Maratoonareissa paljon narsisteja!

Näinpä.
Ja auta armias jos näitä sattuu samaan perhekuntaan kaksi, niin lopputulos on katastrofi.
Kaikki jää hoitamatta.
Paitsi harjoitukset ja kilpailut :D

Hölkkääjät on ihan mukavia, kunnes alkavat menestynään. Kun saadaan maratonaika paremmaksi ja ultille uskalletaan kokeilemaan ja päästään kisakoneeseen, alkaa kusi pullistua otsasta niin, että räjähtää. Kateus alkaa kukkimaan, vaikka ulospäin näytetään niin hyvää yhteishenkeä. Selkä kun kääntyy, alkaa juoksukaverin parjaus. Vanhat ystävät unohtuvat ja he ovat korkeintaan uhka, joka saattaa vielä muiden huomion itsestä pois.
Kohta alkaa e24 ilmoittautuminen ja jonotuslistalle joutuneiden kitinä siitä, että paskajuoksijat ehti varata ensin paikan ja he kuuluisat ultrajuoksijat joutuivat jonottamaan, eivätkä pääse jonon ohi, vaikka tuntevat endurancen kuuluisuuksia.
Katellisuus syö kalatkin vedetä. Mahtaa olla hienot tunnelmat kulissien alla taas.

Huumorintajuttomuus ja hölkkä. Lukekaa vaikka voorumin Päivän kevennys -ketjua. Siellä yksikin enkunmaikka kopioi jostain brittilehdestä niitä avuttomia vitsejään. Ei naurata.

Aika vähäpätöisilläkin tuloksilla elvistellään nykyään.

Minä minä minä, minä itse.

Aa juu tookin to mii?
Vai tarkotatko stubia? Sillähän on varmaan eduskunnassakin työpuvun alla urheilutrikoot, että pääsee polokasemaan suoraan eduskuntatalon portailta ultrakeskipitkälle jokapäiväselle paineentasauslenkille.

Stubbi on tämän päivän ilmentymä pahimmillaan. Sopii hyvin kuntohölkkäkansan esikuvaksi. Kaikkien kuntoilevien vihreiden ja kokoomuslaisten esikuvaksi.
Siinä on MINÄ-projektia kukkeimmillaan.

PS. Äänestä Persu kunnanvaltuustoon ;D

Kiitos kirjoituksestasi. Olen miettinyt pitkään olenko ainoa, jonka mies on aina töissä, lenkillä tai kisoissa. Miehen pinna on kireällä ja hänestä on tullut kärtty juoksu- ja triathlonharrastuksen alettu; ensimmäiselle marathonille valmentautumisaika oli pahin. Hänen elämäänsä ei nykyään mahdu muuta kuin työ ja urheilu.

Mies aloitti urheilun täytettyään 40 vuotta, sitä ennen hän oli ihana tavallinen kuntoilija ja valoisa persoona. Nyt ... en jaksa enää hapanta ilmettä tiuskimista ja ei-juoksijoiten halveksuntaa enkä haisevia treenipaitoja enkä ravintovaatimuksia enkä seksittömyyttä.

Vaikka monen juoksijan (ja varmasti monen muunkin) persoonallisuuteen kuuluu narsistisia luonteen piirteitä kuten ylimielisyys, ihailun tarve, kyvyttömyys myöntää epäonnistumisa sekä ymmärtää muita kuin toisia maratoonareita, en silti lätkäisisi narsistin leimaa heihin. Useimmat näistä maratooreista ovat kuitenkin olleet tavallisia persoonia ennen hurahtamistaan urheiluun ja toivattavasti myös palautuvat sellaisiksi juoksuajan mentyä ohi. Narsisti on luonnehäiriöinen koko ikänsä ja se on monimutkaisempi psykiatrinen häiriötila., sitä leimaa ei pidä kevyesti lätkäistä ihmiseen.

Niin ja kun ajatellaan, millaisia tuloksia nämä juoksevat. 3-5 tuntia menee näiltä tyypeiltä maratooniin. Tohon haarukkaan varmasti enemmistö asettuu.
Luulisi, että lyhyen elämän aikana on tähdellisempääkin tekemistä kuin viettää aikaa lenkillä.
Jukoliste. Lukekaa kirjoja ja opiskelkaa mieluummin. Kansakunnan etu on, että ihmiset sivistävät itseään sen sijaan, että hölkkäävät.
Voi saakelin saakeli.

Kivaa juttua yläpuolella. Mitä ketroo ihmisestä, että vetää herneen nenään toisten tekemisistä tolla tavalla? Saa kai ihmiset käydä lenkillä, vai pitäisikö kaikkien makoilla sohvalla, lukea Päätaloa ja haukkua kaikki urheilijat ja kuntoilijat huonoiksi ihmisiksi??? Kyllä läskit sohvaperunat on kateellisia hyväkuntoisille...

Onko maratoonarit hyväkuntoisia?
Melkoisia läskejä näkyy kisoissa lyllertävän.

Tärkeä keskustelunaihe. Pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia.

Täälläkin on toistuvasti esille aspekti, että muodissa oleva marathonjuoksu on tapa pönkittää itseään sosiaalisessa vertailussa.
Puhutaan NAAMAILUSTA, mitä se sitte kenenkin kohdalla tarkoittaa.
Luulisin, että se on eräs keino yrittää olla esillä työelämässä tai muilla foorumeilla.

Taitaa vain olla niin, että kuntoilun statusarvo on jo laskusuunnassa.

Hölkkääjät naamailee, tosijuoksijat juoksee. Tuloslistan huipuilla ei ole tarvetta tarvetta esitellä jokaista hölkkälenkkiään erilaisilla juoksua käsittelevillä foorumeilla ja naamakirjassa.
Netti on tuonut tämän epämiellyttävän sivujohteen urheiluun. Jokainen kuntoilija luulee olevansa urheilija kun on kävellyt 42.2.

Todellinen juoksija ei kyllä halveksi ketään heikkotasoisempaa juoksijaa. Ei kunnon saati ulkonäön perusteella.

Varmasti maratoonareissa on aloittajan kuvaamia yksilöitä,mutta ei juoksu sitä aiheuta vaan 'synnynnäinen ' vika eli ovat varmaan kaikilla elämän alueilla huonosti käyttäytyviä..

Sen kyllä allekirjoitan,jos sairastuminen tai vamma estää harjoittelu, pipo saatta moisesta kiristyä. Kyllähän äärinmäinen harjoittelu on omalla tavallaan addikti niin hyvässä kuin pahassakin.

Meille töissä yks äijä, joka aina sopivan paikan tullen alkaa keuhkoamaan maratoonauksestaan. Tosi kiree tyyppi, joka ei arvosta mitään muuta liikuntaa kuin sitä omaa nylkyttämisttään.
Äijä on kankea kuin rautakanki. Ei mikään sulavaliikkeinen olento olleskaan.

http://www.youtube.com/watch?v=HGJMK-Y7u34

Luulen, että koko ikänsä urheillut vanhempi kaarti on tiukkapipoista lajinsa suhteen mutta uudet nuoremmat maratontulokkaat ovat rennompaa väkeä ja harrastavat lajia enemmänkin mukavuusalueella.
Siihen liittyy enemmänkin life-style ajattelu: hienot asusteet, maratonmatkailu, seurustelu muiden harrastajien kanssa, osallistuminen sosiaalisen median ryhmiin. Tämä life-style väki ei myöskään ole niin tulosorientoitunut. Ulkonäkö ja hyvinvointi on tärkeämpää. Ryhmä on myös ajatuksiltaan sallivampaa.

Ei ennen edes tunnettu sanaa MUKAVUUSALUE.

Tämäpä onkin näin pääsiäisen alla ajankohtainen aihe. Itsekin tunsin itseni oikein tosi-narsissiksi hölkötellessäni neon-keltaisessa takissa töihin auringon noustessa taivaanrannasta.

Hienoa, että muutkin ovat huomanneet, että juoksijat haluavat näkyä ja pukeutuvat usein keltaisiin huomioväreihin.

Narsistit tunnistaa nimiä mainitsematta. Kirjoitusten sävy on päivästä toiseen minäminäminä olen maailman napa. Empatia on näennäisen teennäistä jos sitä edes on ja kaikki keskustelut kääntyvät nopeasti omaan erinomaisuuteen.

ei siellä ole kuin 1 kunnon narsisti ja se on mr baldiini

No kyllä niitä on. Ihan vaan kauttarantain tuodaan esille sitä omaa erinomaisuutta ja kuitenkin kyseessä on ihan vaan hölkkääjien klubi.

http://www.opeura.com/luokittelu.htm

Kovaa kapeelia pidetään hölkkäämisestä, vaikkei taso edellytä mihinkään luokitukseen kuulumista.
Tyhjät tynnyrit kolisevat. Mutta tämä on tätä nykyaikaa.

Varmasti narsismi vähenisi, jos jokaisen kirjoittajan pitäisi ilmoittaa tasonsa: A-,B-, C-luokka ja näiden lisäksi luokittelematon l. kuraosasto.

Narsistin tunnistaa toisten suoritusten mitätöinnistä ja itsensä ylentämisestä tosimieheksi.

En nyt niin tiedä juoksijoista, mutta oletteko huomanneet, että lähes jokainen k*sipää tuntuu harrastavan jääkiekkoa? Noh, varmaan jokainen lätkäihminen ei ole ääliö tai narsisti, mutta jokainen p*skapää on lätkän kanssa tekemisissä.

olis varmaan ett ottais pipon kokonaan pois :)

Puhutaanko tässä nyt massaharrastelijoista vai urheilijoista? Maratoonibuumin myötä on tottakai noussut monilla motiiviksi itsensä korostaminen.
Tuttua lienee monilla työpaikoilla. 4h hölkkääjät kutsuvat itseään maratoonareiksi. Korostetaan suorituksen kovaa luonnetta ja sitä kautta omaa erinomaisuutta. Tämä liitetään sitten työkykyyn ja työtaitoon, vaikka maratoonhölkällä ei ole mitään yhteyttä työelämätaitoihin. Usein korrellaatio on jopa päinvastainen.
Meillä on töissä liikunnallista väkeä. On hölkkääjiä, säbäpelaajia, futareita, salillakävijöitä (pari todella simpsakkaa ja hyväkroppaista naista), golfareita, sauvakävelijöitä, you name it.
Yleensä on niin, että kaikkein eniten on työyhteisölle annettava niillä, jotka ovat joukkueurheiljoita. Ovat innostavia, energisiä ja yhteishengen nostattajia. Nuivimpia ovat hölkkääjät ja kuntomaratoonari (yksi). Mistä sitten johtuu. Ehkä siitä, että siinä hommassa tuijotetaan vaan omaan napaan ja käyttäydytään narsistisesti.

Ennekin tän kertonut mutta meillä töissä yks jäykkä äijänkäppänä, mikä hölkkää niitä maratonkeräyksiään. Äijä on henkisesti ja fyysisesti erittäin kankea.
Korostaa omaa erinomaisuuttaan ja elämäntapaansa. Moralisoi ja saarnaa.
Jengi on alkanut nauraa sille. Käydään tupakilla ulkona ja kun ukko lähtee kotiin luiset kintut kolisten trikoissaan niin nauretaan röhönaurua.

Eipä taida olla aloittajalla hajuakaan, millainen on oikea narsisti.

Novoi, näitä narskuja tuntuu löytyvän jokaisesta keskustelusta niin paljon että taitaa olla peiliin katsomisen paikka. Ja katsokin tarkkaan, huomaa onko sinua lainkaan...

Pätee kyll moneen muuhunkin lajiin. Vaikka kyseessä olisi pelkkä kuntoilija (kuten yleensä onkin) niin joillakin egoistinen ajattelu omasta erinomaisuudestaan ottaa vallan ja otsaryppyinen harjoittelu viedään läpi pakkomielteisesti.

Työpaikalla on yksi tällainen tapaus. Osastolla jokainen tietää kysymättä mitä mittariin tuli milloinkin ja missä lajissa. liekkö tuo kehuminen sitten miten suuressa osassa sitä liikuntaa? Liikunta on ok mutta itsekehua ei vaan jaksa kuunnella päivästä toiseen.

Olen tämän aloituksen lukenut jo aikoja sitten ja muistan sen hyvin. Luulin tähän vastanneeni jo vuosi sitten, mutta en olekaan vastannut, joten kommentoidaan.

Mä en usko, että juoksuharrastajissa olisi enempää narsisteja, kuin väestössä keskimäärin. Juoksuharjoittelu on nimittäin raakaa ja yksinäistä puuhaa ja se vaatii pitkäjänteisyyttä, mitä narsistilla ei ole.
Narsisti haluaa olla akuutisti ihailun keskipisteenä ja ihmisten ympäröimänä, eikä narsistilla ole näin ollen halua yksinäiseen harjoitteluun. Narsisti on mukavuudenhaluinen, eikä tykkää sellaisesta masokistisesta kuntoharjoittelusta, mitä juoksu on.
Olen kohdannut elämässäni 40-50 rajatilanarsistia, eikä heistä yksikään ole harrastanut juoksua, tai mitään kestävyysurheilua. Sen sijaan päihteet ovat kuuluneet monien elämään varsin aktiivisesti samoin, kuin irtosuhteet.
Kykenemättömyys parisuhteeseen tarkoittaa narsistin kohdalla sitä, että narsisti ei sitoudu, vaan pelailee useamman ihmisen kanssa samaan aikaan.

Toisaalta sen jälkeen, kun juoksubuumi alkoi 2008 kesällä/syksyllä, on juoksun pariin varmasti eksynyt myös narsistisia tyyppejä lajin muodikkuuden vuoksi. Narsistiset tyypit ovat kuitenkin enemmänkin sunnuntaijuoksijoita, kuin tavoitteellisia kestävyysjuoksijoita.
Narsisti saattaisi ehkä pyrkiä juoksemaan maratonin sen muodikkuuden vuoksi, harjoitellen siihen lepsusti ja laiskasti ja kitaten alkoholia säännöllisesti harjoittelun lomassa.
Ennen juoksubuumia juoksuharrastaja ei kovin paljoa saanut positiivista huomiota harrastuksestaan ja postitiivista huomiotahan narsisti kaipaa.

Aloitus on kuitenkin häirikön tekemä trollikirjoitus ja on huomattavaa, että aloittaja on itse narsisti, joka ei tiedosta tilaansa, vaan purkaa sitä häiriköimällä nettikeskusteluja.

ns. urheilijoissa on myös lesboja ja homoja suurin joukoin, siellä ne hiplaa sukkahousuissa miehet ja naiset äijjäilee.
- varokaa urheilijoita, ne käy käsiksi lapsiinne !
- urheilu on sairasta
- kuin hiihtoliittoa !! - alusta loppuun !

Huippu-urheilijat, huippujohtavat ja -poliitikot, juopot, sosiaalipummit, kommunistijohtajat....kaikki ajavat omia haluja ja etuja. Valtaosa taviksistakin ajaisi omaa etua, jos kunnianhimoa riittäisi. Ehkä hyvä, ettei riitä.

Eivät kaikki ole narsisteja. Se että huolehtii kunnosaan ja asettaa elämässään urheilullisia tavoitteita ei ole narsismia. Tosin narsistisen persoonallisuushäiriön omaava henkilö voi olla menestynyt myös urheilussa. Mielestäni ei pidä yleistää ja sotkea asioita keskenään saatikka tarkastella tilannetta yksisilmäisesti. Urheilu on terveellisempää kuin moni muu ajanviete.

ite nussutan narsisteja ruska maratonilla hyvin niille killi maistuu ku ensin öljyllä hieroo lihaksia nami nami

No, kai sekin on oma valinta, millasen henkilön kanssa seurustelee ja mitä on valmis tekemään "toisen puolesta". En tiiä riittääkö sillä treenaavalla puolisollakaan kauheesti mielenkiintoa ylläpitää suhdetta, jos toinen on aina naama nutturalla, erityisesti niitä asioita kohtaan, joista toinen nauttii tai jotka ovat toisen intohimoja.

Kuulostaa mun mielestä siltä, että se joka on "naama norsunvituilla", ei itse omista intohimoja eikä täten ymmärrä sitä vitutusta, joka voi tulla, kun hommat ei skuulaa. Ja omat intohimonsa menettäneenä ja "uhrautuen" kotiorjana suhde on lähestulkoon tuomittu tuhoonsa? Ei kai sitä oo hyvä olla, jos on ittensä kanssa hukassa ja elää vain toisen ihmisen elämää?

Mun mielestä on turha valittaa, jos jää "vääränlaiseen" suhteeseen. Tai jos on itse mennyt menettämään itsensä, antanut sen pois? Naisille aika tyypillistä, itsellenikin, en kiellä. Mut siitä samasta syystä voin sanoa näin. Sit naiset usein odottaa (olen itsekin odottanut), että mies jotenkin korjaisi tilanteen. Mut sitä päivää ei kyllä tuu. Mies on mitä se on ja naisen olis ihan syytä tehdä samoin. Vähemmästäki alkaa vituttaa, kun rinnalla ei ookkaan se nainen, johon alunperin rakastui.

Mut tääkin on vain ja ainoastaan mun mielipide ;)

Minä tunnen monta kuntosalilla lihaksiaan pumppaavia nuoria jätkiä. Ne ei pysty solmimaan naissuhteita. Kiskurin pornosivuilta ne sitten hakee vanhoja naisia, jopa mummoja tyttöystävikseen :)

Narsismi ei liity kuntoiluun tai lajiin jota harrastetaan. Kumma kyllä pitkänmatkanjuoksijat ja hiihtäjät ovat agressiivisia harjoitellessaan.

Antakaahan niiden juosta joita juoksutt, pitäkää omat nauhanne kiinni ja yläkerran matot suorassa, jos lämmitätte niin muistakaa avata pelti muutoin voi tulla pipi olo

Jos ottaa yhden selkeimmistä esimekeistä tähän elli Alexander Stubbin. Voiko selkeämpää narsistia olla kuin se kaveri on? Se että onko muilla sattumuksilla yhteyttä tähän ilmiselvään taipumukseen olla "muiden yläpuolella" niin tuskin ne aivan huomiotta voi jättää. Eli tyyppi on paremmista piireistä, hopealusikka suussa syntynyt oman kehon palvoja, jolloin kaikki elementit narsissoitua on olemassa.

Kokkari porukat on sellaisii.....

Joo on ne narsuja.

narsismi on vain jonkun läskin keksimä juttu ettei tarttis lopettaa pullan syömistä ja lojumista.niinkuin isot luut ja pikkusen pyöreät.puheet sisäisestä kauneudestahan käydään rumien ihmisten kesken.puhutaan totta tai ollaan puhumatta!

Onneks sulla on murheet =))))

mielestäni keihäänheittjisssä on narsisteja ja samoin jääkieekiekossa...hiihtäjissä on dopingeja jne..pilvinpimein....

töissä erittäin laiskoja .mittovat vain pulssia eivätkä tee mitään ylimääräistä .puhumalla yrittävät kaikki työt tehdä. tämä on nähty todella.

Nyt on kyllä pakko sanoo, että tää on mittavin määrä paskapuhetta mitä olen kertalukemalla vastaan ottanut

jos treenaa1-2tuntia päivässä niin ei jää aikaa miettiä möhömahojen mielipiteitä.eikä tarvitsekkaan.kun on kovassa kunnossa rasvaton lihaksikas ja osaa muutakin kuin muffinssireseptin niin narsismi narinat siirtyy seläntaakse.joku taikina ei tietysti tajua että rasva palaa parhaiten kun seuraa sykettä ja dopingia käytetään että palautuminen ja lihasmassan kasvu onnistuu.levossa tietysti parhaiten.ylimääräinen liikunta sopii lihaville ja liiallinen työnteko tyhmille!

Maratoonarit ovat usein suoritus- ja toimintakeskeisiä ihmisiä, jotka saavat merkiystä elämälleen suorittamisesta.

Kerran seurustelin maratoonarin kanssa. Ulkonäkö kuin kuivalla oravalla, mutta silti nalkutti koko ajan "vatsamakkaroistaan". Sairasteli koko ajan, ja lääkkeitä veti kauheeseen tahtiin. Koko elämä pyörii sen ympärillä, että milloin pääsee juoksemaan. Pakko-oireinen heppu, sääliksi käy tulevaa tyttöystävää...olettaen, että joku sitä kestäis.

Todellakin, jos et ymmärrä narsisti sanan sisältöä tarkemmin niin lopeta sen viljeleminen.. Luuletko tosiaan että urheilijat on jotain vikapäitä.. Voi herran jumala.. Taidat olla kateellinen ihmisille jotka menestyy ja tekee sen eteen kovasti töitä. Voin sanoa entisenä urheilijana että todellakin rakastin lajiani ja panostin siihen ja diettaamisen aikana ei kauheasti hymyilyttänyt mutta kukapa nälkäisenä on niin kauhean iloinen. Ihmiset viljelee seuraavia sanoja: ADHD, narsisti, psykopaatti, sosiopaatti tuntematta mitenkään niiden takana olevia todellisia merkityksiä. Sinua voi sanoa samoilla kriteereillä tyhmäksi. Ja toisekseen, bodari on leppoisa silloin kun sen ei tartte välittää painostaan mutta silloin kun se on valmistautumassa kisoihin niin ei varmasti kuuntele joutavaa lässytystä. Että näin..

Suomessa juoksee monta tuhatta ihmistä maratonin vuodessa. Jos kerättäisiin satunaisesti sama määrä ei juoksijoita löytyisi sieltä monenlaista porukkaa. Olisi alkoholistia,vaimon hakkaajaa yms. Joten jättäkää maratoonarit rauhaan ja keskittykää todellisiin ongelmiin
Suuri osa maratoneista on jo keski-ikäisiä. Joten he ovat jo lapsensa kasvattaneet niin eiköhän anneta heidän juosta.

No jaa, en usko että maratoonaria voisi yleistää narsistiksi. Itse puolimaratoneja juoksen sekä mieheni joka juoksee myös maratoonia. Ei meillä ainakaan puhuta tai pullistella sen enempää juoksemisesta. Kyllähän sitä tuttavat joskus kyselee, ja silloin kerrotaan. Juoksuharrastus on enemmänkin sitä omaa aikaa, ja välillä myös yhteistä aikaa. Ja sitten tsempataan toinen toisiamme jos meinaa innostus loppua. Toki maratonin lähestyessä on tiukempaa esim. syömisten kanssa mutta ei se ole mitenkään itsekästä, onhan niitä kaikenlaisia ruokavalioita ym. karppaajia jotka elävät aatteensa mukaisesti.
Itse sanoisin, että hyvä vaan jos liikkuu ja pystyy juoksemaan. Se on helpommin sanottu kuin tehty lähteä oikeasti lenkille, pitkälle juoksulenkille. Tsempit kaikille liikkujille ja juoksijoille!

Narsismin käsite sen kun laajenee. Se alkaa olla jo yhtä hyvä yleisselitys kuin kateus.

Noin se juurikin on. Ne ketkä juoksevat maratoonin ihan vain "huvikseen", ovat yleensä niitä täyspäisiä urheilijoita.

Sitten on kasti, joilla elämä pyörii vain ja ainoastaan oman juoksemisen ympärillä. Kaikki muut ympärillä ovat joko häiriötekijöitä tai tukivarsia, jotka jollain kierolla mentaliteetilla mukamas ovat onnellisia kun on hyväkuntoinen pinkoja perheessä.

Joskus samalla pihalla asui mies, joka aina näki seuraavan maratoonin kohteena. Oli hemmetin äkäinen kun ei voittanut ja ainoastaan hymyili, kun veti juoksu lenkkiä. Hänen vaimo ei ollut nähnyt vuosiin elintä ja niin pois päin.

Nykyisin kaveri on varmaan ampunut itsensä, kun ei taida ikä taata juoksumenetystä.

Bodarit on kyllä ihan lepposia yleisesti, paitsi sitten steroideja vetävät vesipäät. Heillähän peniksen mukana lähtee kaikki tunteetkin, joten ovat aika tylsää seuraa. Kaveri kun "tehosti" treeniään ei omannut huumorintajua, jota jokainen piti hänen ainoana hyvänä piirteenä.

Ovat narsisteja ja luulevat kun he juoksee paskat housuissa n.40km putkeen olevansa sankareita, no ei se haittais kun olisivat omasta mielestään mutta kun sitä saissea pitää muillekin mainostaa. Työnantajalla on uskomaton ajatus siitä että urheilija on hyvä työntekijä, ja paskat..aina saikalla jos jonkinmoisten vammojen takia.

mihinkäs katosi kerrallinen maratoonari joka kisoissa työnsi sormet kurkkuun ja oksenteli? Oli sekin katsottavaa, aikuinen mies työntämässä sormia kurkkuun ja oksentelemassa, phtyi. Oksennus ei kai muuten tullut, huomiota kaikella konstilla.

Narsisti on aina narsisti oli se maratoonari, mies tai nainen.

Ei hyvää päivää! Eipä ole aloittajalla hajuakaan siitä millainen on narsisti. Meissä kaikissa, MYÖS alaoittajassa on narsistisia piirteitä, jotka EIVÄT tee hänestä, niin kuin meistä muistakaan ihmisistä narsisteja. Narsisti ja narsistinen termit olisivat syytä opetella erottamaan toisistaan ennen kuin ketään leimaa narsistiksi.

Ei maratoonareissa, ei uimareissa eikä muuissakaan atkiiviliikkujissa ole sen enempää narisiteja, kuin lääkäreissä, tuomareissa tai taviksissa.

Taidatpa olla aika kateellinen kut et ite viitti ja jaksa juosta maratonia,heh,heh.

Meilläkin töissä yksi gubbe (joka näyttää ihan Ohukaisen ja Paksukaisen Ohukaiselta) leveili hiljattain, että meinaa juosta samana päivänä kaksi maratonia. Oli niin reteetä äijää.

Mutta kuinka kävikään. muuten olisi mennyt kevyesti mutta tuli pipi jalkaan. Muuten olisi mennyt kevyesti.

No saatiinpa töissä hupia tästäkin itsensä korostamisesta.

Kaikki tuntemani amatöörimaratoonarit (tunnen heitä yhden) ovat aspergerin syndroomaisia, eli narsistin vastakohtia - hankalia ihmisiä silti. Sitä joutuu kävelemään munankuorilla, varomaan joka sanaa, tekoa, ajatusta, ja silti yhtäkkiä ukko räjähtää jostain kehittelemästään hirveydestä. Vaikkapa siitä, että silloin viime viikolla opastit häntä, miten haluat astioitasi pestävän riittävän kuumassa vedessä. Tai jotain. Sitten painutaan ulos ja ollaan pois koko päivä, tullaan takaisin kyräillen kuin pahansisuinen kakara. Ja herraa pitää sitten lepytellä pyytämällä häneltä anteeksi! Muuten sama toistuu seuraavana päivänä.

Siis ei ilkeitä ihmisiä, kuten narsistit, mutta äärimmäisen helposti loukkaantuvia ja itsekeskeisiä. Olen muuten itse samanlainen, vaikka en juokse.

Niinpä ja näitä maratoonareita on hyvin paljon yritysten johdossa.

Olenkin huomannut että mitä ylemmäs johdossa kiivetään sitä sakempaa on kusi päässä.

Maratonille harjoittelu vie todellakin aikaa,jos sitä haluaa tehdä sen ajan jostakin nipistää.Itse en voi enkä halua lähteä lenkille jos lasten ja kodin asiat ei ole järjestyksessä tai että minun pitää harjoitus tehdä "tuli persien alla".Tunteiden hallinta pitkillä lenkeillä on äärimmäisen tärkeää ja tuntuu ettei kiihkoluontoset kaverit ole pitkänmatkan juoksijoita.Semmosilla kavereilla loppuu ennemmin tai myöhemmin pumppu.Kyllä lenkkeilystä/onnistuneesta harjoituksesta tulee niin hyvä mieli että jaksaa sen jälkeen muut hommat lentäen.

Mistään narsismista en tiedä, mutta jos on yksi lapsi hoidettavanaan (tai korkeintaan kaksi), niin maratonharjoittelu kyllä onnistuu. Minä ainakin käytän juoksurattaita. Saan yhdistettyä juoksemisen ja lapsen ulkoiluttamisen, kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tai useampikin, koska samalla reissulla voi käydä hakemassa kaupasta ruokaa.

Kaikkia taas haukutaan narsisteiksi ja etsitään negatiivisuutta muista..lenkille siitä.

Ehkä se itsekkyys on aika olennaista. Minä ja mun jokapäiväinen lenkki.
Noita ihmettelen eniten, joilla on liuta pieniä kakaroita kotona, että sittenkin täytyy päästä lenkille vaikka on kakaroita hoidettavana.
En vaan ymmärrä.

Asuin monta vuotta urheilijanuorukaisen kanssa, jolle urheilu oli henki ja elämä.En kylläkään kutsuisi häntä narsistiksi, mutta fanaattinen hän kyllä oli.
Ei kait siinä, urheilu on paljon parempi harrastus kuin kapakassa lotraaminen. Mutta rajansa kaikella.
Tämä kyseinen nuorukainen ei edes tavoitellut sen suurempaa menestystä, mutta pakko oli vaan treenata (kamppailulaji). Suhteen edetessä urheilun määrä , kisamatkat ja -leirit, kasvoi lopulta niin, että hän tuli aivan vauhtisokeaksi menoissaan. Emme enää yksinkertaisesti ehtineet olla yhdessä ja minä etäännyin pikavauhtia hänestä. Ja ne satunnaiset yhteiset hetket menivät ihan pilalle, kun silloin oli aina joku oven takana änkeämässä kylään kun herra kerrankin sattui olemaan kotona.

Mietiskelin siinä sitten, että kappas vaan kun minusta onkin tullut oikea pyykkäri ja kotipiika tässä! Ilmoitin, että lähden lampsimaan.
No siitähän se itku ja poru tuli, vaan eipä se enää auttanut mitään. Sanoin vaan, että sulla on ollut neljästä seurusteluvuodesta kolme aikaa aikatauluttaa menojasi niin, että minäkin mahdun kuvioon, ja koska tätä ei ole keskusteluista huolimatta tapahtunut, tulos on tässä.Moi.

Ottia tuota, hän sitten kysymään muutaman kuukauden päästä, että onko uusi kumppanini kenties parempi kuin hän? :D Arvatkaapa mitä vastasin.

Poliitikoissa on paljon narsisteja. ootteko huomannu? pulliaiset = aivopestyt

Kuten tuossa joku totesikin, kysymys ei nyt ole maratoonareista eikä juoksemisesta, vaan ihmissuhdetaitojen puuttumisesta.

Jääkiekkoon panostava tyyppi on taatusti yhtä paljon poissa kotoa ja varmasti keskimäärin samanlainen pässinpää kuin maratoonarikin (ellei pahempi). Silti jääkiekkoilijan tempauksia suvaitaan paremmin. Miksi? No siksi, että lätkä on Suomessa paljon enemmän kuin harrastus tai elämäntapa.

Tiettyjen harrastusten edessä kumppani siis on valmis venymään pidemmälle.

Elän erillään, mutta parisuhteessa entisen kilpaakin urheilleen(maratoonit, muut pitkät matkat, suunnistus...) henkilön kanssa. Ei ole narsistinen. Mutta antisosiaalisia piirteitä, ja itsekriittisyyttä, ja pelkoa vanhenemisesta kyllä löytyy, sekä hyvin erikoinen huumorin taju. Myös alkoholia kuluu, kuten jotain jo menettäneellä-
Juoksisi vaikka...
Liikkuu yhä, harrasteena, eikä ota asiaa ryppyotsin, sanoo että aikaa- sitä on, ja matkahan ei väsytä...On ehkä oppinut jotain, aikoinaan oli kuulemma lääkäriltä pyytänyt kortisonipiikkiä että voi juosta. Itse vihaan- huom- vijhaan, liikuntaa! Fyysinen työ, ja pyöräily omaan tahtiin pitempiäkin, ja maastossa kulkeminen, uimahalli saa toimia, sekä arkimatkakävelyt. Monesti olen niin puhki, etten edes halua minnekkään, kun tiedän että vielä pitää krstaloon nousta... Kunto riittää kyllä painaa pitkääkin päivää.

Summasummarum:

- Maratoonarit on narsisteja
- Bodarit on tyhmiä

Kiteytettynä aloittajan ajatus.

Mitä tästä opimme? No sen, että kestävyysurheilijan kannattaa valita elämänkumppani huolella.

Minä harrastan juoksua ja hiihtoa, en tosin kovin vakavasti, mutta lähes joka päivä lenkillä, joskus kahdesti päivässä.

Kumppanini on aina arvostanut harrastustani ja jopa kannustanut, ei arvostellut.

Aika, jota elämme ruokkii narsismia. Välillä tuntuu, että käynnissä on kaikkien sota kaikkia vastaan.
Työelämässäkin. Ei enää ajatella yhteistä etua. Työntekijät eivät ymmärrä joukkovoiman merkitystä vaan kukin yrittää pelata omaan pussiin.
Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että kuntomaraajat ovat tällaisia narsistisia ihmisiä. Yksinäisiä ja usein yksinäisyydessän onnettomia.
Olen huomannut, että kuntoilijat ovat todella kateellisia toistensa tuloksista. Jos joku jotain yrittää ja menestyy niin jotkut voivat näennäisesti antaa krediittiä mutta enemmän sitä näkee, että toisen menestys harmittaa. Aletan piikittelemään ja muuta vastaavaa.

Menestyminen missä tahansa asiassa, oli sitten kyse vaikka urheilusta tai liike-elämästä vaatii tiettyä itsekkyyttä. Ilman tätä itsekkyyttä ei menestystä syntyisi. Narsismi on persoonallisuushäiriö, eikä siksi voi mennä sanomaan, että maratooneja intohimoisesti harrastava henkilö on aina patologinen narsisti. Hän voi olla, jos omaa tietyn persoonallisuuden. Ja voi olla olematta, vaikka itsekkäästi vaatisikin muita perheenjäseniä sopeutumaan elämäntapaansa.

Tähän on tultu, yli kymmenen kovaa kestävyysurheilun täyttämää vuotta, ja tämä mies on lopultakin tajunnut ottaa rennosti. Ja kas kummaa, siitä aukeaakin ihan uusi suoritustaso, ja mieli on puhdistunut kaikesta negatiivisesta mitä ikinä on urheilua kohtaan ollut mielessä.

Joskus se ottaa aikaa, flow-tilan löytäminen. Kun se löytyy niin rajojen löytämiselle koittaa uusi aika, on taas lähdettävä tutkimusretkelle oman kehon ja mielen äärirajoille. Aika entinen ei koskaan enää palaa, ja hyvä niin.

Aina puhutaan harjoittelusta, jauhetaan loputtomiin kaikenlaisista sykerajoista sun muusta sonnasta, muttei koskaan puhuta siitä kaikkein merkittävimmästä menestystekijästä, eli fyysisen ja psyykkisen puolen välisestä tasapainosta.

Jos psyykkinen puoli on ok niin keho kestää paljon enemmän kuin voisi kuvitella. Vapauttakaa mielenne ja antakaa kehonne ottaa kaikki se rasitus vastaan, koska se kestää niin paljon enemmän kuin ikinä voi kuvitella.

Vain oman kehon kuuntelu on tärkeää, ei muiden antamien neuvojen. Muut ihmiset vain ovat kehityksen esteenä, koska he ovat ulkopuolisina arvioimassa sinua, tietämättä miltä sinusta milloinkin oikeasti tuntuu.

Vain ihan huipputasolla tarvitaan valmennusapua, koska on kyse niin uskomattoman pienistä eroista eri urheilijoiden välillä, ja se ero muihin on silloin pyrittävä tekemään yhteistyössä huippuvalmentajan kanssa.

Uskokaa kehoanne ja mieltänne, se tietää aina mitä tarvitsee. Löytäkää niiden välinen tasapaino ja menkää sen mukaan jokaiseen harjoitukseen.

Ottakaa rennosti ja olkaa puhumatta urheilusta, se parantaa suorituksianne.

tanttapullien tuhinaa nää jutut narsismista ja sen haitoista!ihmisuhdetaitoja ei paljoa tarvitse kun pitää kropan kunnossa niin saa aina kun haluaa irtosexiä!eikä narsismissa ole mitään pahaa.se on sama kun läskit vetoaa aina siihen että pitää saada olla sellanen kuin haluaa.käyttäähän läskitkin kynsilakkaa käy solariumissa ja pistää dödöä kainaloon.mutta mikä syynä että rumakin yrittää kuitenkin aina näyttää hyvältä?itsekkäitä tekopyhiä ja laiskoja läskit vaan on ja tulppana terveyskeskuksissa!

Niinpä. Ensiksi olen naimisissa ja kohta harkinta-aika ohi ja sitten ero...helpottaa. Minä elin itse itse kovan tason urheilijan kanssa joka oli narsisti mutta ei mielestäni koko juttu liittynyt narsimiin. Hän oli alistava aluksi, sitten kehittyi pikkuasioita kuten eristäminen eli et mene huora sillä aikaan minnekään kun treenaan, vähitellen henkinen alistaminen pilkka ulkonäöstä, vähitellen läpsiminen ja hiusten leikkaaminen. kun tuli ns treenijakson palautus se palautettiin kaljalla ja koko ajan juominen lisääntyi ja myös väkivalta. pureminen hiusten repiminen tunteettomuus kylmyyss ai katumusta. kovat lyönnit ja sen jälkeen hoiva seuraavana pvänä. viimein luin narsismista ja sieltä se tuli naristi pahimmasta päästä. Onneksi keräsin voimani ja lähdin turvakodin kautta pois. Nyt saa terapiaa jonka avulla kai sit vielä tunnen olevani ihminen ja aloitin liikkumisen taas. Olin sitä samaa elin liikunta oli osa elämää. tottakai hyuväksyn kaikki liikkujat koska se on hieno asia, mut oikeesti älkää puhuko siitä että narsisti dg on muotia se ei ole muotia vaan nykyaikana aikana tutkimukset ovat vain parantuneet ja tästä annettaan giagnooseja ja huomatkaa joku voi jopa parantua kun tajuaa mistä kaikki alkoi. Aloittajan kirjoitus on jotenkin provo ja tuttukin onko suomi 24:llä jutut loppu? Mut hei ihan jokaiselle teille voimia ja onnea elämään.

Läskit inisee täällä. Syökää te vain suklaaja samalla kun katotte tv:tä. Minäpäs syön pastaa ja juoksen :)

Ruipelot joilla on mehupillin paksuiset reidet ja se juoksevat maratoneja. Aivan homojen hommaa. Meikälikka ei koskisi tikullakaan sellaiseen rääpäleeseen.

Entinen mäkikotka on hyvä esimerkki tästä narsismista, miehessä on kaikki tähän viittaavat piirteet.

Juuri näin se on, seurustelukumppanin harrastukset ei kiinnosta eikä se miten hänen päivänsä töissä on mennyt. Se MINÄ keskeisyys on niin suurta ettei siihen sovi ketään toista. Joten urheilufanaatikko eläköön yksin omassa parhaassa seurassa ja lukekoon lehdistä omia saavutuksiaan, kiillottaen palkintojaan.

Tunnen yhden, joka on mitätöivä, alistava ja määräilevä, empatian tunteet tuntuu olevan vähäisenlaisia, vihan tunteita sitten riittää. Lapsesta asti ahkera liikunnan harrastaja, viihtynyt saleilla aina punttien kanssa. Liikuntaa, töitä tai muualla menossa. Ei osaa juuri olla yksin ja paikallaan, toimintaa pitää olla jonkinlaista usein. Kateellinen tosi paljon, mitätöintinä ilmenee useimmin. Mutta muuten periaatteessa mukava mies, ei ole ns.koulukiusaajatyyppi. Muille ihmisille mukava monesti ja rehti periaatteessa. Mutta käyttää hyväkseen ja alistaa manipuloinnille jos toinen siihen suostuu eli toisen pitää olla hiljainen ja kiltti luonne että onnistuu alistamaan omille johdatteluille. Fyysinen narsisti, koulumenestys ja kiinnostus lukemiseeen yleensä keskivertoa heikompaa selvästi.

Kilpaurheilussa on aina epäterveitä piirteitä. Juoksun harrastajat juoksevat kyllä enimmäkseen siksi että nauttivat sen tuomista tunteista ja kokemuksista. Olen itsekin hölkännyt puolimaratonin. Päätin vain kerran kokeilla kun olin lenkillä. Söin yhden energiageelin matkalla. Äärirajoille kyllä väsyi ja yöllä ei tullut uni ennen auringonnousua sen jälkeen. Laitoin sen myös näkyville (GPS) sports trackeriin, jos joku sen sattuu löytämään. Mietin kyllä, että joku saattaa saada hepulin kotonaan ja ajatella että tämä hulluhan on täysi narsisti ja neuroottinen suorittaja!

Täytyy myöntää että kyllä siinä olikin haluna suorittaa! On hienoa rikkoa tuollaisia maagisia rajoja. Oman arvon tunne nousee. Tulee tunne: "minäkin pystyin siihen!". Mutta sehän on aivan luonnollista ihmisen elämää, ja varsinkin nuorilla miehillä on ajattelutapa usein, että halutaan olla paras, vahvin ja komein. Eikö se ole aika luonnollista?

Kilpaurheilussa on monesti paljon epäterveitä piirteitä.

Koiratkin haukkuu ihmisiä, joita ei tunne :D

http://www.naistenkartano.com/artikkelit/ihmissuhteet/terve-ja-epaterve-narsismi-ihmis/

Väittäisin että pitkänmatkan tarkoitukseton juokseminen vaatii sen suorittajalta oman kehon palvontaa. Tällaiseen tarkoituksettomuuteen ei ihan helpolla päästä muuten kuin olemalla narsistisia luonteenpiirteitä korostava tyyppi. Lisäksi esim. juuri maraton on matka jonka juoksemisen jälkeen voi olla varma ettei muita samanlaisia ihan heti vastaan tule. Tällöin narsisti on pönkittänyt vttumaisia luonteenpiirteitään juoksemalla maratonin. Toinen toistaan ruokkivia ilmiöitä siis.

Lyhyesti ilmaistuna kilpaurheilu vaatii jo niin vahvaa henkistäkin kanttia, ettei siihen ole läheskään kaikilla ihmisillä mahdollisuuksia, puhumattakaan fyysisistä ominaisuuksista jotka saadaan pitkälti geeneissä. Puhutaan urheilijan polusta, ja se on ihan hyvä aihe ottettavaksi esille nykyisen urheilumenestyksen valossa.

Tulisi erottaa toisistaan yhä selvemmin kaksi asiaa, nimittäin kilpa- ja harrasteurheilu. Ikävä kyllä ne menevät yhä useammin sekaisin nykyisessä kilpailua korostavassa yhteiskunnassa.

Tärkeä keskustelunaihe. Liian vähälle huomiolle on jäänyt tämä kuntoilijoita niin usein piinaava narsismi.
Pahinta on se, että ihan kuntoilijat ja kilpakuntoilijat korostavat narsismiaan vertaamalla itseään siihen populaatioon, joka kirjoittelee erilaisilla kuntojuoksufoorumeilla.

Narsismi on aikamme sairaus - sanokaa mitä sanotte. Alat, joilla on tarve tehostaa itseään, ovat tavallisimmin niitä, joilla narsistisia ihmisiä esiintyy.
Sosiaalinen media ehkä vääristää. Keskustelupalstoilla esiintyvät aktiivisimmin juuri nuo narsistit ja tavalliset tasapainoiset harrastajat jäävät varjoon.

Kilpa- ja huippu-urheilu on hyvin kaukana siitä "urheilun" maailmasta joka foorumeilla esiintyy. Siellä ei sitten urheilusta mitään tajutakaan, vain leikitään asiantuntijaa. Sanon vaan että niillä km-vauhdeilla ei asiantuntijaa kannata esittää.

Kuinkahan kauan jollakin 20 vuotta sitten olleella syövällä voi ratsastaa? Kun juoksutulokset ei mitään ihmeelliisä ole, niin joku ikivanha sairaus nostetaan aina uudelleen ja uudelleen esille uutena mahdollisuutena ja sillä nousee jonkin hihhulilajin isäksi.
Narsismia vai mitä

Entäs sitten?

Nimimerkille tovetovejansson:
Entäs sitten, jos joku 50v. rouva harrastaa juoksemista?
Entäs sitten, jos hänellä on kiltti mies?
Entäs sitten, jos hän pakenee elämässään jotakin?
Entäs sitten, jos hänen elämänsä ei ole tasapainossa?
Entäs sitten, jos hän käy maratonreissuilla?
Entäs sitten, jos hän ei kykene työtään hoitamaan kunnolla?
Entäs sitten, jos joku hänen elämänsä osa-alueista ei ole kunnossa?
Entäs sitten, jos hän pelkää vanhenemista?
Entäs sitten, jos hän kaipaakin jotain elämäänsä?

Onko nämä asiat jotenkin poissa sinun elämästäsi?

Olen esimies hoitoalalla ja minulla on 20-62 -vuotiaita alaisia, joista osa harrastaa kuntoilumielessä liikkumista (hyvin pieni osa). Joku juoksee maratoneja, joku pyöräilee, joku ui ja joku jopa yhdistää nämä kaikki lajit... Kaikkein energisimpiä, motivoituneimpia ja tunnollisimpia työssään ovat juuri nämä, jotka harrastavat liikkumista kuntoilumielessä. Nämä ihmiset jaksavat antaa kaikkensa työssään, heillä ei ole sairauspoissaoloja, ei lusmuilua työaikana, ei myöskään negatiisisuutta!

Toinen ryhmä työ-yhteisössäni ovat kaljaa juovat sohvaperunat, jotka taatusti pitävät kaikki mahdolliset sairauslomat, jotka laki sallii palkan edestä pidettävän. Nämä ovat niitä laiskimpia työyhteisön jäseniä, jotka luistavat kaikesta vastuusta. Menevät sieltä, missä aita on matalin. Omalla ilmoituksella kun saa olla kolme päivää poissa akuutin flunssan tai vatsataudin vuoksi...ja näitä tauteja riittää näillä ihmisillä. Selkävaivatkin ovat aika yleisiä näillä sohvaa selässä pitämillä ihmisillä.

Entäs sitten, jos se tuntemasi 50v. nainen ei harrastaisi liikuntaa/maratoneja? Kaljaako hänen pitäsisi juoda telkkaria katsoen, niinkuin suurin osa työikäisistä tekee? Pitää saikkupäiviä krapulan/flunssan/vatsataudin/selkäkipujen vuoksi?
Entäs sitten, jos hänen kiltti miehensä tukeekin hänen harrastustaan ja harrastaa jopa itsekin jotakin?
Entäs sitten, jos tämä 50v. nainen ei pakenekkaan elämässään mitään, vaan on löytänyt liikunnan avulla keinon jaksaa työssään ja arjessaan?
Entäs sitten, jos hänen elämänsä onkin tasapainossa liikunnan tuoman ilon ja positiivisuuden kautta?
Entäs sitten, jos hän käy maratonreissuilla? Eikös kaikki ihmiset vapaa-ajallaan joskus matkusta? Jotkut lähtevät ryyppy- ja seksi lomille Thaimaaseen tai laivalle, auringonpalvonta reissuista puhumattakaan... Jotkut haluavat matkustaa juoksemaan kaltaistensa seurassa.
Entäs sitten, jos/kun hän hoitaakin työnsä ja perheensä tunnollisesti liikunnan tuomalla energialla?
Entäs sitten, jos hänen elämänsä onkin kunnossa juuri liikunnasta löytämänsä riemun avulla?
Entäs sitten, jos hän ei pelkääkkään vanhenemista, vaan haluaa jaksaa arjessaan liikunnan tuomalla energialla? Hyvä kroppa taitaa tulla siinä sivussa...
Entäs sitten, jos hän onkin tyytyväinen elämäänsä, nauttii perheestään ja liikkunan tuomasta hyvästä olosta?

Ei kai näistä mikään ole sinun elämästäsi pois? Mitä mahdat itse olla vailla? Mitä itse pakenet, kun näin arvostelet ja tuomitset? Eiköhän anneta jokaisen ihmisen elää omaa elämäänsä ja harrastaa mieleisiään asioita olivat ne lähtökohdat harrastamiseen ihan mitkä tahansa? Emmehän voi kenekään ihmisen elämästä ja harrastuksen motiiveista tietää. Mene itseesi ja mieti, miksi arvostelet. Et suinkaan vaan ole kateellinen?

Esimiehenä ottaisin töihin mieluiten 50v. maratoonarin, kuin tällä palstalla muita arvostevan typeryksen.

Ihan totta!

Juopot ovat paljon hyödyllisempiä, mukavampia, tasapainoisempia (varsinkin vaakatasoon sammuneina) ja rennompia ihmisiä.

kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin

Rinnastus, hyväkuntoinen maratoonari vs sohvalla makaava kaljankittaaja, on klassikko. Käytetään etenkin himoliikuntaan jumittuneissa joukoissa.
Turmiolan Tommi elää ja potkii!

Itse olen tyyppiä on/off-urheilija, eli en puhu enää juuri kellekään omista urheiluistani. Mitä se muille kuuluu, tai ketä se kiinnostaa. Jos juoksenkin periaatteessa kovaa vauhtia kuntoilijan näkökulmasta, niin entä sitten, se on vain minun tapani hyödyntää vapaa-aikaani. Kun ikää tulee lisää, niin ei enää halua kerätä huomiota keneltäkään, vaan kasvattaa itsekuria ainoastaan ja kehittyä sen minkä vielä voi.

Nämä itseään korostavat tyypit saisivat miettiä tarkemmin, josko niissä omissa "urheilusuorituksissa" nyt niin paljon on hehkuttamisen varaa. Itse olin aikoinaan Sm-tasolla pari vuotta, mutta en puhu niistä kenellekään, koska tiedän ettei se ketään kiinnosta. Hyvä niin.

Psykokulttuuri
Psykokulttuuri tarkoittaa arjen psykologisoitumista eli sitä, että tavalliset ihmiset alkavat tarkastella itseään ja ympäröiviä ihmisiä psykologisten termien ja käsitteiden avulla. Psykokulttuuri ei tarkoita psykologiaa tieteenä, vaan psykologian ympärille rakentunutta kulttuuria, kuten psykologiaan löyhästi pohjautuvia arvoja, uskomuksia ja perinteitä. [1]
Psykokulttuurin keskeisinä piirteina on pidetty mm.:
a: Yksilön "minuuden" kulttuurista painottamista ja vatvomista.
b: Tunteiden keskeisyyttä yksilön tavassa hahmottaa yhteiskunnallista todellisuutta.
c: Psykosektorin ammattikuntien kuten psykologien, psykiatrien ja erilaisten neuvoja-ammattien syntyä ja voimakasta kasvua sekä
d: Yhä uusien käyttäytymismallien määrittelyä psykologisiksi "häiriöiksi".
e: (varsinkin Yhdysvalloissa) "uhripuheen" nousu eli ihmisten lisääntyvä halu omaksua jonkinlainen uhri- tai sairausidentiteetti.[2]
Psykokulttuurin tutkimus alkoi Yhdysvalloista. Suomessa psykokulttuuri tutkimuksen aloitti sosiologian dosentti Janne Kivivuori 1990-luvulla. Marko Hamilo on toimittantu kirjan Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa (2007).
Psykokulttuuriin keskeisesti kuuluvassa psykomyytissä on ensin (a) alkuperäisesti aito ihminen, jonka aitouden (b) kulttuuri tukahduttaa, mistä seuraa (c) ongelmia; tämän jälkeen (d) terapeuttinen kokemus johtaa (e) alkuperäisen aitouden paluuseen. [3]
Paljastavassa psykologiassa tulkitsija pyrkii todistamaan että vastapuolen poliittisen mielipiteen "todellinen" syy on mielenterveyden häiriö tai ainakin henkinen kypsymättömyys. Näin on toimittu hyvinkin erilaisissa politiikan suunnissa.[4]

Ihmettelen vain joskus näitä nännejä ja nönnejä ja bodlaajia. Juoksevat treenejä tosi kovaan vauhtiin ja silti maratonajat ei vastaa treenivauhteja. Jos pimeällä juostu polkulenkki on 5.39 vauhtia, olisi 12 tunnin tulos pitänyt olla jo 115km ja maratonaikakin lähempänä kolmea kuin neljää.
Toiset nähtävästi repii ennätykset treeneissä, toiset kisoissa.

Tota samaa olen ihmetellyt. Eikö olisi kivampi ilmoitella tulokset vasta sitten kun ne on tehty. Wannabe fantasiat on asia erikseen. Mutta kai tämäkin on SOMEA. Tässä ja nyt pitää näyttää paremmalta kuin on. (tämäkin taitaa olla psykokulttuuria.

Näissä mää-mää-mää juoksijoissa ärsyttää myös se että edellyttävät muiden aina tanssivan oman pillinsä mukaan. Esimerkkinä tämä yksi turutar joka tunkee itsensä paljon nopeampien lenkeille ja olettaa automaattisesti että muut hidastaa hänen vauhtiinsa. Ja niinhän he tekevätkin kun ei tälle rouvalle kukaan henno sanoa että ärsyttää niin helkkaristi kun muiden lenkki on pilalla tämän yhden takia. JA NYT SE JARRU ON TUNKEMASSA TAMPEREEN SEUDULLEKIN. Turku: pitäkää hyvänänne että me edes saadaan treenata mielemme mukaan.

Onko tuo lenkkikavereiden nimien luetteleminen sitä, että halutaan osoittaa, että kuinka mulla on kovasti kavereita ja kaikki haluaa mun kans joululenkille ja kuinka olen suosittu, kun kaikki tuli mua tukemaan mun joulupitkikselle.
Vähän kuin teinien kilpailu, että mulla on facessa eniten kavereita.
Naamailuliikunta on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Kukahan tekisi tästä gradutukimuksen psykologiselta kannalta, millainen ihminen tarvitsee tällaista tuekseen.

Viestiketju näyttää olevan pitkä. Itse olen reenannut kestävyysjuoksua koko ikäni myös maraton on ollut kuvioissa. Olen ollut mukana maraton seurassakin. Vielä roikkuva jäsen. Se miksi roikun, on se, että katson ja katson, jospa vielä saisin sieltä jotain. Tuntuu siltä, että juoksukilometrien määrä, reenien harjoittelumäärät ovat merkitseviä seuran jäsenille. Jos näihin raameihin ei kuulu, jää myös ulkopuolelle.

Moni seuran ihmisistä vähän väliä kehuskelee naamakirjassa juosujen kilometrien määrää kuin myös maratonkertoja.

Hienoa, että ihmiset huolehtivat kunnostaan, kuitenkaan hyvinvointia ei edistä se, että omilla saavutuksillaan kerää itselleen huomiota ja hiukan latistaa näin toisten saavutuksia. En yleistä. Yksilöitä, pätemisen, näyttämisen tarpeessa olevia, on ihan joka asiassa oli laji tai toiminta mitä hyvänsä.

Itsekin olen elämyksiä saanut juoksuharrastuksen myötä, mutta en ole kokenut tarvetta koko maailmalle asiaa kailottaa. Onneksi on ollut avoimia kannustavia lajin harrastajia.

Ja lisäksi nämä ovat niin omahyväisiä ja sisäänpäinlämpiävät porukat, jos menet yhdenkään kerran huomauttamaan tai arvostelemaan jotain tai joidenkin tyyliä, niin saat bannit heti foorumeille.
No, tulipa nähtyä sekin touhu, eikä kyllä harmita.
luulis sanan olevan vapaa Suomen maassa, mutta ei tuolla, missä piiri pieni pyörii, kaikkien pitää hymistellä, kehua. olla samaa mieltä.
Narsisteja?...Todellakin.

Mut toi on just niin tosi. Kritiikkiä rakentavaa tai puhumattakaan repivää, ei haluta kuulla. Heti leimataan häiriköksi ja aletaan eristää yhteisöstä. Kritiikinsiedon puuttuminen on narsismia jos mikä.

En tiennytkään, että maratoonarit ovat järjestäytyneet yhteisöksi.

Luulin, että sitä käydään lenkillä, ilmoittaudutaan kisaan ja mennään lähtöviivalle, jonka jälkeen ladotaan jalkaa toisen eteen... Näin minä ainakin olen menetellyt.

Vähän kummallisia kokemuksia teillä. Tuollainen sosiaalinen aspekti on minulle ihan vieras.

Voi raukkaa! Oletko elänyt tynnyrissä viimeiset 10 vuotta. Kuntojuoksu on nykyään erittäin yhteisöllistä toimintaa. Teknisen kehityksen myötä elämä on siirtynyt lenkkipoluilta sosiaaliseen mediaan.
Ilman sosiaalista mediaa olet näkymätön mies.

Mulla kokemusta mitä tapahtuu kun ihminen "hurahtaa" juoksuharrastukseen.
Itse seurustelin tälläisen ihmisen kanssa, meillä oli hyvä suhteen alku, mutta sitten tuli tämä juopksuharrastus.
Pikkuhiljaa kaikki asiat, tekemiset ja menot alkoivat pyöriä vain juoksun ympärillä.
Lenkkejä kirjattiin tien moneenko "lenkkipäiväkirjaan" ja faceen.
Pikkuhiljaa myös ystävät siirtyi kaikki pelkästään juoksuystävistä koostuviin.
Tuli menestystä ja ihannointia muilta juoksukavereilta.
Mitään ei mahtanut, ihminen alkoi vaan etääntyä ja lipua "ulottumattomiin".
Minä' en kohta merkinnyt enää mitään, koska en itse harrastanut kilpajuoksua, maratooneja enkä ultria.
Toisten kehut ja ihailu ruokkivat narsistista luonnetta, myös puolisoksi löytyi toinen hyvä juoksija ja minä olin vain sen jälkeen yhtä tyhjän kanssa.
Toinen muuttui täysin välinpitämättömäksi minua kohtaan.
Oli vain juoksua, juoksumatkoja, juoksukavereita, kimppalenkkejä.
Menestys nousee päähän väistämättä ja oma identiteetti alkaa muodostua pelkästään juoksussa menestymisestä.
Sitä alkaa kuvitella itsestään liikoja.
Ihmiset, joilla on ennestään ollut heikko itsetunto, lienee pahimmat sen jälkeen, kun alkavat pärjäämään.
En tiedä mitä näille menestyjille tapahtuu senjälkeen, kun ennätykset eivät enää rikkoonnu, ikää tulee ja vaivoja, saati jos juoksuharrastuksen joutuu jossain vaiheesa lopettamaan.
Millainen totuus heille sen jälkeen paljastuu.
Itse ajattelisin, ettei ole ihan viisasta elää pelkästään pelkälle juoksulle ja kilpailemiselle.

Tykkään elää tynnyrissä ja myönnän olevani epäsosiaalinen.

Netissä toki lueskelen välillä juoksijoiden juttuja, mutta minulla ei ole kovinkaan usein seuraa lenkeillä.

Minulle on täysin sama, vaikka joku internetin maailmassa vihaisi harrastustani. Mutta tämä viestiketju vähän ihmetyttää. Ehkäpä teillä ei ole muita harmeja ja elämänne on liian helppoa. Minulla on taas huolia riittämiin, ja juoksulenkkeily antaa apua arjesta selviämiseen.

Juoksun sosiaalistumisessa on hyvätkin puolensa. Mitä enemmän harrastajia lajin parissa on, sen todennäköisempää on, että joukosta nousee myös lahjakkuuksia.
Siinä mielessä on kannatettavaa, että urheiluseurat aktivoivat perheitä: isiä, äitejä ja lapsia mukaan harrastuksen pariin. Ei kaikista tule kilpaurheilijoita mutta sekin riittää, että liikuntaan ja juoksuun myönteisesti suhtautuvien ihmisten määrä kasvaa. Silloin juoksusta puhutaan, lajituntemus leviää ja ennen kaikkea näkyvyys lisääntyy. Tämä nykyinen hölkkäbuumi kertoo ehkä enemmänkin keski-ikäisten sohvalöllyköiden heräämisestä kuntoiluun mutta antavatpahan edes esimerkkiä, että kuntoilu on ihan mukavaa.

mulle parhaat kamut on tullu juuri urheilun kautta toisen tuntenu 40v..toisen 30v..
tunnen edelleen monia urheilijota-kuntoilijoita,,myös maratoonareita.. hyvin synkkaa..hyvä tyyppejä..mulla näin. toiselle kun kumartaa -toiselle pyllistää..

Hauska tuo aloitus, tai aloittaja. Jos on joskus alkanut juoksemaan tai muuten liikkumaan ja sohvan kutsu on voittanut niin kiukkuhan siitä nousee, et ole ainoa jolle niin on käynyt.

Vituttaahan se, kun joku juoksee vaikkapa maratonin ja itse ei laiskuuttaan pysty. Yksi vaihtoehtohan olisi alkaa sen sijaan puhumaan pötyä netissä, että on juossut maratonin, useitakin ja ihan maailman huippuajoilla. Kuulostaa jotenkin tutulta, en nyt kyllä enää muista mistä yhteydestä.

Samanlaisen huhun olen kuullut minäkin. Tarinaan liittyy se, että aina kun läpimurto kansalliseen ja kansainväliseen tietoisuuteen, maineeseen ja mammonaan on liki käsillä, tapahtuu jokin loukkaantuminen. Tämä sykli jatkuu kuukaudesta ja vuodesta toiseen ja aina hetkeä ennen läpimurtoa käy hullusti. Jos tarina on tosi, voi miesparkaa, en voi muuta sanoa. Huhuun kuuluu myös väittämä, että kyseinen henkilö tulee vanhetessaan aina vaan nopeammaksi, voimakkaammaksi, palautuu aina vaan nopeammin ja uhmaa näin jopa luonnonlakeja. Kuin jotkin yliluonnolliset voimat suojelisivat ja auttaisivat miestä.

Onkohan sama huhu ja tyyppi kyseessä?

Ambassadööreissä niitä narsisteja vasta onkin. Huvittaa miten joku keski ikäinen mies yrittää olla somehuomion keskipiste :-D

juoksua voi harrastaa harjoittelematta. ota neuvosta vaarin.
ei oo pakko lenkkiä heittää.

Kun juoksee ja tekee töitä 23 tuntia vuorokaudessa, on kaikki mahdollista. Tähän ei homppelihölkkääjät pysty.

Mytomaaneja en ole tavannut juoksijoissa kuin yhden, mutta hän onkin varsin paatunut tapaus.

Imurointi on narsismia.

Aikansa kutakin. Eivät ole pahan teossa.

Minä olen narsisti ja maratoonari ja ylpeä siitä. Otan kehuna, en haukkuna.

Bodaritko leppoisaa porukkaa, hahhah. Injektoivat testoa, ja koko itsetunto lihakasan varassa.

Maratoonari on nöyrä, ei halveksi tovereita lähtöviivalla.

Kyllä näitä narsisti irvistelijöitä lähtöviivalla näkyy. Yleensä lähtevät ylikovaa ja keskeyttävät.

liikunta itselleni pakonomaista mut nautin siitä enkä tee elämässäni mitään muuta . En ole parisuhteessa. Narsisti en ole vaan lempee ja mukava.liikuntanarkomaani ja Yhden asian ihminen. Koko elämäni on ollut yhtä pakojuoksua eli koko ajan vain liikuntaa eikä mitään muuta niin se on ollut sitä pakenemista. Kaikki tuntuu niin hiton tyhjältä. En koe olevani parisuhdeihminen enkä etsi seuraa. Tuun paremmin juttuun lintujen , hyönteisten ja kissojen kanssa. Omanlaisena siis oon. Kaikki naapurit ja mun kaupungin ihmiset kiertävät minut kaukaa eivätkä ymmärrä ja hymyilevät ja jopa nauravat minut kun liikun yhteisössä ja jotkut jopa lopettaneet tervehtimisen, mutta minä oonkin niin vittumainen että tervehdin kaikkia vaikkei ne tervehdi minua hah!

Enpä ole kohdannut maratoonareissa narsisteja. Itse olen enemmänkin narsistien uhri. Narsisti-isän ja isosisarusten. Narsistinen dynamiikka oli perheessä vahvasti läsnä ja itse sain siitä kärsiä. Itsetunto oli painettu maanrakoon ja luulin oikeasti olevani aivan paska ihminen. Juoksu on minulle parasta terapiaa. Nyt isäni on jo kuollut, ja vanhemmat sisarukset eivät ole pystyneet paria kokeilulenkkiä kummoisempaan juoksemiseen. Paskapuhe on halpaa, mutta kun oikeasti pitäisi tehdä jotain, heistä ei ole mihinkään. Minä olen sentään maratoonari.