Olen itse noudattanut zonea 8 vuotta. Perheeni ja tuttavani ovat pikkuhiljaa liittyneet seuraan. Olemme vuosia seuranneet suomalaista ravitsemukseen liittyvää tutkimusta ja olemme todenneet sen lähes kaikilta osin tukevan zonen mukaista elämäntapaa.
Vain vähän liikkuva ihminen tarvitsee elintoimintoihinsa ja lihastensa hoitoon n. 80 grammaa proteiinia päivässä, hiilihydraattia hän tarvitsee elintoimintoihinsa ja varmistaakseen aivojensa häiriöttömän toiminnan n. 100 g päivässä. Rasvaa tällainen ihminen tarvitsee n. 30 g vuorokaudessa, josta 30% tulee olla välttämättömiä rasvahappoja.
Tämä vastaa melko tarkkaan zonen määritelmää tasapainoisesta ravinnosta.
Samoin suomalaisen tutkimuksen mukaan ihminen pystyy varastoimaan aminohappoja vereen ja lihasten aminohappoaltaisiin vain hyvin rajallisesti. Tämän vuoksi suositellaan proteiinin syömistä vähintään 5 kertaa vuorokaudessa, jotta elimistöllä olisi aina aminohappoja käytettävissään.
Myös tämä vastaa zonen suosituksia.
Zonen mukaisesti hitaat hiilihydraatit ovat parempia kuin nopeat, mitä on tieteellisen tutkimuksen perusteella suositeltu jo pitkään esim. diabeetikoille. Hitaita hiilihydraatteja saadaan nimenomaan kasviksista: vihanneksista, hedelmistä ja marjoista. Tämäkin on todettu suomalaisessa tutkimuksessa hyväksi. Kansalliseksi tavoitteeksi on otettu ½ kiloa päivässä.
Zonen mukaan terveellistä olisi hankkia merkittävä osa proteiinista kalasta, koska omega3-rasvahapot ovat tärkeä osatekijä ihmisen terveyttä vaalittaessa. Tästä on Suomessa tehty useita kattavia tutkimuksia ja omega3-rasvahappojen ja monien kansansairauksiemme ehkäisyn välillä on havaittu selvä riippuvuus.
Monet monet tutkimukset tukevat zonen ohjeiden mukaista elämäntapaa.
Yksi löytämämme poikkeus on ruisleipä, mikä on todella terveellistä suomalaisten perusruokaa, josta saamme tärkeitä aineita, vitamiineja ja kuitua. Sears suhtautuu kriittisesti leipään, koska jenkeissä syötävä leipä on sitä valkoista vehnäleipää, joka kaikkien tutkimusten mukaan onkin epäterveellistä. Joten kohtuudella ruisleipää kaikille.
Toinen poikkeus on raaka porkkana. Amerikassa porkkanat ovat höhhöä rakenteeltaan. Niiden GI on korkea, mutta suomalaisten tiiviiden porkkanoiden GI suht. matala. Joten syökäämme edelleen porkkanoita saadaksemme tarpeelliset tärkeät aineet mm. A-vitamiini.
Kun mietimme zonen kokonaisuutta, millään suomalaisella tutkimuksella ei ole saatu tuloksia, joiden perusteella zonea voisi sanoa epäterveelliseksi.
Joten kaikki vaan zoneilemaan suomalaisittain.
zone ja suomalainen tutkimus
6
1486
Vastaukset
- Zone
Pitää paikkansa kaikki Zoneilemaan, muuten nuo omega-3 hapot on hyvä ottaa c-vitamiini valmisteiden kanssa jysähtää meinaan suoraan lanttuun ja vahvasti. Kauan elettäköön Zonen voimalla.
- vain
80 gr proteiinia, 100gr hiilihydraattia ja 30 gr rasvaa antavat yhteensä 990 kcal, joka laihduttaa jokaisen 30-40-kiloiseksi nälkäkurjeksi. Zone on hyvä, mutta noin pieni ravintomäärä ei riitä.
- suomizone
Yksi juttu on aivan oikeassa siinä, että kaloreita on vähän Kuitenkin suomalaisissa tutkimuksissa on todettu, että kyseiset määrät riittävät välttämättömiin elintoimintoihin. Jos ihminen harrastaa liikuntaa, hän tottakai tarvitsee enemmän energiaa.
Zonessahan tulee aina syötyä enemmän. Zonessa syödään proteiineja vähintään 11 7 gramman annosta, hiiihydraatteja vähintään 11 9 gramman annosta ja rasvaa vähintään 11 3 gramman annosta.
Kun otetaan proteiiniannokset, tulee niiden mukana aina hiilihydraatteja ja rasvaa, hiilihydraattien mukana tulee myös kasviproteiineja ja rasvaa.
Laskelmiemme mukaan kaloreita tulee 11 annosta vuorokaudessa syövälle noin 1300-1400 ja se on todella hyvä määrä, joka pitää ihmisen ihannepainossaan.
- iso iiro
moi!
ruisleipä on mahtava tuote mutta....
-miksi ennen tehtiin ruisleipä pitkän kaavan mukaan jopa 3 vrk meni siihen ennenkuin se oli mukavasti ruokapöydässä?
miksi ei tehty sitä niin kuin tänä päivänä noin(5-6h jo kaupoissa taikinan alustamisesta)?
siksi koska; kaikki jyvät (siemen) sisältää fytiinihappoa joka on siemenen suoja-aine (kuorikerroksessa)joka suojaa jopa 2000v siementä itämis kelpoisena!!! ja jos tätä "fosforihappoa" ei anneta haihtua pois siemenestä se liukenee elimistöön aiheuttaen VALTAVAA elimistön happamoitumista!!!!!!!!
tähän sears ei puutu kovin tarkasti mutta tarkoittaa myös asiaa näin
(eli tehdään väärin nykypäivänä)
-siksi VAIN oikealla tavalla tehty,juurella nostatettu ruisleipä on hyvä meidän ruoan sulatuksellemme. PS:happamoitumisesta johtuu esim.hyvin monet syövät jne,,siinä miettimisen aihetta...
PS2: etsi aitoa oikeaa ruisleipää
(on työn takana mutta eipä ole vatsa/ilmavaivoja enää):)
ps3: OIKEA ruisleipä on hyvää,KOKEILE!nam ja Gi hyvä! - Nozone
Mitäköhän nuo "Suomalaiset tutkimukset" zonen erinomaisuudesta mahtavat olla. Kuka ne on tehnyt (=tukija) ja milloin (=vuosi)? Entä miten monta näitä tutkimuksia on ja ovatko ne antaneet keskenään samansuuntaiset tulokset.
Itse en ole kuullut zonesta tehdyn mitään vakavampaa tutkimusta. Kunnes toisin todistetaan pidän zonea humpuukina.- suomizone
Zonesta ei ole tehty suomalaisia tutkimuksia. Mutta suomalaiset ravitsemustutkimukset, esimerkiksi väitöskirjat tukevat lähes järjestään zonen periaatteita.
Makroravintoaineiden määrät:n. 100g hiilihydraattia, n. 80 g proteiinia ja n. 30 g rasvaa perustuvat ihan perustutkimuksessa saatuun tietämykseen. Nämä luvut voi tarkastaa vaikka ammattikorkeakoulun virallisista oppikirjoista.
Jos haluat löytää jonkun tietyn aiheen tutkimuksen, voit löytää useita hyviä esim. Kuopion yliopistosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283