Evoluutio viidessä vuodessa

eroa valtiokirkosta

Taas naula kreationismin arkkuun

"Kasvipopulaation evoluutiokehitys on saatu testioloissa näkyviin viidessä vuodessa"
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ympäristö/tutkimus-kasvipopulaation-evoluutio-näkyi-viidessä-vuodessa-1.26576

11

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sepä Se

      Evot ovat viettäneet liian kauan aikaa sisätiloissa omien kirjojensa ja laskelmiensa ääressä, niin että heiltä on jäänyt koko todellisuus havaitsematta.

      On liiaksi piirrelty sukupuita, liiaksi määritelmiä jotka eivät edes ole tieteellisiä vaan toimivat ainoastaan tukemaan jo evoluutioteoriaan uskovien valmiiksi harhaisia käsityksiä luonnosta.

      Nyt kun havaitaan että ei se evoluutio tapahdukkaan miljoonassa vuodessa niin perhana, pitäähän tämäkin havainto nyt edes jotenkin saada omaan harhaiseen ja todellisuudenvastaiseen maailmankuvaan sopimaan. Väitetään, että se olisi ristiriidassa luomisen kanssa, jonka avulla automaattisesti saadaan lisää luotettavuutta niiden kanssa, jotka eivät tunne Raamattua.

      • Epäjumalienkieltäjä

        Voi kun ahdistaa.

        "Evot ovat viettäneet liian kauan aikaa sisätiloissa omien kirjojensa ja laskelmiensa ääressä, niin että heiltä on jäänyt koko todellisuus havaitsematta."

        Tämä artikkeli perustui kentääkokeeseen. Erinomainen esimerkki siitä miten luonnonvalinta toimii. Erilainen valintapaine vie perimää eri suuntiin.

        "On liiaksi piirrelty sukupuita, liiaksi määritelmiä jotka eivät edes ole tieteellisiä vaan toimivat ainoastaan tukemaan jo evoluutioteoriaan uskovien valmiiksi harhaisia käsityksiä luonnosta."

        Tiedettä tehdään yliopistoissa. Tämäkin koe oli osa yliopistojen tekemää tutkimusta.

        "Nyt kun havaitaan että ei se evoluutio tapahdukkaan miljoonassa vuodessa ..."

        Kyllähän pitkän ajan kuluessa tapahtuva evoluutio on havaittu. Tämän tutkimuksen yllätys oli, että jo viidessä vuodessa populaation perimä muuttuu valintapaineen muuttuessa.

        Ymmärrän toki, että sinua harmittaa ja haluaisit selittää taas kerran todelliset havainnot olemattomaksi ja olemattoman todellisuudessa havaituksi.


      • kuuntelen.....
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Voi kun ahdistaa.

        "Evot ovat viettäneet liian kauan aikaa sisätiloissa omien kirjojensa ja laskelmiensa ääressä, niin että heiltä on jäänyt koko todellisuus havaitsematta."

        Tämä artikkeli perustui kentääkokeeseen. Erinomainen esimerkki siitä miten luonnonvalinta toimii. Erilainen valintapaine vie perimää eri suuntiin.

        "On liiaksi piirrelty sukupuita, liiaksi määritelmiä jotka eivät edes ole tieteellisiä vaan toimivat ainoastaan tukemaan jo evoluutioteoriaan uskovien valmiiksi harhaisia käsityksiä luonnosta."

        Tiedettä tehdään yliopistoissa. Tämäkin koe oli osa yliopistojen tekemää tutkimusta.

        "Nyt kun havaitaan että ei se evoluutio tapahdukkaan miljoonassa vuodessa ..."

        Kyllähän pitkän ajan kuluessa tapahtuva evoluutio on havaittu. Tämän tutkimuksen yllätys oli, että jo viidessä vuodessa populaation perimä muuttuu valintapaineen muuttuessa.

        Ymmärrän toki, että sinua harmittaa ja haluaisit selittää taas kerran todelliset havainnot olemattomaksi ja olemattoman todellisuudessa havaituksi.

        Olet hihhuli.
        Muuhun tulokseen ei havainto voi johtaa.
        Onko kivaa olla hihhulina?


    • ;:;

      Tuo mitään evoluutiota ole, kun kukat olivat samoja kukkia kokeen lopussa, helokki ei muuttunut voikukaksi. Luonnonvalintaa vain, joka ei ole evoluutiota eli lajin kehittymistä kokonaan toiseksi lajiksi. Leväperäinen sanojen käyttö ja leväperäinen "tieteen" tekeminen tuottavat leväperäisiä mielipiteitä ja ihmisiä, jotka uskovat satuihin, kunhan ne kerrotaan tieteen auktoriteetilla.

      • Epäjumalankieltäjä

        "Tuo mitään evoluutiota ole,..."

        Heittäydy maahan makaamaan ja ala parkua. Josko Jahve sitten hävittäisi kaikki harmilliset tosiasiat?


      • kvasi

        Veikkaan, että myös sellaiset perimätyypit, jotka sietävät muita kasveja ja kukkivat aikaisin sisältyivät jo luontaisen hyönteistason populaatioon.


      • kuuntelen ....
        Epäjumalankieltäjä kirjoitti:

        "Tuo mitään evoluutiota ole,..."

        Heittäydy maahan makaamaan ja ala parkua. Josko Jahve sitten hävittäisi kaikki harmilliset tosiasiat?

        Pomotatkin kuin aito evokkihihhuli.
        Koska olet kääntynyt evokkihihhuliksi?


      • "Tuo mitään evoluutiota ole, kun kukat olivat samoja kukkia kokeen lopussa, helokki ei muuttunut voikukaksi. Luonnonvalintaa vain, joka ei ole evoluutiota eli lajin kehittymistä kokonaan toiseksi lajiksi."

        Sinulla on leväperäinen käsitys siitä, mitä sanalla evoluutio tarkoitetaan. Voit tarkistaa oikean merkityksen vaikkapa Wikipediasta:

        "Evoluutio on ilmiö, jossa sukupolvien myötä eliöpopulaation geenivarastossa tapahtuu muutoksia. Ilmiön myötä populaatiossa esiintyvien alleelien toistumatiheys muuttuu."

        Huomaatko, evoluutio tarkoittaa muutakin kuin lajiutumista eli uuden lajin syntyä.

        "Leväperäinen sanojen käyttö ja leväperäinen "tieteen" tekeminen tuottavat leväperäisiä mielipiteitä ja ihmisiä, jotka uskovat satuihin, kunhan ne kerrotaan tieteen auktoriteetilla."

        Juuri näin toimivat kreationistit, jotka esiintyvät tieteen auktoriteetilla, mm. Puolimatka ja Leisola. Ja seuraukset ovat kuvaamiasi.


    • nuori pallo?

      Todistaako tämä tutkimus nyt sen, että kasvit ehtivät erikoistua vedenpaisumuksen jälkeen? Että maapallo ei välttämättä olekaan vanha?

      • "Todistaako tämä tutkimus nyt sen, että kasvit ehtivät erikoistua vedenpaisumuksen jälkeen? "

        Ei

        " Että maapallo ei välttämättä olekaan vanha?"

        On


      • sappasse
        solon1 kirjoitti:

        "Todistaako tämä tutkimus nyt sen, että kasvit ehtivät erikoistua vedenpaisumuksen jälkeen? "

        Ei

        " Että maapallo ei välttämättä olekaan vanha?"

        On

        Vaan mitä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      136
      2639
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      107
      2140
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      40
      1775
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      40
      1599
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      60
      1506
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      30
      1212
    7. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      11
      1150
    8. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      58
      1140
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      63
      1096
    10. Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?

      Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup
      Ähtäri
      31
      769
    Aihe