Unohtakaa aspartaami!

Käytin pari vuotta aspartaamituotteita (lähinnä light limuja, mutta myös muita) päivittäin. Vähitellen aloin huomaamaan oireita kuten jatkuvaa väsymystä, ärtynyttä oloa, unihäiriöitä, verta ulosteessa, sydämen pulssin nousua ja pientä jatkuvaa sydänkipua. Kävin lääkärissä ja verikokeissa, mutta mitään epänormaalia ei havaittu. Vasta kun ensin vähensin light-tuotteita ja sen jälkeen lopetin käytön kokonaan, oireet ovat jo aika pitkälti hävinneet. Myös vähän aikaa sitten huomattiin, että maksa-arvoni ovat lievästi koholla. Mitään muuta selitystä maksa-arvojen kohoamiselle en keksi kuin aspartaami, koska alkoholia käytän erittäin vähän. Haluan tämän kertoa sen takia, etteivät muut ihmiset joutuisi kokemaan samaa tuskaa mitä itse koin oireiden takia tietämättä mikä ne aiheuttaa. En suosittele aspartaami-tuotteita kenellekään edes satunnaisesti käytettynä. Oireet eivät tule ensimmäisten käyttökertojen jälkeen, vaan vasta pidemmän ajanjakson jälkeen. Jos käytät aspartaamia, katso seuraavasta listasta kärsitkö siinä mainituista oireista:

http://www.holisticmed.com/aspartame/suffer.faq
Ilmoita


Kiitos hyvästä viestistä.
Olen täysin samaa mieltä, aspataami ei ole terveellistä. Mieheni saa päänsäryn joka kerta kun juo light-limuja. Ja raskaanaoleville ei suositella aspartaamilla makeutettuja tuoteita, joten ne eivät voi olla terveellisiä, päinvastoin.
Ilmoita
Diabeetikkotyttäreni (toiselle 1-tyypin diabetes 9 vuotta toisella vuoden vähemmän) ovat juoneet aspartaamilimuja ja käyttäneet jonkin verran muitakin aspartaamituotteita koko sairautensa ajan - ei minkäänlaisia sivuvaikutuksia!

Suomessa on myös (satoja)tuhansia muita aspartaamin käyttäjiä, joille myöskään ei siitä ole tullut mitään oireita tai haittavaikutuksia.

Mistä voit edes tietää, että oireesi johtuvat aspartaamista?

Ja jos ne oireesi johtuisivat aspartaamista, niin joitko limuja kohtuudella vaiko monta litraa päivässä? Janoonhan tulee juoda pääasiassa vettä.
5 VASTAUSTA:
Varmaan riippuu paljon siitäkin, kuinka paljon ja kuinka usein sitä aspartaamia käyttää. Jos olet lapsistasi hyvää huolta pitävä isä, et anna lapsillesi minkään sortin limpparia joka päivä.

Jos ihminen juo aspartaamilimpparia päivittäin litran tai pari, alkaa varmasti haittavaikutukset tulla esille.

Toisaalta on ihmisiä, jotka saavat ikäviä oireita jo pienestäkin määrästä aspartaamia.
Oireet tulevatkin ehkä kuukausien tai jopa vuosien käytön jälkeen. Käytin itse n. litran päivässä light limua.
Olli kirjoitti:
Oireet tulevatkin ehkä kuukausien tai jopa vuosien käytön jälkeen. Käytin itse n. litran päivässä light limua.
Ainakaan yhdeksän vuoden aikana ei ole tullut mitään oireita. Meillä ei limut olekaan jokahetkisenä janojuomana - vesikin on keksitty!

Itse asiassa limuissa on niin monia lisäaineita (mm. väriaineet ja erilaiset aromiaineet), että mikä tahansa niistä voi aiheuttaa sivuoireita, jos limua litkitään litratolkulla päivässä.

Suurimmalle osalle aspartaamin käyttäjistä (diabeetikot, laihduttajat ja muuten linjoistaan huolta pitävät...) ei tule mitään ongelmia, mutta he ymmärtävätkin pysyä kohtuudessa. Jos jollekin tulee haittavaikutuksia jo pienistä määristä, ei se silti merkitse, että jokaisen ihmisen pitäisi luopua aspartaamin käytöstä - eihän kaikkien tarvitse luopua kalan syönnistäkään, jos joku on sille allerginen.
diabeetikkojen isä kirjoitti:
Ainakaan yhdeksän vuoden aikana ei ole tullut mitään oireita. Meillä ei limut olekaan jokahetkisenä janojuomana - vesikin on keksitty!

Itse asiassa limuissa on niin monia lisäaineita (mm. väriaineet ja erilaiset aromiaineet), että mikä tahansa niistä voi aiheuttaa sivuoireita, jos limua litkitään litratolkulla päivässä.

Suurimmalle osalle aspartaamin käyttäjistä (diabeetikot, laihduttajat ja muuten linjoistaan huolta pitävät...) ei tule mitään ongelmia, mutta he ymmärtävätkin pysyä kohtuudessa. Jos jollekin tulee haittavaikutuksia jo pienistä määristä, ei se silti merkitse, että jokaisen ihmisen pitäisi luopua aspartaamin käytöstä - eihän kaikkien tarvitse luopua kalan syönnistäkään, jos joku on sille allerginen.
Aspartaami on kemiallinen makeutusaine, joka huomattiin vahingossa erään projektin yhteydessä, jossa kemianjätti Monsato kehitteli hyönteismyrkkyä. Aspartaamin vaarattomuutta ei ole koskaan voitu osoittaa, sitä tuottavan Monsanton lukuisista yrityksistä huolimatta. Päinvastoin. Kun elintarvikehallinto FDA oli todennut makeutusaineen monet haittavaikutukset, kävi se 16 vuotta sinnikästä taistelua estääkseen sen pääsyä elintarvikkeiden lisäaineeksi. Virasto joutui lopulta hyväksymään sen lailliseksi lisäaineeksi Donald Rumsfeldin painostuksesta.

http://koti.japo.fi/~retyyni/Aspartaami.html

http://www.aitoterveys.fi/Aspartaami.php
Aspartaami E951 kirjoitti:
Aspartaami on kemiallinen makeutusaine, joka huomattiin vahingossa erään projektin yhteydessä, jossa kemianjätti Monsato kehitteli hyönteismyrkkyä. Aspartaamin vaarattomuutta ei ole koskaan voitu osoittaa, sitä tuottavan Monsanton lukuisista yrityksistä huolimatta. Päinvastoin. Kun elintarvikehallinto FDA oli todennut makeutusaineen monet haittavaikutukset, kävi se 16 vuotta sinnikästä taistelua estääkseen sen pääsyä elintarvikkeiden lisäaineeksi. Virasto joutui lopulta hyväksymään sen lailliseksi lisäaineeksi Donald Rumsfeldin painostuksesta.

http://koti.japo.fi/~retyyni/Aspartaami.html

http://www.aitoterveys.fi/Aspartaami.php
Jos kerran Monstanton liikkeelle panema aine, niin en kyllä enää yhtään kyseenalaista noita haittavaikutuksia... muutenkin sen verran epäinhimillisiä kokeita tuo kyseinen talousmahti vuosien saatossa tehnyt, että huhhuh!

Ja jotakinhan se kertoo noiden testien todenmukaisuudesta, kun vuosien 1980-86 aikana tehtyjen kokeiden tuloksissa 90% tultiin siihen lopputulokseen että aspartaami on harmitonta... missään ei kuitenkaan muistettu mainita että 92- tutkimusta sadasta oli makeutusaine yhtiöiden itse kustantamia ja valvomia.
+Lisää kommentti
Herätti huomioni Ollin maininta aspartaamin haitoista.Kävin juuri lääkärissä ja määräsi verikokeet, kaikenlaista kränää kehossa.Semmoinen "rikki"-olo ja väsyttää, usein nälkä ja jano, silmien näkö tuntuu huonontuneen, päänsärkyjä, nivelien särkyä ja unettomuutta jne.Aika paljon oli siinä noita meikäläisen oireita listassa,johon Olli viittasi.Siitähän on ollut puhetta ettei aspartaami ole hyväksi.Suomessa esim raskaana sallitaan neuvoloissa sen käyttö,mutta Englannissa ei.Kiitos Olli, taidan jättää sen pois.Tuntuu vaan vaikealta juoda vain vettä.Ei maistu hyvältä.Ja sokeriset taas lihottaa kun on jo 10kg ylimääräistä ja kaikki vyötäröllä ja tutut kyselee et ootko jo taas raskaana...Ärsyttävää tuo ihmisten kyttäys kolmekymppisten naisten vyötärölle.Miehet saa ihan rauhassa kasvattaa kaljamahaa ja mitä isompi kiho sitä normaalimpaa on se iso maha mahdin merkkinä.En juo alkoholia kuin light siideriä pari viikonloppuna ja sekin siis kantsii jättää.Kaikki keinotekoinenhan varmaan loppujen lopuksi on pahaksi.Oma itsekuri vaan kouluun,helppo sanoa toteutus vaan joskus ontuu.Mutta yritetään.Kiitos vinkistä,Olli!Siitä voi johtua tuo turvotuskin ja pään vihlonnat sekä mielialan vaihtelut.Sen verran on tullut juotua light ice teata, cokista ja siideriäkin.Normaalia kohtuudella ja sillä sipuli.Jaksellaan kaikki omien ropleemiemme kanssa!
2 VASTAUSTA:
Kannattaa vain totutella makeasta pois. Itse olen nyt totutellut ja jäi lopulta aspartaamilimppari pois. Bonaquakin maistuu jo paremmalta.
Hämärästi kuulostaa tutuilta nuo oireet.
Unettomuutta on ollut erityisesti ja puhki poikki olo. Koetan nyt vältellä aspartaamia ja mieluummin käytän vähän sokeriakin tai steviaa.
Toivon mukaan helpottuu nuo samat oireet mullakin nyt kun on jäämässä 7up Freen lipittäminenkin.
Totesin tosiaan että kivennäisvesi onkin hyvänmakuista.
Se on taas oma tarinansa kuinka oon makeasta opetellut pois... ;)
Aspartaami nimenomaan tuhoaa näkökyvyn ajan kuluessa, joten ei ole yllättävää, että näkösi tuntuu huonontuneen huomattavasti.

Välttäkää hyvät ihmiset aspartaamia aina kun voitte!
+Lisää kommentti
kiitos tiedosta juon itse ihan liikaa limua ja joskus on joitain kipuja sydämmen kohdalla
1 VASTAUS:
Mahtaakohan light limsat vaikuttaa pikajuoksuaikoihini? Harrastan monipuolista yleisurheilua 5½ tuntia viikossa ja talvisin n. 3h salibandyä (ja myös yu talvisin, jos saan valmentajan.) Mieluisimmat lajini ovat Pituushyppy jossa tämänhetkinen ennätystulos vaivaiset 4.05 j 100m juoksusssa 14.39...en tosin ole harrastanut kun noin 2kk yleisurheilua mutta aioin käydä sillä kuitenkin joka kesä, silloin se on. Mutta tosiaan, olen täyttäny 1kk sitten 14 vuotta ja juon Coca Cola Zeroa ym. nykyään ehkä 1.5l viikossa, viikonloppuisin, harvoin viikolla. Onko tämä määrä liian paljon? En ole huomannut mitään haitavaikutuksia paitsi ehkä pientä unettomuutta, joka sekin johtuu aika varmasti kesän muuttuneesta nukkumarytmistä. Mitä luulette, voiko light limut & aspartaami vaikuttaa negatiivisesti noihin mun tuloksiin? Kiitti jos jaksatte vastata :)!
+Lisää kommentti
Näissä limuissa on muitakin lisäaineita, jotka saattavat aiheuttaa yliherkkyyttä ja oireita. Ongelmahan on juuri siinä, että Olli olet juonut light limsaa ihan joka päivä, kun ehkä 2 l viikossa on sellainen kohtuumäärä, jonka sietää kuka vain. On toki yliherkkiä ihmisiä.

Jos kyseessä oli Cola, niin siinähän on kofeiinia, jonka yliannostus aiheuttaa juuri noita kuvaamiasi oireita unettomuudesta lähtien, jännittyneisyyteen, ahdistukseen jne. Jos vielä olet päälle kitannut kahvia, niin good going, tottahan toki, oireittesi taustalla saattoi myös olla liika kofeiini.

Yleensä ruoka-aineet eivät ole myrkyllisiä, mutta mikä tahansa aine voi olla myrkyllistä, jos sitä saa liikaa. Eli kohtuus kaikessa. Ihminen voi kuolla, jos juo liikaa vettä jne jne.

En nyt olisi huolissani 2 litran Light Colasta viikottain, se on sellainen määrä, josta tuskin tulee mitään haittaa.
Ilmoita
http://www.minaolen.com/frameset.html -> Lehti -> Sokeriton, älä edes ajattele sitä!

Minun tarina;
V.2006 diabetes 1 todettiin. Alkoi vatsa/suolisto oireilla. Alkoi n.3vuoden helvetti. Joka päivä vatsaa väänti ja kovat kivut, suolisto ainaisella ripulilla. Mihinkään ei huvittanut lähteä, mitään ei huvittanut tehdä. Elopainokin alkoi nousemaan, huono sokeritasapaino. Erilaisia puhdistuskuureja, mh-bakteereja sun muita piigeelejä kokeiltu, mikään ei auta, ei edes erilaisten ruoka-aineiden poisjättö. KAiken maailman laktoosikokeet, ulosteviljelyt, tähystykset yms. tehty. Kaikki ok! "Sinulla on ärtyneen paksusuolen oireyhtymä,"!! Live with that!! Sanoi tohtori. Eli ei parantavaa lääkettä. Oireita voit yrittää lievittää.""

No, hainpa sit lääkäriin määräämää Visibliniä em. vaivaan viimeisenä oljenkortena. Mietin taas pitkään, mitä muuttui diabeteksen jälkeen. Okei, fun light-mehu ja kahvissa käyttämät hermesetas-nitrot, niitä en ollut kokeillut jättää pois.

Meni 2vkoa ilman niitä. vatsa toimi kuin unelma, hmm, Visiblinin ansiota?! Kokeilin eräänä aamuna kahviin hermesetasta, meni tunti ja alkoi hirveät kivut, loppupäivä menikin pöntöllä istuessa. Olin viikon ilman aspartaamia, funlight mehua illalla, seuraavan päivän oli vatsa ihan sekaisin. Googlasin aspartaamin, melekoonen myrkky. Siitä lähtien olenkin vältellyt aspartaamia.. vatsa /suolisto toimii HYVIN! sen kyllä huomaa sitten kun sitä on saanut.Ja yleensäkin ruokavalio on mennyt puhtaampaan suuntaan, elimistö ei kestä enää mitään saissee, eihän niin ole tarkoitettukaan. Visiblinillä heitin kuikkaa.

Ai niin, http://www.youtube.com/watch?v=PNcBvuqmU3s
4kk/ -10kg, pelkällä ruokavaliolla. Pikkuhiljaa olen alkanut myös löytämään taas liikkumisen ilon, ja sokeritasapaino; loistava.
Kyllä kaikki lähtee ja tulee ravinnostamme!!
Älä lievitä oireita, vaan poista SYY!

Sinniä kaikille!
Veke
Ilmoita
Jos aspartaami aiheutta yksilölle jotain oireita, se pitää vähentää tai lopettaa. Älä yleistä että kyseessä olisi jokin myrkky tms. Tutkimuksia on tehty tukuittain eikä aspartaamia ole voitu yhdistää mihinkään sairauteen tai syöpäriskiin. Ihmiset ovat erilaisia, meille käy eri lääkkeet jne, joten taatusti on ihmisiä joille aspartaami ei käy. Itselleni se käy eikä light-limut aiheuta ongelmia, eivätkä keinomakeutusaineet yleensäkään, joita käytän sokerin sijasta.

Verikokeita on tehty muista syistä mulle 3 kpl vuoden aikana, ja kaikki veriarvot ovat optimaaliset, maksat, kolesteroolit, triglyt jnejne. Verenpaine hyvällä tasolla jne. Joten tässä yksi esimerkki että keinomakeutusaineet sopivat.
1 VASTAUS:
... että tutkimuksia ovat tehneet samat tahot, jotka aspartaamia tuottavat?

Tutkimuksessaan Survey of Aspartame studies: correlation of outcome and funding sources lääketieteen tohtori Ralph G. Waltonin selvitti 1980–1985 suoritettujen aspartaamin terveysvaikutuksia koskevien tutkimusten rahoitusta. 166 tutkimuksesta 74 oli kokonaan tai osittain makeutusaineyhtiöiden rahoittamia, 92 oli itsenäisesti rahoitettuja. Kaikki yritysten rahoittamat tutkimukset päätyivät siihen tulokseen, että aspartaami on turvallista. Itsenäisesti rahoitettujen tutkimusten tulos oli toinen. Niistä 92 prosentin mukaan, aspartaamilla on haitallisia terveysvaikutuksia.

Aspartaamilla on myös vahva yhteys Persianlahden syndroomaan, sotilaat joivat auringossa lämminnyttä light cokista litroittain päivässä. (Aspartaamista muodostuu metanolia elimistössä!).

Huvittava muuten tuo numerosarja kommentoija, yleistää itsensä kautta jonkun asian toimivaksi - se ettei hänellä ole oireita (vielä?) ei todista että aspartaamia olisi turvallista nauttia.
+Lisää kommentti
Jos syön esim. jotain jokapäiväistä ruokaa (makaroonilaatikkoa, spagettia & jauhelihakastiketta, keittoja) niin voin normaalisti, mutta heti kun saan pienimmänkän määrän aspartaamia, asesulfaamia, sorbitolia etc, sisääni saan löysän mahan, pahoinvointia, ja päänsärkyä. Eli en suosittele keinotekoisia makeutus aineita kenellekkään. Ne ovat todistetusti liiallisella käytöllä myrkkyä ihmiselle.
Ilmoita

Kirjoittaja on poistanut tästä viestin

Ilmoita
Minä olen juonut kanssa noita light-limppareita joka päivä varmaan parin vuoden ajan. Tunnistin heti yllä kuvattuja oireita; jatkuvaa väsymystä ja ärtymystä sekä unihäiriöitä. Myös ulosteissa on toisinaan hieman verta.
Pitää vähentää käyttöä ja katsoa auttaako..
1 VASTAUS:
Päätimme mieheni kanssa vähentää sokerin käyttöä muutama vuosi sitten ja joimme aspartaamia sisältäviä juomia. Molemmille tuli kasvoihin lähinnä otsan alueelle paljon pieniä näppylöitä. Itse lopetin aspartaamia sisältävien juomien ja ruokien syömisen - näppylät hävisivät. Mies lopetti myöhemmin ja hänenkin näppylänsä hävisivät. Hän aloitti uudelleen juomaan aspartaamia sisältäviä juomia ja näppylät ilmestyivät uudelleen. Emme enää käytä mitään aspartaamia sisältäviä ruokia/juomia. Vähitellen olemme siirtyneet lisäaineettomiin/luomutuotteisiin. Iho on kirkastunut. Ruokahalu normalisoitunut jne...
+Lisää kommentti
miksi keinotekoisia makeutusaineita ei ole kielletty?
2 VASTAUSTA:
Edes aspartaamista ei ole mitään haittaa normaalisti käytettäessä. Ei nyt puhuta mistään supermyrkyistä, vaikka keskustelussa esitetyistä mielipiteistä niin voisi luullakkin.
oikea laitalinkki kirjoitti:
Edes aspartaamista ei ole mitään haittaa normaalisti käytettäessä. Ei nyt puhuta mistään supermyrkyistä, vaikka keskustelussa esitetyistä mielipiteistä niin voisi luullakkin.
Olen todennut, että aspartamiini kiihdyttää ruokahalua. Moni laihduttaja pyrkii vaihtamaan sokerin siihen ja samalla tekee itselleen karhunpalveluksen. Ahmittua tulee liikaa. Light juomat siis kannattaa laihduttajan korvata vedellä.
+Lisää kommentti
Hei!

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että aspartaami ei tee hyvää kenenkään terveydelle. Hyvä, että huomasit lopettaa! On ihme homma, miksi aine on sallittu ja niin suuressa suosiossa.. Mutta rahalla ja mainostuksellahan markkinoijat aspartaamia muitakin myrkkyjä suosittelevat ruokavalioomme.

Kirjoitin eilen ihan oman jutun aspartaamista, voi tsekata täältä:
http://halonloota.blogspot.com/
Ilmoita
Kauppaketju kärkkäinen lopettaa kaikkien awspartaami tuotteiden myynnin.
Ainakin näin väittivät muutama viikko sitten tulleessa mainoslehdessään.
6 VASTAUSTA:
sokeriteollisuus maksaa heille?

Mitä he tarjoavat sokerittomia tuotteita haluaville (esim. diabeetikoille)? Kilpailevan liikkeen osoitteen?

Mikä muuten on "kauppaketju Kärkkäinen"? Never heard!
sitten se kirjoitti:
sokeriteollisuus maksaa heille?

Mitä he tarjoavat sokerittomia tuotteita haluaville (esim. diabeetikoille)? Kilpailevan liikkeen osoitteen?

Mikä muuten on "kauppaketju Kärkkäinen"? Never heard!
"Mikä muuten on "kauppaketju Kärkkäinen"? Never heard! "

http://www.kaleva.fi/plus/juttu808164_page0.htm

eli ei sponsori olisi pahiteeksi..
e kirjoitti:
"Mikä muuten on "kauppaketju Kärkkäinen"? Never heard! "

http://www.kaleva.fi/plus/juttu808164_page0.htm

eli ei sponsori olisi pahiteeksi..
ASPARTAAMI toimii hyvin muurahaiskarkotteena:

Koemielessä laitoimme pesuhuoneen lattialle aspartaamia (Pirkka makeutuspuriste). Muurahaiset, joita keväällä ilmestyy lähes joka talouteen, tulivat vilkaisemaan pikku pilleriä. Ne eivät menneet edes kiinni pilleriin ennen kuin JUOKSIVAT karkuun toiseen suuntaan. Eikä niitä enää ole näkynyt.

Kokeilkaapa muutkin.

Sattuneesta syystä epäilen, että tämä meillä toimivaksi osoittautunut konsti päätyisi koskaan Niksi-Pirkkaan :D
Riikka Söyring kirjoitti:
ASPARTAAMI toimii hyvin muurahaiskarkotteena:

Koemielessä laitoimme pesuhuoneen lattialle aspartaamia (Pirkka makeutuspuriste). Muurahaiset, joita keväällä ilmestyy lähes joka talouteen, tulivat vilkaisemaan pikku pilleriä. Ne eivät menneet edes kiinni pilleriin ennen kuin JUOKSIVAT karkuun toiseen suuntaan. Eikä niitä enää ole näkynyt.

Kokeilkaapa muutkin.

Sattuneesta syystä epäilen, että tämä meillä toimivaksi osoittautunut konsti päätyisi koskaan Niksi-Pirkkaan :D
ASPARTAAMI ON TODELLA TEHOKAS AINE.... MUURAHAISMYRKKY. VIIME KESÄNÄ TERASSILLA OLI VALTAVASTI MUURAHAISIA, RIPOTTELIN SINNE ASPARTAAMIJAUHETTA, JA SEURAAVANA PÄIVÄNÄ EI ENÄÄ NÄKYNYT MUURAHAISIA.KESKUSHERMOSTOMYRKKYNÄ SE TEHOAA HYVIN.
koskenroutaa kirjoitti:
ASPARTAAMI ON TODELLA TEHOKAS AINE.... MUURAHAISMYRKKY. VIIME KESÄNÄ TERASSILLA OLI VALTAVASTI MUURAHAISIA, RIPOTTELIN SINNE ASPARTAAMIJAUHETTA, JA SEURAAVANA PÄIVÄNÄ EI ENÄÄ NÄKYNYT MUURAHAISIA.KESKUSHERMOSTOMYRKKYNÄ SE TEHOAA HYVIN.
Aspartaami, sorbitoli yms. makeutusaineet saavat ainakin koko meidän 6-henkisen perheemme mahat vellille ja yhdelle aiheuttavat mm. ylivilkkautta, pahaa unettomuutta, näppyjä jne. Esim. Dietorelle-karkit makeutusaineineen IHAN JÄRKYTTÄVIÄ oireidenaiheuttajia! Jo 2 karkkia riittää saamaan vatsat kuralle ihan takuuvarmasti. Light-tuotteisiin ei enää tässä taloudessa kosketa!
Riikka Söyring kirjoitti:
ASPARTAAMI toimii hyvin muurahaiskarkotteena:

Koemielessä laitoimme pesuhuoneen lattialle aspartaamia (Pirkka makeutuspuriste). Muurahaiset, joita keväällä ilmestyy lähes joka talouteen, tulivat vilkaisemaan pikku pilleriä. Ne eivät menneet edes kiinni pilleriin ennen kuin JUOKSIVAT karkuun toiseen suuntaan. Eikä niitä enää ole näkynyt.

Kokeilkaapa muutkin.

Sattuneesta syystä epäilen, että tämä meillä toimivaksi osoittautunut konsti päätyisi koskaan Niksi-Pirkkaan :D
Karkottaisikohan se ampparitkin ettei ne tulis sisälle? :D Mutta toi muurahaistesti täytyy ainakin tehdä ;)
+Lisää kommentti
Mä en oikeesti ymmärrä, miksi kaikki ajattelee aspartaamin olevan jotain myrkkyä... Siitä on tehty tutkimuksia, että aspartaami olisi myrkkyä, mutta vähintään samanverran on myös tutkimuksia, joissa todetaan aspartaamin olevan ihan vaarantonta... Ja kun aspartaamia ollaan kuitenkin käytetty jo iät ja ajat makeutuaineena, niin miksi siitä ei ole tullut mitään julkisuuteen vuotanutta tietoa, että joku ihminen olisi sairastunut vakavasti/kuollut aspartaamin takia. Ja muutenkin, jos se olisi oikeasti myrkkyä, miksi sitä käytettäisi esim. limuissa. Eihän limuyhtiöt, kuten Coca-Cola Company luultavimmin halua mitään miljardien korvausvaatimuksia siitä, että joku on saanut heidän aspartaamia sisältämistä tuotteistaan jonkin taudin tai jopa kuollut...
Itse ei pahemmin kiinnosta, että onko juomassa aspartaamia vai ei. Jos se oikeesti olis vaarallista, niin kyllä siitä joku jotain olis jo saanut.

Taidampa tästä mennä hakemaan PEPSI MAXia.
5 VASTAUSTA:
Minun mielestä kaikki sokerittomat mehut, limukat yms. maistuvat aivan hirveiltä. Kerran äiti oli laittanut kannuun fun light mehua, tais olla jtn. vadelmaa, otin ja maistoin sitä ihan tietoisesti. Jäi muutes viimeiseksi kerraksi että juon mitn. sokerin korvikkeella maustettua juomaa, koska laatoitin pöydän samantein.
Yrjö Kaakeli kirjoitti:
Minun mielestä kaikki sokerittomat mehut, limukat yms. maistuvat aivan hirveiltä. Kerran äiti oli laittanut kannuun fun light mehua, tais olla jtn. vadelmaa, otin ja maistoin sitä ihan tietoisesti. Jäi muutes viimeiseksi kerraksi että juon mitn. sokerin korvikkeella maustettua juomaa, koska laatoitin pöydän samantein.
Makeutusaineista johtuvia kuoleman- tai sairaustapauksia ei ole raportoitu. Piste.
pienet on murheet kirjoitti:
Makeutusaineista johtuvia kuoleman- tai sairaustapauksia ei ole raportoitu. Piste.
Olen kärsinyt vuosia vatsavaivoista. Olen myös käyttänyt vuosia vähäenergisiä marjakeittoja noin litran päivässä. Olen rampannut vatsavaivojen vuoksi tutkimuksissa: muun muassa mahalaukku sekä paksusuoli tähystetty. Olen syönyt vatsavaivoihin pirun kalliita lääkkeitä. Ja nyt - lopetin aspartaamin käytön, ja vaivat ovat poissa.
Jonkin tietyn aineen vaarallisuus on erittäin paljon vaikeampaa todistaa kuin vaarattomuus. Johtopäätöksiä voidaan tehdä, jo ihmiskeho on sinällään niin sopeutumiskykyinen, että suurin osa yhdisteitä pieninä määrinä ei aiheuta välittömiä haittavaikutuksia. Jos suurin osa ihmisistä tietäisi kuinka paljon myrkkyinä pidettyjä aineita ruokaan laitetaan, olisi reaktio aivan käsittämättömän voimakas. Pitättekö normaaleina ominaisuuksina seuraavia: masennus, ärtyneisyys, allergiat, väsymys, haluttomuus, vapina... listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Näistä suurin osa on länsimaissa erittäin yleisiä ominaisuuksia (tarkkailkaa itseänne), jossa ruoka on erittäin teollistunutta ja lisäaineilla kyllästettyä. EU:n ruokaan liittyvä valvontaelin aikoo tulevaisuudessa julistaa laittomaksi erittäin ison määrän luontaisia tuotteita, yrttejä ja muita vastaavia. Miksi? Elintarviketeollisuuden painostuksesta johtuen. Elintarviketeollisuus lobbaa päättäjiä miljoonilla ja miljoonilla euroilla.

Ihmisten pitää herätä ja ymmärtää, että ravinto jota saamme, on ylivoimaisesti tärkein tekijä meidän omaan hyvinvointiin liittyen. Ihmisen ei ole luonnollista syödä keinotekoisia, kemiallisesti valmistettuja yhdisteitä.

Suosittelen tutkimaan asiaa puolueettomin silmin ja herätä edes ajattelemaan tätä maailmaa, ja kuinka se oikeasti toimii.
Siis jos saisin yllättäen tietää joka päivä nauttimastani aineesta, että sen koostumuksessa olisi esim. 10% metanolia tai että se muuttuisi vatsassani formaldehydiksi ja siitä sitten vielä muurahaishapoksi, ja että se myös lihottaisi kovasti, pistäisin asiani järjestykseen, koska ennenaikainen lähtölaskenta on varmasti jo alkanut.

Joka ikinen päivä olen vetänyt vähintään Beroccaa, jossa on jotain 25 mg kyseistä ainetta. Minä hölmö olen pelännyt käyttää kynsilakkaa formaldehydin takia, vaikka samaa syöpäainetta on vedetty aamupuuron kanssa jo 10 vuotta! Ääärghs, mitä ironiaa!
+Lisää kommentti
Minulla todettiin interstitiaali kystiitti (aina pissatti,ei tulehdusta mutta hätä jatkuva ja pissaa tuli sitten se lusikallinen). Hoitona nukutus ja antibiootti liuoksella virtsarakon venytys. Syytä kyseisen sairauden yhtäkkinäiseen puhkeamiseen ei tohtori osannut sanoa. Ei paranemisennustetta vaan aina vaan sitten uudelleen sairaalaan tai avanne. Ei hyvänen aika. Aloin itse miettiä että missä vika, mitä olin tehnyt toisin kuin aiemmin elämässäni? Olin laihduttanut aktiivisesti painonvartjoissa ja tietty vaihtanut kaiken mahdollisen kevyeen eli lightiin. Aspartaamia sisältäviä juomia ja ruokia söin säännöllisesti. Puhalsin pelin poikki läskien kadotukselta. Ei yhtään aspartaamia tai asesulfaami K:ta ja kas kummaa en ole sen jälkeen sairaalassa kyseisestä vaivasta joutunut vierailemaan. En ikinä enää sorru yhteenkään light tuotteeseen. Minulle oli vahvasti myrkkyä.
Ilmoita
Aspartaamihan saattaa vaikuttaa ihmisiin eritavalla. Joillekin ei aiheudu minkäänlaisia oireita aspartaamin käytöstä, mutta on taas niitä herkempiä joihin se todellakin vaikuttaa. Jotkut todellakin jää aspartaamiin ihan koukkuun ja jos sitä ei saa tietyssä ajassa niin tämähän saattaa aiheuttaa:
huono-oloa, pääsärkyä, migreeniä, huimausta. tinnitystä, raivokohtauksia, ärtyneisyyttä, krampeja, äkkinäisiä kipuja
Aspartaami vaurioittaa myös silmiä. Aspartaami voi myös aiheuttaa äkillisen, jopa kuolemaan johtavan hengenahdistuskohtauksen.
Jos epäilet, että oireesi johtuvat aspartaamista, tee koe: jätä aspartaami kokonaan pois ainakin kahdeksi-kolmeksi viikoksi. Useampi aspartaamioire saattaa kadota jo siinä ajassa. Toiset voivat vaatia kauemmin.

Itse olen litkinyt pepsi maxia hyvin paljon, kuten myös äitinikin. Kumpikin olemme aatelleet sen lopettamista mutta mitään siitä ei ole vielä tullut. En todellakan suosittele aspartaamia sisältäviä tuotteita sillä joillekin ihmisille se aiheuttaa vakavaa riippuvuutta. Itselläni on melko paha riippuvuus, sillä käytän lähes joka päivä aspartaamia. Tyttöystäväni harkitsi minun vieroittamista light limsoista, mutta saa nähdä mitä käy.
1 VASTAUS:
Moikka,

itse olen juonut light-juomia noin kymmenen vuotta n. litran päivässä. Olen yrittänyt lopettaa tai edes vähentää juomista mutta en ole vielä onnistunut. Olen riippuvainen light juomiin, elikkä siis aspartaamiin. Ajattelinkin vaihtaa light juomat "maustettuihin" kivennäisvesiin. Koitan jos tämä vaikka toimisi, sillä tarvitsen jotain hiilihappopitoista limsan tilalle. En pidä tavallisesta kivennäisvedestä mutta esim. novellen plus sinkkin E vedessä ei maistu juuri lainkaan "kivennäisvesi" ja kaloreitakaan ei ole hirveästi! Se on makeutettu hedelmäsokerilla joten aspartaamia siis ei ole. Ehkä tämä voisi toimia sinullakin. Tsemppiä limppavieroitukseen!
+Lisää kommentti
En tiedä johtuuko tosta aspartaamista vai mistä, mutta mulle tulee aina tosi kummallinen olo käytettyäni esim. fun lightia tai muuta keinomakeutettua mehutiivistettä. Alkaa väsyttämään ihan älyttömästi, päätä särkee ja "huimaa". Yritän tottavie nykyään siis välttää...
Ilmoita
On ihan tutkittu juttu, että aspartaami voi aiheuttaa oireita ja se on lisäksi karsinogeeni joten se voi aiheuttaa syöpää ja muuta mukavaa. Harvalle kuitenkin tulee akuutteja oireita joten yleensä vaikutukset tulevat pitkällä tähtäimellä ja niitä ei välttämättä lääkäritkään älyä. Tottakai pieniä määriä voi syödä, mutta jos limppareita vetää joka päivä niin oireita voi tulla. Jotkut ovat lisäaineille herkempiä kuin toiset. Jotkut väittävät myös, että aspartaami on turvallinen ja tutkittu turvalliseksi jne. Mutta ne tutkimukset jotka puolustavat ovat rahoitettuja ja aspartaamin käyttö on sitäpaitsi aikoinaan ollut kiellettykin..

Olen kirjoittanut pitemmmän blogijutunkin aiheesta:
http://reinonravinto-oppi.blogspot.com/2011/03/lisaaineet-aromimyrkky-ja-aspartappaja.html

Tässä myös lyhyt video:
http://www.youtube.com/watch?v=eydJFOlYRB4
Ilmoita
Hei,
Minulla oli jatkuva päänsärky ja migreeni, melkein viikoittain. Join ligh cokista joka päivä. Kävin eri lääkäreillä mutta helpotusta migreeniin ei löytynyt. Lopulta lopetin ligh cokiksen juomisen ja päänsäryt ja migreeni jäivät kokonaan pois!
1 VASTAUS:
"Lopulta lopetin ligh cokiksen juomisen ja päänsäryt ja migreeni jäivät kokonaan pois! "

No olepa iloinen, että pääsit päänsärystäsi eroon! Älä kuitenkaan kuvittele, että kaikki päänsäryt johtuvat aspartaamista tai että kaikki ovat herkkiä sille!

Suurimmalle osalle ihmisistä normaaleista juoma- tai ruoka-annoksista saatava aspartaami ei aiheuta yhtään minkäänlaisia ongelmia.
+Lisää kommentti
http://www.minaolen.com/lehti/art3_102.html

Oheisessa linkissä hyvää tutkimustietoa aspartaamin myrkyllisyydestä ja sivuvaikutuksista.

Käyttäkää ken haluaa,itse olen luopunut lisäaineista,vain aitoa ja terveellistä ruokaa ilman myrkkyjä mitä en tarvitse. Haluatko sinä myrkyttää itseäsi,lähimmäisiäsi? Kelaa sitä?
Ilmoita
Itse juon 1.5L pullon coca cola zeroa päivässä eli noin 10L viikossa eikä mminkään laisia sivuvaikutuksia ilmennyt.:DD mitä nyt iltasin ei uni meinaa tulla kun kokis kuitenkin sisältää kofeiinia mutta sen verran vähemmän jos joisin energia juomia.. eli jos jtn haitta vaikutuksii pitäs aspartaamista saada niin pitäs kyllä niin perkuleesti juoda light-limuja:D
Ilmoita
Oi oi.. En ymmärrä miksi pitää puolustella aspartaamia. Fakta: Aspartaami on myrkyllistä. Huolimatta siitä "onko sille herkkä vai ei"

"Ei saa yleistää" Onko tyhmempää kuultu.

FDA, joka hyväksyy kaiken maailman myrkyt elintarvikkeiksi, taisteli tolkuttoman kauan, jottei tämä Monsanton aine päätyisi ihmisten ostettavaksi.. Mutta päätyi. Miksi ? Koska poliitikko niin halusi. EI sen takia, että lukuisiin tutkimustuloksiin, jotka todistivat aspartaamin myrkyllisyyden, olisi tullut jotain muutosta. Syynä oli puhtaasti poliittinen painostus. Kuten miltei kaikissa päätöksissä nykyään koski asia mitä tahansa.
Ilmoita
Ottakaa huomioon, jos käytätte aspartaamia sisältäviä tuotteita, että ne eovät sovi diapeetikoille :o
3 VASTAUSTA:
Aspartaami hajoutuu elimistössä moneksi haitalliseksi aineeksi :I Eli täyttä paskaa :D
Aspartaamille on olemassa korvaava,luonnosta saatava makeutus aine Stevia!
Euroopan sokeriteollisuus(EU:ta lobbaamalla)on saanut sen vähittäismyynnin makeutusaiineena
kiellettyä.Aine on 300 kertaa sokeria makeampaa mutta ei hiilihydraatti pitoista.Myös
virvoitusjuoma teollisuus haluaa korvata sillä aspartaamin.Myös diabeetikolle sopiva.Saa nähdä muutetaanko lakia sallivammaksi!
Siis mitä ? Aspartaamia sisältävät tuotteet ei sovi diabeetikoille ? Ihan hyvin on sopinut kohta 30 vuotta....
+Lisää kommentti
Stevia on jo Jaffa super limuissa.Makuja vain 2,veriappelsiini ja sitrus.Itse en tykkää,tuntuu kuin joisi hiekkaa.
Ilmoita
Join 10 vuotta Pepsi Maxia, n. 1-2 litraa päivässä. Eli PALJON. Lukenut myös kaikenmaailman haittavaikutuksista joten lopetin viikko sitten ja on hirvittävä päänsärky ollut koko ajan, mutta eipä ainakaan tuu elimistöä pilattua myrkyllä ja kyllä tää pää kipukin joskus loppuu! :)
Onko muilla ollu samanlaista kovaa päänäsrkyä ilmennyt? kauanko on kestänyt?
Ilmoita
Vaikka aspartaamista tulisikin monille oireita, se ei tarkoita, että se olisi välttämättä myrkky. Jotkut ovat vain yliherkkiä lisäaineille tai vain kyseiselle lisäaineelle. Maailmalla on tehty lukuisia tutkimuksia aspartaamista (niin puolueellisia ja puolueettomia), joten jos sillä tosiaan olisi jotain vakavia vaikutuksia, niin se olisi jo kielletty. Onhan monta muutakin lisäainetta pistetty pannaan vuosien varrella, joten miksei tätäkin, jos sillä tosissaan olisi jotain väliä. Kyllähän sipseissäkin on karsinogeenejä, jotka aiheuttavat syöpää, jos niitä kiskoo naamaansa 100 kiloa päivässä puhumattakaan hiusväreistä. Entä hajusteet? Kyllähän ihmiset saavat niistä pahojakin reaktioita, muttei niitä kielletä, koska osa ihmisistä vain on niille yliherkkiä. En missään nimessä kiistä, etteikö aspartaami aiheuttaisi ihmisille oireita, mutta se vain johtuu yksilöiden kärsimästä yliherkkyydestä. Silloin näiden ihmisten ei niitä kannata käyttää, kuten pähkinäallergisten ei kannata käyttää pähkinätuotteita. Itsekin saan järjettömän kutinan ja ahdoistuksen kurkkuun, jos käytän huulilla kosmetiikkatuotteita (kemikaaleja), mutta en niitä lähde julistamaan myrkyiksi, sillä olen niille vain yliherkkä.

haluantietää: Pepsi Maxin lopetettua kärsit kofeinin vieroitusoireista, mikä ei johdu aspartaamista.

Muutenkin Pepsi Max ja Kokis Zero sisältää kofeiinia, joka voi myös aiheuttaa monia viestiketjussa aiemmin mainittuja oireita. En kuitenkaan kiistä, etteikö niitä voisi tulla myös aspartaamista (varmasti tuleekin).

Tehkää minulle palvelus, älkääkä yleistäkö mielipiteitänne ja "omia tutkimustuloksianne" ja ilmoittako niitä faktoina. Teette vain itsestänne pellejä. Jos aspartaami todistetaan kiistattomasti myrkyksi, niin lopetan sen käytön. Ja niinkuin aiemmin viestiketjussa on mainittu, Coca Cola company yms tuskin käyttäisi aspartaamia, jos se olisi myrkky. Jenkkilässä kun haastetaan ihan naurettavistakin asioista yhtiöitä oikeuteen miljoonakorvauksin, niin tuskin yhtiö ottaisi riskin käyttää myrkkyä makeutusaineena ja vetää itsensä siten huonoon valoon ja jopa miljardien dollarien korvauksien maksajaksi.
1 VASTAUS:
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Nyt ihmiset järki käteen.
Aspartaami EI ole terveystuote. Fakta on että pieni prosentti ihmisistä on sille yliherkkiä ja saa jo pienestäkin määrästä monenlasia hankalia oireita. Tähän mennessä saadut OIKEAT tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Kaikki jotka ovat saaneet itsensä täysin vapaaksi virvoitusjuomista ovat onnekkaita. (Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää sitä että CocaCola on esimerkiksi Olympialaisten sponsori. Rahaa ei pidä aliarvioida...)
MUTTA....
Ehdottomasti tärkein sana on tässäkin viestiketjussa moneen kertaan mainittu 'kohtuus'. 1-2 litraa virvoitusjuomia päivässä on valtava määrä enkä ihmettele siitä syntyneitä oireita lainkaan. Sen sijaan esimerkiksi 2-4 litraa kuukaudessa ei USEIMMILLA aiheuta oireita mikäli pääsääntöinen ruokavalio ja elintavat ovat terveelliset. (Lapsille tuo määrä on selkeästi pienempi.) Kuuntele omaa kehoasi! Se kertoo kyllä sinulle kun raja on tulossa vastaan.
Ollaan siis järkeviä, pidetään huolta itsestämme ja muistetaan kohtuus nautiskelussa.
+Lisää kommentti
itse join perus normi Coca Colaa, mutta, kun huomasin, että siinä on sen verran kaloreita, ja sokeria, niin päätin lopettaa sen käytön. Nyt juon Coca Cola Zeroa ja Pepsi Maxia, ja mitään oireita ei ole ollut, ainakaan vielä. Minulla menee välillä 1-2 litraa päivässä, joskus menee vähemmän. Olen ajatellut, että jos yrittäisi päästä siitäkin eroon, tai ainakin vähentää sen verran, että ei menisi 1,5 litraa päivässä. Olen kyllä lukenut, että haittavaikutuksia siitä ei vielä ole löydetty. Itselläni ei ole mitään haittoja siitä ilmentynyt (kipua sydämen alueella, päänsärkyä yms.), voisi sanoa, että silloin, kun join normi limsaa, niin koski paljon enemmän päätä, nykyään se on vain satunnaista, ja yleensä aiheutuu nykyään vain stressistä, ja jostain muusta. Voi johtua, että ei ole mitään oireita, koska käyn mm. salilla.

Ja tosiaan. Se riippuu ihmisestä. Jos joku on liian herkkä aspartaamille, tai muille lisäaineille, sun muille, niin ei se sitä tarkoita, että se olisi haitaksi kaikille. Juuri samalla tavalla, kuin allergiat..
Ilmoita
EI VOI KUN NAURAA,KUN LUKEE NOITA KAUHUTARINOITA.ITSE KÄYTTÄNYT 20VUOTTA.TULI VATSAVAIVAT LIGHT JUOMISTA.TIETYSTI SYYLLINEN ASPARTAAMI? EIKÖ MITÄ.SYY LÖYTYI,REFLUKSI ELI VATSAHAPOT.ELI JOINPA MITÄ HIILIHAPOLLISTA JUOMAA VAIN,SAMA TULOS.TÄMÄ ESIMERKKINÄ.LUKEMATTOMIA NÄIDEN KIRJOITTAJIEN VAIVOJA.KAIKILLE LÖYTYI KYLLÄ SYY.VAIVAT PARANTUNEET OIKEILLA HOIDOILLA. KÄYTÄN TYYTYVÄISENÄ TAAS ASPARTAAMIA.EIKÄ MITÄÄ VAIVAA. ÄLKÄÄ ANTAKO MIELI KUVITUKSEN HALLITA!
1 VASTAUS:
Vertasin Wikipediassa sukraloosin ja aspartaamin taustoja, niin virheellisesti useassa paikassa varmaan on tietona että aspartaami olisi syntynyt Monsanton hyönteismyrkky-kehittelykokeissa mutta päinvastoin sukraloosista luki näin. En tiiä jos tää pitää paikkansa, niin siinä tapauksessa huuhaa-tietoa on netissä ja paljon.
Joten ei kannattane uskoa ihan jokaista sivustoa ja blogia netissä mikä eteen osuu, näköjään.
Mutta totta, mulla on ollut kevytlimuja käyttäessä epämääräisiä oireita, kipuja, väsymystä ja hajamielisyyttä, unettomuuttakin.
Nyt olen vähentänyt tai en käytä enää jokapäiväisesti kevytlimpparia koska ei tarvitse eikä pidäkään juoda niitä.
Jotenkin se keinotekoisuuskin tuntuu ikävältä ja hampaat ovat kärsineet paljon...
Mun mielestä tällä hetkellä Bonaqua on parempi jos hiilihapollista välttämättä haluaa juoda.
Oon aika hämmästynyt kuinka paljon ihmiset ostaa ja juo noita kevytlimppareita.
Mun mielestä Pepsi maxi maistuu ihan sille itselleen, ainoa keinomakeutettu joka ei oo pahalle maistunut on ollut 7up free johon oon ollut pahoin koukussa mutta nyt tuntuu että haluan eroon siitä tavalla tai toisella, enää ei tee niin mieli sitä ostella.
Jotenkin noista makeutusaineista kun on noussut kirjoituksia jne. niin ei tee mieli enää ihan jokapäiväisesti niitä lipittää.
Eri asia jos aina joskus...jospa nyt tästä addiktiosta vihdoin pääsen.
Makeutusaineeseen tulee muuten ihan sama addiktio kuin sokeriin, ettäs tiedätte.
+Lisää kommentti
itsekin pyrin vähentämään light-juomia.. tuntuu, että koko ajan roikun pullonkaulassa kiinni, kun sitä menee/meni niin paljon. nykyään olen vähentänyt käyttöä. mutta minulle ei ole ilmennyt mitään oireita. juon Coca-Cola Zeroa, ja vaihtelun vuoksi vaihdoin Pepsi Maxiin, niin alkoi vähän ajan päästä särkemään päätä, sen jälkeen siirryin takaisin Zeroon. ja nyt olen vähentänyt käyttöä
Ilmoita
olen joutunut syömään kalkkikatoon calci-chew nimistä tuotetta.8 tbl päivässä.purkissa ei edes sanota paljonko tabletissa on aspartaamia - saati 8:ssa tabletissa.
huomasin kauhukseni tämän nyt , kun niitä olen joka päivä vuosia joutunut syömään ja heti huomenna kyllä vaihdan sen kalcipokseen lääkärilläni
.ihmekös tuo että oireilee runsas virtsaamisen tarve,päänsärky.muistin huononeminen, vatsan turbotusta, ja paljon muita oireita joita en kaikkia tässä mainitse.
Ilmoita
tässä listaa haitallisista lisäaineista

http://finland.somefood.org/?page_id=855

näinhän se menee, että myrkytetään väestönluvun pienentämiseksi tarkoituksella ihmisiä.

http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data/vt/12/01/esimerkit.html

tilastokeskuksen esimerkki vaikuttaisi uskovan, että väestö rupeaa kivasti putoamaan 2023 lähtien :)
Ilmoita
Minä, nuori, hoikka ja urheilullinen nainen, join light kolaa älyttömästi (enimillään meni 4litraa/päivä, eli ihan sikana!). Tämän lisäksi ruokavalioni koostui suurilta osin valion ja ingmanin rasvattomista jogurteista (40kcal/100g , n. 1litra/päivä), sekä perus kotiruoasta suositusten mukaan, sokeria söin erittäin harvoin.
Painoni nousi nousemistaan "turhaan", ilman mitään syytä. Kaloreiden mukaan minun olisi matemaattisesti pitänyt laihtua, kävin päivittäin 10km juoksulenkillä ja söin normaalisti saaden päivittäin n. 2000 kcal.
Silti vain lihoin, vähän joka puolelle.

Oloni oli huono, tunsin siis itseni sairaaksi, oli vatsakipuja, kävin vessassa monta kertaa tunnissa, olin alakuloinen ja välillä yksinkertaiset asiat tuntuivat ylitsepääsemättömiltä.

Etsin syytä, etsin seurausta. Eikä löytynyt.
Mielessäni kyllä pyöri useampaankin otteeseen limun litkittäminen, mutta tavasta/addiktiosta oli hyvin vaikea luopua, pääkin tuli älyttömän kipeäksi jos koitti yrittää.

Kuitenkin päätin lopettaa täysin ASPARTAAMIN suuhun laittamisen. En juonut enää limsoja, enkä syönyt näitä kevytjogurtteja.

Ja kappas.

Painoni laski.
Lihakset tulivat "itsestään" esiin. Viikon päänsäryn jälkeen aloin tuntea oloni terveeksi.
Kuntoni kohosi, hikoilin aiempaa enemmän, sydämeni rytmihäiriöt mitä minulla oli ollut lapsesta asti hävisivät, migreenini saatiin aisoihin, keskittymiskykyni parani (minulla epäiltiin jopa adhd:ta aiemmin), verensokerini pysyi tasaisempana pidempään, hermostuneisuus väheni ja vatsani toimi normaalisti. Ruokailutottumuksiani en muuttanut muuten.

Elämäni siis normalisoitui siihen millaista se oli ennen aspartaamin ylikäyttöä (joka alkoi laihdutuksen myötä)

Olen siis todellakin sitä mieltä että aspartaami vaikuttaa. Sitä voi käyttää, kyllähän ihmiset tupakoivat ja käyttävät alkoholia, vaikkeivät ne hyvää teekkään pidemmän päälle.

Toivon vaan, että joku voi tästä saada jotain apua omituisiin ongelmiinsa :D
Ilmoita
Mulla taas päinvastainen tarina. Olin ennen hoikka, reipas ja urheilullinen. Makeanhimoni tyydytin light cociksella Ym.muilla aspartaamisuklaajuomilla. Pysyin näin hoikkana. Siirryin muutama vuosi sitten täysin luomuruokaan ja tietty siihen loppui kaikki makeutusaineet. No, tuloksena on, 15kg lisäpainoa aidosta täysrasvasesta luomuruuasta. Nyt sitten kärsin ylipainon tuomista nivelkivuista. Mä en tajua miten jollain aspartaami on voinut lihottaa, itse pysyin sen avulla hoikkana. Nyt olen lihava luomu.
Ilmoita
Minä ole käyttänyt aspartaamia suunnilleen niin kauan kun sitä on ollut tarjolla. Olen koko ikäni ollut lihava enkä voisi kuvitella että pystyisin käyttämään sokeria.
Käytän makeutusjauhetta marjojen makeuttamiseen päivittäin ja lisäksi juon light-limsoja ja -mehuja. Painaisin varmaan 200 kg jos joisin sokerilimuja. Näin me olemme erilaisia. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.
Ilmoita
Miksi moisia myrkkyjä on edes tarjolla?

"Aspartaami oli alkujaan kehitelty lääkeyhtiö Searlen laboratoriossa. Sen markkinointia hoiti yhteen aikaan Monsanto. Siis tämä sama erityis-firma, joka on suoltanut maailmalle myrkkyjä kuten Agent Orange, RoundUp, dioksiini ja PCB.

Aspartaami koostuu kolmesta eri molekyylistä: asparagiinihappo, fenyylialaniini ja metanoli. Jälkimmäinen on tuttu venäläisistä pimeistä pulloista joista lähtee näkö. Samaa myrkkyä aspartaamissa. ??? ?? ????????? Elimistössä metanoli hajoaa formaldehydiksi ja aiheuttaa siis päänsärkyä, muistiongelmia ja dementiaa.

Muita ikävähköjä aspartaamin vaikutuksia ovet myös erilaiset syövät."

http://blogit.iltalehti.fi/christer-sundqvist/2013/08/21/paansarky-aspartaamista-ja-makeisverosta/

Lääkäri kertoo: Näin haitallisesti light-juomat vaikuttavat elimistöösi

http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/laakari-kertoo--nain-haitallisesti-light-juomat-vaikuttavat-elimistoosi/134536

Keinotekoinen makeutusaine aspartaami (E951) on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä, ja syystäkin. Aspartaamin käyttöön on liitetty 92 erilaista oiretta. Elina Hytönen on laatinut aiheesta runsaasti keskustelua herättäneen artikkelin - Aspartaami. Lue ja mieti uudestaan käytätkö enää koskaan light- eli kevyttuotteita. Alla on yksi lukuisista aspartaamin haittoja käsittelevistä videoista.

http://www.aitoterveys.fi/Aspartaami.php
Ilmoita
Minulla ei ole mitään haittavaikutuksia ilmennyt vaikka olen käyttänyt päivittäin light-tuotteita 20 vuotta. Juon limppareita ja mehuja sekä käytän makeutusjauhetta marjoihin joka päivä. Kun juon teetä laitan makeutusnappeja. Vuosien mittaan on moni tuttu joka on kauhistellut aspartaamia ja käyttänyt vain sokeria sairastunut ja kuollut. Jotkut puolustelevat sokerijuomia maun vuoksi.Minusta light on myös paremman makuista. Sokerista jää "kakan" maku suuhun. Kun olin laihdutusryhmmässä aikoinaan niin ryhmää vetävä koulutettu ravitsemusterapeutti suositteli aspartaamia.
Onhan noita kaikenlaisia huuhaa-vaivoja. Sähköallergiasta lähtien. Kun ihmisillä on paljon aikaa tutkia "oireitaan", alkaa löytyä vaikka mitä vikoja, ja vilkas mielikuvitus lisää vielä löylyä.
Ilmoita
Itse olen ollut Pepsi maxin suurkuluttaja jo yli kymmenen vuotta. Tämä tietääkseni on aspartaamilla sokeroitu limsa. Opiskeluaikoina meni helposti 2-3 litraa päivässä, nykyään vähemmän. Juon kyseistä limsaa nimenomaan juuri maun takia. Enkä tykkää myöskään siitä kun sokerista tulee hampaat tahmaiseksi. Kaloreilla ei ole ollut merkitystä valintaani, sain tietää siitä että pepsi maxissa on 0 kcal ku olin jo juonu sitä vuosia.

En muista että olisin kärsinyt opiskeluaikoina mistään yllä mainituista paitsi unettomuudesta joskus harvoin, ja sen ny voi selittää kofeiinin määrällä jota tulee siitä ku juo sitä niin paljon.

Mutta tiedän että nämä makeutusaineet ovat vähä yksilöllisiä, Esim tyttökeverini ei pysty juomaan kaikkilla makeutusaineilla makeutettuja limsoja. Menee pakki ihan sekasin.

Nykyään juon vähemmän limuja koska varsinki opiskeluaikoina mulla meni hampaat huonoon kuntoon jatkuvasta limsan litkimisestä. Että suosiolla juon nykyään huomattavasti vähemmän hiilihappoisia juomia.
Ilmoita
Kyllä tässä on nyt enemmän kysymys luulotaudista. Kun uskotaan että joku on paha niin kyllähän niitä oireita alkaa löytymään itse kultakin. Vastaavasti kun käyttö on loppunut, niin loppuvat nuo "oireetkin", koska niiden on "pakko loppua" :))

Ei tuollaiset noin selvät oireet ole mitenkään selitettävissä muuten. Olen itse kemisti.. Hermoheikkoutta sanon minä.
3 VASTAUSTA:
Yhdyn täysin edelliseen puhujaan :)
Ihmisillä on vaikka mitä vaivoja nykyään kun on liikaa aikaa kuulostella ja tutkailla olojaan. Ja jotkut ovat niin herkkäuskoisia että kaikki "mutu" uppoaa täysillä.
Näkeehän se jo tästä VHH-vouhotuksestakin. Ollaan tukka putkella menossa mukaan kaikkeen.
Samaa mieltä. Kyllähän mitä tahansa syömällä liikaa tulee oireita! Sitä paitsi, aspartiimia on käytetty melko kauan, ihmisten tietämättä, ja oli paljon vähemmän oireita kuin silloin? Ja olen myös kuullut luotettavalta taholta, että aspartiimi vastaa C-vitamiinia, joka on myöskin LIIKA käytössä pahaksi, vaikka sitä KOHTUUDESSA esim. pohjoiseen suositellaan.
Itse ainakin jatkan limujen, niin sokeristen kuin makeutettujenkin juomista kohtuudella, niin kuin muutkin monet miljardit maailman ihmiset jotka eivät niitä luulosairauksia ole saaneet. Kiitos ja kuittaus :-)
Aamen, kyllä juurikin näin! En voisi olla enempää samaa mieltä!

Näinhän se on. Varsinkin kun mitään tietoisia varmoja todisteita ei ole. Semmosta elintarviketta tuskin löytyy, mistä ei olisi ristiriitaista tietoa. Sanotaan nyt ihan vaikka maito. Tai sen sisältämä kalsium. Näistäkin kun googletatte niin AIVAN varmasti löytyy väitteitä siitä, että olisivat haitaksi.

Näitä väittelyitä on turha kuitenkaan noteerata suuntaan tai toiseen. "Voi vai margariini". jne jne.

Itse olen paljon syönyt sokeripitoisia herkkuja kunnes sitten yks kerta lääkärissä todettiin rasvamaksa. Limukoistahan se on pääasiassa tullut, sekä muusta sokeripitoisesta. Olen nyt siis siirtynyt Pepsi Maxiin ja osin kivennäisvesiin (joissa ei ole edes hedelmän omaa hedelmäsokeria)
Mutsi motkottaa saatana minkä kertkeää tosta aspartaamista ja melkein jopa uhkailee jollain tapaa, jos en sitä lopeta (joo mulla on maailman surkein lehm.... äiti) Ja sitten jos siirtyisin pelkästään kivennäisvesiin niin kohta saatana tulis valitusta siitä, ettei niitä hapollisia sais juoda. Vittu mikään ole hyvä sillekkään. Kauhee sanomisen tarve sillä ämmällä.

Noo meni vähän ohi aiheen, mutta muistakaa ihmiset kuitenkin, että liikaa MITÄ TAHANSA on vaarallista! Jopa veden juontiinkin voi kuolla jos juo liikaa. Turha olettaa, spekuloida ja uskoa kaikkeen mitä missäkin lukee. Itse en näe aspartaamia ollenkaan pahana. Ainoastaan ne syöpähuhut liikkuu. No sehän nähdään sitten - joskus 50 vuoden päästä eläkkeellä.
+Lisää kommentti
Hei,
tässä vastaus kysymykseen: http://lifesolutions.fi/showthread.php?tid=13
Foorumilta löytyy myös muihin ongelmiin ratkaisuja, suosittelen vilkuilemaan läpi. Ja jos omilla harteillasi on kysyttävää, lähetä vapaasti lomake sivuston ylläpitjäjille!
-LS
Ilmoita
Niin joo ja jäi sanomatta vielä tälle aiheen alottajalle (oho, nyt vasta huomasin että tämä onkin 10 vuotta vanha O_O) että aspartaamilla EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ MAKSA-ARVOJEN KANSSA!! Täyttä paskaa. Maksa pilkkoo lähinnä sokereita. Vaikka aspartaami onkin makeutusaine, se ei nosta veriarvoja!!
Ilmoita
Oonko ainut joka joi coka cola zeroo samalla ku luki tätä
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Unohtakaa aspartaami!

Käytin pari vuotta aspartaamituotteita (lähinnä light limuja, mutta myös muita) päivittäin. Vähitellen aloin huomaamaan oireita kuten jatkuvaa väsymystä, ärtynyttä oloa, unihäiriöitä, verta ulosteessa, sydämen pulssin nousua ja pientä jatkuvaa sydänkipua. Kävin lääkärissä ja verikokeissa, mutta mitään epänormaalia ei havaittu. Vasta kun ensin vähensin light-tuotteita ja sen jälkeen lopetin käytön kokonaan, oireet ovat jo aika pitkälti hävinneet. Myös vähän aikaa sitten huomattiin, että maksa-arvoni ovat lievästi koholla. Mitään muuta selitystä maksa-arvojen kohoamiselle en keksi kuin aspartaami, koska alkoholia käytän erittäin vähän. Haluan tämän kertoa sen takia, etteivät muut ihmiset joutuisi kokemaan samaa tuskaa mitä itse koin oireiden takia tietämättä mikä ne aiheuttaa. En suosittele aspartaami-tuotteita kenellekään edes satunnaisesti käytettynä. Oireet eivät tule ensimmäisten käyttökertojen jälkeen, vaan vasta pidemmän ajanjakson jälkeen. Jos käytät aspartaamia, katso seuraavasta listasta kärsitkö siinä mainituista oireista:

http://www.holisticmed.com/aspartame/suffer.faq

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta