Voit juopotella ihan rauhassa "työaikana"

jos olet yhteiskunnan palkkalistoilla.

Niin typerältä kuin tuo kuulostaakin, se on edelleen totta.

Kansalta ei kysytä mileipiteitä kun poliitikot ja virkamiehet juovat kansan rahoja.
21725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

esimiestehtävissä on tuo mahdollisuus.
Pitämättömät juopottelulomat hoidetaan seuraavasti;
- lähdetään ryyppäämään, päiviksi, viikoiksi tai kuukaudeksi
- sitten pyydetään lääkärintodistus jälkikäteen
- ja yhteiskunnan palkkalistoilla oleva lääkäri kirjoittaa yhteiskunnan palkkalistoilla olevalle osastopäällikkötuttavalleen lääkärintodistuksen, jossa lukee että ahistaa vähän tai paljon..
Ja lasku osoitetaan kansalle.

Siinä kokopaska.

Äänestä
  • Kaikkihan tuon tietää. Vaan miksi asiaan ei puututa ?

    Äänestä

Samaa harrastetaan myös rakennuksilla ja tehtaissa. Haetaan sairauslomaa tekosyyllä, milloin on selkä kipeä, tai milloin iskee masennus. Terveydenhoitopuolella harrastetaan juuri samaa hommaa, enpä juuri tiedä hoitajaa, joka ei olisi ollut turhaan sairauslomalla. Kaiken huippuna rakennuksilla on vielä nykyäänkin muutamilla tyypeillä työpullo mukana, ja maata kaatavassa krapulassa menee yhä useampi töihin. Ei se tuo sairauslomilla keinottelu katso sitä, onko kyseessä herra vai narri.

Äänestä
  • Voi apua! Taidat olla itse oikea asiantuntija keinottelussa! "Rakennukset, tehtaat ja terveydenhoitopuoli"???? Ihmeellistä yleistystä, kiinnostaisi kyllä mikä on sinun ammattihistoria kun olet näinkin eri aloilta tietosi saanut.
    Jos sairaslomaa saat syillä "selkä kipu" ja "masennus" on sulla oltava lääkärin todistus joten mikä "tekosyy" se silloin on? Ei kukaan lääkäri kirjota sulle masennus-diagnoosia ns. huvikseen.

    Äänestä

Oletko idiootti vai muuten vaan tyhmä? Masennus-diagnoosin ovat hakeneet huvikseen tuhannet suomalaiset, monet jopa kehuvat sillä, että onpa helppo tapa saada kuukausi lomaa.

Selkäkipua ei voi edes lääkäri tehdä tyhjäksi, vaikka se olisi täysin näyteltyä, lukuisia esimerkkejä löytyy. Juuri mainitsemani ammattiryhmät kunnostautuvat erityisesti noina pinnareina.

En tiedä missä hemmetin umpiossa elät, kun et tiedä noin yksinkertaisia asioita. Siinä ne narritkin huijaa samaan tahtiin kuin isot herratkin, ei mitään eroa.

Äänestä
  • Turhaan haettu "masennus"-diagnoosi aiheuttaa yksityisellä pitemmän päälle potkut tavalla tai toisella. Julkisella puolella niistä kehuskellaan, koska siellä voi tehdä ihan mitä vain, ja olla myös tekemättä mitään.

    Äänestä

Summasummarum. Sairauslomia haetaan sekä yksityisellä, että julkisella sektorilla aivan turhaan. Ikävä sanoa näin, mutta Jyrki-boy taisi olla oikeassa karenssipuheidensa kanssa. Kaikki huijaa minkä ehtii, se on ajan henki.

Äänestä

Minä ainakin tunnen julkiselta puolelta tyyppejä jotka ovat juopotelleet viikkotolkulla ja sitten hakeneet ns. lääkärintodistuksen pomolleen. Ja siinä kaikki. Ja sitten seuraavilla kerroilla sama juttu. Yksityiseltä tuollainen esimiesasemassa olis saanut monoa jo monta kertaa.

Äänestä

Rautateillä tämä asia on hoidettu hienosti. Siellä on oikein oma alkoholikulttuuri ,eli voit ryyppäillä työaikana työpaikalla kanenkään häiritsemättä. Mahdollisuutta on hyödynnetty erittäin laajasti.

Äänestä
  • Sairauksilla ei kannatte leikkiä.Väärinkäytös saattanee kapsahtaa omaan nilkkaan pysyvästi.

    Äänestä

että juopot palkkaavat juoppoja ?

Äänestä

Olin esimiesasemassa ns. kolmannen sektorin työpaikalla. Siellä tapahtui seuraavaa useamman kerran: Varsinkin nuoremmat tyypit saattoivat retkahtaa kalja-viinahommiin kesken viikon, varsinkin jos tili sattui tulemaan hankalasti keskellä viikkoa. Nämä henkilöt olivat ympäripäissään sekoilleet kylillä muutaman päivän putkeen usean todistajan nähden, viina virtasi ja kapakan ovi heilahti Rahojen loputtua he palasivat työpaikalle, ja soittivat sieltä ajan omalle lääkärilleen mielenterveystoimistoon. He käväisivät siellä omalla lääkärillään pikaisesti ja palasivat saiirauslomalappu mukanaan, se oli annettu takautuvasti koko ryyppyputken ajalle. Syyksi nämä nuoret sanoivat lääkärille: "Olisin tullut heti, mutta olin niin masentunut, että en petin pohjalta päässyt ylös."

Tätä sattui useamman kerran, kaikkihan tietää mikä taikasana "masennus" on, sitä käytetään häikäilemättä hyväksi. Onko oikein?

Äänestä
  • Muuten hyvä kirjoitus, mutta ei voi pitää paikkaansa. Mistä SINÄ muuten tiedät, minkä he sanoivat syyksi....;)

    Äänestä

  • Ja yksikään työpaikka ei hyväksy "takautuvasti" hankittua sairaslomaa. Cool story bro.

    Jos hyväksyy...hölmöt.

    Äänestä

  • hölökynkölökyn... kirjoitti:

    Muuten hyvä kirjoitus, mutta ei voi pitää paikkaansa. Mistä SINÄ muuten tiedät, minkä he sanoivat syyksi....;)

    Kiitos kysymästä, vastaan heti: Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että he itse leveilivät asialla, ja nauroivat kuinka helppo lääkäreitä on huijata. Myös esimieheni tiesi, että sairauslomalaput ovat täysin perusteettomia, mutta totesi ettei se kuulu hänelle, tärkeintä kuuleman oli, että on se lappu. Tuollaisessa hommassa ei ole mitään moraalia.

    Äänestä

  • Fairy Tales kirjoitti:

    Ja yksikään työpaikka ei hyväksy "takautuvasti" hankittua sairaslomaa. Cool story bro.

    Jos hyväksyy...hölmöt.

    Kyllä hyväksyy, olen nähnyt asian ihan tarpeeksi läheltä. Ei ole mikään valtiosalaisuus, että juuri nämä "masennuspotilaat" hankkivat näitä sairauslomia jälkikäteen. Katsos, kun he olivat "niin masentuneita" että eivät päässeet vuoteesta ylös."

    Tällä en tahdo loukata oikeasti sairaita ihmisiä, sitäkin sattuu varmaan. Nämä järjestelmän hyväksikäyttäjät sen sijaan pitäisi saada kuriin.

    Äänestä

Kaupungin henkilökunta on passkasakkia. Ei ne mitään töitä tee kukaan, korkeintaan siirtävät papereita paikasta toiseen. Eihän nuo oikeissa töissä pärjäis ollenkaan, joutuisivat heti työnopetukseen.. Vitutttaa elättää tuollaista sakkia..

Äänestä

SEKÄ KÄRYNNEET ETTÄ KÄRYÄMÄTTÖMÄT, ovat saaneet kaupungin talouden katastrooffiin. Ei nuo pärjäis oikeissa töissä ollenkaan.

Äänestä

Masennukseen on olemassa hyviä lääkkeitä rautakaupan köysi osastolla ja eräkaupoissa patruunoiden muodossa... naru kaulaan tai kuula ohtaan.... lähtee masennus ja lorvikatarri....

Äänestä

Tuo voi olla tottakin - en osaa sanoa.
Mutta sitten on näitä "harhakuvitelma-holisteja"
Heillä on kaikista asioista omat harhansa. He kulkevat työpaikalla henkilöltä toiselle ja moittivat poissaolevaa. Useinmiten kohteena on häntä itseään pätevämpi henkilö jota hän pelkää paremmaksi. Hän moittii ja mustamaalaa tuota henkilöä ja tuo henkilö voi olla kuka vaan joko työyhteisössä tai sen ulkopuolinen. Se voi olla työtoveri, mutta yhtälailla esimies. Henkilö, kuka vaan jonka hän kuvittelee olevan hänelle vaaraksi.
Siis kuvittelee.
Tuollainen "harhakuvitelma-holisti" saa paljon vapautta, häntä kehutaan, hänelle luodaan vastuita ja tehtäviä. "kun hän on niin hyvä" - ajatuksella.
Näin hänet saadaan pois yhteisön toisten työntekijöiden luota, mutta samalla luodaan hänelle lisää näitä moitittavia.
Tällainen henkilö ei ole kenenkään hallittavissa, ei minkään työpaikan edun mukainen.
Ja on "tehtävässään" joka päivä, aamusta iltaan. Kun taas juopotteleva pitää joskus paussin.
Ja juopotteleva ei sairastuta toisia työntekijöitä kuten kertomani henkilö.
Kertomani henkilöä harvemmin löytyy yksityiseltä sektorilta koska siellä ei tuollaista suvaita vaan työjärjestelyillä hänet vapautetaan. Mutta.....

Äänestä

Kyllä näitä saikkulaisia riittää...milloin milläkin verukkeella.
Ennen eläkkeelle jäämistä pitää muistaa vuosilomien lisäksi pitää"pitämättömät sairaslomat"...lisäksi pitää leikkauttaa työajalla suonikohjut,lonkat,polvet..poistattaa luomet...hommata uudet silmälasit...käydä kuntoutuksessa....pitää muistaa säännöllisesti olla pois töistä omalla ilmoituksella 3 vrk....aina on ilmassa ripuli,oksennus,kuumetautia....jokoa vuosi pitää olla 30 vrk saikulla...vasta sitten tili huononee. :-D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karpolle olis asiaa. kirjoitti:

jos olet yhteiskunnan palkkalistoilla.

Niin typerältä kuin tuo kuulostaakin, se on edelleen totta.

Kansalta ei kysytä mileipiteitä kun poliitikot ja virkamiehet juovat kansan rahoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu