Ihmiskunnan historiaa eri näkökulmasta.

7+11

Yhteiskuntarakenteemme maasta riippumatta perustuu valtaan, eli toisten alistamiseen, ja siitä oppimamme ajatustapa näkyy niin pienessä kuin suuressakin, parisuhteista ja kiusaamisesta yritysmalleihin ja sotiin.

Nämä yhteiskuntamallit kehittyivät, kun kuninkaiksi sittemmin itseään kutsuneet rosvot alkoivat systemaattisesti alistamaan vapaita ihmisiä toimimaan palvelijoinaan. Tämä alistaminen jatkui sotien muodossa läpi verisien vuosituhansien, samalla kuin armeijoiden ympärille muodostui ne, mitä tänä päivänä kutsumme valtioiksi.

Myöhemmin näistä muotoutuneista valtiojärjestestelmistä muodostui hieman pintaremontoituja versioita, joissa ihminen saa äänestämällä päättää, että kuka saa päättää hänen puolestaan. Näiden yhteiskuntien pohja-ajatuksena on siis edelleenkin ajatus vallasta, eli todellista vapautta niissä ei ole. Myös vanhempaa mallia käytetään yhä paljon, vaikka yksinvaltiaan ammattinimike saattaakin vaihdella maasta toiseen.

Tässä video siitä miten peritty ajatustapamme vaikuttaa meihin tänäkin päivänä:

http://www.youtube.com/watch?v=xAmZII6hXZc&feature=youtu.be

1

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sergay

      Näinhän se menee, päätä vaan syvemälle pensaaseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      138
      3824
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2474
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2128
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      22
      1133
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1062
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      945
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      34
      913
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      906
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      810
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      100
      809
    Aihe