Etäinen äiti+paljon sisaruksia=?

kyllä. varmaan meitä samoin kokeneita on paljon. Koen aivan samoja tunteita. Toisaalta voi olla, ettei kannata saada itseään uskomaan, että välitetään, jos ei oikeasti välitetä. Eli sitten vasta kun sinusta välitetään sinun mielipiteestäsi ja uskomuksistasi riippumatta, voi alkaa kannatta uskoa välittämiseen. Voihan olla, että niitä välittäjiä ei oikeasti ole juuri ollutkaan ja eihän tietysti silloin ole kovin hedelmällistä edes uskotella sellaista itselleen. Jos kohtaa totuuden, oli välitetty tai ei ollut, voi alkaa myös todellisuudessa tunnistamaan niitä, jotka välittävät. Jos uskotttelee välittämisen kokemuksia itselleen, ei tunnista niitä silloinkaan, kun ne ovat oikeita.

Niin, no olen saanut sellaisia ystäviä, joista voin olla sataprosenttisen varma, että he välittävät minusta. Ennen en ole uskaltanut näyttää negatiivisia tunteitani enkä oikein sanoa mitään omia mielipiteitäni (varsinkaan negatiivisia) hylätyksi tulemisen pelossa. Nyt uskallan muutamien ihmisten kanssa jopa käydä vähän sanaharkkaa, ja silti näen, että he säilyvät vierelläni. Se on melko eheyttävää.
On minusta todellakin tuntunut siltä, ettei minusta ole välitetty ja välillä tuntuu vieläkin, mutta olen puhunut siitä luotettaville ystävilleni, ja he ovat sanoneet, että kelpaan heille juuri sellaisena kuin olen. On niin, etteivät kaikki puoleni minussa kaikkia miellytä, mutta tarvitseeko miellyttääkään? Kun sain todella läheisen ystävän, oli aluksi todella vaikea luottaa häneen. Mutta pikkuhiljaa, vaikeuksien kautta hän on voittanut luottamukseni ja sitä kautta olen alkanut luottaa enemmän myös muihin ihmisiin. Olen vielä varovainen. Jos miettii ihmisiä ympärillä, voiko olla niin, ettei yksikään oikeasti olisi kiinnostunut juuri sinusta omana itsenäsi?

ei äidin etäisyyteen tarvita sisaruslaumaa. Oma olemus riittää, jos ei satu olemaan sellainen sievä prinsessa jota äiti toivoi, vaan paremminkin peikontyttö jolle sopii puukko ja lapio kouraan paremmin kuin meikki naamaan. Ei ole kuin yksi veli, mutta silti sain aikanani ymmärtää, että kun lapsilisä loppuu, loppuu myös talosta ruoka ja petipaikka, joten on parasta hankkiutua omiin oloihin. Niin teinkin 16 vuotisena. Suhde on edelleen etäinen, eikä mikään, mitä teen, ole kiitoksen väärti , viimeksi viime viikolla puolisoni kanssa tehtiin 10 mottia koivuja äidille ensi talveksi, eikä edes kiitosta sanonut tai kahvia tarjonnut, omissaa eväissä oltiin koko aika ja pitkin nenin katottiin kun käytiin sisällä syömässä!

Ei tarvitakaan sisaruslaumaa, mutta iso sisarusparvi oikein korostaa etäisen äidin vaikutusta: saa entistä vähemmän lämpöä ja huomiota. Nimim. eräs likka 55: toivottavasti et ajattele, että vika on sinussa. Ikävää, että olet kokenut tuollaista. :/
Minä ajattelen, että vanhempien pyyteetön rakkaus ei saa olla kiinni lapsen ominaisuuksista. Jokainen lapsi, joka koskaan tähän maailmaan syntyy, olipa hän millainen vain, ansaitsee pyyteettömän vanhempiensa rakkauden. Jos vanhempi ei kykene rakastamaan lastaan juuri sellaisena kuin lapsi on, hänellä on todennäköisesti kipeitä rakkaudettomuuden kokemuksia taustallaan. Henkiseen terveyteen kuuluu kyky rakastaa.
Toivottavasti pystymme arvostamaan itseämme sellaisena kuin olemme välittämättä etäisistä vanhemmistamme. Itseään arvostamaan oppiminen on hankalaa. Ajan kanssa...