Onko essivus oikeamuotoinen johdos latinan olla-verbistä esse? Käsittääkseni -ivus liitetään partisiipin perfektin vartaloon (esim. latus - lativus), joka esse-verbiltä puuttuu.
Latina: essiivi (essivus)
lätisijä
3284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
”Essivus” on toki lähinnä munkkilatinaa. Jos esse-verbille konstruoidaan analogioiden perusteella partisiipin perfekti (kuten verbix.comissa on tehty), se olisi ”esus”. Muodossa ”esse” toinen s kuuluu infinitiivin päätteeseen, jossa on tapahtunut assimilaatio -re → -se edeltävän s:n vaikutuksesta.
Lisäksi sijamuotojen päätteet ovat -um-loppuisia, koska ne tulkitaan neutrisukuisen sanan ”casus” määritteiksi.
Toisaalta jo antiikin latinasta tunnetaan sana ”essentia”, joka on samaan tapaan oudosti muodostettu
Toisaalta abstrakti olemista tarkoittava sana on huono lähtökohta sijamuodon nimeämiselle. Loogisempi nimitys olisi kai ollut ”situativum” tai ”statuativum”, koska essiivi kuvaa yleensä jossakin tilassa tai roolissa olemista.
Eri kysymys on, pitääkö sijoja ylipäänsä nimetä merkityksen mukaan. Essiivi on sentään melko selkeä sija semanttisesti, mutta on silläkin monenlaista käyttöä, joissa on kyse muusta kuin jonakin (jossakin tilassa, asemassa, roolissa, tehtävssä tms.) olemisesta. Esimerkiksi ”tiistaina”, ”ulkona”, ”rannempana”.
Pari korjausta edelliseen:
1. Muodossa ”esse” toinen s kuuluu infinitiivin päätteeseen, joka on säilynyt alkuperäisenä. Useimmissa muissa infinitiiveissä pääte -se on muuttunut vokaalien välissä muotoon -re (rotasismi): s > z > r / V_V. Cf. flos ~ floris tai honos ~ honoris (analogian vaikutuksesta myös muoto honor).
2. Lisäksi sijamuotojen päätteet ovat -us-loppuisia, koska ne tulkitaan maskuliinisukuisen sanan ”casus” määritteiksi.
Muuten, onko muodossa ”esus” pitkä-e? Silloin muoto olisi sama kuin edere-verbin partisiipin perfekti. Olisiko parempi partisiipin perfekti vaikkapa estus, -a, -um (es- -tum), cf. gero, gessi, gestum III?
Kiitos korjauksesta 2, ei olisi pitänyt kirjoittaa muistinvaraisesti, ja muistissakin pitäisi olla esimerkiksi termi ”nominativus absolutus”.
Korjaus 1 on myös paikallaan, vaikka olennaisinta tässä on se, että esse-muodon toinen s kuuluu päätteeseen eikä se, miksi tässä muodossa on -se eikä -re. Mutta tosiaankin s on alkuperäisempi, eli poikkeavuus johtuu siitä, että tässä muodossa ei ole tapahtunut muutosta.
Muodossa ”esus” on toki lyhyt e, kuten muissakin esse-verbin muodoissa, joissa vokaali on säilynyt.