URHEILIJA, JOKA EI PETÄ ODOTUKSIA!

Ainahan sitä valitetaan suurkilpailujen jälkeen sitä, että suomalaiset urheilijat pettivät odotukset, eivät tehneet sellaisia tuloksia, joita heiltä toivottiin ja odotettiin.
On sentään ainakin yksi urheilija, joka ei koskaan petä odotuksia, seiväshyppääjänainen Somerolta, Minna Nikkanen.
Hänet kun lähetetään suurkilpailuihin, jo etukäteen tiedetään, että hän putoaa karsinnassa, ja niin hän tekeekin.
Minnalle pitäisi antaa tästä hyvästä SUL:n tunnustuspalkinto, tai ainakin kunniamaininta.
5143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jees, ja annetaan toinen tunnustuspalkinto erinomaiselle korkeushyppääjällemme Osku Torrolle ihan samalla perusteella.
Kun hänet lähetetään ihan minne tahansa edustamaan Suomea, vaikka Etelä-Koreaan tai Englantiin, lopputulos on varma, ukkseli putoaa karsinnassa.
Kyllä noin johdonmukainen urheilusaavutusten toistaminen vuodesta toiseen ansaitsee tulla huomioiduksi aivan kuten Minna Nikkasenkin tapauksessa.

Äänestä

On se vaan niin saaatanan hyvä, että pituushypyssä on kv. suurkilpailuissa niin kovat tulosrajavaatimukset, ettei se yks pöllö tamperelainen edes pääse mukaan.
Siinä kans yks varma putoaja, mutta siinä on se huono puoli, että jouduttaisiin monta päivää kuunteleen sen ihme selityksiä, miksi seitsemän (7) vuoden takainen( !!! ) ihme ei tälläkään kerralla toistunut.

Äänestä

Se ihme Eemelikään ei koskaan petä odotuksia. Tiedetään jo etukäteen, ettei se pääse kisoihin tai jos pääsee, putoaa karsinnassa. On se tosi johdonmukaista työskentelyä.
Onko se noilla somerolaisilla geeneissä vai onko se opittua toimintaa?
Joka tapauksessa ansaitsevat tunnustuspalkinnon kumpikin, niin akka kuin myös jätkä.

Äänestä

Ei se ole mitään muuta kuin rimakauhua.

Milloin viimeksi ylöspäin suuntautuvissa hyppylajeissa on suomalainen päässyt finaaliin?

Riman pudottamisen pelko on paha pelko. Suomalaisen on aina ollut helpompi hypätä pituussuuntaan. Henkinen este on pienempi.

Äänestä
  • Ää siellä mitää tartte mennä riman yli!!! Ei ainakaan akkojen kilpailuissa. Se on vanhanaikaista!
    NYKYÄÄN kilpaillaan siitä, kuka ämmä on enempi kaunis ja enempi sexy.
    Sillä perusteella Vanessa Vandy voitti Kultamitalin 2008 tai sen ainakin olis pitänyt voittaa Kultamitali.
    Kauan eläköön kauneus joka henkilöityy Vanessa Vandyssä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei yllätyksiä kirjoitti:

Ainahan sitä valitetaan suurkilpailujen jälkeen sitä, että suomalaiset urheilijat pettivät odotukset, eivät tehneet sellaisia tuloksia, joita heiltä toivottiin ja odotettiin.
On sentään ainakin yksi urheilija, joka ei koskaan petä odotuksia, seiväshyppääjänainen Somerolta, Minna Nikkanen.
Hänet kun lähetetään suurkilpailuihin, jo etukäteen tiedetään, että hän putoaa karsinnassa, ja niin hän tekeekin.
Minnalle pitäisi antaa tästä hyvästä SUL:n tunnustuspalkinto, tai ainakin kunniamaininta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu