Ollanko ilman jos ei saa sitä mitä haluaa

Varmasti suurin osa. Ei kai kenenkään ultimate fantasia ole joku tavis mies tai nainen Keravalta. Pari- ja seksisuhteet ovat kuitenkin monen asian summa ja kompromissi. Ainoastaan lapselliset pikkuprinsessat kuvittelevat löytävänsä jonkun pelastavan prinssin, ja kuolevat sen takia vanhoina piikoina tai eronneina ja katkeroituneina harppuina.

Liian moni tyytyy liian vähään. Otetaan se juoppo/narkkari/hakkaaja vaikka ei voida sietää juomista/narkkaamista/hakkaamista. Tuota meininkiä en käsitä itsekään, mutta kukin tavallaan. Omia valintoja on vaan turha itkeä, pitää valita toisin jos haluaa muutosta.

Kun ihminen rakastuu oikeasti, niin saattaapa käydä niin, ettei se rakkauden kohde olekaan sellainen, jonka on aina halunnut. Jos ihminen ei rakastu, niin on kai aivan sama ottaako se sen, jonka saa vai sen, jonka saa. Useimmat taviksethan eivät koskaan saa sitä, jonka noin niin kuin ulkonäön puolesta haluaisi.

Itselläni on varmasti typerän pitkä lista kaikkea, mitä unelmieni miehen tulisi olla. Pitäisi olla älykäs, menestyvä, koulutettu, pitkä, tumma, lihaksikas, musikaalinen, maailmanmatkaaja... Aikalailla se lista, mitä täällä ainakin miesten toimesta usein kritisoidaan.
Totuus on kuitenkin se, että listalla on vain yksi elementti, josta EN SUOSTU tinkimään. Se on tietysti se, mitä itse tunnen miestä kohtaan. Jos ei ole sitä tunnetta, että toinen on tarkoitettu minulle, ei tule mistään mitään. Tämän olen todennut jo monet kerrat, kun parien treffien jälkeen alkaa kyllästyttää ja ahdistaa.

Joten vastauksena kysymykseen: kyllä. Jos en saa miestä, joka saa minut tuntemaan voimakkaasti, olen mieluummin yksin. Kaikista muista vaatimuksista voisin kyllä joustaa, jos joku vaan vihdoinkin herättäisi sellaisia tunteita, joita haluan kokea, niin ei pahemmin haittaisi joustaa sen enempää koulutuksesta kuin hiustenväristäkään.

..kun ei ole mikään täydellinen luojan luomus naisille ja silloin on otettava sen mitä saa.

Kaikilla on varmasti kattava lista unelmien kumppanista. Itse olin pitkään sinkkuna, kun ajattelin etten vähempään tyydy. Rupesin miettimään periaatteitani ja päätin, etten anna pikku asioiden häiritä. Nyt olen onneni kukkuloilla hyvässä parisuhteessa. Nykyistä kumppaniani en olisi ennen hyväksynyt.

Hän tekee minut kuitenkin erittäin onnelliseksi, enkä pidä häntä miltään kantilta huonona. Liika pikkuasioiden tuijottelu johtaa siihen, että päästää hyvät kalat uimaan ohitse ;)

Miksi te puhutte kumppaneista, niinkuin he olisivat jotain hankintoja? Minusta on sairasta edes ajatella, että tyytyisin johonkin ihmiseen. Ikäänkuin tämän henkilön ihmisarvo olisi jotenkin pienempi, kuin omani. Eihän kukaan ketään omista, ja loppujenlopuksihan kaikilla on elämässä omat ylä- ja alamäkensä. Toisella hetkellä joku henkilö voi vaikuttaa hyvinkin kauniilta tai komealta, halutulta ja menestyneeltä ja toisena hetkenä elämä voi kohdella huonommin, jolloin ihminen ei varmasti ole parhaimmillaan. Monenlaista käytöstä mahtuu tähän maailmaan, eikä kaikkea pidä hyväksyä, mutta silloinkin jokaisella ihmisellä on vastuu siitä, mitä suostuu ottamaan vastaan, ja myös vastuu kertoa siitä toiselle. Kukaan ei ihmisenä ole toistaan huonompi, tai parempi.

Minulla on aina ollut miesten suhteen tunne, että en ole tyytyväinen vaan että jossain voisi olla joku vielä kiinnostavampi. En ole kyennyt sitoutumaan siis. Oikeastaan se ei ole häirinnyt minua pätkääkään, miksi ryhtyisin suhteeseen jonkun kanssa, jota en oikeasti ihmeemmin rakasta. Kerran sitten tapasin miehen, josta jotenkin heti ensisilmäyksellä tiesin, että tuon minä haluan. Kun suhteen edetessä katselin ympärilleni muita ihmisiä, tuli tunne, että kukaan muu ei voi olla koskaan yhtä vetävä kuin hän. Olin ihan iloinen siinä vaiheessa, etten ollut tehnyt komprimissejä vain sovinnaisten tapojen vuoksi ja mennyt naimisiin jonkun puoliksi sopivan kanssa. Kukin toimii tietysti kuten hyväksi näkee omalla kohdallaan.

Olisi edes jotain mihin tyytyä, kun ei ole niitä huonoja vaihtoehtojakaan näkynyt.