Heikki Autto - kusena kokoomuksen sukassa

"Soininvaara blogissaan: Euroa ei voi enää pelastaa"

Poliitikon on sanottava ääneen isoiksikin kihoiksikin itseään luuleville että "keisari, sulla ei ole kalsareita".
Heikki salli Kataisen mesoa ja tehdä kuolemansynnit suomalaisille
veronmaksajille.
Heikki poika nautti vallan täyteydestä ja seuraavat vaalit kertovat korutonta kieltään.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa - ei jonkun pikku porukan, tai jopa rikollisryhmän.
9309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Juuri näin, kusena kokoomuksen sukassa. Esimerkki täysin turhasta, tietämättömästä politiikkaan mukaan päässeestä henkilöstä... Pitäisi näissä kansalaisten asioissa sentään joku roti olla!!

Äänestä

Heikki on viimeisen päälle poliittinen kiipijä: Jo nuorena saarnannut menevänsä eduskuntaan, hännystellyt paikallisia kokoomuslaisia aina ahnaasti, ja näin päässyt eurovaaliehdokkaaksi. Rahakkaalla kampanjalla sai paljon näkyvyyttä, jonka avulla pääsi eduskuntaan lapioimaan rahaa kreikkaan.

Heikin ongelma on se, että rassukka vain halusi eduskuntaan, ja siellä vasta hoksaksi ettei ole mitään käsitystä siitä mitä vallalla voisi tehdä. Ihme on, kun reppana puolustaa kuntauudistusta ja pakkoliitoksia henkeen ja vereen, vaikka palvelut sen kuin karkaavat kauemmaksi koko ajan. Rahamiehellä eivät tavallisen kansalaisen kärsimykset tunnu.

Äänestä

Tää oli niin hyvä.....

Äänestä

Urheilussakin aina viisaimmat ovat katsomossa, mutta eivät osaa mitään tehdä. Nämä poliittiset ketjut huvittavat suuresti, jos on vähänkin asiantuntemusta.

Äänestä

Urheilu on hikistä hommaa, oksennusta, ruumiin eritteitä ja piereskelyä.
Kansakoulupohjalla voi päästä hyville ansioille. Ei siinä viisautta eikä järkeä kysellä. Vähän niinkuin politiikassakin.
Ja se huvittaa suuresti niitä joilla on vähän asiantuntemusta. Siis jos on.

Äänestä

Eipä silti, Heikissä on paljon hyvääkin. Mutta poliitikon pitäisi olla karskimpi puuttumaan asioihin. Jos eduskunnassa jotain päättää niin pitää tietää mistä on kysymys. Sama terveinen 199 muulle.

Äänestä

Heikki oli ikimuistoinen TV:n vaalikeskustelussa aikoinaan. Puoli tuntia oli pojalla suu auki, mutta yhtään sanaa ei tullut ulos. Toimittajakin oli vaivautunut, kun Heikki-poika nielurisojaan näytteli puhumatta mitään...

Äänestä

Noo, Kokoomus on tämän maan syöpä. Eipä siitä yksittäistä solua kannata alkaa esiin ruotimaan. Kaikki syöpäsolut pois vaan ja mahdollisimman pian, että toipumisprosentti kohoaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vääräleuka suorasuu kirjoitti:

"Soininvaara blogissaan: Euroa ei voi enää pelastaa"

Poliitikon on sanottava ääneen isoiksikin kihoiksikin itseään luuleville että "keisari, sulla ei ole kalsareita".
Heikki salli Kataisen mesoa ja tehdä kuolemansynnit suomalaisille
veronmaksajille.
Heikki poika nautti vallan täyteydestä ja seuraavat vaalit kertovat korutonta kieltään.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa - ei jonkun pikku porukan, tai jopa rikollisryhmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu