Sinisimpukka

mikä olisi paras tapa tai herkullisin? Ikinä en ole valmistanut ja nyt kaipaisin siis reseptiä/valmistus tapaa.
5295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Renssaa simpukat poistamalla "parta" ja katso, että kaikki ovat elossa kopauttamalla niitä vähän. Kuoren tulee olla tiukasti kiinni. Jos simpukka on auki, niin heitä pois.

Isohkoon kattilaan pohjalle öljyä, salottisipulia hakattuna, samoin fenkolia, valkosipulia. Freesaa tovi. Lisää iso kourallinen kirsikkatomaatteja. Kun tomaatit ovat vähän pehmeneet kaada simpukat kasariin. Perään desi-kaksi valkoviiniä, suolaa ja pippuria. Yrteistä timjami on hyvä. Kasariin kansi päälle.

Anna kasarin putrata pienellä tulelle kunnes kaikki simpukat ovat avautuneet, viisi-kuusi minuuttia. Heitä pois ne simpukat, jotka eivät ole avautuneet ja valmista on.

Ja variaatioissa löytyy. Jotkut lisäävät aivan loppuvaiheessa desin kermaa ja antavat vielä hautua muutaman minuutin, toiset maustavat pienellä määrällä chiliä. Tähän tomaattiversioon voi lisätä myös ruokalusikallisen tomaattipyreetä, jos haluaa sakeamman kastin.

Pääasia simpukoissa on aina, että ei keitä liian kauaa: tuo 5-6 minuuttia riittää hyvin. Lisäkkeeksi aina hyvää leipää. Jotkut vannovat ranskanpottujen ja majoneesin nimeen, toiset käyttävät aiolia

Äänestä
  • Kiitos, tätä ohjetta kokeilen.

    Äänestä

  • S kirjoitti:

    Kiitos, tätä ohjetta kokeilen.

    Tällaisen tomaatti-yrtti-version nimi on Moules à la provencale. Vielä sananen: jos tomaatti on liian kitkerää, lisää ripaus sokeria.

    Äänestä

  • sinpukka kirjoitti:

    Tällaisen tomaatti-yrtti-version nimi on Moules à la provencale. Vielä sananen: jos tomaatti on liian kitkerää, lisää ripaus sokeria.

    Itse tykkää sinisimpukoista tarjoiltuna voisulalla, nam.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


S kirjoitti:

mikä olisi paras tapa tai herkullisin? Ikinä en ole valmistanut ja nyt kaipaisin siis reseptiä/valmistus tapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu