Brasilia, Venäjä, Intia, ja Kiina soittelivat ensiviulua ja EU mielipuolisine ympäristöutopioineen jäi kuunteluoppilaaksi.
Tämä on nyt sitten status quo tulevaisuudessa, eli EU on ajettu sivuraiteelle, ja saa esittää vain rappeutuvan suurvallan roolia, jolle muut naureskelevat salaa,
ja miksei julkisestikkin kuten EU,n yrityksessä verottaa maailman lentoliikennettä tulee käymään.
http://jennifermarohasy.com/2012/06/rio20-was-different/
RIO +20 oli erilainen.
Sähköteurastaja
2
<50
Vastaukset
- isoisän pojanpoika
Ikävää ettei ympäristönäkökulman tärkeyttä ymmärretä muualla kuin täällä sivistyneessä Euroopassa.
- Sähköteurastaja
No eihän EU ole eri mieltä muun maailman kanssa aiheesta, koska kaikki allekirjoittivat asiaa käsittelevän asiakirjan RIO,ssa, jota tietysti jatkossa noudatetaan.
Miksi tuo on niin vaikeaa käsittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242361Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3411940Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241846Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91649Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581478Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121012Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17970- 63845
- 55830
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2788