Valtuusto päätti, että erottamisvaliokuntaa ei perusteta.
KAUPUNGINJOHTAJA NAUTTII VALTUUSTON LUOTTAMUSTA
kaupukilain
12235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jo tämä pelleily siis loppui. Työrauha kaupunginjohtajalle ja tyhjän värkkäämiset pois.
Huoh. Osaa ne muutkin kuin kaupunginjohtaja. Monenmoista.
valtuustolta viisas ratkaisu - valiokunnan perustaminen olisi ollut vain kiusantekoa, koska samat asiat ovat poliisin tutkinnassa. antaa miehen tehdä työtään ja poliitikot pysyköön roolissaan.
Ei ole jatko helppoa kun 15 silmäparia seuraa joka liikkua aloittaakseen uuden erottamisprosessin.
Onneksi on kohta vaalit ja näistä 15 valtuutetusta toivottavasti moni putoaa. Lapin Radion mukaan Antti Kerkelä ja Eeva Moilanen ovat jo päättäneet luopua ehdokkuudesta. Toivottavasti niin tekee moni muukin heistä.
äläkääpä iloitko,kohta kuntajako menee uusiks ja silloin turhia johtajia ei tarvita.
viidestätoista useampi oli tullut toisiin aatoksiin,mutta vasureissahan varajäsenet tekevät kuten Pikkuruinen määrää,oli heissäkin kaksi järkevää henkilöä,Jarkko Kotilaine ja Kauko Jaakkola
Eihän kaveria jätetä........
Toivottavasti tutkitaan perusteellisesti! Mitä kaikkea löytyykään, voi olla että tapahtuu vielä paljonkin!
http://www.youtube.com/watch?v=meJHxsi-t50
Vanhojen kommunistien äidin maidossa imetty herraviha on jalostunut silmittömäksi ihmisvihaksi
Kaikki kaupunginjohtajaan suunnattu ajojahti johtuu syytetyillä ysiselitteisesti vihareaktiosta paremmin koulutettua ja asemaltaan korkempaa herraa kohtaan.
Sivistys ja käytöstavat ovat kadonneet sokaisevan vihan myötä. Syytetyt roikkuvat kaupungin puheenjohtajistossa päälle päsmäreinä??? Ei mitään aikaansaannoksia koko valtuustokaudella. Herätkää ihmiset , on vaalivuosi.
Te syntiset saatanat, olkaa kirotut kostonne myötä. Rehelliset ja oikeudenmukaiset, armo Teille meidän Herraltamme Jeesukselta Kristykselta...