Saako nainen harrastaa seksiä ensimmäisillä treffeillä?

Ihmisolento78764759

Olen ollut useamman vuoden sinkkuna ja käynyt paljon treffeillä esimerkiksi netin kautta. Monesti seksiä on tullut harrastettua ensimmäisillä treffeillä, ja tästä kertoessani sekä mies - että naispuolisille kavereilleni moni sanoo että syy sinkkuuteeni on nimenomaan se, että olen harrastanut seksiä ensimmäisillä treffeillä. Miehiltä kuulema lopahtaa kiinnostus. Olen lukenut myös erinäisiltä nettiforumeilta aiheesta ja kaksi räikeimmistä kommenteista jonkun miehen kirjoittamana on jäänyt mieleen: " Jos nainen harrastaa ensimmäisillä treffeillä seksiä, hän todennäköisesti pettää koska sellainen käytös on merkki itsehillinnän puutteesta " ja perusteluna siihen, että mies saa kyllä harrastaa seksiä miten paljon haluaa: " Jos on avain joka käy kaikkiin lukkoihin, niin sehän on hyvä asia kun taas jos on lukko joka avautuu kaikilla avaimilla on huono asia. "

Vastustan tällaista ihmisiä esineellistävää ja yksipuolista ajattelutapaa. Feministinä en kykenisi edes seurustelemaan sellaisen kanssa, joka ei nää asioita tuon laajemmin.

Haluan kysyä muutaman kysymyksen:

1. Jos nainen harrastaa seksiä ensimmäisillä treffeillä, miksi mies päättelee että nainen harrastaisi seksiä ensimmäisillä treffeillä kenen tahansa kanssa? Eikö voi päätellä että itse on jotenkin erityinen kun seksiä harrastetaan jo heti?
Minua ainakin vonkaa useampi mies vuodessa, ja 95% saa pakit. Jos se 5% saa mahdollisesti seksiä ekoilla treffeillä niin mitä sitten...?

2. Jos nainen torjuu kaikki lähestymisyritykset ja itse lähestyy vain niitä miehiä joiden kanssa voi haluta seksiä, niin millä tavalla se nainen on muka " antava " osapuoli? Itse koen ottavani seksiä, en antavani. Mielummin en edes määrittele asiaa noin, vaan seksiä harrastetaan yhdessä ja molemmat saavat ja antavat yhtä lailla. " Antamisesta " saa kuvan, että nainen miestä miellyttääkseen harrastaa seksiä. Omalla kohdalla siitä ei ole kyllä kysymys ikinä.

3. Eikö nainen saa siis haluta seksiä? Jos on useamman vuoden sinkkuna ja antaa pakit sille 95% treffikutsuista, milloin sitä seksiä sitten saa, jos ei sitä voi heti harrastaa sen vähemmistönkään kanssa? Naisillakin on tarpeet ja jos joku nyt on kuuma ja kiva ja halukas, niin miksi pitää odottaa jotakin kolmansia treffejä? Entä jos niitä kolmansia ei tulekaan, niin sittenhän jää seksit kokonaan harrastamatta?

4. Miksi mies saa lähestyä naista seksitarkoituksissa ensimmäisillä treffeillä jos ajattelee, että nainen ei seksiin kuitenkaan saisi suostua? Eikö ole sairasta testata jotain ihmistä joka tuntee itseä kohtaan vetoa?

5. Suomalaisilla treffeillä juodaan usein alkoholia. Miksi naisen pitäisi kyetä vastustamaan alkoholin estoja vapauttavaa vaikutusta ihanassa miesseurassa mutta miehen ei tarvitse? Sinkkunainen ei ole mahdollisesti saanut aikoihin, ja kun hyvät treffit sitten löytyy, niin pitää juoda mutta ei saa seksiä?

6. Eikö myös mies todennäköisesti ole pettäjätyyppiä mikäli haluaa seksiä jo ensimmäisellä kerralla? Miksi vain naiset leimataan?

7. Jos ei muista kunnolla miksi seksiin päädyttiin, onko se sääntö voimassa että " Mitä ei muista, sitä ei ole tapahtunut " vai onko sekin voimassa vain miesten kohdalla ( yleensä vielä varattujen )...?

8. Olen kokeillut myös ns. pihtaamista ja se tuntuu todella keinotekoiselta jos joku on haluttava. Siinä yleensä onnistuu vain jos ei lainkaan juo, tai jos sopii vain lyhyet treffit ja jotain pakollista menoa niiden jälkeen etteivät ne epähuomiossa pitene. Erittäin typerältä tuntuu suudella jotakuta humalassa ja sanoa " Ei seksiä " ja sitten herätä aamulla alasti toisen vierestä. En aio enää ryhtyä pelleilemään ja pelaamaan, jos ei kelpaa sellaisena kuin on niin äijät saa etsiä sen pihtarivaimonsa ja siveyden sipulin muualta ja olla niin tekopyhiä kuin ikinä lähtee.

9. Miksi miehet etsivät itselleen pihtaria tyttöystäväksi/vaimoksi ja sitten itkevät siinä suhteessa kun seksiä ei saa ( ja pettävät )? Eikö olisi helpompaa etsiä suoraan seksiä haluava nainen?

10. Onko tämä vain heteroiden päänsärky vai onko tällaista turhaa säätöä myös homoseksuaalisissa suhteissa? Itse olen bi, ja naisten kanssa en ole vastaavaa huomannut. Yleensä lesbosuhteissa muutetaan yhteen jo toisilla treffeillä, joten seksistä ei ehdi tehdä ongelmaa tai päätelmiä. Vaikuttaa, että tämä on heteroiden keksimä ongelma.

11. Miksi ihmiset eivät suhtaudu luonnollisemmin seksiin vaan negatiivisesti?
Eikö olisi vain helpompi harrastaa seksiä jos siltä tuntuu ja perustaa mahdollinen parisuhde muille asioille eikä olettaa että toinen on sellainen ja tuollainen koska seksiä tuli harrastettua?

" Sex is a part of nature and I go along with nature " - Marilyn Monroe

12. Yleisesti tunnutaan ajattelevan, että mies tekee aloitteen seksistä. Jos nainen on itse joka kerta aloitteen tekijä, eikö hän silloin ole enemmän pukki kuin l-u-t-k-a ja ansaitse ne samat sulat hattuun kuin mies joka on " kovan luokan metsästäjä " näissä asioissa?

85

7638

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmisolento686809

      Tuli vielä mieleen, että jos miehen kiinnostus lopahtaa jos seksiä harrastetaan ensimmäisillä treffeillä, niin itse ajattelen että jos joku oikeasti ajattelee niin, niin sen täytyy itse olla lyhytjänteinen ihmissuhteissa ja ajattelee liikaa seksiä. Eli tod. näk. lähtee joka tapauksessa heti kun sitä seksiä tulee, on se sitten kolmansien tai kymmeninsien treffien aikana. Minusta tuollaisia laskelmia ei pitäisi tehdä koska elämässä voi tapahtua mitä tahansa. Olisi ikävää jos toinen vaikka jäisi auton alle ja kuolisi eikä olisi ikinä ehtinyt harrastaa seksiä kun on pitänyt katsoa kalenterista että milloin se on sopivaa.
      Tuollainen laskeskelu on vain alkusoittoa sille, että suhteessa seksiä käytetään vallankäytön välineenä. Seuraava aste on, että seksistä tulee todellinen kiristysväline tai vähintään molemmille tulee siitä paineita.

      Sekin tuli vielä mieleen, että nykyään kun harrastetaan paljon nettitreffejä niin onko muka sama asia jos keskustelee vaikka viikkoja/kuukausia ummet ja lammet toisen kanssa ja sitten kun näkee ja on keskinäistä kemiaa niin harrastaa seksiä kuin se, että bongaa jonkun baarista ja menee sänkyyn? Mielestäni nuo ovat kaksi eri asiaa. Jos mies unohtaa heti kaikki jutellut asiat ja hylkää ekojen treffien jälkeen jos seksiä tulee, niin tuskin se on ikinä ylipäätään muuta halunnut kuin seksiä, kyseessä pinnallinen ihminen.

      Tässä yritetään vain sälyttää kaikki syyt naisen niskoille jos jokin ei toimi. Kyllä ne on ne jutut minkä takia se hylkääminen on pakko tapahtua/kemian puute tms. muu isompi asia kuin se, että sai pesää. Minusta sellainen joka ei kelpuuta naista koska sai pesää siltä liian äkkiä, joutaa olla yksin. Silloin ei ole mitään todellista emotionaalista tarvetta löytää pysyvää kumppania vaan sitä vältellään vähintään alitajuisesti jotta ei tarvitsisi tuntea pahaa omatuntoa ja sitoutua. Aina on helpompi syyttää toista ja mieluiten vielä jotain isompaa ihmisryhmää.

      • Ismisolento879790568

        Se pihtaaminen itseasiassa tuntuu siltä, että alistuu keinotekoisiin sukupuolirooleihin ja oikein alleviivaa sitä, että naisilla ei ole samoja oikeuksia kuin miehillä mitä tulee seksuaalisuuteen. En kertakaikkiaan voi osallistua sellaiseen naisten sortamiseen vaan harrastan seksiä silloin kun itse haluan ja olen sitten sinkku vaikka koko loppuelämäni jos niikseen tulee. Eipähän tarvitse teeskennellä.
        Ja mitä tulee näihin pettämisasioihin:

        1. Eikö ole hyvä, että seikkailee sinkkuna riittävästi ettei tarvitse sitten suhteessa haikalla mitään kokeiluja kun tietää, etteivät seikkailut lopulta niin ihmeellisiä ole?
        2. Se millainen ihminen on sinkkuna, ei ole sama asia kuin parisuhteessa. Minä esimerkiksi uskon yksiavioisuuteen ja pitkä suhde olisi hieno asia. Ei mitään tarvetta pettää. Ylipäänsä uskon, että pettäminen on oire jostain isommasta ongelmasta itsensä kanssa eikä se, että on pakko saada hulluna seksiä.

        Uskon, että moni ihan turhaan menettää mahdollisuudet hyvään ihmissuhteeseen koska tehdään hätiköityjä päätelmiä seksikäyttäytymisen takia. Eli: YOUR LOSS :D

        p.s: Naisten täytyisi pitää yhtä, mutta koska täytyy muka kilpailla miehistä ( yäk, en kilpaile ) niin siksi leimataan muut naiset kevytkenkäisiksi l-u-t-k-i-k-si että itse muka vaikuttaisi paremmalta. Todellisuudessa mitään l-u-t-k-i-a ei ole edes olemassa. Se on pelkkä myytti joka on luotu naista vastaan ( toisten naisten toimesta ).

        Ah. Noin. Sainpas tämän avauduttua!


      • hfdghdfgf

        "Tuli vielä mieleen, että jos miehen kiinnostus lopahtaa jos seksiä harrastetaan ensimmäisillä treffeillä, niin itse ajattelen että jos joku oikeasti ajattelee niin, niin sen täytyy itse olla lyhytjänteinen ihmissuhteissa ja ajattelee liikaa seksiä"

        Toisaalta kuitenkin miehilläkin on taipumuksena rakastua naiseen jota nussii.


    • mies32

      En jaksa lukea läpi yhdentekevää hölpötystä, enkä vastailla useisiin kysymyksiisi, mutta lähdetäänkö treffeille?

      • 3+7

        Aloittajalle,
        tuntuu, että sulla itselläsi on ongelmia oman seksuaalisuutesi kanssa, kun se aihepiiri sun jutuissa koko ajan pyörii. Kaikesta ei ole pakko avautua.
        Itse olen seksiaddikti, harrastan seksiä muutaman vakimiehen kanssa säännöllisesti, välillä pokaan uusia miehiä. Tätä en kuitenkaan mainosta kenellekään, koska se ei ole yleisesti hyväksyttyä naisille sopivaa käytöstä.
        Se vain on minun elämääni, en halua vain yhtä miestä, haluan monta.


      • Nnnaiiiiiiinen
        3+7 kirjoitti:

        Aloittajalle,
        tuntuu, että sulla itselläsi on ongelmia oman seksuaalisuutesi kanssa, kun se aihepiiri sun jutuissa koko ajan pyörii. Kaikesta ei ole pakko avautua.
        Itse olen seksiaddikti, harrastan seksiä muutaman vakimiehen kanssa säännöllisesti, välillä pokaan uusia miehiä. Tätä en kuitenkaan mainosta kenellekään, koska se ei ole yleisesti hyväksyttyä naisille sopivaa käytöstä.
        Se vain on minun elämääni, en halua vain yhtä miestä, haluan monta.

        "Tätä en kuitenkaan mainosta kenellekään, koska se ei ole yleisesti hyväksyttyä naisille sopivaa käytöstä."

        Ei herrajumala! Me eletään vuotta 2015 ja sinä et voi avoimesti olla sellainen nainen kun tahdot! Nimenomaan sinun tulisi mainostaa sitä millainen olet jotta vanhat kangistuneet ennakkoluulot poistuisivat vielä joku päivä!!!!


      • Jjjhjjjjjj
        Nnnaiiiiiiinen kirjoitti:

        "Tätä en kuitenkaan mainosta kenellekään, koska se ei ole yleisesti hyväksyttyä naisille sopivaa käytöstä."

        Ei herrajumala! Me eletään vuotta 2015 ja sinä et voi avoimesti olla sellainen nainen kun tahdot! Nimenomaan sinun tulisi mainostaa sitä millainen olet jotta vanhat kangistuneet ennakkoluulot poistuisivat vielä joku päivä!!!!

        Itseasiassa olen samaa mieltä, mutta toisaalta aisiat vain menevät niin että jos haluat myöhemmin seurustella kukaan ei halua naista tai miestään jolla on ollut paljon kumppaneita. Itse harrastan kanssa muutaman miehen kanssa säännöllisesti seksiä ja joskus jonkun irtopanon kanssa. Itsekin pidän tai oikeastaan rakastan seksiä.


    • mies23

      En jaksa lukea läpi yhdentekevää hölpötystä, enkä vastailla useisiin kysymyksiisi, mutta lähdetäänkö panemaan?

      • mies32

        Hienosti suomennettu.


    • biologia ja hormonit

      "Feministinä en kykenisi edes seurustelemaan sellaisen kanssa, joka ei nää asioita tuon laajemmin."

      Käännät asian toisinpäin, ettet sinä huolikaan miestä. Mutta silti valitat, koska tosiasia on, etteivät nämä tapaamasi miehet ole huolineet sinua.

      Biseksuaalina tunnut ajattelevan, että miehet ja naiset ovat samanlaisia, mutta silti tunnustat ettei lesbojen kanssa ole ongelmaa. Ehkäpä sittenkin hormonit saavat meidät toimimaan eritavalla omasta itsekkäästä näkökohdastaan.

      Miehen biologia haluaa varmistaa oman isyytensä sillä ettei nainen ole liian helppo, mutta silti jakaa omia geenejä. Kaksinaismoralista kenties, mutta silti biologian kannalta varsin järkevä lisääntymistaktiikka, sillä luonto ei ole reilu.

      Nainen on aina oman lapsensa äiti. Siispä naisen itsekäs biologia haluaa varmistaa lapselle parhaan siittäjän geenit, mutta paras siittäjä ei ole aina paras elättäjä. KAKSINAISMORAALIA JA ITSEKKYYTTÄ! Naiset ovat yhtä kaksinaismoraalisia ja itsekkäitä biologialtaan kuin miehetkin, koska biologisesti olemme eläimiä.

      Mies haluaa olla oman lapsensa isä, siinä missä nainen haluaa lapselleen parhaan siittäjän ja parhaan elättäjän. Mutta tämän myötä molemmat ovat taipuivaisia myös pettämään, varmistaakseen oman jälkeläistuotannon, mies pyrkimällä suureen määrään ja nainen parhaaseen laatuun.

    • Ihmisolento987906587

      "Feministinä en kykenisi edes seurustelemaan sellaisen kanssa, joka ei nää asioita tuon laajemmin."

      Käännät asian toisinpäin, ettet sinä huolikaan miestä. Mutta silti valitat, koska tosiasia on, etteivät nämä tapaamasi miehet ole huolineet sinua. "

      - Niin, jos se on syy etteivät ole huolineet niin sitten en minäkään voi huolia. Haluan kuitenkin uskoa, että jokin muu asia on ollut se syy miksi jonkun ihmisen kanssa ei ole tullut mitään vakavampaa. Tarkoitukseni ei ole puhua yksityiskohtaisesti siitä että kuka huoli tai jätti huolimatta milloinkin kenetkin, tai olla vihainen vaan selvittää että voiko oikeasti tuollainenkin syy olla ( että seksiä oli ensimmäisellä tapaamisella ). Etsin toisenlaista ihmistä, jos ei löydy, niin sitten ei löydy. En aio muuttaa mitään toimintatapojani koska en ole kiinnostunut teeskentelemään. Mielummin olen yksin :) Parempi etteivät huolikaan :)

      " Biseksuaalina tunnut ajattelevan, että miehet ja naiset ovat samanlaisia, mutta silti tunnustat ettei lesbojen kanssa ole ongelmaa. "

      - En ajattele että miehet ja naiset olisivat samanlaisia. En myöskään koe tarpeelliseksi, että miehet ja naiset olisivat samanlaisia. Kysymys on siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei, ja rajoittaako sukupuoli jotakin vai ei ( ja jos rajoittaa niin en aio silti totella mitään sääntöjä ). Kokemukset sekä lesboista että heteromiehistä on vielä sen verran rajoittuneet, että kaikki on vain arveluja. Siksi kysyn, kun en tiedä.

      " Miehen biologia haluaa varmistaa oman isyytensä sillä ettei nainen ole liian helppo, mutta silti jakaa omia geenejä. "

      - Niin, mutta mikä on sitten helppo ja mikä ei? En koe olevani helppo, en missään vaiheessa ole sanonut, että harrastaisin seksiä kaikkien ihmisten kanssa joiden kanssa menen treffeille. Nimenomaan sanoin, että suurin osa tulee torjutuksi ( harva edes mihinkään treffeille pääsee ). En sanonut, että harrastaisin useiden ihmisten kanssa seksiä tai vaihtaisin usein seksikumppania. Kysymys oli että saako harrastaa seksiä ensitreffeillä IKINÄ? Että pilaako se kaiken AINA?

      Nykyään on myös ehkäisykeinot ja isyystestit. En tiennyt että elämme keskiajalla tai jotain...

      " Nainen on aina oman lapsensa äiti. Siispä naisen itsekäs biologia haluaa varmistaa lapselle parhaan siittäjän geenit, mutta paras siittäjä ei ole aina paras elättäjä. "

      - Ja mies on aina oman lapsensa isä :D Edelleen ne testit :D
      Eiköhän kaikki halua varmistaa hyvät geenit jos lapsia haluaa. Kaikki eivät halua.
      Nykyään tuskin kumppanista halutaan elättäjää vaan talous lapsiperheissä jaetaan puoliksi? Ainakin minulla olisi niin, jos joskus haluaisin lapsia tai yhteisen talouden jonkun kanssa.

      Eli mies haluaa neitsyen pihtarin joka kuitenkin ikäänkuin myy seksiä saadakseen mieheltä elatusta...? Seksistä tulee semmoinen " armopala " joka annetaan kun roskat on viety ja jotain materiaa ostettu? Näin esimerkkinä.

      Pitäydyn edelleen siinä, että valitsen itse milloin seksiä harrastan ja maksan omat kuluni :) Nämähän ovat omatunnon asioita, ja mä en saa kyllä unta jos teen vastoin omatuntoani.

      Kiitos silti biologia ja hormonit asiallisesta, vaikkakin kummallisesta vastauksesta. Vastausta ei silti alkuperäiseen kysymykseen ole tullut.

      mies23 ja mies32, ei tulis kyllä mieleenkään.

      " Ja ei kukaan kunnon mies oikeasti halua puolisokseen käytettyä naista. Suuressa osassa maailmaa on aivan normaali käytäntö, että morsiamen vaaditaan olevan neitsyt. Jos näin ei ole, siinä joutuu häpeään sekä sulhasen että morsiamen suvut molemmat. "

      - Niin, naista pidetään käyttöesineenä. En tiedä, mikä on käytetty nainen. Onko käytettyjä miehiä myös olemassa? Millä miehen poikuus varmistetaan?
      Älyttömiä juttuja. Ei voi kuin oksentaa. Tällaista tekstiä toki odotinkin tähän ketjuun.

    • Miessssssssss

      Tottakai saa. Seksissähän on kaksi osapuolta. Suhteen jatko on täysin toinen kysymys.

      Parisuhteen idea on se, että pari keskityy toisiinsa eikä rinnakkaissuhteita ole. Se, onko näin, selviää vasta useampien treffien ja pidemmän ajan kuluessa. Seksi, tapaamisten määrä ja laatu vaikuttavat arvioon suhteen tilanteesta.

      Mielestäni seksi 1. treffeillä on hyvä alku suhtelle, vaikkei se sitä takaakaan.

    • Suuri Isä

      Nainen ei harrasta seksiä, hän jakaa pilluaan ja nainen joka alentuu antamaan pilluaan ensimmäisillä treffeillä on halpa lutka ilman ihmisarvoa ja mielestäni hänet pitäisi polttaa elävältä.

      Ja nainen ei saa mitään sulkia hattuun, mies saa ne sulat koska mies saa ja nainen alentuu antamaan.

      Naisen kanssa voit harrastaa seksiä se ei halvenna naista, mutta miehelle antaminen halventaa. Naisen kuuluu inhota seksiä miehen kanssa.

      • äitis sun

        Olen varma että jokainen nainen täyttää toiveesi ja pelkkä ajatuskin seksistä kanssasi saa inhon aikaiseseksi.


      • biologia hallussa?

        Kyllä Suuri Isä on niinpäin että mies jakaa munaa ja SIEMENTÄÄN. Nainen ei anna mitään mutta mies lastin siemeniään.


      • Suuri Isä
        biologia hallussa? kirjoitti:

        Kyllä Suuri Isä on niinpäin että mies jakaa munaa ja SIEMENTÄÄN. Nainen ei anna mitään mutta mies lastin siemeniään.

        Se joka jakaa reikäänsä antaa ja se jolla on jotain sinne reikään työnnettävää antaa.


      • biologia hallussa?
        Suuri Isä kirjoitti:

        Se joka jakaa reikäänsä antaa ja se jolla on jotain sinne reikään työnnettävää antaa.

        Ei reikää voi jakaa. Ei se vähene minnekään vaan pysyy edelleen samana reikänä. Mies jakaa siemeniään.


      • eilensain
        biologia hallussa? kirjoitti:

        Ei reikää voi jakaa. Ei se vähene minnekään vaan pysyy edelleen samana reikänä. Mies jakaa siemeniään.

        Kyllä nainen jakaa, sen munasolunsa, mitä ilman miehen siittiö on vain kuoleva eliö.


      • biologia hallussa?
        eilensain kirjoitti:

        Kyllä nainen jakaa, sen munasolunsa, mitä ilman miehen siittiö on vain kuoleva eliö.

        No voi reppanaa. Ei ole biologia hallussa. Tai oli vitsin yritys. Munasolu pysyy kyllä naisen sisällä edelleen. Jos mies sen saisi niin mies tulisi raskaaksi. Mies ANTAA siemenensä että tuo eliö eli munasolu ei kuole.


      • Ubuojlnpnö
        biologia hallussa? kirjoitti:

        Kyllä Suuri Isä on niinpäin että mies jakaa munaa ja SIEMENTÄÄN. Nainen ei anna mitään mutta mies lastin siemeniään.

        Nonii tässä taas MIES ANTAA, NAINEN SAA.


    • AinaAntanutEiSaanut

      Entä sitten, jos vaikka harrastaakin? Ei siinä ole mitään pahaa tai tuomittavaa tai mies ajattelisi sinun olevan kevytkenkäinen. Seksiin tarvitaan kaksi ja tuskin mieskään itseään huonona ihmisenä pitää, jos ekoilla treffeillä pissivehkeet menevätkin sekaisin. Miksi se on aina niin, että nainen antaa ja mies saa?

      Jos kuitenkin kiinnostumattomuus johtuukin siitä, että miehet, jotka ovat suostuneet seksiin kanssasi, eivät sitten olekaan pitäneet siitä, mitä olet fyysisesti. Jos he eivät olekaan pitäneet sun pimpistä, tisseistä, vartalosta tai peppureijästä ja siksi eivät tahdo nähdä uudestaan?

      • mies32

        "Miksi se on aina niin, että nainen antaa ja mies saa?"

        Hyvä kysymys, mutta niin se vaan edelleen on, Suomessakin ilmeisesti enemmistön mielestä. Tämä ei väittelemällä ja loogisilla perusteluilla mihinkään muutu. Tai no, voihan se hiljalleen muuttua, kun aina yksittäiset ihmiset ajattelevat asiaa. Mutta tällä hetkellä joka tapauksessa myös feministit joutuvat suureksi surukseen elämään maailmassa, jossa nainen kevytkenkäisesti antautuu ja mies sankarillisesti saa / ottaa.


      • Taitaa olla
        mies32 kirjoitti:

        "Miksi se on aina niin, että nainen antaa ja mies saa?"

        Hyvä kysymys, mutta niin se vaan edelleen on, Suomessakin ilmeisesti enemmistön mielestä. Tämä ei väittelemällä ja loogisilla perusteluilla mihinkään muutu. Tai no, voihan se hiljalleen muuttua, kun aina yksittäiset ihmiset ajattelevat asiaa. Mutta tällä hetkellä joka tapauksessa myös feministit joutuvat suureksi surukseen elämään maailmassa, jossa nainen kevytkenkäisesti antautuu ja mies sankarillisesti saa / ottaa.

        yksi palstalle tyypillisiä jälkeenjääneitä ajatuksia....


      • mies32
        Taitaa olla kirjoitti:

        yksi palstalle tyypillisiä jälkeenjääneitä ajatuksia....

        Taitaa olla vähän muuallakin kuin tällä palstalla voimissaan tuo ajatus..
        Vai onko aloittajakin tapaillut vain palstalaisia?


      • Suuri Isä
        mies32 kirjoitti:

        Taitaa olla vähän muuallakin kuin tällä palstalla voimissaan tuo ajatus..
        Vai onko aloittajakin tapaillut vain palstalaisia?

        Se on ikiaikainen totuus, että antaminen halventaa naista ja saaminen nostaa miehen statusta.


      • biologia hallussa?
        Suuri Isä kirjoitti:

        Se on ikiaikainen totuus, että antaminen halventaa naista ja saaminen nostaa miehen statusta.

        Mutta kun mies on antava osapuoli. Yritä vaan hyväksyä se tosiasia.


      • Ainaottanut...

        Silmät ja korvat päässä olevana naisena voin kertoa, että miehet ovat hyvinkin nauttineet, yhtymisestä.


      • herraasiallinen
        mies32 kirjoitti:

        "Miksi se on aina niin, että nainen antaa ja mies saa?"

        Hyvä kysymys, mutta niin se vaan edelleen on, Suomessakin ilmeisesti enemmistön mielestä. Tämä ei väittelemällä ja loogisilla perusteluilla mihinkään muutu. Tai no, voihan se hiljalleen muuttua, kun aina yksittäiset ihmiset ajattelevat asiaa. Mutta tällä hetkellä joka tapauksessa myös feministit joutuvat suureksi surukseen elämään maailmassa, jossa nainen kevytkenkäisesti antautuu ja mies sankarillisesti saa / ottaa.

        Se on niin siksi että nainen saa, olkoon kuinka ruma tahansa seksiä aina. Miehen pitää olla limainen pelimies että seksiä heruisi useasti. Muut "saavat" sitä seksiä silloin tällöin. Kysyntä ja tarjonta on tässäkin asiassa.

        Ja mitä tulee seksin harrastamiseen ekoilla treffeillä ja seksistä pitämiseen, mielestäni ne eivät korreloi toisiaan. Itse olen todella seksuaalinen ihminen, mutta jos harrastaisin seksiä ekoilla treffeillä, suurella todennäköisyydellä ei nainen olisi parisuhdemateriaalia. Jokin siinä vain on. Hidas eteneminen on vain juttuni (ja uskon sen näin olevan suurimmalla osalla).

        Kaksinaismoraaleja on ja tulee aina olemaan.
        Ja vinkkinä ap:lle: jos sanot (jatkuvasti) että olet feministi miehet juoksevat karkuun ja lujaa. Kun nainen mainitsee feministi-sanan, se miesten mielissä tarkoittaa miesvihaajaa, joka näkee tasa-arvon sellaisena että kunhan itse hyödyn (ja useasti tällaiset naiset ovatkin tällaisia, naisversioita sovinisteista, ei hajuakaan tasa-arvosta).


    • llleipurii

      Kaverisi ovat oikeassa. Jos harrastat seksiä heti ekoilla treffeillä, niin siitä tulee sellainen mielikuva, että todellisuudessa et edes halua seurustelua, vaan nimenomaan sitä seksiä. Juuri tämän vuoksi esimerkiksi monet nettitreffit ovat sellaisia, joissa puhutaan seurustelusta, mutta kuitenkin kumpikin osapuoli haluaa vain seksiä. Joskus tulee ainakin minulle kiusallisia tilanteita, kun minä oikeasti tosissani etsin seurustelusuhdetta, enkä pelkkää hetken hekumaa, jolloin mies on pettynyt ja minä olen pettynyt.

      Valitettavasti vain edelleenkin on sellainen käsitys, että nainen on antajana ja mies on ottajana. Osittain tämä tietenkin johtuu fysiikasta. Jos miehen vehje veltostuu, yhdyntää ei voida harrastaa ja yleensä aina miehen into seksiin lopahtaa silloin eikä mies halua edes kädellään tai suulla tyydyttää naista. Itselläni on yhden yön jutusta kokemus, jossa mies laukesi jo ennen yhdyntää, jolloin homma loppui sitten siihen.

      Käyttäytymisesi osoittaa, että seksi on sinulle erittäin tärkeää. Keskimäärin ihmisella on kuitenkin vain keskinkertaiset halut. Ehkä sinun estottomuutesi voi myös vaikuttaa joihinkin miehiin siten, että he kokevat, että eivät pystyisi tyydyttämään sinua, vaan hakeutuisit helposti tyydytyttämään itseäsi myös parisuhteen ulkopuolelle.

      Nämä ovat vain olettamuksia. Suosittelen, että kysyt joltakin kivalta mieheltä jälkikäteen tätä asiaa, että miksi juttu päättyi vain seksiin, koska olisit halunnut jatkaa tapailua, että voisiko suhde edetä pidemmälle.

    • Mielenkiintoinen kysymyslista. Tässäpä mun näkökulma asiaan.

      1. Ei seksin harrastaminen eka treffeillä ole ainakaan minulle ongelma. Sehän on vaan positiivista, jos on niin paljon molemminpuolista vetoa.

      2. Samaa mieltä. Ei seksissä ole kysymys antamisesta tai ottamisesta, tosin tällä palstalla on taatusti eriäviä mielipiteitä.

      3. Tottakai nainen saa haluta. Sinkkuna eläminen olisi aika tylsää sekä miehille että naisille, ellei saisi harrastaa seksiä.

      4. Saisen seksuaalisuus on monille miehille niin pelottava asia, että on helpompi mielessään kieltää sen olemassaolo kuin hyväksyä se :D

      5. Ei ole mitään syytä vastustaa, jos on sinkku.

      6. Ei ole. Uskollisuus on lupaus, joka podetään, mutta kenelle sinkku olisi uskollinen, kultakalalle vai?

      7. Naurettava kysymys. Tapahtunutta ei voi pyyhkiä pois, muisti sen tai ei.

      9. Minä en ainakaan etsi pihtaria, kierrän kaukaa.

      10. Varmaankin on heteromiesten ongelma, kun naisen seksuaalisuus pelottaa.

      11. Mulle seksi on luonnollinen asia. Uskonto ja sen muovaama kulttuurimme on tehnyt seksistä tabun. Japanilaisilla ei esimerkiksi ole tätä ongelmaa.

      12. Ehkäpä naiset ei saa sulkaa hattuun koska me miehet olemme liian helppoa riistaa :D

      • NaineN .

        :-)


    • kalex.

      Olen ammatinopettaja ja suunnittelija
      Jos sinussa on 'munaa', ota yhteys:
      [email protected]
      Ystävällisin terveisin Kalle Alex

      • munaton nainen>>>>>>

        Hölöpölö, täälähä sä tekstaat 24/vrk kaikille eri palstoille ittes kans.


    • ..................

      Jos ei harrasta seksiä ensimmäisillä treffeillä, on pihtari...? Nyt on kyllä tullut katsottua liikaa Nikke Knattertoneja.

      Välitön sänkyyn päätyminen kertoo ihmisen sinisilmäisyydestä ja lyhytnäköisyydestä. Haluan tutustua naiseen, joka suhtautuu minuun aluksi vähän kriittisesti arvioiden ja epäillen. Tietenkin miehen syliin välittömästi antautuva nainen antaa signaalin, että luottaa mieheen heti täydellisesti ja kertoo miehelle myös sen, että nainen on muidenkin miesten kanssa käyttäytynyt samalla tavalla. Liiallinen luottamus heti alkuun on osoitus henkisestä heikkoudesta eikä sellainen ihminen ole hyvää parisuhdemateriaalia. Kahden tunnin tutustumisen jälkeen et tiedä ihmisestä yhtään mitään, vaikka tuntuisikin että "aivan kuin olisi aina tunnettu".

      Minusta samat säännöt pätevät kyllä miehiinkin. En tiedä miksi heillä olisi erityislupa panna heti ilman mitään seuraamuksia.

    • Battery sugarfree

      Tjaah...
      Itse olen sen verran kauniiksi haukuttu naikkonen, että joudun todellakin pihtaamaan seksiä jotta selviää, onko mies vain sen perässä vai ei. Eipä sillä, harvoin edes haluan miestä heti kättelyssä, tai jos haluan, tiedän, että halu vain syvenee kun ihastun, joten ikäänkuin haudon tunnetilaa ja seksi on pikkuisen panttaamisen jälkeen entistä parempaa.

      Karu totuus on, että joskus aikanaan harrastin seksiä liian aikaisin, siis itseni kannalta, ja koska olen tunneihminen, koin sen ahdistavaksi enkä tuntenut oloani mitenkään erityiseksi. Tällä tarkoitan sitä, että sillä todella on eroa välittääkö mies naisesta henkisesti vai pitääkö naista vain fyysisesti seksiin kelpaavana -> tilalla voisi olla kuka tahansa siedettävä otus. Moni mies on sanonut, että naiset käyttävät tätä "haluan ainoastaan sinua poikkeuksellisen paljon" -taktiikkaa miehiin usein kun pomppaavat sänkyyn heti. Kuulema eräs nainen jokaisen kolmen kaveruksen kohdalla, toki erikseen ;D.,

      Itselleni on aivan sama mitä ja missä vaiheessa muut harrastavat, mutta pisimmät suhteet omassa elämässäni ovat lähteneet ihan muualta kuin sängystä liikkeelle, ja miehet, jotka joutuvat odottamaan seksiä hetken, kunnioittavat minua oikeasti. Ainakin omien puheidensa mukaan.

      Täällä saa ja pitääkin keskustella aiheesta, se on hyvä, mutta tämä "naisen heti antautuminen" on ikuisuuskysymys, jonka taustalla ei aina ole rationaalisuutta. Miehetkin perustelevat negatiivista suhtautumistaan "ensi-iltaseksiin" usein vain sillä, että "Näin se on aina ollut ja tulee olemaan".

      • suomihuora=15nussima

        Onhan se totta, että miehet arvostavat enemmän naista joka pihtaa kun naista joka nussituttaa itseään heti. Koska silloin mies ajattelee, että monenkohan miehen nussima reikä tämä nainen on kun minäkin sain heti.

        Ja se on myös totta, että me miehet arvostamme enemmän aitoa puhdasta neitsyttä ja kunnollista naista kun teitä jotka sellaista vaan esittävät. Valitettavasti kunnollisia naisia on vähän joten joudumme yrittämään tyytymään edes vähän käytettyihin. Mutta ei siinä ole sellaista aitoa kunnioitusta ja syvempää rakkauttaa vaan kun huora rupsahtaa niin sitten vaihdetaan uutta tilalle.

        Naisella on kaksi arvoa miehen silmissä: ulkonäkö ja neitsyys. Mitä enemmän ne kuluvat sitä matalampi naisen arvo on.


      • blowmeidiot
        suomihuora=15nussima kirjoitti:

        Onhan se totta, että miehet arvostavat enemmän naista joka pihtaa kun naista joka nussituttaa itseään heti. Koska silloin mies ajattelee, että monenkohan miehen nussima reikä tämä nainen on kun minäkin sain heti.

        Ja se on myös totta, että me miehet arvostamme enemmän aitoa puhdasta neitsyttä ja kunnollista naista kun teitä jotka sellaista vaan esittävät. Valitettavasti kunnollisia naisia on vähän joten joudumme yrittämään tyytymään edes vähän käytettyihin. Mutta ei siinä ole sellaista aitoa kunnioitusta ja syvempää rakkauttaa vaan kun huora rupsahtaa niin sitten vaihdetaan uutta tilalle.

        Naisella on kaksi arvoa miehen silmissä: ulkonäkö ja neitsyys. Mitä enemmän ne kuluvat sitä matalampi naisen arvo on.

        "Me miehet"? Heh. Laita vaan hame päälle, miehistä et voi puhua yhdellä suulla.
        On jo melko paksua väittää että joka jaska olisi henkisesti pimahtanut.

        Se, ettei itse saa, ei tee koskemattomuudesta jaloa, vaikka hieno yrityshän se on kääntää surkeus upeudeksi.

        Mahtaisi olla naikkosella hirttoköysi kädessä aika pian, jos tajuaisi että on pantannut itseään tuollaista pikkunilkkiä varten ja MIKSI? Saadakseen kauhallisen paskaa.

        Sä olet itse käytetty ja puhkinussittanut itseäsi, ei sulla ole mitään varaa vaatia yhtään mitään spesiaalia. Arvosta vähän itseäsi ja sukupuoltasi, niin ei tarvitsisi olla niin vihamielinen.

        Kukaan ei sitäpaitsi halua sinun nussimaasi naista :D


    • .--.-.-.

      Heteronaisen kuuluu olla siveä luonnoltaan.

      • Aloittaja onkin bi, eli ei koske häntä ;)


    • määvaa...

      Luonnollisuuteen vetoaminen suuntaan tai toiseen on kyllä kaksiteräinen miekka. Sillä yhtä luonnollista kuin on olla estoton on myös olla estoinen, sänkyyn hyppäämisen suhteen.

      Käänteisesti sanoen: On yhtälailla henkistä väkivaltaa vaatia muilta estottomuutta kuin estoisuutta. Mutta hyvää, toiset huomioonottavaa ja kohteliasta käytöstä, voinee odottaa jokaiselta. Ainakin heiltä jotka ovat jotain sivistystä saaneet.

      • mies32

        Ainakin äärimmilleen viety estoisuus eli ikineitsyys on täysin luonnotonta, koska se johtaa perimän sammumiseen.


    • sini32

      Kun tekee niinkuin itsestä parhaalta tuntuu kaikki on hyvin.

    • pillu raikaa

      Nainen saa harrastaa seksiä kuten haluaa. Mies vain avioliitossa.

      • impyemies

        Näin se on,
        en voisi edes kuvitella, että aviomieheni olisi harrastanut seksiä ennen avioliittoa.
        En olisi mennyt hänen kanssaan naimisiin, jos tietäisin, että hän on uittanut kulliaan jonkun toisen naisen sisällä ennen minua.
        Kokeneena naisena jo hääyönä huomasin, että hän on ensimmäistä kertaa asialla. Sain hänet koulutettua itselleni mieleiseksi. Onneksi hän on vähään tyytyväinen, kun ei tiedä, millaista seksi voisi olla.


    • Näinseonjuu

      Harrasta seksiä jos siltä tuntuu. Sinun valintasihan se on.

      Joku hyväksyy sen, joku toinen ei. Miksi kaikkien pitäisi ihannoida juuri sinun tapaasi elää? Joillekin seksi merkitsee muutakin kuin nussuttelua tunti sitten tavatun tyypin kanssa. Jos vaadit muita hyväksymään sinun tapasi, niin miksi et hyväksy muiden tapaa ajatella? Kaikkien mielestä siinä ei vaan ole mitään hohdokasta, että hyppää heti sänkyyn.

      Deal with it.

      • Hbkjln

        Jollei heti halua hyppätä sänkyyn niin ei sitä molemminpuolista intohimoakaan taida pahemmin olla.


    • joku mies

      Olin kerran treffeillä naisen kanssa. Mentiin elokuviin ja siten raflaan syömään. Siinä menikin monta tuntia. Sit käveltiin kaupungillakin pari tuntia. Nainen vei mut kotiinsa ja alkoi ehdottelee seksiä. Olin vaan et ööö okei. En olis uskonut et naidaan heti ekalla kerralla. Naisella oli viiniä ja olutta joten otin pari olutta ja sit harrastettiin seksiä. Tapailtiin yli vuoden ja nainen halusikin vaan seksi suhteen vaikka teimme kyllä muutakin.

      mut emmä nyt aina odota et ekalla kerralla pannaan.

      • meikä vaan

        Jos tykkää seksistä ja jos löytää sopivan miehen niin siitä vaan jos molemmat haluaa. Jos haluaa parisuhteen niin ei varmaan kannata heti alkaa panemaan. En uskoe t tekee mitään vaikutusta jos nainen alkaa heti ehdottelemaan seksiä. Miehel voi mennä pasmat sekaisin jos nainen ehdottaa seksiä meinaan ekalla kerralla.


    • mies 26

      jokainen tehköön miltä tuntuu.henkilökohtaisesti pidän naista liian helppona jos ensi treffeillä antaa.

      • nainen 30

        Minua taas häiritsevät liian helpot miehet,
        jopa iltaisin kadulla kulkiessa miehet tulevat ehdottelemaan.
        Rauhassa ravintolassa käyminen on täysin mahdotonta,
        kun liian helpot miehet tarjoavat itseään.


    • suomihuora=15nussima

      Jos nainen on jo korkattu käytetyksi huoraksi, niin onhan se tekopyhää sitten alkaa pihtaamaan ja esittämään kunnollista neitsyttä.

      • Dr.

        Hanki psykologista apua, tuo ei ole aivan tervettä vaikka trollaisit tarkoituksella.


    • Yetska

      "Olen ollut useamman vuoden sinkkuna ja käynyt _paljon_ treffeillä esimerkiksi netin kautta. _Monesti_ seksiä on tullut harrastettua ensimmäisillä treffeillä"

      Alleviivatut kohdat ja yks vaan höpisee jostain "5%":sta. Byuaaaaahhh! Lutka mikä lutka.

    • Seksiä treffeillä!

      Ei kannata mennä treffeille jos ei ole mahdollisuutta seksiin!!
      Minulla noin 85% ekoista treffeistä sisältää seksiä ja ne vitun huonoja treffejä 15% joissa ei sitä saa.

    • lerak

      on se hionoo ko nainen ratsastaa,ja runsaat rinnat nännii suuhun

    • habla.

      En jaksanut lukea kuin alkua, mutta se, että miehiltäsi on loppunut kiinostus sinua kohtaan ei missään nimessä johdu siitä,että olet harrastanut seksiä jo ensimmäisillä treffeillä, vaan lähinnä siitä, että olit surkea pano.! Taikka sitten henkinen puoli ei napannut millään lailla, mutta siinäkin tapauksessa panot olisivat jatkuneet tulevaisuudessakin, joten näkisin kyllä, että toi eka on se todennäköinen syy.

    • HALOO?

      nämä jutut on tosi surkeita, kyllä luulen, että tyhmin kansan osa vaan viihtyy täällä kommentoimassa omaansa ja muiden seksielämää. ei kai miehet tosiaan voi enemmistöltään olla näin ahdasmielisiä ja henkisesti naisia paljon alemmalla tasolla?....on se näköjään seksi tosi kurja asia......:(

      • sosiaalipornoa

        Haloo,
        onneksi sinä et lukeudu tyhmimpään kansanosaan, koska et ole kommentoimassa täällä?


      • herraasiallinen

        Eli vain sinun elämäntyylisi panna ekoilla treffeillä hakien parisuhdetta on sallittu.

        Joillekkin seksi ekoilla treffeillä on mahdollisen seksisuhteen alku korkeintaan.


    • gggggggggg

      En jaksanut lukea koko juttua, selailin läpi. Itse olen sitä mieltä että miksei, riippuen tietystikin siitä kuinka usein ja monenko kanssa sitä tekee.

    • truulia

      Eipä tuosta ole suuressa mittakaavassa kovinkaan kauaa, kun naisen seksuaalinen halukkuus määriteltiin mielisairaudeksi. Ihan noin pitkälle ei mennä, mutta jotenkin asenteet seksuaalista naista kohtaan ovat edelleen kierot. Minä olen muodostanut lukuisia parisuhteita normiin verrattuna erilaisella tavalla. Olen saattanut tavata esimerkiksi baarissa jollain tavalla kiehtovan henkilön ja harrastanut seksiä tämän kanssa ihan yhden illan juttu -tarkoituksella. Siinä on kuitenkin pari kertaa käynyt niin, että mies itse on tahtonutkin pitää yhteyttä eteenpäin. Jotkut tosin jostain "kohteliaisuudesta" ovat pyytäneet numeroa. Olen sanonut suoraan, ettei sitä turhaan kannata pyydellä, kun ei käytä kuitenkaan. Ja usein tällöin kiinnostusta itselläkin ollut nolla. Yleensä molemminpuolinen kiinnostus lähtenyt seuraavasta aamusta ja miten kemiat pelaa vielä siinä kamalassa darrassa, mutta kuitenkin selvinpäin. Joten ei se taidai aina olla siitä kiinni, vaikka joillain miehillä tällainen asenne tuntuu olevan. Tuurillakin on sormensa pelissä.

      Tästähän nyt on kehitetty vaikka mitä teorioita. Kuvaavin mielestäni tämä (miehen kehittämä teoria): Miehillä on edelleen se alkukantainen vietti metsästää. Vaikka hän tahtoisi ekoilla treffeillä seksiä heti, kieltäytyminen saa hänet haluamaan entistä enemmän. Kieltäytymällä sen muutama kertaa mies alitajuisesti miettii, että "hei, enhän minä saa tästä seksiä. Vietän silti naisen kanssa aikaa, minun täytyy pitää hänestä." (Hyvin yksinkertaistettu ajatusmalli, ei toimi näin suorasukaisesti, enkä alentaisi miehiä näin typeriksi itse. :D)
      Myös se vaikuttaa, että nainen tuntuu olevan saavutus ja "vaivan arvoinen," kun sitä vaivaa on joutunut näkemään. Jotkut eivät vain kunnioita helppoa naista. En tiedä, ota niistä sitten selvää.

      Minun filosofiani toisaalta on tämä. On monenlaisia ihmisiä. On niitä miehiä, jotka eivät tahdo naisen antavan helpolla. On miehiä, joille tällä ei ole väliä, eikä se vähennä naisen kunnioitusta hänen silmissään. On naisia, jotka tahtovat pihtailla haluistaan huolimatta ja naisia, jotka tahtovat harrastaa seksiä jos/kun sitä tahtovat miehen kanssa. Se ei tarkoita sitä, että olisi helppo. Itse ainakin tahdon seksiä yleensä kyseisen henkilön kanssa, en kenen tahansa. Minä en tahdo miestä, joka ei arvosta sitä mitä minä olen. Eikä sellainen mies tahdo minua. Olkoot "pihtarit" näiden miesten kanssa ja me "kevytkenkäiset" toisten samanlaisten kanssa. Eiköhän siellä ole muitankin asenneongelmia, jos liian erilaiset koittavat pariutua keskenään. :D (Ja käytin sanoja pihtari ja kevytkenkäinen tarkoituksellisesti kuvaamaan molempien "ryhmien" asenteita toisiaan kohtaan.)

    • Ollin kurjuus

      Ei seksi ekoilla treffeillä ole pahasta kun siinä samalla selviää millain toisen kokee lähellä . Jos ja kun oikea lataus syntyy niin siittä se syvä rakkaus syttyy .

      • kullinorjuus

        ja muilla asioilla ei ole merkitystä?


    • äijä1978

      En ees jaksanut lukea loppuun asti, turhaa märehtimistä, kerran täällä ollaan ja jos hyvältä tuntuu niin antaa mennä vaan, vitut muitten mielipiteestä

    • Vapaatekemäänmitähal

      Komppaan täysillä. Olen nainen, joka tykkää seksistä, enkä koe olevani pelkästään antaja, vaan myös saaja. Monenlaista seksiä on tullut harrastettua ja jokainen kokemus on jotain opettanut. Minulla on taipumus kiintyä, jos saan harrastan hyvää seksiä, mutta valitettavasti(?) se ei ole miehinen ominaisuus. Suomi24 treffit on täynnä miehiä, jotka antavat katteettomia lupauksia, seksin toivossa, minä en sitä tee, siksi voin sanoa hyvällä omallatunnolla, olevani rehellinen.

    • yykaakoo...tulta!

      No juu, jaksoin lukea kaikki kommentit ja tulee jotenkin sellainen olo, että jotain ihan oleellista nyt on unohdettu tämän "avoimuuden" takia. Kaikki mulle heti - trendi tuntuu painavan päällimmäisenä, hyvä kysymys itselle on "kuka minä olen ja mitä minä oikeasti elämältä haluan, mikäminulle on tärkeää??" vasta kun on hiukan pohdiskellut itsensä kanssa , osaa kohdella muitakin kunnioittavast ja ymmärtää erilaisia ihmisiä - sehän meidän pitää nähdä rikkautena! Itse kuulun naisiin, jotka vasta tässä keski-iässä ovat löytäneet seksuaalisuuden nautinnot, en saanut niitä avioliitossa enkä nuoruuden suhteessa. Nettideitit voivat olla laadultaan laidasta laitaan, se harrastaako seksiä heti vai hetken päästä, älykäs ja sivistynyt ihminen tietää ja ymmärtää kokonaisuuden, joten sänkyyn mennään juuri oikealla hetkellä.
      Totta kuitenkin on, että jos toinen ei miellytäkään sängyssä, vaikka muut asiat menisivätkin hyvin, voi sekin olla hyvä syy lopettaa suhde heti alkuun, eihän siitä tulisi mitään pitkällä sihdillä.Se hienous jos löytyykin että sekä henkinen ja fyysinen yhteys löytyy , pitäkää hyvät ihmiset siitä kiinni ja arvostakaa sitä hurjan paljon!! Ei ole mikään itsestään selvyys että olette kohdanneet!!
      Rakkaus on elämän voimavara kaikissa muodoissaan, ilman sitä kuihdumme ...:)

    • käytännössä neitsyt

      Mulla on aina ensi treffeillä systeemi että jos synkkaa niin ehdotan yhteistä masturbointia. Molemmat masturboi itsensä siinä yhdessä. Eli seksiä harrastetaan mutta silti voi sanoa että seksiä ei harrastettu.
      Eiks ole hyvä juttu?

      • mies 86

        Et voi olla tosissas XD


      • käytännössä neitsyt
        mies 86 kirjoitti:

        Et voi olla tosissas XD

        Joo. Ihan yhtä tosissaan kun kaikki muutkin täällä.


    • merdeee

      No huh jopa on tullut seksistä ongelma Olen samassa tilanteessa Ensi viikolla on taas treffit tiedossa enkä aio mennä sänkyyn ekoilla treffeillä en ole tehnyt niin aiemminkaan Olen hakemassa pidempää suhdetta ja siksi en mene sänkyyn ekana iltana Jos juttu tyssää siihen niin se tyssäisi joka tapauksessa Pidän seksiä erittäin tärkeänä mutta sellaisen ihmisen kanssa kenen kanssa haluan olla muutenkin Yhden illan jutut on koettu ja huonoiksi laadultaan todettu Että silleen

    • Yetska

      Heh, hassua. Varmaan 10% palstalla parveilevasta porukasta ei ole jaksanut lukea alottajan höpinöintiä loppuun asti...

      Ei sen puoleen, en mäkään =)

    • Oikeat Vastaukset

      Naisen pitää harrastaa seksiä ensimmäisillä treffeillä. Oikeastaan ei tarvita edes mitään treffejä.

    • Sillywomens

      Se että mies menettäisi kiinostuksen tai luulee naisen antavan kaikille vain siksi että hänen huippuunsa hiottu lämmitelynsä tehosi, on ihan noita typeriä naistenlehtien juttuja :)

    • 21

      Seksiä saa harrastaa ja nainen saa tehdä aloitteen. Suhde voi jatkuakin, jos nainen ei ole skitso, niinkuin sinä.

    • Mr MR

      Vastaus: Ei

      • oukkei

        Näinhän se menee. Silloin ei mieskään harrasta naisen onneksi.


    • slutbreaker

      lutka on lutka vaikka voissa paistaisi. Vittu feministinä mä sitä ja vitun tätä.

    • Fsdkfsdklsdfklsdfklsdf

      Luin tuohon "Feministinä" sanaan saakka ja siitä lähtien loppu teksti muuttuikin irrelevantiksi.

      "Feministinä" et pysty hyväksymään reaalimaailmaa jossa miehet arvottavat naisia hänen seksuaalikäyttäytymisensä mukaan suoraan. Tämä reaalimaailma ei ole menossa pois. Mies ei halua jakorasiaa vaan mies haluaa seksuaalisesti (ja siten emotionaalisesti) luotettavan naisen. Naisille puolestaan miehen seksuaalinen suoritusorientoituneisuus on toistuvasti positiiviseksi koettu asia myös suhteen kannalta.

      Tätä kaavaa ei ole kirjoitettu feministisestä tai sovinistisesta näkökulmasta, vaan tämä kaava on kirjoitettu sukupuolien toimesta. Voit olla feministi muttet voi kieltää miehiä viehättymästä tästä ja naisia viehättymästä tuosta. Sinulla on oikeus käyttäytyä miten tahansa lystäät - mutta muilla on oikeus suhtautua sinuun käytöksesi ja omien mieltymystesi mukaisesti.

      Se että pyrit väkisin muuttamaan miesten mieltymyskenttää väkisin on itseasiassa fasismia, mutta nykyfeminismi onkin luonnoltaan fasistista. Tasa-arvo (oikeus käyttäytyä miten lystää sen johtamatta esim. rangaistuksiin; se että teet itsestäsi vastakkaiselle sukupuolelle enimmäkseen epämiellyttävän ei ole "rangaistus") on jo saavutettu joten feminismisi on hyödytöntä asiassa.

      • FJLÖsddfjklsdfjkljksdf

        Minä pisunistinä vaadin oikeutta virtsata toisten ihmisten jaloille ilman tuomitsemista. Se että toiset ihmiset tuomitsevat jaloillevirtsaamiseni on väärin. Minulla on oikeus ja mahdollisuus virtsata toisten jaloille. Heidän negatiivinen suhtautuminen minun normaaliksi kokemaani asiaan on vääryys. Vaadin että jaloillevirtsaamisesta tehdään normi ja että ihmiset muuttavat suhtautumista jaloillevirtsaamiseeni siten että minua kohtaan ei muodostu tuomitsevuutta enkä koe sosiaalista hylkyä koska toimin kuten toimin.

        Minä virtsaan toisten jaloille. Se on minun valintani ja minun elämäntapani. Toisten suhtautuminen minuun ja normaaliin valintaani on heidän osoittamaansa alistamista ja passiivista aggressiota. Maailmaa pitää muuttaa niin että toiset kokevat sen että kusen heidän kintuilleen hyvänä asiana ja että saan asiasta ennenkaikkea kiitosta ja voin olla ylpeä pisunisti.


    • yhdenMmielipide

      Tämä on mainittu täällä ennekin, mutta toistetaan nyt yhden miehen toimesta vielä: itse koen, että jos nainen on valmis seksiin heti ensimmäisillä treffeillä niin hän ei ole tavoittelemisen arvoinen ja en arvosta naista. Eli toisin sanoen hän ei ole parisuhdemateriaalia... minulle. Siitä tulee sellainen mielikuva, että nainen on jotenkin "helppo" ja ei osaa vakiintua, jos on heti suostuvainen. Kaikista parhaimmat suhteet ovat olleet sellaisia missä ollaan tutustuttu ensiksi kunnolla ja sen jälkeen harrastettu seksiä. Joskus tämä saattaa tarkoittaa paria kuukauttakin "kuivaa kautta" ja vaikka tuo odottaminen on hieman tuskallista, niin himot ovat paljon kovemmat ensimmäisellä kerralla ja siinä on enemmän tunnetta pelissä.

      Mutta varmasti moni mies arvostaa myös naisia jotka hyppäävät sänkyyn ekan tunnin tuntemisen välillä. Mutta se on enemmän sitä himoa ja kiimaa, eikä niinkään toisesta välittämistä ja tuntemista.

    • nainen4012

      Jaahas, minä naisena suostun hyvin harvoin treffeille, sanoisin myös, että 3-5% vonkaajista pääsee treffeille maksimissaan. Eli esivalinta on jo siinä. Ja jos treffeillä natsaa kunnolla eli pidän miestä potentiaalisena parisuhteeseen (koska sitä kuitenkin pohjimmiltani haluan), tunnen vetovoimaa jne.. ei mikään minua pidättele harrastamasta sitä seksiä vaikka sitten ensimmäisellä kerralla. Koenko olevani helppo? En todellakaan, vaan kyse on jo ollut valinnasta etukäteen (yleensä tutustuttu jo pari viikkoa ennen treffejä) ja näen miehessä harvinaista potentiaalia muuhunkin kun seksiin. Itseäni ei vietellä pelkällä ulkonäöllä vaan täytyy asioiden natsata muutenkin. Olen kaukana helposta ja parisuhteessa ehdottoman uskollinen..jos rakastun, haluan parisuhteen ja rakastuneena en edes näe muita.

    • Launo

      Voi miksi edes kysyt moista, jos lasket itsesi feministiksi?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6396
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1143
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe