Mihin aikaan sinkut heräävät?

harmaa_lumi

Heippa!
Mihin aikaan palstalaisilla on tapana herätä aamuisin? Minä olen aamuvirkku ja siten myös illantorkku, ja herään yleensä kuuden aikoihin. Nyt (sairaus)lomallakin.

Toisaalta käyn useimmiten nukkumaan viimeistään klo 22. Nautin siis melko pitkistä yöunista.

Entä mitä aiotte tehdä tänään, kesäisenä lauantaina? Minä klenkkaan kyynärvauvojeni kanssa torille. Iltapäivällä tapaan Ystävän. Ja menen nukkumaan luultavasti taas kymmenen aikaan.

Kivaa lauantaipäivää kaikille!

8

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työaamuisin herään viideltä, tai viimeistään kuudelta, riippuen siitä mihin aikaan suunnittelin meneväni töihin. Päivärytmi jää päälle viikonloppuisinkin ja lomilla, eli eli jos olen mennyt nukkumaan silloin kun alkaa väsyttää - niin ikään joskus kymmenen aikoihin - herään siinä viimeistään seitsemältä. Tänään taisin nousta kymmentä vaille seitsemän.

      Tällainen illantorkku-elämäntapa on tietysti vähän huono, jos haluaisi löytää seurustelukumppanin perinteisin suomalaisin menetelmin, eli yöelämästä. Näin minulle ainakin on kerrottu, että sinkkutytöt rientävät baareihin puolen yön aikaan. Se on helppo uskoa, ainakin viikonloppuisin naapurin nuoren naisen kengät kopisevat rappukäytävässä ulospäin edeten vähän sen jälkeen, kun olen mennyt nukkumaan.

      En kuitenkaan erityisesti valita. Tykkään olla aamuisin hereillä. Jos jaksaisin ja olisi kiva auringonnousu, lähtisin lenkille nauttimaan vasta heräilevästä kaupungista. Kuitenkin yleensä tyydyn keittämään kahvin ja katsomaan DVD:ltä jotain, tai sitten pelailen vähän aikaa. Tänä aamuna valintani oli Xbox, Dragon's Dogma, sekä pyykinpesu. Sen kummempia suunnitelmia ei päivälle ole, vaikka tietysti voisin elokuvissa käydä tarkistamassa Batmanin, ja samalla ulkona syömässä.

      " Iltapäivällä tapaan Ystävän."

      Ystävä, isolla alkukirjaimella. Arvasinhan, että joku poikaystävä, tai ainakin poikaystäväehdokas, sinulla on!

    • Jaa'a... jos alkaa viideltä työt, niin usein herään 3:30 tai Jos alkaa 7:00 työs ja käyn aamulla salilla ennen töitä, niin herään 3:00... harvoin käyn salilla seiskan aamuina. Yleensä vain 8:00 tai myöhemmin alkavina aamuina...

      Herään joko 1½-2 tuntia ennen töiden alkua tai 4 tuntia ennen töiden alkua, jos menen salille... Paitsi jos työni alkaa 15:00 tai 22:30 tai... niin... no sit se vähän riippuu, edellisestä vuorosta ja ehkä seuravastakin...

      Eli vuorotyön takia miten sattuu ja pääasiassa aika aikaisin.

      • Niin joo ja viikonloppuisinkin laitan yleensä kellon soimaan, että en suotta kerjää ongelmia unirytmin kanssa.
        Tänään piti olla jalkeilla ajoissa reissusuunnitelmien takia, mutta meni illalla niin pirun myöhään. Kohta pitäs jaksaa pakata reppua reissuun ja käydä vetäsee treeni vielä ennen lähtöä.


    • mies korvesta

      Töihin herään siinä klo 7, viikonloppuisin vaihtelee 8-10 välillä. Nukkumaan siinä ennen klo 24. Vois kai aikaisemmin yrittää mutta kun olen iltavirkku enemmän niin en saa unta aikaisemmin.

    • Arkisin kello herättää klo 6.40 ja viikonloppuisin herään klo 10-12.

    • Luontainen rytmi

      Herään siinä klo 15 aikaan ja nukahdan 05-07 välissä.

      • Kiitos kaikille vastauksista! Olette enemmistö aika aamuvirkkuja :)


    • mies 30

      aamuvirkku. 7-8 viimeistään. ja silloin on tullut valvottua "aamuun"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe