Paljon on täälläkin mielipiteitä geenimuunnellustaruuasta, suuntaan ja toiseen. Onkin hyvä, että ihmisillä on omia mielipiteitä, niin kuuluukin olla. Haluisin vain muisuttaa eräästä seikasta. Suurin osa ihmisistä, jotka arvostelevat niin geeniruokaa, ydinvoimaa, CERN-kiihdytintä jnejne, ei ole kerrassaan yhtikäs mitään, minkäänlaista, alkukantaistakaan tieteellistä ymmärrystä asiaan, joka tarjoisi heille mahdollisuuden ymmärtää, mistä edes alunperin on kyse, saatika sitten luoda oikeaa mielipidettä asiasta.
Itse olen biologiaa opiskellut ja siksi voin sanoa asioita esim geeniruuasta, mutta en todellakaan ala pätemään esimerkiksi ydinvoimasta, koska rehellisesti en ihan oikeasti tiedä siitä tarpeeksi, luodakseni pitävää kantaa.
Itseäni ainakin harmittaa aina katsoa esim Olkiluoto blockade tapahtumia, joissa "luentoja" pitävät ihmiset jotka eivät tiedä hölkäsen pölähdystäkään koko asiasta ja puhuvat täysin "musta tuntuu" pohjalta. Sama pätee geeniruokaan.
Se, että ruuan, huom RUAAN DNA'ta muutetaan, EI muuta mitenkään sen syöjän DNA'ta.
Mielipiteitä ja ajatuksia tulee olla, mutta toivoisin vain, että niiden takana olisi myös joitain oikeita perusteita.
ihan vain uteliaisuudesta..
3
307
Vastaukset
- entäs tämä?
Tutkimus: Geenimuunnellun maissin ja syövän välillä yhteys
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/09/1619730/tutkimus-geenimuunnellun-maissin-ja-syovan-valilla-yhteys
Lainaus:
"Ranskan hallitus on määrännyt lisätutkimuksen geenimuunnellun maissin terveysvaaroista.
Normandiassa sijaitsevan Caenin yliopiston tutkimus osoittaa selvän yhteyden syövän ja geenimuunnellun maissin välillä. Kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen tuloksen on julkaissut amerikkalanen Food and Chemical Toxicology -lehti.
Yli kolme miljoonaa euroa maksanut tutkimus tehtiin 200 hiirellä, ja kahden vuoden tulos oli tutkimusta johtaneen molekyylibiologian professorin mukaan vavahduttava. Se osoittaa selvemmin kuin hän olisi odottanut, että geenimuunnellun maissin väitetty vaarattomuus ei pidä paikkansa.
Geenimuunneltua maissia syöneistä naarashiiristä ryhmästä riippuen 50-80 prosenttia sairastui syöpään. Uroshiiret kärsivät maksa-, munuais- ja ihosairauksista. Normaalia maissia syöneistä vain 30 prosenttia sairastui elämänkaaren lopussa."
Vai ei mukaan mitään haittaa ihmisille.
Miksi meille syötetään myrkkyä vain sen takia että firmat tekevät suurempia voittoja? - fffff..
Riippuu kuka on tilannut tutkimuksen.
- GMO---
"Mielipiteitä ja ajatuksia tulee olla, mutta toivoisin vain, että niiden takana olisi myös joitain oikeita perusteita."
Geenimuuntelu tekee viljelijöistä torppareita omilla maillaan, ylikansallisten yhtiöiden pakkoasiakkaita, se nostaa hintoja ja raha valuu noille ylikansallisille yhtiöille, se on eräällä tavalla uuskolonisointia sekin.
"Geenimuunneltuihin organismeihin liittyy olennaisesti niiden patentoitavuus,[14] jota ei voi tehdä luonnossa sellaisenaan esiintyvien kasvi- tai eläingeenien, tai kokonaisten kasvien ja eläinten kohdalla.[14] GMO:n kaupallinen potentiaali perustuu suurelta osin patenttien pohjalta myytyihin lisensseihin ja niiden käytön valvontaan.[15] Sopimusehdot voivat määritellä esimerkiksi, että siemeniä ei saa vanhan tottumuksen mukaisesti kierrättää,[16] vaan jokaista kylvöä varten on ostettava uudet. Tämän uuden välikäden ilmaantuminen tuotantoketjuihin on aiheuttanut voimakkaita vastareaktioita esimerkiksi Intiassa...
- Tuotteistettuun muuntogeeniseen lajikkeeseen voidaan siirtää myös terminaattorigeeni, mikä estää lajiketta tuottamasta toista sukupolvea omista siemenistään.
- Patenttijärjestelmä vaikeuttaa geenimuunneltujen organismien riippumatonta tutkimusta, koska kaikkeen tutkimukseen on saatava patentinhaltijan lupa ja joskus patentinhaltija pidättää oikeuden kieltää valmistuneiden tutkimustulosten julkaisu."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Geenimuunneltu_organismi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1287726Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?947262Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317172Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t176491Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736331Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115687Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465468Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa745321Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv195305Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475190