Mistä työssäkäyvälle vesijumppaa Helsingissä iltaisin?

Olen tuossa googlettanut vesijumpasta neuvoja että missä harrastaa lajia. Vesijumpat on yleensä senioreille aamuisin tai keskipäivällä. Muutama kerta viikossa olis hyvä mutta missä sitä sitten iltaisin voisi harrastaa??
3282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minäkin kaipaan ohjattua toimintaa uimahalleihin klo 16 jälkeen.

Äänestä

Vesijumppaa voi tehdä yksinkin ihan hyvin. Vesi antaa vastusta aina ja siinä lihakset kehittyvät. Nopeutta täytyy kuitenkin olla.

Äänestä
  • No minä ihastuin siihen hommaan tyystin.
    Huono uimataidoiltani joten siinäkin mielessä saan nyt vedessä olosta paljon enemmän. Ostin vyön ja kovin varovasti tutustuin minkälaista sillä on liikkua.
    Nostin niin ylös kun oli tulossa ettei yllätä kesken menon vaan pysyisi siinä paikallaan, eteenpäin kaatava se on kun pysyy paikoillaan, hieman käsiä edessä liikutelleen pysyy hyvin asennossa. Tahtia voi tosiaan lisätä tarpeen mukaan.
    Aloitin varovasti, totutellen ja nauttien. Upeaa on sekin että ainakin Myyrmäen hallissa on oma tilansa hitaasti uiville ja vesijumppaajille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jalka ja selkä rikki kirjoitti:

Olen tuossa googlettanut vesijumpasta neuvoja että missä harrastaa lajia. Vesijumpat on yleensä senioreille aamuisin tai keskipäivällä. Muutama kerta viikossa olis hyvä mutta missä sitä sitten iltaisin voisi harrastaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu