Polttoainetta merivedestä

avomerellä

Laiva kulkee merivedestä tehdyllä nestemäisellä hiilivedyllä.
Meressä on kolme prosenttia hiilidioksidia. Vetyä saa hajottamalla.
Näistä tehdään merellä polttoaine. Melko konstikasta:

http://www.tekniikkatalous.fi/kemia/yhdysvaltain laivasto aikoo tehda polttoainetta merivedesta/a843031

4

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pikaisen vilkaisun perusteella näyttää olevan kyse vanhasta "neronleimauksesta" valmistaa vedestä vettä ja varastaa jostain tämän prosessin välivaiheesta energiaa. Nyt uutuutena on tosin ajateltu tehdä myös hiilidioksidista hiilidioksidia. Jo 7-luokkalainen tietää, ettei homma toimi noin.

      On erittäin harhaanjohtavaa, että toimittaja kutsuu tuota prosessia "polttoaineen valmistukseksi". Normaalisti polttoaineen valmistuksen perusperiaate on se, että polttoaineen valmistamiseen kuluu huomattavasti vähemmän energiaa mitä sen polttamisesta myöhemmin saadaan irti. Uutisen esittelemässä tapauksessa tilanne on päinvastoin: Polttoaineen valmistukseen kuluu enemmän energiaa, mitä sen polttamisesta tullaan saamaan.

      En siis puhuisi polttoaineen valmistuksesta vaan ennemminkin sähkön varastoimisesta kemialliseksi energiaksi huonolla hyötysuhteella.

      Kun palamistuotteesta (vesi tai hiilidioksidi) tehdään lähtötuote (vety tai hiili) ja se poltetaan taas uudelleen (vedeksi tai hiilidioksidiksi) niin jokainen kotikemisti voi siitä laskea, paljonko tästä reaktiosarjasta voidaan saada hyötyenergiaa. Lähtö- ja lopputuote kun ovat aivan samat, niin reaktioentalpia on silloin nolla. Kuitenkin tuossa prosessissa esim. veden elektrolyysi ei tapahdu 100% hyötysuhteella, joten energiaa menee todellisuudessa hukkaan.

      Oleellinen kysymys on se, että mistä se kaikki tähän prosessiin vaadittava sähkö aiotaan loihtia? Vastaus on tietenkin se, että homma suoritettaisiin jollain ydinkäyttöisellä aluksella. Seuraavaksi voitaisiinkin kysyä, että mikä järki on varastoida ydinsähköä huonolla hyötysuhteella kemialliseen muotoon ja jaella tätä tankkausta vaativille laivoille? Eikö olisi järkevämpää laittaa niihinkin suoraan ydinreaktorit?

    • 4+15

      Vetyä saa AGAn kaupasta pullossa. Sähköä saa pistorasiasta ja grillihiiliä Nesteen huoltamolta. Helvetin helppoa, kun osaa.

    • Yhdysvaltojen asevoimien huijaaminen erilaisilla hyvin salaisilla ja kalliilla projekteilla on osa paikallista yrittäjyyttä.

      Oma ehdotukseni olisi rakentaa aivan suuuunnaton uiva ja hinattava kasvilava, jonka tuotteista saisi niin hiilivetypohjaista polttoainetta kuin merimiehille tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ainaisen hampurilaisen järsimisen sijaan.

    • Erikoinen uutinen ihan luotettavassa lehdessä, eikä ole edes 1.4. Kun kyseinen prosessi on vähän jalostetumpi versio veden elektrolyysistä vedyksi (ja hapeksi, joka sitten hukataan yleensä), niin tulee mieleen, että mikä olisi järkevä energianlähde ja miten tuotantotapa kilpailisi pelkästään säiliöaluksen kanssa. Jos alus on ydinvoimalla liikkuva, ylimääräistäkin energiaa voisi öljyn valmistamiseen olla, vaan eipä sille sitten tuolla aluksella olisi käyttöä.

      Eli ei tule todellakaan mieleen, miten löytyisi tuolle energian muunto- ja tuhlaustavalle järkevää käyttöä, kun vaihtoehtoina on käyttää energiaa suoraan laivan liikuttamiseen öljyä säästäen tai sitten toimittaa säiliöalus kohdealueelle. Eihän se ydinvoimalakaan päivässä tuota säiliöaluksellista sitä öljyä, vaan se valmistaminen veisi aikaa helposti pitemään kuin säiliöaluksen siirto.

      Olisikohan siis keksintö, jonka pääasiallinen käyttö on uutisten täyttö?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      146
      1348
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      685
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      26
      579
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe