Näinkin arveltu ja kirjoitettu. Mm Karijoen ns. susiluolasta on etsitty merkkejä nuotioista tai luulöydöksistä.
Eikös tuo ole huuhaata? Kun mannerjään reuna-alueilla, esim. Välimeren alueella ihmiset asuivat luolissa n. 40.000- 50.000 vuotta sitten.
Tais olla Suomi vielä arktisten eläinten asuttamaa viimeisimmän jääkauden jälkeen?
Oliko Suomen alueella ihmisiä ennen jääkautta?
2
1530
Vastaukset 2
Tarkoittanet edellistä glasiaalia ennen? Nykyistä jääkautta on kestänyt jo noin 2,6 miljoonaa vuotta, eli paljon kauemmin kuin ihmistä on ollut olemassa.
Nykyisen jääkauden viimeisin jäänmuodostus, Veikselin glasiaatio, alkoi jo n. 100 000 vuotta sitten, joten ihmisiä nykyisen Suomen alueella tuskin oli, saati, että mitään jälkiä olisi jäänyt kilometrisen jäätikön jyrättyä yli.Tosiaan. Wikipedia, joka on meikäläisen kielitaidottoman luettavissa, kertoo Veikselin eli viimeisimmän jääkauden alkaneen 116.000 v. sitten.
Olisiko Karijoen "susiluola" voinut säilyä jopa yli kilometrisen jääpainon alla painumatta, mutta näin siitä lehtimediassa kerrottiin.
Monille uutta sekin, että Kainuun alueelta löytyvät vanhimmat asutuksen jäljet Suomessa. Toisaalta mannerjään sulamisen jälkeen Etelä-Suomi oli veden alla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961892
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117997Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo137962En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213728- 62678
- 135666
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä24664Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38578