiel 38:4 sanoo:
Minä kuljetan sinua paikasta toiseen, minä panen koukut leukoihisi ja tuon nähtäväksi sinut ja koko sotajoukkosi, hevosesi ja ratsumiehesi, kaikki täysissä varusteissa, koko suuren joukkosi pitkine ja pyöreine kilpineen, miekkamiehiä kaikki.
PS Hillary Clinton on vierailulla Suomessa keskiviikkona, joten Babylon näyttäytyy myös Suomessa. Suomalaisten on arveltu olevan sukua Israelin kadonneeseen Isaskarin sukukuntaan.- Koukut leuassa
Jäitä hattuun... VT:n profetioihin kyllä uskon (Luoja tietää milloin ne toteutuvat), mutta en sentään usko suomalaisten Israel-sukulaisuuteen....
- dikduk
Nuo "kadonneet" heimot ovat höpötystä eikä suomalaisilla ylipäänsä ole geneettistä yhteyttä lähi-itään .Nykyisten suomalaisten esi-isät asuivat täällä jo ennen Israelin kuningaskunnan tuhoa.
Israelissa asuu erittäin suuri venäläisvähemmistö, ei vain hajonneen Neuvostoliiton eri alueilta muuttaneita juutalaisia, vaan venäläisiä mikä selittää Putinin visiitin.Venäjä ei ole Israelin vihollinen. - Qui o ?
dikduk kirjoitti:
Nuo "kadonneet" heimot ovat höpötystä eikä suomalaisilla ylipäänsä ole geneettistä yhteyttä lähi-itään .Nykyisten suomalaisten esi-isät asuivat täällä jo ennen Israelin kuningaskunnan tuhoa.
Israelissa asuu erittäin suuri venäläisvähemmistö, ei vain hajonneen Neuvostoliiton eri alueilta muuttaneita juutalaisia, vaan venäläisiä mikä selittää Putinin visiitin.Venäjä ei ole Israelin vihollinen.Onko Puutin tai edeltäjänsä käynyt ennen Israelissa ? Itse en ainakaan muista.
ei kai nyt luterilanen pappi Raamatusta mitään katso, eiköhän se kirkkoperinne ja sakramentit ja piispan sauva pidä ihmiset hereillä
- Koukut leuassa
Lopun aikojen varmempi todiste lienee Ut:n kirjeen toteamus, että kun lopun ajat ovat ovella, löytääkö Kristus uskoa enää? Vastaus lienee että ei. Suomalaisetkin aikoinaan kunnioittivat Jumalaa, mutta kansakunta on kollektiivisesti kääntänyt selkänsä Jumalalle. Mistähän se johtuu? Meneekö Suomessa sittenkin materiaalisesti liian hyvin?
- evlut
Onneksi Suomessa on vielä paljon rukoilevia kristittyjä
- Aamen,.
aamen, kukaan todellinen uskova ei halua maallemme ja kansallemme mitään pahaa !
Jumala armahtakoon tätä syntistä kansaa ! herätystä tänne tarvitaan, ei muuta ! - Natoon
Putinj lähti tänään Israeliin ja on siellä 2 päivää. Putin käy myös palestiinalaisalueilla. Putin pyrkii määräilemään Israelia samoin kuin Suomeakin määräili tavatessaan Niinistön muutama päivä sitten.
Taitaa olla turha odotella, ainakaan aloittajan Herra Jumalan kertoman mukaan.
Vai miten tämän päivän sodassa nähtäisiin hevosia, ratsumiehiä, kilpiä, ja kaikki olisivat miekkamiehiä? Missä muuten luuraa Nubian ja Putin miehet?
Ja kuten dikduk kertoi, ei kaikki asu Israelin vuorilla turvallisin mielin.
Kirjoitus ei siis voi mitenkään koskea meidän aikaamme. Se koskee aikaa, joka on ollut ja mennyt, muttei taida siltikään olla havaintoa tästä suuresta miekkasodasta?- A-haloo?
Et kai ole tosissasi? Olisiko about 3000 vuotta sitten profeetan kirjoittaa, että hevosten tilalla ovat panssarivaunut, ratsumiesten tilalla maastojeepit, kilpien tilalla luodinkestävät liivit, miekkamiesten tilalla Ak-47:t tai muut rynnäkkökiväärit?
A-haloo? kirjoitti:

Olen tosissani. Jeesus eikä kukaan osaannut tietää eikä kertoa muuta kuin sen ajan meiningistä. Jeesuskin puhui lopun ajan kuninkaasta, vaikka Israelissa on nykyään presidentti. Raamatussa ei osattu ennustaa mitään nykyajan kehitystä. Miten sitten edes sen aikaisiin lähitapahtumiinkaan oli tarkempaa tietoa?
Ei siis kannata luotaa Raamattuun nykyaikaa koskevana. Raamattu oli hyvä ja ajankohtainen vain siihen aikaan kun sitä kirjoitettiin. Nyt pitäsi olla tyystin erilainen kirja, muttei Jumala osaa enää antaa ajankohtaisempia ohjeita ja käskyjä?i- A-haloo?
helsinkijokkeri kirjoitti:
Olen tosissani. Jeesus eikä kukaan osaannut tietää eikä kertoa muuta kuin sen ajan meiningistä. Jeesuskin puhui lopun ajan kuninkaasta, vaikka Israelissa on nykyään presidentti. Raamatussa ei osattu ennustaa mitään nykyajan kehitystä. Miten sitten edes sen aikaisiin lähitapahtumiinkaan oli tarkempaa tietoa?
Ei siis kannata luotaa Raamattuun nykyaikaa koskevana. Raamattu oli hyvä ja ajankohtainen vain siihen aikaan kun sitä kirjoitettiin. Nyt pitäsi olla tyystin erilainen kirja, muttei Jumala osaa enää antaa ajankohtaisempia ohjeita ja käskyjä?i"Jeesuskin puhui lopun ajan kuninkaasta, vaikka Israelissa on nykyään presidentti."
Onkohan stadi-Jokkeri kuullut koskaan verauskuvannollisesta ilmaisusta. Hirsi ei mahtune silmään, mutta kuitenkin se pitää ottaa pois sieltä. "Ahneella on paskainen loppu" ei tarkoita konkreettisestä sitä, että ahne hukkuu siihen aineeseen tai hänet valellaan sillä... - dikduk
A-haloo? kirjoitti:
Et kai ole tosissasi? Olisiko about 3000 vuotta sitten profeetan kirjoittaa, että hevosten tilalla ovat panssarivaunut, ratsumiesten tilalla maastojeepit, kilpien tilalla luodinkestävät liivit, miekkamiesten tilalla Ak-47:t tai muut rynnäkkökiväärit?
Kyllä olisi pitänyt osata paremmin kuvata , profeettahan on profeetta, hänhän näkee tulevaisuuteen /saa siitä ilmoituksen. Tämä olisi pitänyt jättää pois nykyaikaa koskevasta ennustuksesta:" Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä. He pitävät niitä polttoaineina seitsemän vuotta;" Nykyaseet eivät oikein sovi tuohon tarkoitukseen eikä tämäkään pidä paikkaansa alkuunkaan:" ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina-asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.", Israelissa ei kukaan asu turvallisena ja monet muurit ja salvat on sinne rakennettu vihollisen varalta .
Tämäkään ei sovi nykyaikaan mutta sopi Babelista paluuseen " Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, "Babelista palattaessa entiset rauniot olivat yhä olemassa ja kaupungit rakennettiin niille sijoille joista oli lähdetty, sionismi aloitti nollapisteestä. Rauniot pitää kaivaa arkeologian keinoin monen metrin syvyydestä jos nitä haluaa tarkastella. dikduk kirjoitti:
Kyllä olisi pitänyt osata paremmin kuvata , profeettahan on profeetta, hänhän näkee tulevaisuuteen /saa siitä ilmoituksen. Tämä olisi pitänyt jättää pois nykyaikaa koskevasta ennustuksesta:" Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä. He pitävät niitä polttoaineina seitsemän vuotta;" Nykyaseet eivät oikein sovi tuohon tarkoitukseen eikä tämäkään pidä paikkaansa alkuunkaan:" ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina-asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.", Israelissa ei kukaan asu turvallisena ja monet muurit ja salvat on sinne rakennettu vihollisen varalta .
Tämäkään ei sovi nykyaikaan mutta sopi Babelista paluuseen " Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, "Babelista palattaessa entiset rauniot olivat yhä olemassa ja kaupungit rakennettiin niille sijoille joista oli lähdetty, sionismi aloitti nollapisteestä. Rauniot pitää kaivaa arkeologian keinoin monen metrin syvyydestä jos nitä haluaa tarkastella.Jumalan sana on ihmeelistä.
Saataa lukiessa avautua aivan erilailla ,kun merkaat kohdan mistä se avautuu,ja luet seuraavana päivänä.Huomaat että olet saanut viestin aivan toisenlaiseta paikasta.
Helsinkijokkeri vaan muistaa että PH puhuu usein vertauksia ja monet profetiat aukeavat vasta kun niitä tulkitaan eli se siitä. Tulkinnan kykyä, armolahjaakin voi rukoilla ja anoa.
Turha tässä on tuudittautua mentaliteettiin:kun ei ole tapahtunut ei tule tapahtumaankaan ja vähätellään Jumalan sanaa.
Olkaa ihmiset hyvillänne että meillä on niin viisas presidentti. Olemme kahden tulen välissä kuten historian aikana ennenkin ja siitä tulemme selviämään.
Kyllä se Jumala vetää Gogia=Venäjää juuri niin kuin pitääkin ja sen tulette näkemään ja kauhistumaan. Samalla rukoilette anteeksiantoa puheillenne ja anteeksiantoa tulette saamaan. Aamen.teresa - aseret sanoi :
Kyllä se Jumala vetää Gogia=Venäjää juuri niin kuin pitääkin ja sen tulette näkemään ja kauhistumaan. Samalla rukoilette anteeksiantoa puheillenne ja anteeksiantoa tulette saamaan. Aamen.
________
Jos anovat - muuten ei.
SETA:n puheenjohtajana toiminut Tarja Halonen kuten muutkin valehtelijat
on korostanut armeijan määrärahavähennysten yhteydessä miten mitään
sotilaallisia uhkia ei mmeille ole :-) :-) :-) :-) :-) :-)
Tätänykyä kenraali Nikolai Makarov ja Vladimir Putin ovat osoittaneet heidän
puheensa valheiksi.
Toinen vaihtoehto olisi se etteivät ymmärtäneet , mutta se ei voi olla mahdollista jos palkkauksen ja suorituskyvyn välillä on oltava korrelaatio.
Voisivat olla myös liian tyhmiä tehtäviinsä?????? :-) :-) :-) :-) :-) :-)
- Uskiss
Juuri turvaneuvosto on päässyt sopuun Syyrian vallanvihdota. Tuo provosoi Assain hyökkäämään Iraeliin. Nyt taitaa pamahtaa.
- näin on
Jumala on turvamme
OOTKO TURVASSA PAREMASSA TUO ON TOTEEMUS EI SEN ENEMPÄÄ.
USKOTKO JEESUKSEEN.- uskissss
Uusia välikohtauksia Turkin ja Syyrian rajalla
Turkin ja Syyrian välit kiristyvät entisestään. Turkkilaiset hävittäjät nousevat kerta toisensa jälkeen ilmaan valmiina ampumaan alas rajaa lähestyvät Syyrian helikopterit.
http://yle.fi/uutiset/uusia_valikohtauksia_turkin_ja_syyrian_rajalla/6203064- dikduk
Goog selvästi hyökkääkin Turkkiin -ehkä ihan vahingossa- ja Ankara poistetaan kaupunkien joukosta.
- evlut
Rukoillaan rauhaa Syyriaan
evlut. Voihan sitä rukoilla rauhaa, vaikkei sillä mitään vaikutusta olekaan.
- evlut
Siksi täällä maailmassa on sotia, kun uskovat rukoilevat liian vähän
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211688
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161372- 61980
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329972- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen75798- 1760
- 46731
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta60653